tunsitko surua " esikoisen puolesta" kun perheeseen syntyi toinen lapsi?

Jouduin olemaan useita viikkoja sairaalassa toisen lapsemme kanssa ja esikoinen jäi väkisin paitsioon.



Kun esikoinen tuli ensimmäisen kerran käymään sairaalassa katsomassa meitä, hän pissasi housuun, vaikka oli ollut kuiva jo puoli vuotta. Itketti kauheasti, kun lapsi oli häpeissään ja pystyin vain sanomaan hänelle, että ei se haittaa.

siellä jossain hormoonimylläkässä olin välillä varma että olin tuhonnut esikoisen mahdollisuuden onnelliseen lapsuuteen..

Kamala järkytys pienelle pojalle, ensin äiti " häviää" pois kotoa ja sitten tulee takaisin vauvan kanssa. Sylintarve oli valtava!

2v. isosisarus oli niin iloinen kun vauva tuotiin sairaalasta kotiin, mutta seuraavien viikkojen aikana ilo muuttui itkuksi, kun vauva roikkui koko ajan rinnassa kiinni, eikä esikoinen päässytkään halutessaan sylittelemään kuten aina ennen. Oli todella sydäntä särkevää, ja pahimpina hetkinä vauva alkoi tuntua muukalaiselta, joka on tullut minun ja esikoiseni väliin.

Nyt vauva on muutaman kuukauden ikäinen, ja olen todella onnellinen, että saimme toisen lapsen juuri tällä ikäerolla. Tissirumba on hellittänyt ja pystyn jakamaan huomiota lapsille tasapuolisesti, ja vauvan nukkuessa pitkiä päiväunia (mitä se ei tehnyt ensimmäisten 2kk. aikana) voin keskittyä pelkästään esikoiseen. Vauva on sisaruksensa vankkumaton ihailija ja veli selvästi ylpeä asemastaan isoveljenä.

mutta kyllä välillä tuntuu siltä kuin riistäisin esikoiselta kaikki huomion...=(

Kyllä kai tästä hyvää tulee, isoveli kyllä odottaa että vauva tulis jo... ja käy melkein joka päivä halaamassa masua ja antaa vauvalle pusuja... =)

Ikäero n, 2v8kk.....

illa ole mitään yhteistä tekemistä. :(



En toki kuluta kaikkia päiviäni tällaisen murehtimiseen. (ennen kuin joku alkaa minua haukkua)

Olen itsekin esikoinen mutta ikäeroa veljeeni on sen verran ettei hän mitään vauvanpaikkaa minulta vienyt, siksi ajatus nyt pienellä ikäerolla tulevasta sisaruksesta välillä hirvittää, esikoinen joutuu aika paljosta luopumaan ja toisaalta taas kuopusraukka ei ikinä tule saamaan samanlaista jakamatonta huoniota kuin esikoinen sai... No, ei osaa sitä kaivatakaan, mutta kaikenlaista sitä hormonihöyryissä ajattelee. ;)

En sitten enää kun toista odotettiin, mutta toki toisen synnyttyä huomasin, että se koski esikoiseen - siis esim. kun juuri oli tultu kotiin sairaalasta ja aloin imettää, niin esikoinen lähti hitaasti kasvojaan näyttämättä pois huoneesta.



Alussa tuo oli asia, joka vaivasi siis esikoista, mutta aika pian vauva alkoi olemaan hänen eikä kilpailija. Nyt isompana tuo " vauva" koetaan vain kilpailijana!

on seuraa. En oikein ymmärrä miksi pitäisi tuntea surua, koska sisarusten syntyminen on ihan luonnollista eikä mitenkään haitallista kummankaan kannalta, jos äiti yrittää parhaansa kummankin kanssa. Meillä on kahdella ensimmäisellä ikäeroa 1.8 v ja minusta tuntuu, että esikoinen unohti jo parissa viikossa, että oli koskaan yksin ollutkaan. Nyt meille on tulossa jo viides, tosin ikäeroa on kahden ensimmäisen jälkeen jälkeen syntyneiden välillä reilummin, lapset nyt 14v, 12v, 7v, 1,5v ja se viides tulossa :)

meillä lapsilla on ikäeroa 6vuotta. Ihan tarkoituksella pidettiin iso väli, ettei esikoiselta mene lapsuus pienemmän varjossa (kumpikin ollaan esikoisia ja itse tunteneet että niin kävi).

Eli 6vuotta sai olla ittekseen ja huomion keskipiste.

Vauva oli siihen asti kiva ja jees, kunnes alkoi liikkumaan ja pyytämään syliin. Nyt kuopus on 1,5v ja isommalla on välillä koviakin tunnekuohuja " minusta ei välitä kukaan, parempi kun minua ei oliskaan" :( . Tunnen syyllisyyttä etten ole hänen kanssaan niin paljon kuin ennen(tottakai kun ennen kakkosta olin 100% hänen)...ja siitäkin syyllistän itseäni, etten tuon pienemmän kanssa voi olla niin vapaasti kun isompi on sitten naama nurin. Onneksi on päivällä koulussa, niin saa tää pienempikin vähän laatuaikaa :).

kun toinen vauva ilmoitti tulostaan yllätyksenä..oli jotenkin vaikea suhtautua koko odotukseen. Mutta nyt kun vauva on tuossa ja esikoinen sitä hoitaa omalla ihanalla tavallaan, ja tuskin esikoinen edes muistaa millaista on olla yksin kun tuo sisko tuossa on niin ei enää sureta vaan päinvastoin olen iloinen että esikoinen sai sisaruksen.