Help! Miten lausua runo niin, ettei kuulosta teennäiseltä!?

tärkeä juttu olisi, ettet lausu liian nopeasti. Pidät ihan pienen tauon aina rivin lopuksi (tai kahden rivin, jos ne kuuluvat samaan " lauseeseen" ).

Voisitko laittaa sen runon tänne?

Keskellä syksyn synkeän sään

näen valon tulvivan pimeään.

Valo täyttää kadut ja ikkunain pielet,

työhön väsyneet ihmismielet.



Ja kesken arkisen kiireen ja pauhun

kuulen jo kaukaisen lapsuuteni joulun laulun.

Vaikka puuttuis joulustain lumen valkeus,

olis jäljellä joulun lumous!

minä haluaisin kulkea

alastomampana (tauko) kuin yksikään olio,

vailla Kuorta, ilman Muureja

kyllin kauan (tauko) tullakseni kyllin kauas,

Ystäväni, sinne saakka (tauko) missä on paikka nimeltä Me



Painotukset isoilla kirjaimilla

Painotan varmaan sanoja jotenkin väärin =(



Eli kiitos avusta!

on mun melko helppo lausua edes jotenkuten järjellisen kuuloisesti, mutta kompastuskivenä juuri tällaiset tasapaksut runot..



Ap

Mitä painottaisin, missä tauottaisin?

Millä äänensävyllä?

mutta lausuttuna aina jotenkin noloja...

Eli EI esim. näin:



Pieni poika aurinkoiNEN

tanssii yli lammikoiDEN

päivänsäde hiuksisSAAN

salaisuudet taskuisSAAN



Pieni poika aurinkoiNEN

tanssii kauas kadoTEN

sinisien vuorten TAA

sieltä alkaa satuMAA



(kirjoittanut Johanna Hakalahti)



Ettei siihen tule sellainen junnaava poljento. Lue niinkuin siinä ei riimejä olisikaan, vaan se olisi ikään kuin vaikka ihan vaan kertovaa satua. Auttaisikohan jos sen kirjoittaisi auki, niin kuin proosaksi:



" Pieni poika aurinkoinen tanssii yli lammikoiden, päivänsäde hiuksissaan, salaisuudet taskuissaan.



Pieni poika aurinkoinen tanssii kauas kadoten, sinisien vuorten taa -

sieltä alkaa satumaa."



Ja tietty kannattaa yrittää ihan aidosti (muttei yli) eläytyä siihen runon sanomaan.

Valitettavasti.



Tai jotkuthan niitä osaavat toki lausua ja riippuu tosi paljon runosta. Musta kaikki liian tasaisesti ja yllätyksettömästi rimmaavat runot ovat kauhistuttavia.



Mutta minkäs teet, pakko lausua! Äsken meni jo paljon paremmin, kun harjoittelin. Kauan kestää hakea sellaista sävyä, että kuulostaisi edes jotenkin siedettävältä.



Ap

mä Kanssa paimenten käyn Seimen äärehen.

käyn Lasta katsomaan - Mun Tähteni syntyi hän tänne.



mä Kanssa tietäjäin, myös joulutähden näin.

tuon Kullan, mirhamin. Tuon kiitossuitsuni - hän Kaikkensa uhrasi mulle.



Onko hyvä vai painottaisitteko ihan toisin!?



Huoh..



Ap

keskellä syksyn synkeän sään

näen valon_tulvivan_Pimeään.

Valo täyttää kadut_ja ikkunain pielet,

Työhön väsyneet ihmismielet.



Ja kesken arkisen kiireen_ja pauhun

kuulen jo kaukaisen_Lapsuuteni joulunlaulun.

vaikka puuttuis joulustain lumenvalkeus,

Olis jäljellä Joulun lumous!

t: Kymppi

Mutta sekin mun pitää lukea.



Kiitos tuosta ohjeesta!



Ap

en aio mitekään kauheasti PAINOTTAA jotain sanoja, mutta jollain tavalla lausunta tulee varmasti vaihtelemaan niin, että paino on jollain kohdin..



Ap

verbeille. Nimenomaan ajatella niin ettei tule kuitenkaan tankattua sitä kohtaa mitä yrittää painottaa.



Tämän olen oppinut lauluharrastuksessani, mutta mielestäni se toimii hyvin lausunnassakin.

Ap