Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Siitä on tänään seitsemän kuukautta.

Vierailija
16.11.2005 |

Aamusta lähtien oli supistellut kipeästi. Olin soittanut naistenklinikalle ja kysynyt ottavatko he minut sisälle. Kehottivat odottamaan vielä kotona. Makasin kylpyammeessa itkien, kunnes mieheni pakotti minut sairaalaan. Oli keskiyö. Tiellä oli mustaa jäätä, ja piti ajaa varovasti. Kivut olivat kovat, mutta yritin olla ystävällinen miehelleni. Loppumatka ajettiin hätävilkut päällä, koska en kestänyt enää pysähdyksiä. Sairaalan ovella supistukset loppuivat, ja täydellinen rauha valtasi kroppani. Tunsin itseni kevyeksi kuin höyhen. Kävelin sisään ja asetuin tutkimuspöydälle. Kätilö laittoi supistusmittarin ja sydänäänimittarin, joista nähtiin kaiken olevan kunnossa. Lähdimme takaisin kotiin, koska paikat eivät olleet tarpeeksi auki.



Supistuksia tuli neljä päivää, ja ne loppuivat aina yllättäen. En ollut juurikaan nukkunut kolmeen vuorokauteen, kun mieheni taas raahasi minut laitokselle. Olin neljä senttiä auki, ja supistusten todettiin olevan kohtalaisia. Pääsinpähän sentään saliin.



Kun kalvot puhkaistiin, kuulin kätilön huutavan toisen kätilön paikalle. Lapsivesi oli vihreää, ja vauvan sydänäänet hävinneet. Voimakkaat supistukset veivät minut jonnekin kauas. En tuntenut imukuppia, en nähnyt lääkäreitä, enkä ajatellut muuta kuin kipua. Supistuksissa ei tullut taukoa, vaan ne polttivat päällä jatkuvasti. Tunsin vaan sen, kun joku läpsi minua poskille, mutta en jaksanut välittää. Yht' äkkiä kaikki kipu oli ohi. akasin hiljaa, ja mietin sitä rauhaa mikä ympärillä vallitsi. Yritin päästä takaisin sihen hetkeen, vaikka toisaalta tiesin etten halua.



Kun lopulta pyristelin tajuihin, näin mieheni istuvan vieressäni kapalo sylissään. Ympärillä oli lääkäreitä ja kätilöitä, kaikki hiljaa. Tajusin lapsen olevan aivan sininen, enkä ymmärtänyt miksi kukan ei tee mitään.



Kaikki oli ohi. Jäljellä vain vauvan ruumis, sielu oli jo poissa.



miksi minua ei otettu sisään aikaisemmin, miksi en sitä vaatinut.

Vain loputon määrä kysymyksiä jäi jäljelle, enkä tiedä jättävätkö ne minua koskaan.

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
16.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten olet jaksanut, alkaako elämä voittaa, kaikesta huolimatta?

Vierailija
2/5 |
16.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset


Ymmärrän, että ruoskit itseäsi kysymyksillä " olisinko voinut tehdä jotain toisin?" " Miksi en vaatinut sinnikkäämmin?"



Mutta ei ihmisellä ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa terveydenhoitohenkilökuntaan. Sinulla ei voi olla vastuuta tietää itse, milloin pitää synnytys käynnistää, se on lääkärien tehtävä. Lääkäritkään eivät aina osaa ennustaa tulevaa ja joskus käy näin ikävästi.



Ihan takuulla itsekin miettisin juuri samoja asioita. " Miksi piti käydä niin?" Elämä on epäreilua.



*rutistus*

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
16.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimaa. Toivon toivoa tulevaisuuteenne.

Vierailija
4/5 |
16.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

*halaa*

Vierailija
5/5 |
16.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siskoni synnytti kaksos pojat, toinen menehtyi heti, toinen seuraavana päivänä.Ymmärrän tuskan ja syyllisyyden tunteen ja kaikki mitä koet!Olin siskoni luona silloin puolivuotta putkeen, kävin hänen kanssaan terapiat...mut jostain helvetin kumman syystä näin on vain kävi!Voi kun voisin suakin lohduttaa!Nyt otan kaulasta sua kii, ja toivotan voimia!Taustalla ollaan!Et oo yksin!