Pelottaa tuleva lapsivuodeaika kun on esikoinenkin hoidettavana...

Pakko tehdä kompromisseja että esikoinenkin tulee hoidettua.

Välillä meillä huusi esikoinen ja välillä kuopus kun molempia oli kuitenkin pakko huomioida.

Nyt pienempi 7kk ja elämä alkaa helpottamaan.=)

oikein inhoan näitä ajatuksiani, varsinkin kun suunnittelen et jos siitä ei mitään tuu niin ekana joustan imetyksestä... ja sit tulee nää av:n " olet huono äiti" -jutut...



no, ei aloiteta imetyskeskustelua kuitenkaan. ;)

Olin yh ja lapsilla on sama ikäero kuin teillä - ja vauvalla oli se kolmen kuukauen koliikki. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin tehnyt joitakin asioita eri tavalla. Olisin voinut unohtaa ns kunnon kotiruuan ja ostella valmisruokia, kertakäyttöastioitakin olisi voinut käyttää välillä, esikoinen olisi voinut saada katsella telkkaria enemmän,melkeinpä kuka tahansa vastaantulija olisi kelvannut lastenvahdiksi :), imetyksen tärkeyttä olisi voinut kyseenalaistaa-olisin voinut ehkä antaa maitoa pullosta mielummin koska mielenterveys ja oma uni on kuitenkin tärkeämpää näin jälkiviisaana..

Enpä valitettavasti osaa antaa mitään hyviä vinkkejä , ei muuta kuin tsemppiä :)

vielä sellaista mietin, että miks musta näyttää että kaikki muut ! äidit, jotka on samassa tilanteessa, selviää niin hienosti ja kaikki voivat hyvin! itseä lähinnä hirvittää, et entä jos joku näkee tai tulee yllättäin käymään ja koko kämppä on ihan sekaisin ja lapset huutaa ja itse ihan letti rasvassa jne...



ihan niinku mulla olis joku ennen synnytystä -masennus! Ap

kahden lapsen kanssa on kuitenkin tosi helppoa, ja isompikin nukkuu vielä päiväunia.

miksi ihmeessä jos ei pysty antamaan parasta mahdollista hoitoa sitten vauvalle?imetys ym jätettävä suosiolla.ajattelisitte niitä lapsia mielummin kun itseänne ja " vauvakuumettanne" .onko se seura sitten niin tärkeä asia??meillä ainakin kaverit ovat erikseen ja sisarus-suhde eriasia.molemmat saaneet olla pieniä tarpeeksi kauan.en myöskään ymmärrä ns.vauvakuumetta,jos on jo vauva talossa.raskauskuumeesta puhuisin pikemminkin...

Pullokin oli joskus apuna, neuvoisin sua totuttamaan vauvan pulloon, saatat atrvita sitä. Siis en neuvo olemaan imettämättä, vaan sen, että vauva osaa ja suostuu juomaan myös pullosta.



Itkua kai tottuu kuuntelemaan paremmin kahden pienen äitinä ja se kannattaa muistaa, että äidillä on aina huono omatunto, vaikka asiat olis miten hyvin.

Itse olen mm. imettänyt esikoisen kakkapyllyä pyyhkiessä :D



Ja usein tehtiin myös niin, että samalla kun syötin vauvaa sohvalla, esikoinen oli toisessa kainalossa ja katselimme hänen kanssaan kirjaa.

Mutta imettäminenhän ei ole mikään itseisarvo, joten jos se tuntuu ylivoimaiselta ja vaikeammalta kuin se toinen vaihtoehto, senkus kaivat tuttelit ja pullot peliin. Ei se sinusta huonoa äitiä tee: huonot äidit ei syötä lapsiaan ollenkaan :)



Todennäköistä myös on se, että kuopuksen hoito sujuu sinulta ikäänkuin rutiinilla etkä tee kaikkea niin harkitusti, juurta jaksaen ja " vaikeasti" kuin aikoinaan esikoisen kanssa.



Pidetään myös peukut pystyssä sen suhteen, että vauvasi nukkuu päiväsaikaan niin paljon kuin vauvojen väitetään nukkuvan ;) Näin sinulla jää kahdenkeskistä aikaa esikoisellekin. Ja onhan hänkin niin pieni vielä että nukkuu varmaan päikkärit. Jonain päivänä saattaa käydä jopa niin uskomaton mäihä, että lapsukaiset vetelevät sikeitä jopa yhtä aikaa! Muista silloin itsekin levätä ja unohda tiskit, pyykkivuoret ja sohvien alla luuraavat villakoirapesueet.



