sijaisperheet! Kertokaa kokemuksianne, ja muutkin mielipiteitä...

Lastensuojelulaki määrää, että sijoitetun lapsen ja hänen biologisten vanhempiensa yhteyttä on tuettava. Se ei aina ole helppoa.

jos lapsi tulee vaikka yksi vuotiaana meille ja on viisi vuotta ja sitten se pitää antaa pois.... tekis varmaan liian kipeää.... Pitää tarkkaan harkita onko meistä siihen.



ap

Meillä on ajatuksena, että ehkä joskus lähtisimme sijaisperheeksi, kun omat lapset ovat kasvaneet isoiksi (tai ainakin isommiksi).



Voisimme ottaa pienen lapsen, jonka vanhemmat eivät vastusta huostaanottoa tai sijoitusta. En ainakaan tässä vaiheessa uskoisi jaksavani vaikeasti oireilevaa koululaista. Alakouluikäiset ovat jo vaikeasti vaurioituneita, jos he ovat eläneet perhehelvetissä koko ikänsä. Tietysti eri asia on perheet, joissa hätätilanne on tullut vasta lasten ollessa vanhempia ja lapset ovat eläneet ison osan elämästään (edes lähes) normaaleissa olosuhteissa. En myöskään haluaisi lapsen mukana oikeudenkäyntirumbaa, kun siinä kuitenkin sijaisvanhempien täytyy olla mukana kertomassa oma käsityksensä lapsen ja vanhempien suhteesta jne. Jos vanhemmat eivät vastusta huostaanottoa tai sijoitusta, ei tietystikään tarvita jatkuvia oikeudenkäyntejä.



Olen myös sitä mieltä, että rahaa tulisi löytyä lasten psykiatriseen hoitoon merkittävästi enemmän. Pelkkä huostaanotto ei paranna ketään, joka on joutunut elämään hyvin vaikeissa olosuhteissa varhaislapsuutensa. Myöskään avohuollon tukitoimenpiteet eivät tällä hetkellä ole mielestäni riittäviä. Pitäisi ensin panostaa paljon enemmän siihen, että perhe pidetään terveenä ja koossa. Sitten jos ja kun tukitoimenpiteet eivät riitä, pitäisi huostaanotto tehdä riittävän ajoissa, mutta tällöinkin lapsen yhteyttä vanhempiinsa tulisi tukea huomattavasti enemmän. Silti samaan aikaan olen sitä mieltä, että jossain vaiheessa sijoitusta tulisi tehdä ns. avoin adoptio, jolloin sijaisperhe ja lapsi voisivat luottaa siihen, että heitä ei koskaan eroteta (eikä lapsi näin ollen joudu taas kokemaan uutta menetystä).

ihan pienillä lapsilla sijoituspäätös voidaan tehdä (siis ei tietty kaikilla vaan joissain tapauksissa!) jopa täysikäisyyteen saakka, koska ei ole lapsen edun mukaista että hänet revitään sijaisperheestä jossa elänyt varhaislapsuutensa.



Itseäni kiinnostaisi suuri tällainen pitkäaikaissijoitus. Tai siis ollaan vasta miettimässä. Tässä vaiheessa on vamaan realistisempaa, että ryhdymme tukiperheeksi.

Siis kun on kyse huostaanotetusta lapsesta. Alle 12-vuotias voidaan määräaikaisesti sijoittaa avohuollon tukitoimena 3 kuukaudeksi, yli 12-vuotias toistaiseksi.

Monestakin syystä tuntuu kyllä liian rankalle. Minusta on väärin, että perheet, jotka tosissaan tahtovat auttaa pientä ihmistä, saavat loppupelissä vain p...aa niskaansa.

Kaverini paasi sijoitusperheeseen kolme vuotiaasta kahdeksanvuotiaaksi.

Sitten hanen biologinen aitinsa vaati hanet oikeusteitse takaisin. Sijoitusperheelle lapsen takaisin luovuttaminen oli niin vaikeaa, etta lopettivat yhteyden pitamisen.

Kaverilleni asia oli todella vaikea, silla han tietysti lapsena syytti asiasta itseaan ja luuli tehneensa jotain vaarin. Neljatoistavuotiaana han lopullisesti karkasi taas kotoa, kun aidin raivokohtaukset pahenivat. Han olisi niiiin mielellaan jaanyt sijoitusperheeseen jossa oli turvalliset puitteet kasvamiseen. Mutta ei, biologinen aiti painoi vaakakupissa enemman eika kaverillani ollut asiaan kahdeksan vuotiaana mitaan sanottavaa... Ja joutui siis takaisin perhehelvettiin...

Biologiset vanhemmat saavat päättää, haluavatko he antaa sijaisperheen pitää yhteyttä lapseen sijoituksen purun jälkeen. Sijaisvanhemmilla ei ole siihen automaattisesti oikeutta. Vaikka lapsi kaipaisi sijaisvanhempiaan kovasti, joskus sijoituksen muisteleminen on bioperheelle niin raskasta, että he eivät salli yhteydenpitoa.