Huonekalujen toimitusajat?
"Ostettiin" kunnollinen vuodesohva suurelta suomalaiselta huonekaluyhtiöltä huhtikuun lopulla. Toimitukseksi sovittiin suullisesti myyjän kanssa kesäkuun 1. viikko, kauppakirjassa luki 4-6 viikkoa. Soitimme 7. viikon alussa asiasta sekä myyjälle että varastoon, eikä kumpikaan ottanut asiaan oikeastaan mitään kantaa. Nyt on 8. viikko menossa eikä ole kuulunut yhtään mitään, ja sohvalle alkaisi olla oikeasti tarvetta, koska juhannukseksi on tulossa vieraita.
Harmittaa oikeasti! Tiedän, että kauppaa on erittäin vaikea saada purettua muuten kuin ääritapauksissa; voisimme tietysti uhata jättää sohvan maksamatta (koroton luotto, maksu kerralla heinäkuussa), mutta meidän niskaammehan se loppujen lopuksi kaatuisi kuitenkin.
En ole vaatimassa mitään hyvityksiä vaan haluan sen sohvan ja jos en sitä, niin jonkin muun. Onko teillä vastaavia kokemuksia ja oletteko saaneet ostamanne, kun olette ryhtyneet oikein hankaliksi?
Kommentit (4)
Kysymyksessä on sopimusrikkomus, jolloin olette oikeutettuja joko hinnan alennukseen tai kaupan purkuun. Kuluttaja-asiamiehen käsittelemistä tapauksista löytynee useampikin esimerkki. Varsinkin kun kyseessä ei ilmeisesti ole mikään italialainen tilaustyö, vaan melko perusvuodesohva, niin tuote on toimitettava nopeammin.
pieni viivästyminen. Laki ei myöskään tunne hinnan alennusta tälläisessä tapauksessa, mutta se on toki myyjän kanssa neuvoteltavissa, Kysy kuluttaja-asiamieheltä lisäohjeita.
Mitä voin vaatia korvaukseksi tilaamani tavaran toimituksen viivästyksestä?
Viivästyksestä on kyse silloin, kun tavaraa ei luovuteta tai se luovutetaan sovitusta ajasta myöhästyneenä. Laki antaa oikeuden kaupan purkamiseen toimittajalle annettavan kohtuupituisen lisäajan jälkeen ja oikeuden vahingonkorvaukseen asianhoitokuluista. Korvattavaksi voi vaatia välittömät vahingot, esimerkiksi asian selvittelystä aiheutuneet matka-, puhelin- yms. kulut. Myös muista viivästyksen aiheuttamista vahingoista kuluttaja voi vaatia korvausta, esim. todellisesta tulonmenetyksestä tai turhaan tilatusta asentajasta, kun asennettava tavara ei tullutkaan.
Laki ei anna yleistä mahdollisuutta vaatia rahahyvitystä, mutta jos hyvityksestä tai kaupan purkamisesta on sopinut, tehty sopimus pätee. Rahallista hyvitystä voi esittää vaihtoehtona kaupan purkamiselle esimerkiksi tilanteessa, jossa alunperin sovittu toimitusaika ei pidä ja toimittaja esittää uutta olennaisesti myöhäisempää toimitusaikaa. Myyjä liike voi tähän suostua, jos se haluaa pysyä kaupassa. Kannatta myös katsoa, mitä sopimuksessa lukee korvauksista toimituksen viivästyessä.
Vahinkojen korvauksesta on syytä neuvotella ensin toimittajan kanssa. Riitatilanteissa on syytä ottaa yhteyttä kunnalliseen kuluttajaneuvojaan.
Soittelet vain joka päivä, vaikka turhauttavaa se on. Jos asiakirjassa oli 4-6 vkoa ja nyt menee jo 8 viikko? Niiden kuulus soittaa et sohva myöhässä ja miksi on myöhässä...
joten kaverini teki samoin ja soitteli, sanoi et tarvii sen sohvan.. olivat saaneet kunnon unityynyt vielä ja pahoitelleet viivästymistä, kun viimein toivat sohvan heille..