Rankkaa ja väsyttävää tulee varmasti olemaan, mutta mutta myös niiiiiiiiiin ihanaa! =)

Ajattelin opetella kantamaan ja imettämään liinassa, niin vauva kulkee koko ajan siinä tisun vieressä. Varmaan myös digiboksille tallennetut Tomi Traktorit tulevat hyötykäyttöön :)

Huoh....onneksi olen itse jo sotimiseni sotinut, kuopus on 2v eikä vauvoja enää tule! Semmoista helvettiä se on....



No, mutta neuvojakin :D



Tee läjäpäin ruokaa pakkaseen. Laita mies kokkaamaan edellisenä iltana teille seuraavan päivän ruuat valmiiksi. Hanki riittävästi korvatulppia(ihan oikeasti!), auttaa pysymään rauhallisena, jos huuto yltyy älyttömäksi. Ota itsellesi säännöllinen harrastus, jos sellaista ei vielä ole. Kerran viikossa pois lasten luota. Päällystä eteisen seinät mielenkiintoisilla kuvilla/julisteilla, saat harhautettua esikoisen pukemaan rivakammin, kun on jotain mitä katsella. Totuta vauva juomaan myös pullosta. Opeta tutille! Onhan teillä jo itkuhälytin? Vaikka vauva nukkuisi sisällä(liikaa pakkasta pienelle), haluat sinä ehkä esikoisen kanssa käydä ulkona pikaisesti, itkuhälytin on kätevä apu.



Voimia. Sisua. Päättäväisyyttä.

ja meillä on mennyt TODELLA hyvin. Pyrin imettämään esim. samaan aikaan kun esikoinen syö itsekin tai esikoisen leikkiessä lattialla. Laskeudun samalle tasolle imettämään sen sijaan että lähtisin tilanteesta pois edes sohvalle.



Ulkoilen esikoisen kanssa, pienokainen nukkuu vaunuissa. En stressa elämästä muutenkaan. Jos ulos lähteminen tuntuu hankalle tms. en vain sitten tee niin. Jos kerhoon lähtemisen aikataulu stressaa, ei lähdetä kerhoonkaan. Käytän purkkiruokaa tarvittaessa, Tuttelia kuopukselle jos siltä tuntuu. Kotiyöt on ainakin meillä ollut hauskaa puuhaa esikoiselle, joten siivoaminenkin sujuu leikiten.



" Oikaise" . Älä pyri pysymään orjallisesti aikatauluissa tai päätöksissä tyyliin " imetän pelkästään, kestovaippailen tai syötän pelkkää itsetehtyä luomuruokaa" . Usko minua, kun olet tyytyväinen ja levollisin mielin itse, ovat lapsetkin tyytyväisiä ja kaikki sujuu PALJON helpommin.



TSEMPPIÄ!

Anna sen lukea esikoiselle tai touhuta jotain muuta, siivoa kämppää tai käy vaikka suihkussa, jos vierailija on tarpeeksi tuttu. Tai jos ei ole, niin älä päästä silloin käymään.



Et sinä niitä vierailijoita varten elele, joten hoida vauva ja isompi, itseäsikin sen verran kuin jaksat ja kotia sitten joskus :)



Mitä tuohon alkuperäiseen kysymykseen tulee, hanki kantoliina ja opeta vauva olemaan siinä. Kun esikoinen nukkuu, tee kotihommia minkä ehdit tai jos olet väsynyt, lepää. Pieni vauva kyllä köllöttelee sun kanssa - ekat kuukaudet on oikeasti ihan helppoja, jos ei ole koliikkivauva. Meillä on isommat tulleet kunnolla mustasukkaisiksikin vasta, kun pienin on oppinut liikkumaan = vaatii tarkkaa vahtimista ja toisaalta sotkee leikit jne.



Jos pystyt, imetä kantoliinassa (itse en ikinä oppinut, harmi). Koita pysyä suunnilleen jossain rutiineissa, vaikka niin, että mietit, mistä haluat eniten pitää kiinni. Jos se on vaikka esikoisen kanssa ulkoilu, niin sitten ulkoilet. Vauva oppii pian nukkumaan unensa samaan aikaan - tai jos ei opi, niin siirtäkää ulkoilua vähän. Mutta älä lähde sille linjalle, että vauvan tarpeet aina ensin, koska muuten sulla on kohta tosi kiukkuinen esikoinen.



Enkä siis tarkoita, etteikö vauvan tarpeisiin vastattaisi heti. Mutta jos sulla on se kantoliina, niin vauva voi nukkua siinä silloin kun haluaa ja herää yleensä ilman kamalaa huutoa. Sun ei myöskään tarvitse keskeyttää esikoisen kanssa touhuamista sen takia, että vauva herää, jos se vauva on jo sun lähellä. Yllättävän paljon juttuja pystyy tekemään, vaikka imettää samalla - vastasyntynyt on kuitenkin aika kevyt ja ennenkaikkea ei heilu ja liiku koko ajan.



