Saako rapakuntoisen ala-astelaisen lapsen oikeasti sporttiseksi?

Onko ruokapuoli ok? Entä nukkuminen?

Ruokapuoli on kunnossa ja nukkuukin hyvin, ilmeisesti keskiarvoa reippaasti enemmän sillä olen aika tarkka levon määrästä. Minusta parissa vuodessa pitäisi näkyä jo kehitystä. Pelisilmä on kyllä kehittynyt mutta kunto junnaa paikoillaan.

ap

eikä lapsesi kertakaikkiaan voi olla rapakunnossa, jos hän treenaa neljä kertaa viikossa niinkin kehittäviä lajeja kuten futis ja yleisurheilu. Mitähän sinä häneltä odotat? Että hän voittaisi jonkun toisen juoksussa?

Ei kaikilla ole ominaisuuksia pikajuoksuun, pojallesi varmasti löytyy hänelle sopiva laji.

No odottaisin että hän olisi tasaväkinen edes niiden kanssa jotka eivät harrasta mitään liikuntaa. Suurin pelko on että hän menettää innostuksensa liikuntaan. Futiksessakin hän jaksaa juosta kentässä todella vähän muihin verrattuna. Nyt tuli muuten mieleen että voisiko hänellä olla rasitusastmaa tms?

ap

tämä peli ei vetele!

sitten häneltä puuttuu sinnikkyyttä - ei ymmärrä, että kaikkia rupeaa hengästyttämään, mutta juoksua pitää silti vain jatkaa.



Minä muistan kuinka yhtäkkiä opin juoksemaan oikein (joskus 1. luokalla??), olin kyllä urheillut paljon, mutta juoksutekniikkani oli vain tosi onnetonta ja tehotonta. Enkä nyt tarkoita, että ekaluokkalaisen täytyisi ymmärtää mitään juoksun tekniikasta, mutta minä ainakin tajusin, että askeleiden tulee olla pidemmät ja nopeammat jotta juoksisin hyvin. Se oli sellainen ahaa-elämys :-)

voivat liikkua jatkuvasti, en menisi vertailemaan, vaan katsoisin pojan yksilöllistä kehitystä.

Liikkukaa perheenä, retkeilkää, samoilkaa metsissä, pelatkaa sulkista, pyöräilkää, uikaa, opetelkaa soutamista, vedä yksityistä äiti-poika jumppaa tai temppukoulua. Äläkä missään nimessä valita ääneen, että sinä se olet sellainen maleksija ja hidastelija. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Poika jo nyt välillä tippa silmässä sanoo että on kaikista huonoin ja murehtii etenkin iltaisin. Minä tietenkin rohkaisen häntä ja yritän saada hänet näkemään omat vahvuutensa. Liikunnassa niitä ei kieltämättä oikeastaan paljon ole, mutta luovuus yms. on hänen aluettaan. Yritän kuitenkin etsiä asioita jotka meni esim. pelissä hyvin. Pelkään oikeasti että hän menettää kiinnostuksensa liikuntaan :(.

ap

Hän luovuttaa helposti kilpajuoksun pallosta jos näkee jonkun muunkin tulevan sitä kohti. Hän tietää häviävänsä sen eikä sitten edes yritä. Ollaan kuitenkin juteltu sinnikkyydestä ja kuinka ei kannata luovuttaa kun joku kerta voikin jo onnistua. Juoksutekniikasta ei olla puhuttu, siitä pitääkin joku kerta jutella.

ap

miettikää ja kokeilkaa rauhassa muitakin: on harmi, jos väärät lajivalinnat tappavat kiinnostuksen urheiluun. Miten joku itämainen taistelulaji? Ne vaativat erilaisia ominaisuuksia kuin vaikkapa jalkapallo, ja vaikka kuulostavat pelottavalta :-) niin eihän esimerkiksi karatessa ole ollenkaan kontaktia tuon ikäisillä. Tai entä suunnistus? Siinä poika saisi käyttää päätänsä eri tavalla kuin noissa nykyisissä lajeissa.

tai joku muu vaiva, joka tekee urheilusta raskaampaa. Mutta varmaan olisitte sen huomanneet jostain muusta jo aiemmin.



Toinen hyvä pointti oli tuo, että ehkä lapsenne ei ole "hiffannut", että urheilun idea tavallaan on se, että tekemistä jatketaan senkin jälkeen kun jo hengästyttää, mennään siis sen kipurajan yli vaikkei huippu-urheilusta olekaan kysymys. Mutta sellaisesta itsensä ylittämisestä kuitenkin. Minä ainakin vielä joskus 10-vuotiaana luulin, että ne hyvät urheilijat ei väsy tai hengästy kun juoksevat niitä matkoja, mistä meillä koulussa otettiin aikaa.



Voi myös olla, että nuo lajit eivät ehkä ole pojallesi parhaita mahdollisia. Toisaalta kyllä yleisurheilu on tosi monipuolista, on sekä nopeus- että kestävyyyslajia, juoksemista, hyppäämistä, heittämistä... Anyway, liikkumisen ilon säilymisessä avain on se, että tykkää harrastamastaan lajista.



Kuulostelisin siis vähän, haluaisiko ehkä lopettaa jomman kumman nykyisistä lajeistaa ja aloittaa jotain uutta. Lisäksi ehkä harkitsisin sitä, että toinen poikasi harrastuksista olisi jotain muuta kuin urheilua, vaikka sitä luovuutta tukevaa. Niin ei kaikki harrastaminen olisi muiden kannoilla puurtamista ja ehkä kiinnostus liikuntaankin säilyisi, jos harrastaminen ei olisi vain sitä.