G: Miksi SINÄ menit/menet naimisiin?

tulee yllätyksiä, toinen sairastuu, kuolee tapaturmaisesti tms.



Ei oikeastaan ollut muita syitä. En usko, että meidän rakkaus yhtään siitä syveni, että muut ihmiset nyt tietävät meidän olevan naimisissa.



Ja sukunimet ovat yhä eri, koska pidin tyttönimeni. Minua ei haittaa lainkaan, että lapsellani on eri nimi kuin minulla.

että rakastan miestäni suunnattomasti ja halusin saman sukunimen kuin muillakin perheenjäsenillä . Lisäksi päätöksemme avioitua tuntui vain turvalliselta ja oikealta ratkaisulta koko perheen kannalta. Emme ole katuneet ;).

ja halusin sitoutua häneen koko loppuelämäkseni, ja osoittaa sen hänelle. Että hän voi aivan sataprosenttisesti luottaa minuun ja siihen, että pysyn hänen kanssaan, tapahtui mitä tapahtui.



Ja sama toisinpäin, minulle oli tärkeää, että mieheni oli valmis heti sitoutumaan minuun, eikä kaivannut vuosien kokeiluja tietääkseen olenko se oikea.



Uskon, että jos on rakastunut, on valmis sitoutumaan. Ja loppu on sitten sitä kuuluisaa tahdon asiaa.

Haluttiin pitää mukavat bileet ;) ja sanoin että haluan naimisiin nuorena ja nättinä enkä vanhana ja ruttusena *heh*



joten menimme naimisiin 4v. seurustelun jälkeen, iät tuolloin 21v. ja 23v. ja juuri 7. hääpäivä takana.

Minusta aviliiton solmimisella voi kuuluttaa sen kaikille. Vieläkin, monen aviovuoden jälkeen, olen suunnattoman ylpeä kahdesta sormuksesta, koska ne kertovat tuntemattomillekin, että olen naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa :) .



Sukunimi ei ollut syy, sillä pidin omani.

Tai sanotaanko näin, että kun päätimme aloittaa yhteisen elämän ei meillä ollut ikinä mitään muuta ajatusta, kuin että se tehdään avioliitossa. Avioliitto oli siis meidän seurustelun ja toisiimme tutustumisen päätepysäkki: siitä alkoi oman kodin, perheen ja yhteisen elämän luominen toisiimme täysin sitoutuneina.



Halusimme tehdä tietoisen päätöksen, tahtoa toistemme, Jumalan ja läheisten läsnäollessa.



Minulle avioliitto on se pohja, jolle koko elämän kantava parisuhde ja perhe perustetaan. Nämä siis syyt, miksi minä olen naimisissa.

naimisissa nyt 5 v., yhdessä 8 v. ja lapsia 2.

Tai sanotaanko näin, että kun päätimme aloittaa yhteisen elämän ei meillä ollut ikinä mitään muuta ajatusta, kuin että se tehdään avioliitossa. Avioliitto oli siis meidän seurustelun ja toisiimme tutustumisen päätepysäkki: siitä alkoi oman kodin, perheen ja yhteisen elämän luominen toisiimme täysin sitoutuneina.

Halusimme tehdä tietoisen päätöksen, tahtoa toistemme, Jumalan ja läheisten läsnäollessa.

Minulle avioliitto on se pohja, jolle koko elämän kantava parisuhde ja perhe perustetaan. Nämä siis syyt, miksi minä olen naimisissa.

Halusin myös olla juridistisesti sidottuna tähän mieheen. Ja kun tässä ikää oli kertynyt, niin aloin ajatella että leskeneläke olis ihan ok jos tässä nyt jotain sattuisi, ja mahdollisuushan kasvaa kun tässä vuosia alkaa kertyä.



Sukunimi ei ollut syy, pidin oman nimeni, jonka kantaa myös lapsemme.



Ja, heh, halusin myös näyttää muille, että minäkin pääsen naimisiin.

mistäpä muustakaan.. :)

Meille oli hyvin varhaisessa vaiheessa selvää, että tämä on se ihminen jonka kanssa haluan viettää lopun elämäni. Niinpä menimme kihloihin vuoden kuluttua tapaamisesta ja häitä vietettiin puoli vuotta sen jälkeen. Naimisiin meneminen oli meille molemmille luonnollinen seuraus siitä, että halusimme sitoutua toisiimme loppuelämämme ajaksi.

Nyt takana 11 avioliittovuotta ja kolme lasta.