Usko pois, toinen lapsi sujahtaa siihen teidän arkeen yllättävän helposti. Tehän kuitenkin olette jo lapsiperhe, aikuisten ei enää tarvitse opetella vauvanhoitoa tms. Ja teillä on myös toivottavasti jonkinlainen päivärytmi, jota voi tietysti vähän muokkailla vauvan mukaan, mutta vauvan ei tarvitse olla se, joka siitä päättää.



Mutta hyvin se menee. T: neljän lapsen äiti, kaikki pienillä ikäeroilla (Niin ja kaikkia on imetettykin yli vuosi, eli ei sitä imetystä nyt todellakaan tarvitse unohtaa siksi, että on pieni ikäero!)

Joku ihmetteli pieniä ikäeroja ja ihan rehellisesti minäkin haluaisin tietää, miksi teillä on niin pienet ikäerot, jos kommentit on sitten sitä luokkaa, että oli se h**ttiä ja ei ikinä enää? Kun teillä on jo yksi vauva, niin luulisi tietävän, millaista se vauva-arki on?



Meillä on nyt neljä koululaista, kaikilla pienet ikäerot (1v4kk-2v) ja minusta se vauva-aika oli ihanaa! Ja kyllä, yksi lapsista oli todella " vaikea" lapsi, eli ei tarvitse siitä huudella. Mutta minä myös tiesin ekan jälkeen, mihin olin ryhtymässä, kun toista alettiin tehdä.



Meille ei pitkät ikäerot olisi sopineet ollenkaan, eikä sitten tullut mieleenkään valittaa arjen rankkuudesta :), kun itse oli osansa valinnut.

Meidänkin lapsille tulee ikäeroksi alle 2 v. Ja olen luottavaisin mielin. Pyrin imettämään, mutten aio ottaa siitä tai muistakaan asioista mitään paniikkia, kuten esikoisen kanssa. Purkki- ja valmisruokaa kehiin vain silloin, kun sitä tarvitaan. Esikoisen aikaankin mua hävetti, jos yllärivieraat tulivat sekaiseen asuntoon. Mutta en jaksanut loppujen lopuksi välittää, mulla oli parempaakin tekemistä eikä tuo " hektisyys" lopulta kovin kauan kestänyt. AIka pian pääsee normaalielämään kiinni.



Mulle tärkeintä ja hermoja säästävintä varmaan on se, että saa sovitettua asiat omien tottumusten mukaisiksi mahdollisimman pitkälle. 15:ltä tuli hyviä neuvoja, noin yritän itsekin toimia.

Onhan se aivan uusi tilanne ja jännittävä pienen ikäeron vuoksi.



Hyviä kommentteja on tullut aikaisemminkin, mutta rohkaisisin vielä siihen, että otat vauvan esikoisen rytmiin mukaan heti alusta asti. Imetät vauvan säännöllisesti samoihin aikoihin esikoisen ruokailun kanssa ja ulkoilet esikoisen kanssa silloin, kun vauva nukkuu. Eli vauvantahtinen meno on tosiaankin aika vaikeaa, kun rutiineihin tottunut taapero on siinä elämässä mukana. Vauva tottuu oikein hienosti säännölliseen päivärytmiin ihan pienestä saakka ja säännöllinen rytmi tekee omista päivistäsi helpompia ja mielekkäämpiä. Itse täysimetin kuopusta puoli vuotta (ikäero vajaa 2v) ja alusta saakka meillä oli selkeät ruokailurytmit. Eli kyllä se imetyskin siinä onnistuu, älä ota asiasta turhia paineita.

" Joku ihmetteli pieniä ikäeroja ja ihan rehellisesti minäkin haluaisin tietää, miksi teillä on niin pienet ikäerot, jos kommentit on sitten sitä luokkaa, että oli se h**ttiä ja ei ikinä enää? Kun teillä on jo yksi vauva, niin luulisi tietävän, millaista se vauva-arki on?"



Meillä oli h***ettiä kuopuksen syntymän jälkeinen vuosi.



Jaa, että miksi sitten halusimme kuopuksen pienellä ikäerolla (joka on aika iso kuitenkin, 2v1kk) ?? No, emme halunneetkaan, tuli kuparikierukasta läpi.



Vaikka olisimme kuopuksen suunnitelleetkin, emme ikinä olisi voineet tietää, että molemmat lapset alkavat sairastella heti kuopuksen syntymän jälkeen. Arki oli todella erilaista kuin esikoisen kanssa. HUUUUUUUUTTTTOOOOOOOOOOOOOOOOAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!Aamusta iltaan huutoa ja kiljumista, kiljumista ja huutoa. Ja huutoa.



Siksi meillä on kaksi lasta pienellä ikäerolla, tyydyttikö vastaus?



