Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää
01.11.2005 |
Minulla on pieni lapsi ja olen itse aika nuori.Olen tosi masentunut siitä syystä koska en oikein jaksa hoitaa lastani.Tämä ei ole mitään synnytysmasennusta,synnytyksestä on kohta 2 vuotta mutta ongelma on siinä että en rakasta lastani ja olen vielä yksin lapsen kanssa ja se hankaloittaa jo vaikeaa tilannetta entisestään.Tunnen hänen isää kohtaan suurta vihaa koska jätti meidät ja ei halua kuulla lapsestaan mitään ja tuntuu että kumpa olisin yksin.Olen odottanut melkein 2 vuotta milloin lapsea kohtaan rakkaus tulee mutta se ei ole tullut,pystyn kyllä hoitamaan lasta.Haluaisin saada puhua tästä jollekkin mutta en jaksa kenekään utelua esim.psykoligin puheilla en haluaisi käydä koska en halua avautua liikaa elämäntilanteestan.
Kyllä minulla on tukijoukkoja tai oikeestaan vaik yksi joka tahtoisi ottaa lapseni luokseen asumaan,nimittäin oma äitini.Hän jaksaa paremmin lapseni kanssa kuin minä,koulusta tuliessani olen tosi väsynyt ja viikonloput menee niinkuin tämäkin hermoillessa lapselleni joskus huutaen.Lapsella on vielä uhmaikä päällä ja ei ollenkaan tahdo uskoa mitään kieltoja ja tekee entistä enemmän kaikkea tuhmaa kun kiellän.
ja saan raivokohtauksia lapselleni,
tulen kohta hulluksi,olenko kauhea ihminen jos annan lapseni pois ihmiselle joka välittää hänestä enemmän kuin minä,mutta tietysti tapasin lastani.Ja nyt ei ole kyse mistään nuoruuden menohalusta,olen enemmän kotona viihtyvä tyyppi.
Kommentit (11)
Mieti asiaa tarkkaan ja joka kantilta, varmasti teille kahdelle sopivin ratkaisu löytyy. Ole rohkea, ja rehellinen itsellesi. Voimia, oli päätöksesi mikä tahansa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on myös 2 v lapsi ja olen yksin. Isää ei kiinnosta jälkikasvu. Välillä on pinna tosi kireellä. Kukaan ei ymmärrä millaista on olla ihan yksin ja kasvattaa, käydä töissä, opiskella samalla, yrittää jaksaa leikkiä lapsen kanssa etc..
Mutta itse rakastan lastani yli kaiken, vaikka välillä meneekin hermot. Mistään hinnasta en hänestä luopuisi. Toi on musta aika huolestuttava piirre sinussa jos et häntä rakasta?? Oikeasti olisi hyvä jos hakisit apua jostain.
Oletko muuten huomannut että kun se uhmaraivari tulee se vaan pahenee jos itse lähdet siihen mukaan? Anna hetki raivota ja mene sitten rauhallisesti hänen luokse ja rauhallisesti selität että nyt huuto loppuu. Ota vaikka syliin ym. Huomaan että täällä se tepsii. Toivottavasti et vaan käy häneen kiinni, läpsi häntä tms. Se on jo aika paha homma. Sitten todella sitä apua on haettava.
Ajattele pientä ihmistä, sinä olet ainoa turva ja rakkaus mitä hänellä on. Koita jaksaa ja ymmärrän että oikeesti menee närvä välillä.
Voimia sulle:)
Saisit miettiä elämäntilannettasi rauhassa.
Psykologia suosittelen myös, auttaa selvittämään asioita.
Ihanaa, että sinulla on äiti joka auttaa!
Voisiko lapsen mummo hoitaa lasta esim. joka toinen lauantai tai vaikka viikonloppu joka toinen viikko?