Tai sanotaanko näin, että kun päätimme aloittaa yhteisen elämän ei meillä ollut ikinä mitään muuta ajatusta, kuin että se tehdään avioliitossa. Avioliitto oli siis meidän seurustelun ja toisiimme tutustumisen päätepysäkki: siitä alkoi oman kodin, perheen ja yhteisen elämän luominen toisiimme täysin sitoutuneina.

Halusimme tehdä tietoisen päätöksen, tahtoa toistemme, Jumalan ja läheisten läsnäollessa.

Minulle avioliitto on se pohja, jolle koko elämän kantava parisuhde ja perhe perustetaan. Nämä siis syyt, miksi minä olen naimisissa.

Mut on kasvatettu perin luterilaiseksi.

ja yhteinen tavoitteemme on olla naimisissa ei vain 10 vaan vielä 20 ja 30 vuoden kuluttuakin.



Vaikeutemme on ollut meilläkin, niin kuin kaikilla pareilla, mutta me emme ole valmiita laittamaan hanskoja naulaan ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla vaan haluamme tehdä töitä avioliittomme eteen.

- Halusin ilmaista paitsi mieheni, myös muiden ihmisten edessä haluavani rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä. Toisin sanoen halusin tuoda suhteemme ja sen laadun julkiseen tietoon

Mieheni kyllä tietää ja minä itse tiedän, että haluan olla hänen kanssaan aina ja että suhde on vakava, meidän omalta kannalta siinä mielessä avioliitto ei olisi välttämätön, mutta juuri tuo julkinen tieto - vaikken vanhojen sukulaisten mielipiteistä paljon välitä, niin kuitenkin avioliiton myötä asia vahvistuisi heillekin ja muullekin yhteiskunnalle. Olemme olleet avoliitossa kolmisen vuotta ja mies ärsyyntyi yksissä hautajaisissa, kun joku sukulaistätini mainitsi hänestä minun kaverinani. Mies korjasi painokkaaseen sävyyn, että hän on avomies, eikä mikään kaveri! Kun avioliiton myötä ollaan mies ja vaimo, niin ei tarvitse selitellä tyhmille... :-)

mieheni perheen rahoihin.....

olis kiva tietää kuinka moni näistä lässyttäjistä on naimisissa 10 vuoden kuluttua..

Olen suunnattoman ruma ihminen, jos ajatusmaailmasi todella on noin kyyninen ja rajoittunut. Enkä puhu ulkokuoresta. Olet ehkä itse pettynyt elämässä ja rakkaudessa, mutta usko pois - sitä silti on olemassa muille ihmisille, vaikka sinä olisitkin jo luovuttanut.

Itse meni naimisiin rakastamani miehen kanssa kuuden yhdessäolovuoden jälkeen käytyäni ensin kriisin kautta läpi monia asioita. Oli vaikea uskoa avioliittoon, kun lapsuudessa kaikki tuntemani avioparit riitelivät jatkuvasti ja omat vanhempani ovat eronneet.

Mutta hitto soikoon tämä on erilaista! _Rakkaus_ ei ole lässyttämistä nähnytkään. Ja vaikka avioliittomme jossain vaiheessa päättyisi muuhun kuin kuolemaan, se on kuitenkin ollut olemassa, eikä mikään pyyhi sitä pois. Ehkä juuri siksi kaikilla ei tällaiseen ratkaisuun ole nykypäivänä rohkeutta.

Takana on pari epäonnistunutta useamman vuoden avoliittoa, kummallakin kerralla minä lähdin kävelemään kun olin yksinkertaisesti niin kyllästynyt niihin miehiin. Halusin tällä kertaa tehdä asian eri tavalla ja nostaa itselleni lähtemisen rimaa.



Lisäksi mies sanoi ettei suostu lastentekoon ennen kuin olemme naimisissa, joten se oli viimeinen sinetti.

On aina inhonnut minua ja uhkasi jättää poikansa perinnöttömäksi kuin elokuvissa konsanaan, jos tämä ei suostu etsimään parempaa naista.

Päätettiin sitten tehdä asia selväksi menemällä naimisiin. Rakkautta on toki edelleen monen vuoden jälkeen, mutta yhtäpaljon sitä olisi varmasti ollut avoliitossakin.

Anoppi ei muuten saanut kutsua häihin.

Olimme olleet kihloissa liki 4 vuotta ja asuneetkin yhdessä kolmatta vuotta, kun päätimme mennä naimisiin. Häistä on nyt kulunut reilut 26 vuotta ja pääsemme elokuussa juhlimaan vanhimman tyttäremme häitä.