Tuttava on päättänyt olla vaatimatta isyydentunnustusta lapsensa isältä,

Mutta kun on päättänyt olla miestä vaivaamatta asialla, niin ei auta. EN vain voi ymmärtää, mistä sillä riittää sympatiaa miehelle, joka on jättänyt sen yksin tällaisen asian kanssa. Vituttaa, että äijällä on rahaa kuin roskaa eikä edes muita lapsia, joten pystyis kyllä elarit huolehtimaan.

etteivät he ole sopineet miehen kanssa jotakin " könttä" summaa elatuskorvauksiksi, tai että hän kyllä maksaa kaverillesi, mutta " salaisesti" . En ole varma, mutta tiedän tapauksen, jossa vaimolle oli kirkonkirjoista selvinnyt, että miehellä on lehtolapsi... Minä kyllä kaverinasi vaatisin häntä huolehtimaan, että lapsi saa " kunnolla" rahaa, jos isä ei häntä voi edes tunnustaa, ja jos massia löytyy...

varmaan on heikoilla kaikin puolin nyt eikä jaksa taistella ja ottaa vastaan sitä kaikkea mitä se tuo tullessaan , mutta ärsyttää tosiaan nää jotka luulevat saavan tehdä mitä vaan ilman seuraamuksia !

Siis sille lapselle kuuluu isän perintä siinä missä muilklekin sen miehen lapsille !!!!



Minusta se perintö siinä tärkein on !

Kyllä sitä rahaa ja omaisuutta pystyy siirtelemään niin että avioliiton ulkopuolinen lapsi ei välttämättä saa mitään muuta kuin pahan mielen ja mitä elareihin tulee niin jos miehellä on entuudestaan oman vaimonsa kanssa lapsia niin elareiksi määrätään nolla euoroa ja kunta maksaa kaverillesi vaan minimin.

Vierailija:

Siis sille lapselle kuuluu isän perintä siinä missä muilklekin sen miehen lapsille !!!!

Minusta se perintö siinä tärkein on !

on isä , isän seura ja aika . Jos lapselta itseltään kysyttäs että olisko perintö vai itse isä niin kumminkohan vastais ? Ja tokaks ei kande pelkän perinnön varaan jättää jos kyseessä vaikka lusmuri tyhjätasku

perintö on perintö ja sillä siisti

hommataan että tulee perintöä ?? Eiköhän ihan ekaks kuitenkin että lapsella on " virallinen " isä !

Mulla on tässä asiassa nyt omakohtaista kokemusta joten vastaan sen perusteella. Elikkäs minun isäni oli naimisissa toisen naisen kanssa kun synnyin äitini lähti vaatimalla vaatimaan isyydentunnustusta isältäni ja tästähän ei tietenkään seurannut kenellekkään muuta kuin itkua ja hammastenkiristystä ikinä ei isäni ja niin sanotut sisarpuoleni ole halunneet olla kanssani missään tekemisissä (asumme samassa kaupungissa) Ei kyllä että minuakaan kovin paljon kiinnostaisi mutta kuitenkin lisäksi voin vain kuvitella sitä tuskaa jonka isäni vaimo on joutunut täysin syyttömänä ihmisenä kokemaan saadessaan tietää minun olemassa olostani ja koska minäkään en isääni koskaan tuntenut niin minulle olisi kyllä ollut aivan sama olisiko se nimi lukenut siinä paperissa vai ei. Isäni kuoli pari vuotta sitten ja perintöhän oli tietysti saatu jo kaikilla mahdollisilla kepulikonsteilla jaettua muille lapsille ja voin sinulle ihan käsi sydämellä sanoa ettei tulisi mieleenkään riitauttaa asiaa enää oikeudessa, eiköhän tästä tilanteesta ole muutenkin ihmiset saaneet kärsiä jo ihan tarpeeksi ilman että vielä käräjille lähdettäisiin.