On varmaan todella raskasta olla yksin pienen lapsen kanssa ja jos sinulla on vielä koulu ja kaikki koulutyöt etc iltasin. varmaan talouskin voi olla tiukalla. Voi hyvin olla että sinulla kertakaikkiaan on burn out.
Tarvitset ehdottomasti omaa aikaa ja jos mummo on halukas auttamaan niin anna auttaa niin että hän hoitaa lastasi TILAPÄISESTI. mutta tosiaan sinä olet se joka päättää miten paljon mummo lasta hoitaa, sinä olet kuitenkin äiti ja uskon kyllä että sinä olet lapselle parempi äiti kuin mummo äitinä lapsellesi. lapselle äiti on maailman tärkein.
Luulen kyllä että rakastat lastasi olet ehkä vain niin kertakaikkiaan väsynyt ja uupunut että onnea on vaikae tuntea. Kyllä rivien välistä näkyy huolesi lapsestasi. Se että sinua surettaa se ettet rakasta lastasi kertoo mielestäni nimenomaan sen että sinä todellakin rakastat lastasi.
Mutta tarvitset apua ja tukea.
Jos sinulla on mukava neuvolatäti niin puhu hänelle.
Luulen että voisi kuitenkin olla hyvä puhua jollekin amattiauttajalle esim. psykologille. Eikai psykologille tarvitse kertoa sellaista jota ei halua. Ja usko pois psykologi on jo kuullut kaiken joten varmasti ei " järkyty" eikä " utele" (ellei näe siinä tarvetta jotta parantuisit).
toivottavasti asiat järjestyvät! Mutta hae rohkeasti apua!
Yrittäisit päästä kuitenkin psykologille tai jonnekin juttelemaan, ei psykologille tarvitse kertoa mitään mitä ei itse halua.
Jos kyselisit sossusta tukiperhettä, sijaisperheistä kun on todella pulaa, ja silloin lapsi on oikeasti kokonaan poissa. Sinulla ei olisi kuin vierailuajat ja kotilomat. Kyllä sä lastasi rakastat kun kerran mietit lapsen etua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule; on monta joilla on tilanteena se että hoitaa yksin lapsensa ja käy töissä tai on koulussa. Ja ihmiset väsyy. Eli et ole yksin!
Sun pitää ymmärtää että lapset on lapsia ja ne tekee kaikkea pöhköä. Sillä ne oppii. Väsyt vaan entisestään jos pidät lapsesi liian tiukasti hihnassa.
Voi olla että lapsellasi on uhma tai että lapsesi ei vaan tottele sua jos et osaa tehdä sääntöjä selviksi. Liikaa ei voi pieneltä vaatia. Saako lapsi tarpeeksi aikaasi vai onko uhma vaan sinulta huomion hakemista?
Itse koitan muistaa että kun lapsi on viidennen kerran kukkaruukulla että onpa ihanaa että se on noin vilkas ja kiinnostunut tutkimaan juttuja! Ajattele jos lapsesi vaan olisi kuin lahna?! Tai jos olisi vakavasti sairas?!
Mulla avarsi silmiä kun 2 viikkoa vanha lapseni sairastu flunssaan ja oltiin viikko sairaalassa niin viereisellä osastolla makasi syöpäsairaita. Siinä kun surkutteli omaa kohtaloaan niin kyllä sydäntä riipaisi miltä niistä toisista vanhemmista tuntuu toisella osastolla.
Lopeta se miehen perään itkeminen! Alota siitä. Se on ollu ja menny. Sulle tulee vastaan vielä se upea mies joka saa sun jalat tutisemaan, mutta nyt sun tarttee pitää huolta ittestäs ja lapsestas!
Mene jutteleen jonkun terapeutin kanssa, saat kunnolla oikeita ajatuksia oikein roppakaupalla. Ittekin kävin juttelemassa kun koulu oli loppumassa ja tulevaisuus oli epävarmaa.
