Lue keskustelun säännöt.
Perhe-elämä ei todellakaan sovi mulle, en jaksa olla äiti enkä rakasta enää miestäni
20.11.2005 |
Olen ajatellut erota ja alkaa elää omaa elämää, johon ei vain lapset kuulu :-(
Tietenkin rakastan lapsiani, mutta en vain jaksa elää tätä arkea heidän kanssaan. Mies on hyvä isä ja varmasti pärjäisi lasten kanssa paremmin kuin minä.
Onko kukaan jättänyt lapsia miehelle erossa?
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä tunteen, että haluaisi omaa elämää ja aikaa. Minun mieheni ei pärjäisi lapsen kanssa edes 2 tuntia kahdestaan. Äitiys on välillä todella rankkaa, ehkä joku loma auttaisi sinua. Sen jälkeen, hyvin levänneenä voit olla jo toista mieltä. Voimia sinulle ja minusta se ei ole väärin, että lapset jäävät erossa isälle, jos isä on hyvä. Jokainen perhe tekee omat valintansa.
Itse en pystyisi ikimaailmassa jättämään lapsiani, vaikka ero miehestä tulisikin.
Ja mitä se " oma elämä" oikein pitää sisällään, jos lapset eivät voi siihen kuulua?
Vierailija:
Itse en pystyisi ikimaailmassa jättämään lapsiani, vaikka ero miehestä tulisikin.Ja mitä se " oma elämä" oikein pitää sisällään, jos lapset eivät voi siihen kuulua?
Haluan elää ilman jatkuvaa ahdistavaa vastuuta. Haluan olla vapaa ja spontaani. En vain jaksa tällaista kamalaa kahletta eli perhettä.
Miksi miehet saavat jättää perheensä, mutta nainen ei???
ap
sättikö väsynyttä ihmistä.
En ole tehnyt samaa enkä aio mutta ymmärrän tunteesi ja kehottaisin sinua miettimään asiaa kauaskantoisesti ja kaikkien osapuolien kannalta.Onko mitenkään mahdollista että saisit etäisyyttä ja lepoa jollain vähemmän radikaalilla ratkaisulla?
Itsekin sanon noin harva se päivä että en jaksa enää..mutta yritetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset voivat asua isänsä luona mutta käydä sinun luona jopa päivittäin.
Ystäväni on naimisissa miehen kanssa, jolla on lapsia edellisestä avioliitosta. Edellinen liitto päättyi siihen, että perheen äiti lähti toisen miehen matkaan ja jätti lapset isälle. Nyt kun perheen isä on uusissa naimissa ja yhteisiä lapsiakin on tullut, on äiti tullut ilmeisesti katumapäälle, mustasukkaiseksi tms. ja yrittää kaikin tavoin hankaloittaa perheen elämää. Sanomattakin on selvää, että lapset kärsivät tällaisesta äidistä.
Eli jos lähdet, pystytkö antamaan miehesi jatkaa elämää ja sallitko uuden tärkeän aikuisen tulon lastesi elämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten parin vuoden päästä aloitte leikkiä kotia ja nyt olet huomannut että tuli tehtyä se liian aikaisin ja todennäköisesti väärän ihmisen kanssa.
Surullista, mutta näitä riittää.
(nämä ovat muuten niitä jotka paasaavat että 30-v. äidit ovat liian vanhoja kun perhe on itsellä ainoa saavutus ja pitää kateuksissa löydä sillä ainoalla mitä on annettu)
tai siis onko synnytyksestä pitkä aika?
Kuullostaisi noin äkkiseltään synnytyksen jälkeiseltä masennukselta...
Miksi sinusta tuntuu ettet jaksa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämäänsä ilman vastuuta lapsistaan. Lapsiani katsellessa olen ajatellut, että kumpa tämä vanhempi nyt kaikessa tässä vapaudenriemussaan edes ymmärtäisi osoittaa, että hän kaikesta huolimatta rakastaa lapsia. Eli jos päädyt siihen, että lähdet ja luovut lähivanhemmuudesta, niin yritä kaikin tavoin kuitenkin välittää lapsillesi sellainen tunne, että heitä rakastat. Tapaamalla heitä esim. joka toinen viikonloppu ja lomilla, pidät yllä vanhemmuuden ja välittämisen sidetttä heihin.
Lapsesi saavat jossain vaiheessa ehkä paremman huoltajan,
jonkun joka jaksaa välittää heistä.
Toivottavasti heidän isänsä on täysjärkinen.
Huomautan myös, että tuo peräänkuuluttamasi vapaus on
urbaanilegenda, sitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämää lasten kanssa. Tsemppiä sinulle ap raskaassa tilanteessasi!
lähden tekemään sämpylöitä rakkaan mieheni kanssa. :) Mukavaa jatkoa äideille ja muillekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaipaat pään silittelyä ja siunausta aikomuksillesi niin turha luulo.
Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa. Lapsi on ihminen, jonka elämään lähtösi tulee jättämään lopullisen arven.
Itsekkyys on päivän sana.
Tervemenoa vaan juu lukemaan anna-lehteä töiden jälkeen jalat sohvapöydällä. Se on ihmisen mitta se.
En tosin voisi ikinä jättää lapsiani isälleen, mutta kaipaan hirveästi sitä, että saisin olla välillä ihan yksin ja tuntematta vastuuta.
Mutta minkäs teet...
viis siitä että miehen elämä menee pilalle, ja lastenkin.
Musta ap on ainakin fiksumpi kuin te jotka kyllästytte parisuhteen arkeen ja lähdette lasten kanssa riistäen heiltä vasten kaikkien tahtoa isän ihan itsekkyyttänne kun ette raski olla erossa pienistä.
ap:lle vois tosiaan tehdä hyvää se et johonkin melkein naapuriin muuttais jos on pakko lähtä.
Minustakin on kaikista kauheinta kun tulee kotiin illalla ja kaikki kitisee jaloissa, tietenkin niillä on ollut ikävä ja itselläkin mutta siltikin hermot on tiukalla, vielä lisäksi kun talo on mullin mallin.
Koita ap saada miehen kans sellainen järjestely nyt heti sovittua, että saat palautumisaikaa kun tulet kotiin, vaikka puoli tuntia. tai sitten et mene suoraan kotiin vaan poikkeat johonkin, vaikka kahville tai kävelylle hetkeksi niin että jaksat mennä kotiin iloisena.
Ihmeellistä oman sukupuolen jalustalle nostamista!
ottakaa ensin koira!! Ja mahdollisimman vaikeahoitoinen esim. border collie tai vastaava energiapakkaus.
Siinä oppii ymmärtämään mitä on vastuu ja miten se vastuu rajoittaa vapautta!
Eikö tullut mieleesi aikaisemmin ajatella onko sinusta äidiksi??????
Myöhäistä se nyt enää on.