Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita onnellisia kotiäitejä, jotka nauttivat saadessaan olla lasten kanssa kotona?
22.11.2005 |
Tämä kirjoitus sai alkunsa siitä, kun ystäväni kävi äskettäin kylässä kahden lapsensa kanssa ja hän ihmetteli aidosti sitä, että olen vieläkin kotona lasteni kanssa, jo viidettä vuotta putkeen. Sanoi, että hän nolisi tullut hulluksi jo ajat sitten, jos ei olisi mennyt töihin. Meni töihin kun kuopuksensa oli n. 1,5 vuotias.
Tällä kirjoituksella en halua moittia ystäväni päätöstä, vaamn kysyä olenko itse outo lintu, kun viihdyn niin hyvin kotona?
Toki on päiviä, että voisin mennä niin kauas kuin mahdollista, mutta nuo päivät ovat kuitenkin vähemmistönä!
Päivät ovat suurin piirtein samanlaisia, eli tylsiä varmasti monen mielestä. Nuo kiireettömät aamut, kun saamme heräillä rauhassa ovat parasta, koska muistan omasta lapsuudestani sen hirveän kiireen varsinkin noista aamuisa..
Löytyykö muita?
Kommentit (7)
Tosin olen ollut kotona vasta alle kaksi vuotta. Kauhulla kuitenkin jo odotan aikaa, jona lapsi täyttää kolme ja minun on alettava etsiä töitä... Elän toivossa, ettei niitä löydy heti. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin koton varmaan ikuisesti, jos olisi mahdollista :D!! Tää on niin ihanaa elämää, valitettavasti töihin paluu häämöttää jo tuolla ensi elokuulla :(. Aika menee niin nopsaan...
Olen ollut tytön kanssa kotona 2,5v, ja toinen muksu on masussa kasvamassa, enkä edes halua ajatella töihin menoa. Kyllä tämä kotiäidin osa on kuin luotu minulle, vaikka ikää ei olekkaan kuin 24v =)
ja oikeastaan jo odotan sitä (lasta en ikävä kyllä vielä...)! Kyllähän sitä kaikkea tekemistä keksii, opettelee vaikka virkkaamaan tai jotain. ;) Ihmisillä on nykyään niin hirveä tarve olla kiireisiä, pelkkää Olemista ylenkatsotaan ja kammotaan. Mutta mä pidän siitä vapaudesta, ettei tarvitse koko ajan päteä, niinkuin mun alalla yleensä täytyy. Elämän pieniä iloja... *huoh*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen onnellinen itseni ja lapseni puolesta. Aika kuluu niin nopeasti, ja minusta on ihanaa olla nyt kotona 1,5 vuotiaani kanssa, ja odotan kevättä kun toinen lapseni syntyy ja " kotilaumamme" kasvaa.
Olen vakuuttunut siitä, että minä (tai lapsen isä) on paras mahdollinen opettaja elämää varten pienelle lapselleni, ja pidän tehtävästäni. Päivät ovat kiirreettömiä, mutta kuluvat silti nopeasti täällä kotonakin. Välillä on huonompia päiviä jolloin tuntuu että haluaisi olla jossain muualla ja tehdä jotain muuta, mutta ne ovat kyllä harvassa. Töitä toimivan arjen eteen olen joutunut tekemään, eikä kotona oleminen alussa tuntunut yhtään kivalta, mutta onneksi olen pystynyt muuttamaan tilannetta paremmaksi. Ei siis harmita yhtään kotona oleminen, tämä sopii minulle, eikä kuitenkaan kestä ikuisuutta.
Sinänsä jännää, kun en esikoisen kanssa viihtynyt yhtään kotona. Toki asiaan vaikutti aivan olennaisesti silloin sairastamani synnytyksen jälkeinen masennus. Halusin vain pois kotoa, kotona oli paha olla.
Nyt toisen lapsen kanssa minä en haluaisi millään palata töihin, tykkään tosissaan olla kotona. Välillä on tosi rankkaa, kun kuopus on vaikeasti allerginen ja astmaatikko, eli paljon joudutaan olla sairaan vauvan kanssa neljän seinän sisällä, mutta terveempinä aikoina en voisi ihanampaa elämää kuvitella :).