Mulle oli tärkeää, että mies tunnustaa lapsen - ihan sen takia, että halusin ettei lapseni voisi isäänsä syyttää selkärangattomuudesta ja " valehtelusta" tässä asiassa. No siitähän seuraa automaattisesti elatusvelvollisuus, mikä sinänsä ei olisi ollut mulle niin tärkeää, jos olisin saanut kunnalta elatustukea. No niinhän ei tietenkään ole jos mies on maksukykyinen, joten nyt hän on maksanut 6 vuotta elatusmaksuja kertomatta edelleenkään vaimolleen tästä lapsesta. En ymmärrä miten taloutensa hoitavat, mutta eipä se mulle kuulukaan.



Mä en missään nimessä halua kertoa lapsestani miehen vaimolle - se on mielestäni miehen tehtävä ja jos hän ei sitä tee, ei voi mitään.



Sen sijaan kerroin lapsesta miehen vanhemmille, jotka olivat miehen siskon kautta mun tuttuja ja miehen isä jopa mun entinen pomo, että erittäin pienissä piireissä saatiin tämä homma hoidettua. (Joskus aikaisemmin olen tästä kertonut ja provoa huudeltiin, no ei ole provo, valitettavasti.) Miehen vanhemmat on pitäneet yhteyttä mun lapseen, mutta eivät ole puhuneet koko asiasta halaistua sanaa pojalleen. Miehen äiti kuoli pari vuotta sitten, eikä edes kuolinvuoteella asiaa mainittu. Mies tietää, että hänen vanhempansa tietävät ja vanhemmat tiesivät, että poika tietää heidän tietävän, mutta kukaan ei puhu asiasta toisilleen.



Ainoa jonka kanssa puhutaan on ystävättäreni, hän puhui asioista vanhempiensa kanssa, mutta ei hänkään veljensä kanssa kuin kerran - sen jälkeen kun veli oli kuullut raskaudestani. Ystävättäreni oli kuitenkin iloinen siitä, että vanhempansa kuulivat asiasta, koska hänelle oli raskasta olla yksin perheessä tämän tiedon parissa ja kuunnella vanhempiensa päivittelyä, että kukahan se minun lapseni isä mahtaa olla jne.



Mutta siis - mietin asiaa todella tarkkaan aikoinaan - mun isoäiti on nyt 93 v. eikä tiedä kuka hänen isänsä on. Asia vaivaa häntä edelleen - enää ei ole elossa ketään, joka asiasta tietäisi. Samoin tunnen monia tapauksia, jossa äiti ei jostain syystä ole halunnut kertoa lapselle isästä mitään ja se on ollut lapsille todella raskas asia. Niinpä ajattelin, että sitä tilannetta en lapselleni halua, etteikö hänellä olisi varma tieto siitä kuka hänen isänsä on - isäänsä en ole hänelle koskaan sanallakaan arvostellut, enkä tule arvostelemaankaan. Mitä perintöön tulee, velat periytyvät myös, joten en tosiaan tiedä mikä lastani ennen pitkää sillä rintamalla odottaa. Miehen perhettä odottaa ainakin tosi paska tilanne, jos hän jättää lapsestani kertomisen perunkirjoituksiin. Kyllähän jotkut miehet niinkin tekevät, että siellä vasta selviää kuinka paljon niitä sisaruksia sitten oikeasti onkaan. no, nähtäväksi jää.

raskaana oltuani harrastanut seksiä entisen poikaystäväni kanssa, joten en voinut olla 100 % varma kumpi on isä. Eli halusimme siis miehen kanssa molemmat ehdottomasti tehdä isyyskokeen, vaikka ovulaatiosta päätellen tämä naimisissa oleva luultavimmin olisi isä. (ex-poikaystävälleni en kertonut koko raskaudesta mitään, emme olleet enää tekemisissä ja tiesin, kuinka paljon hän halusi lasta, huh huh) Ja kun isyyskoe on tehty, taitaa olla aika vaikea olla tunnustamatta lasta - en kyllä enää muista mitä laki siihen sanoo. Mutta mies oli siis täysin vapaaehtoinen kantamaan vastuun tällä tavalla. Lastaan ei ole tavannut kuin kerran vastasyntyneenä.