Onnistuisko välivuoden pitäminen koulusta? Harrastatko liikuntaa? Koita keksiä tapoja joilla saat itseesi virtaa ja jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen sinua varmaan 15 vuottta vanhempi ja ilomielin antaisin lapseni äidilleni vaikka kokonaan. En jaksa lapsiani enää päivääkään. Mulla vaan äitini on jo niin iäkäs että ei jaksa hoitaa kuin tunnin viikossa.
Sulla sentään on sukulainen ja vieläpä oma äitisi joka voisi hoitaa lapsesi.
Mulla ei ole ketään.
tuntuu ettet itse jaksa, on ihan oikeasti lapsen kannalta parempi että luovutat vastuuta esim äidillesi jos hän vilpittömästi sitä haluaa. Et saa ajatella että et voi niin tehdä, että olisit sen takia huonompi äiti. Itseasiassa jos jaksat tehdä niin ratkaisevan teon, se kertoo sinusta ihan toista. Ehkä julmakin totuus on, että kaikki äidit eivät ole joka tilanteessa parhaita hoitajia lapselleen. Jos saat hoitoapua vaikka silloin tällöinkin, auttaa se varmasti sua jaksamaan taas lapsen kanssa. Pyydän, tutustu kiintymyssuhde- kirjallisuuteen! Ajattele sitä pientä ja hänen elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen sitä mieltä, että tälläsessa tapauksessa voisi paras vaihtoehto olla
juuri tuollainen osittainen hoidossa olo, eli että äitisi hoitaisi vaikka kaksi päivää viikosta tai sitten joka toisen viikon to-su tai ihan miten parhaaksi näette, vaikka vuoroviikot. Mutta olen myös sitä mieltä, että sun kannattaa todellakin mennä juttelemaan neuvolapsykologin kanssa, koska muutoin et tule toipumaan. Kun saat asiat kuntoon, jaksat ottaa vastuun hoidosta kokonaan. Minkäikäinen olet? Asuuko äitisi lähellä?
Avun pyytäminen on nyt tärkeintä. Sun on vain kertakaikkiaan pakko niellä ylpeytesi ja juteltava psykologin kanssa. Kerrot heti ekalla kerralla psykologille, että et meinannut ottaa yhteyttä, koska et jaksa uteluja ja selostaa kaikkea. Hän ymmärtää, ja etenette pikkuhiljaa, sinun ehdoilla.
Kohdistat ilmeisesti lapsen isää kohtaan tuntemasi vihan lastasi kohtaan. Tää on ihan normaalia, ja jos se vain menee sen hienoisen rajan yli, on juuri tuollaisa onggelmia tiedossa eli esim rakkauden tunteen puutos.
Itsekin teen sitä aina, että vaikka suutun miehelleni, puran sen pieniiin lapsiini.
Mä toivon sulle kaikkea hyvää, voimia hakea apua. Voit soittaa neuvolapsykologille suoraan tai sitten neuvolaterkkarin kautta. Psykologin tiedot ja numerot saat vaikka kaupunkisi nettisivuilta tai puhelinvaihteesta.
Olen aivan varma, että sinulla herää rakkaudentunteita lastasi kohtaan vielä joskus. Mutta et nyt selviä yksin. Tarvitset psykologin apua. Ja äitisi, jotta pääset pahimman väsymyksen ja uupumuksen ohi.
Saattaa olla, että tarvitset joitain lääkkeitä tueksi, mutta ei niitä kannata vielä ajatella. Olen aivan varma että selviät! Ja että lapsesi selviää myös. Hänelle olet tärkeä ja hän rakastaa sinua. Hae apua lapsesi tähden, hän luottaa sinuun, vaikka sinulla on vaikeuksia tunteittesi kanssa. Ei ole hänen syynsä, että hänen isänsä on " kusipää" .
Terveisin äiti ja terkkari
Rohkaise vaan itsesi ja tilaa aika psykologille. Jokainen tarvitsee
psykologia jossain elämän vaiheessa.
Itse olen käynyt ja sen takia suosittelenkin.