Mieleen palautuu kaikenlaista lapsuudesta...

Olen todella pahoillani puolestasi:(



Voimia ja valoa arkeesi!!

Onko sinulla mitään hyviä muistoja? Minullekin niitä huonoja lapsuusmuistoja on kertynyt; isän alkoholismi, ainaiset riitelyt/tappelut vanhempien kesken, poliisien kyläilyt, lievä väkivalta jne.



Mutta jotenkin silti en osaa pitää lapsuuttani kurjana, niitä hyviä muistoja on kuitenkin niin paljon enemmän ja joskus pitää ihan miettiä, että tapahtuiko niitä huonoja asioita oikeasti ja miksi niistä ei mitään traumaa jäänyt?

katkeruudesta kun tajuaa päästää irti, kun siitä irtaantuu tietoisesti, saa jonkinlaisen vapauden elää ilman hirveän raskasta taakkaa menneisyydestä. Terveisin hullun naisen haavoitettu tytär

yhdistyy jotain huonoa. Alkoipa vaikka joulu tai juhannus mukavasti, se päättyi helvetillisesti. Juuri tuo alkoholi, väkivaltaisuus ja kaikkein kauheinta on ollut sellainen henkinen väkivalta. Jatkuvaa häpäisyä ihmisten nähden ja panettelua, siitä johtuen on tullut erittäin huono itsetunto ja meni kauan ennen kuin sain uskoa omaan itseeni. Vasta kolmikymppisenä olen alkanut olemaan sinut itseni kanssa. Vieläkin kuulen äidiltäni vaikka mitä uskomatonta, mutta nyt osaan laittaa ne tavallaan omaan lokeroonsa enkä enää "usko" kaikkea.

enkä myöskään ensinmäisien luokkien ajalta. Luulin, että se on kohtuu normaalia.

Lapsuudenystäväni ovat kyllä joskus ihmetelleet, kun en muista heidän kertomia tapahtumia.

samanlainen suhde kuin lapsuudessasi? tietääkö äiti, että osaat ajatella jo itsekin, muistat hänen hirviömäiset tekonsa joille ei ollut muuta vaikutinta kuin HÄNEN mielensä vääristymät, purkautumaton raivo johonkin (joka sitten kohdistui sinuun)? Tietääkö hän, että sinulla alkaa olla itsetuntoa hänestä riippumatta?

En jaksa enää vaivautua. Ja kyllä olemme puhuneet ja ottaneet yhteenkin asioista. Hän ei "tunnusta" mitään, kaikki mitä ikinä hän tekikään, oli minun omaa syytäni. Tai sitten alkaa marttyyrilitania "kaikkeni kun tein ja sekään ei riittänyt, olet vieläkin aivan kauhea, olet sitten veemäinen, minulla olisi helpompaa kun olisit kuollut" jne.

kun sinulla olisi rohkeutta sanoa, mitä tunnet ja ainakin sen, että sinulta ei hänelle sääliä ja sympatiaa tipu. Ja että itsekin uskot, että olet hyvä ja sinulla oikeus hyvään elämään. Jos äitisi ei kestä, että sinulla menee hyvin, olkoon kestämättä. Hänen itsensä olisi pitänyt jo aikoja sitten hakeutua hoitoon, mutta eiväthän ne pahimmat hakeudu, ne joita ei väkisin viedä vaikka pitäisi. Eikä ympäristökään puutu, katsoo vain pitkin nokanvartta (puhun omasta lapsuuden kokemusmaailmastani).



Iso halaus Sinulle. Elämä on edessäpäin.

En edes jaksa alkaa tähän kertomaan omaa stooria. Mun vanhemmat eivät kai itse tajunneet omaa typeryyttään. Mietin vielä, kerronko heille vai en. Saa nähdä.

Toivon sydämeni pohjasta että omat lapseni eivät koe samanlaista kuin minä aikoinaan.

Jokainen lapsi tässä maailmassa ansaitsisi hyvän lapsuuden.



Enpä voi muuta kuin rukoilla Taivaan Isän siunausta jokaiselle kaltoin kohdellulle, toivottavasti vanhat arvet paranevat ja saatte kaikesta huolimatta nauttia ainutkertaisesta elämästänne. Usein anteeksi antaminen (vaikka väärin tehnyt ei anteeksi pyytäisikään) vapauttaa omat henkiset kahleet ja vasta sitten pääsee ikään kuin jatkamaan omaa elämäänsä.



Voimia!

äitipuoleni hakkasi ja pieksi, kidutti kaikella mahdollisella tavalla,polttamalla saunassa ym.. en saanut ruokaa...



olen nyt 34v, ja yrittänyt selvitä elämässäni.

mutta nuo hakkaamiset ja muut julmuudet on vaan joka päivä mielessäni.



olen alkanut kallistumaan terapian kannalle.. vielä kun kehtaisi..



ei sitä ne hakkaajat tajuakka,että ne tosiaan voivat pilata koko elämän, ei vain sitä menetettyä lapsuutta.