Ja kolmatta ei tule koskaan.



t. Se " sotaan" kannustaja, jonka vauva-arki oli hellllllvetillistä.



p.s. Toivon ap, että sinun lapsesi ovat terveitä, silloin pärjäät ihan hienosti :)

Ymmärrän tuollaiset yllätysraskaudet ja toisaalta sairastelevat lapset. Meilläkin neljännen jälkeen oltiin koko perhe oikeasti n. puoli vuotta vuoronperään kipeinä, mutta mitään kroonisia sairauksia tms. ei onneksi ole ollut.



Suurin osa tietämistäni pienistä ikäeroista on kuitenkin ollut ihan suunniteltuja, jostain syystä nykyisin on " trendinä" tehdä lapset pienillä ikäeroilla (ja tehtiin siis itsekin). Ja nyt ap esim. kyseli vinkkejä jo ennen synnytystä, eli kyseessä ei (toivottavasti) ole sairas lapsi tms. Vaikeita hetkiä voi toki tulla vaikka yhden lapsen kanssa ja ekassa viestissäni taisin jo laittaakin, että esim. koliikki muuttaa takuulla tilannetta.



Mutta ihmettelen sitä, että tehdään (siis oikeasti yritetään) toinen lapsi heti perään ja sitten mietitään, että mitenkäs selvitään? Tai vasta vähän ennen synnytystä tulee mieleen, että tämä lapsi ei ehkä olekaan terve tai tällä voikin olla koliikki ja itse asiassa mieskin muuttaa puoleksi vuodeksi ulkomaille. En nyt tarkoita ap:tä, vaan ihan yleisesti ihmettelen. Vai ovatko kaikki pienen ikäeron lapset yllätysraskauksia? Tai kaikki kakkoset jotenkin supervaativia? Vai olisiko sittenkin niin, että toista aletaan tehdä siinä vaiheessa, kun eka on ehkä n. puolivuotias, helppohoitoinen, ei liiku vielä mihinkään, ei uhmaa jne. Ja yhdeksän kuukauden päästä tilanne onkin yllättäen (?) ihan toinen ja sitten ollaankin pulassa?



En siis tiedä, ihmettelen vain. Siis sitä, ettei etukäteen mietitä omia voimavaroja - tuskin kaikilla elämäntilanne kovin dramaattisesti muuttuu raskaudenaikana?? Enkä todellakaan pidä itseäni minään superäitinä, vaan ihan tavallisena maalaisjärkisenä tyyppinä. (Neuvojen kysymisessä sinällään ei ole mitään pahaa, mutta jotain voisi ehkä miettiä jo ennen raskauttakin...)

Ennen niin rauhallinen ja herttainen tyttö on nyt kaikkea muuta. Ei sitä lapsista vähän vähemmän tietävä voi kuvitella, että esikoinen muuttuu niin täysin. Sen entisen pikkutyttömme kanssa ei olisi ollut mitään ongelmaa, nyt on.



Ja ensimmäisen vauvan kanssa kaikki on helppoa, ei sitä silloin mieti, että miten tekisin tämän tai tämän, jos tässä olis kaksivuotiaskin vielä. Aika yllättävää on elo lapsiperheessä. En tiedä, olisinko ryhtynyt tähän, jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää. Ehkä, ehkä en. Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois (...tai no ehkä muutaman ;)).

meillä tulossa 1v.10kk. ikäero, ja samoja olen miettinyt kuin sinäkin, tosin minä tulen miehen isyysloman jälkeen saamaan apuja omalta äidiltäni, joka itse haluaa tulla välillä auttelemaan.



Ajattelin vain liittyä kantoliinasuosittelijoiden rintamaan ja ehdottaa, että vaikka sinulla olisi ennakkoluuloja sitä kantoliinaa kohtaan, niin kokeile ihmeessä, varsinkin jos haluat imettää. Itselläni on jo sairaalakassiin pakattuina rengasliina ja pitkä trikoinen liina. Aion laittaa kuopuksen liinaan jo sairaalassa, jotta hän tottuisi siihen alusta asti, (esikoisen kanssa aloitettiin liinailu liian myöhään, eikä hän koskaan oppinut oikein liinassa viihtymään) ja harjoitella myös imetystä liinassa sairaalassa rauhassa. Jos tuo liinaimetys nimittäin onnistuisi, niin voisi liikkua imettäessään, ja jotkut virtuoosit jopa väittävät, että siinä jää kaksi kättä vapaaksi. (vaatii varmaan juuri passelin kokoista rintavarustusta)



Muita neuvoja en kokemuksen puutteessa vielä osaa antaa, mutta eiköhän se elämä siitä lähde sujumaan, kun tottuu siihen, että hoidettavia onkin yhden sijasta kaksi. Tsemppiä!