Onko sukupuolella väliä??? Eli petyitkö lapsesi sukupuoleen???

Mulla on kolme poikaa ja en ole pettynyt. Ekaa odottaessa luulin saavani tytön, kunnes ultrassa sukupuoli paljastui, muttei se mua harmittanut, pikemminkin yllätti. Toista odottaessa arvelin tulijan olevan poika niin kuin olikin. Kolmatta harkittaessa sanoin miehelle, että kyllä sekin sitten on poika, niin kuin olikin. 

Työkavereita, tuttuja ym. tämä tuntuu harmittavan. Aika usein saan kuulla: "Teidän täytyy vielä tehdä se neljäs, niin saatte tytön". Ei muuten täydy. Meidän lapset ovat tässä.

Mä olen ylpeä poikatriostani, enkä vaihtais heistä ketään yhteenkään tyttöön. Elämä meni näin. Olen todella onnekas, sain kolme tervettä lasta. Kaikkea maailmassa ei voi itse valita ja hyvä niin.

Miettikää sukupuolitoiveissanne myös sitä, että lapsi ei välttämättä ole sellainen kuin hänen sukupuolen perusteella stereotyyppisesti oletetaan olevan. Poika ei välttämättä ole raisu, reipas, mene miehen kanssa kalaan jne. eikä tyttö kiltti äidin kulta, barbeilla leikkivä, pinkkiin puettava prinsessa...

Itse toivoin ( johtuen omasta huonosta itsetunnosta ja miehen mielyttämisen halusta)  poikaa, mutta sain tytön. Tyttöni on nyt viisi ja on hauska, huumorintajuinen, keskustelutaitoinen ja muutenkin kerrassaan mainio tyyppi:)! Nyt odotan toista ja ainoa toiveeni on, että hänkin olisi hyvä tyyppi, joka sopii meidän perheeseen.

Ei ole väliä. En voi kuvitellakaan tilannetta että olisin pettynyt lapseni sukupuoleen. 

Ja juu, meidän lapsemme on todella tehty, oikein tekemällä tehty ja vääntämällä väännetty. Harvoin olen mitään tehnyt niin tietoisesti.

Petyin, joka ikinen kerta :( minulla on neljä poikaa ja aina olet toivonut tyttöä. Mutta todellisuudessahan sitä ei pety vauvaan jonka saa, vaan siihen mitä ei saa. Eli en oikeasti ole ikinä ollut pettynyt yhteenkään lapseeni. yhtäkään heitä en pois vaihtaisi. Mutta aina olen ollut pettynyt siihen, että en ehkä koskaan saakaan omaa tytärtä mitä olen aina halunnut. Ja niinhän siinä sitten kävi, että en saanut! Siihen olen pettynyt. 

Petyin, ja rankasti. Ultran jälkeen tuntui, ettei koko raskaus kiinnosta enää ollenkaan. Siitä käynnistyi melkoinen ja pitkä prosessi, jonka aikana opin paljon lisää itsestäni ja työstin omaan lapsuuteeni liittyviä asioita. Nyt tuo lapsi on 5-vuotias ja olen niin onnellinen että hän on juuri sitä sukupuolta kuin on, koska jos hän olisi ollut se mitä automaattisesti oletin ja toivoin, olisi minulta jäänyt tuo prosessi käymättä ja olisin henkisesti paljon köyhempi.

No kieltämättä vähän, kyllä. Meillä on kolme tyttöä ja kyllähän minä sen pojankin olisin halunnut :( Mies myös, hänelle tämä oli jonkinlainen kriisin paikka silloin kun kolmas tyttö syntyi. Nyt nuo ovat jo isompia eikä asia ole enää kipeä. Olisi mahdollisuus hankkia vielä yksi lapsi, mutta ei me taideta enää jaksaa.

Kyllä musta tuntuu, että useimmilla on se suosikkisukupuoli, vaikka ei sitä kaikki haluaisi myöntää. Se on vähän kuin että jotkut tykkää tummista ja jotkut vaaleista, jotkut kesästä ja jotkut talvesta, jotkut kissoista ja jotkut koirista, ei sille mitään voi. Itse olen aina ajatellut itselleni vain tyttöjä ja toivonut saavani vain tytön/tyttöjä. Ja onneksi sellaisen yhden ja ihanimman mahdollisen sain. En tiedä haluanko lisää lapsia. Ymmärrän myös täysin sellaisia, jotka haluavat vain poikia. Se on makuasia, ja ne on mitä on. Jokut haluavat tietysti molempia sukupuolia, ja sekin on ihan ymmärrettävää.

Pikkuisen kyllä petyin. Esikoinen on poika, kuten toivoinkin, mutta kakkonen olikin tyttö. Ultran jälkeen oli hyvin hämmentynyt olo. Oli outoa ajatella kanniskelevansa tyttövauvaa siellä kohdun sisällä :) Vauvan synnyttyäkään en oikein osannut ajatella itseäni tytön äitinä. Rooli ei tuntunyt omalta. Vasta, kun tyttöni alkoi olla päälle vuoden ikäinen, en enää toivonut hänen olevan poika. Nykyään olen hyvin tyytyväinen poikaani ja tyttööni. Mutta kyllä jos kolmannen lapsen saisin, toivoisin taas poikaa. En osaa sanoa, mistä tyttö-aversioni johtuu.