Kyllä naisella on työtä ja kestämistä ihan nykytilanteessa että jaksaa jo jotain perintöjä ajatella,mutta ap tekisin samoin ja käräyttäisin!

parin välejä - uskoisin, että joku ulkopuolinen vuotaja saisi aikaan naisessa vaan valtavan katkeruuden, ei voisi luottaa mieheensä enää missään tapauksessa ja olisi niin loukkaantunut - ei voisi kunnioittaa miestään, kun tämä ei itse pysytyisi asiaa kertomaan - luultavasti miehen välit vaimoon menisivät järkyttävään kuntoon, jo olemassa olevien lasten tapaaminen vaikeutuisi ja kaikki tämä heijastuisi suoraan raskaana olevaan äitiin ja tämän lapseen - raskausaika olisi paljon rankempaa kuin sen tarvitsee olla ja isyyssotkut vastasyntyneen lapsen kanssa on tosi ikäviä - äidin olisi vaikea keskittyä nauttimaan vauvasta.



Asia ei ap kuulu sinulle - voit jutella asiasta ystäväsi kanssa monesta näkökulmasta, mutta sinä et voi tehdä päätöksiä näin suurissa asioissa!



Mä olen ollut yh 6 vuotta ja pärjännyt oikein hyvin. Mulle on myös antanut voimaa se, että olen päättänyt pärjätä yksin ja kantaa vastuuni niin hyvin kuin osaan. Mun ystävät on auttaneet valtavasti, olleet seurana, antaneet ajatella alhaisia ajatuksia ja hoitaneet lasta ja olleet lapsen kavereita ja iloinneet lapsesta mun kanssa. Kaikilta mun läheisiltä olen saanut ainoastaan sitä viestiä, että lapseni on todella tervetullut tähän maailmaan ja tuo paljon iloa ympäristöönsä.

Miks ihmeessä tollasen petturin pitäs päästä kun koira veräjästä ja kerta on pettänyt vaimoaan niin seuraukset on kestettävä ja kannettava!

kaatuu lopulta ystäväsi ja lapsen niskaan.



Miehen ja hänen vaimonsa suhde on vain ja ainoastaan heidän asiansa. Sinne ei tarvitse ulkopuolisten tulla sotkemaan. Mies voi tunnustaa isyytensä ilman että vaimo tietää asiasta mitään. Onko se oikein? No eihän se varmaan ole, mutta asia on silti vain ja ainoastaan miehen ja vaimon välinen.



Jos vaimolle kerrotaan, mies ja tämän vaimo luultavasti eroavat, se ei liene paha asia, kun ei ole lapsiakaan ja suhteessa ilmeisesti jotain vikaa.



Miehen ja ystävättäresi välit luultavasti vaan vaikeutuvat, jos kuvioihin tulee joku skandaali.



Ystävättäresi on aikuinen nainen ja hän osaa tehdä omat päätöksensä. Hänellä on koko raskausaika miettiä vaatiiko isyyden tunnustamista.

Tunteet hänellä varmasti vaihtelevat - on syyllinen olo, kun on vehdannut varatun miehen kanssa - vauvan tulo hämmentää jne. Mitään skandaalia tohon ei ihan oikeasti todellakaan kaivata. Ole ystävä ja ymmärrä se.

asia. Ja edelleen - ap ei voi asiaa päättää.

vaimolle. Ei hyvä sekään.

toimeentuleville naisille, itse en tähän lähtisi, mutta ystävättäreni teki niin - vaikka oli asunut lastensa isän kanssa pitkään ja miehen avioliitto oli vaan käytännöllinen, johtui avioparin yhteisistä bisneksistä ja yleisestä sekopäisyydestä.

Perustelut: perintö ja raha, elatusmaksut (sitä rahaa tulevina vuosikymmeninä todella tarvitsee, esim. opiskelut, asunto jne.), lapselle on tärkeätä on ISÄ, vaikka vain nimenä paerissa, tietää, mistä on tullut. Äiti riistää lapseltaan kaiken tämän. Isä vastuuseen teoistaan.

että ystävättäresi on ollut seksisuhteessa tähän mieheen vain tarkoituksenaan raskautua? Ehkä he ovat asian sopineet niin, että jos nainen haluaa ja tulee raskaaksi, mies ei ole vastuussa. Vai haluaisiko ystävättäresi ehdottomasti isyydentunnustuksen?