Jos ois pelkkiä tyttöjä niin oisin ihan jumalattoman pettynyt. Hyvä näin kun on.

Täytyy myöntää, että esikoista odottaessa tieto tulevasta tytöstä oli karvas pettymys. En ollut hetkeäkään kuvitellut lapsen voivan olla tyttö. Olen aina vieroksunut stereotyyppisiä "tyttöjen juttuja", nukkeleikkejä ja ulkonäkökeskeisyyttä, vaatteilla koreilua ja muuta nössöilyä ja myönnänpä yhä edelleen inhoavani vaaleanpunaista väriä (ja violettia!). Kuten joku ylempänä sanoi, myös minulta meni maku koko raskauteen ja olisin halunnut perua koko jutun. 

Kun lapsi syntyi, kaikki tuo oli ohi, enkä tietenkään nähnyt enää muuta kuin oman rakkaan lapseni, en sukupuolta sen enempää kuin stereotyyppejä. Toista lasta odottaessa olikin jo ihan se ja sama, kumpi tulossa ja niin myös kolmannen. Tällä hetkellä meillä on kolme tyttöä ja neljäs tulossa, enkä voisi olla yhtään tämän onnellisempi lapsistani, olisivat he sitten olleet kukin mitä merkkiä hyvänsä. Kuten aiempi kirjoittaja mainitsi, myös minulle n varmasti tehnyt hyvää olla juuri tyttölasten äiti, ihan vain omien henkilökohtaisten skismojeni työstämisen kannalta.

Mulla yx lapsi ja oli vahva tunne että poika tulee niinku tulikin, tosin sain tietää suht alkuvaiheessa koska otettiin istukkanäyte.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2013 klo 21:19"]

Petyin, joka ikinen kerta :( minulla on neljä poikaa ja aina olet toivonut tyttöä. Mutta todellisuudessahan sitä ei pety vauvaan jonka saa, vaan siihen mitä ei saa. Eli en oikeasti ole ikinä ollut pettynyt yhteenkään lapseeni. yhtäkään heitä en pois vaihtaisi. Mutta aina olen ollut pettynyt siihen, että en ehkä koskaan saakaan omaa tytärtä mitä olen aina halunnut. Ja niinhän siinä sitten kävi, että en saanut! Siihen olen pettynyt. 

[/quote]Saathan tyttöjä kun pojat on nk naimaiässä.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2013 klo 21:26"]

Petyin, ja rankasti. Ultran jälkeen tuntui, ettei koko raskaus kiinnosta enää ollenkaan. Siitä käynnistyi melkoinen ja pitkä prosessi, jonka aikana opin paljon lisää itsestäni ja työstin omaan lapsuuteeni liittyviä asioita. Nyt tuo lapsi on 5-vuotias ja olen niin onnellinen että hän on juuri sitä sukupuolta kuin on, koska jos hän olisi ollut se mitä automaattisesti oletin ja toivoin, olisi minulta jäänyt tuo prosessi käymättä ja olisin henkisesti paljon köyhempi.

[/quote]

Aivan kuin minun kirjoittamani, piti katsoa että olenko kirjoittanut tämän aiemmin. 

En välttämättä olisi halunnut tyttö-lasta. En tiedä mitkä olisivat olleet ajatukseni ja reagointini, jos vauva olisikin ollut tyttö.

Minulla oli koko ajan poikaolo ja poika sieltä tulikin.

Esikoisesta odotettaessa appiukko kyllä pettyi, kun ei tullut " sitä poikaa" :-(

Yksi poika on, toista odotan ja ultra osoitti senkin pojaksi. Toivoin tyttöä jo esikoisesta, sen pettymyksen kestin helposti koska oli vielä " toinen mahdollisuus" mutta tämä toinen kirpaisi vähän syvemmältä. En sure niinkään sitä että saan toisen pojan, sehän on hienoa mutta samaan aikaan menetin toivomani tytön. Jos emme innostu tekemään kolmatta, saa nähdä. Mutta sen täytyy olla sitten aidosti toivottu yksilönä, ei vain " toivottavasti tyttönä" .



Pari päivää sulattelin uutista ja mietin hyviä puolia kahdesta pojasta ja nyt olen asian kanssa ihan sinut, en enää tyttöön tätä masupoikaa vaihtaisi :) Mutta silti vähän kaihertaa pienen tytön kaipuu, en sille voi mitään.

Odotimme 4D ultran mukaan poikaa, mutta tyttöhän tuo on :-). Onneksi ei oltu tehty hankintoja " vain pojalle" , vaan aika unisex-malliin :-)

Itse varmaan olisin aluksi ajatellut samalla tavalla. Minulla kun on aina ollut toive omasta pienestä tytöstä :-) Mutta tietenkin ne omat lapset ovat aina rakkaita, on ne sitten tyttöjä tai poikia.

nyt toivoisin viellä sen kolmannen, mutta enään ei ole sukupuolella mitään väliä... mies vain toivoisi pojan