Hermo menee koululaisen kanssa!

...omalta kannaltaan! Tuo pikkutarkkuus, täydellisyydentavoittelu ja keräily ja säilyttäminen jne. ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten lapsi on omalta kannaltaan erittäin järjestelmällinen. Järjestelmä vaan ei ole sama kuin muilla, ei varsinkaan aikuisilla.



Meillä on vähän samanlainen lapsi, jonka kohdalla nuo asiat ovat ongelmallisia myös sen takia, että hänellä on ns korkeatasoinen autismi. Mutta samat selviytymisohjeet pätevät kyllä tavislapseenkin.



1) toimi vähitellen. Anna aikaa sopeutua muutoksiin, esim sälästä luopumiseen. Lupaa palkkio, jos lapsi pystyy keräämään huoneestaan laatikollisen tavaraa varastoon. Älä heitä sitä heti pois vaan lupaa, että sen saa takaisin jos siitä luopuminen on ylivoimaista. Lupaa palkkio sitten kun sen VOI heittää pois.



2) Vaadi sitekeästi muiden huomioon ottamisen opettalua - mutta selitä kunnolla, mitä se tarkoittaa. Ei riitä, että sanotte, että pikkuveljen pitää saada leikkiä hese-leluilla ja että niihin on lupa koskea. Selitä, miksi pikkuveli haluaa niillä leikkiä. Selitä, milstä pikkuveljestä tuntuu. Piirrä siitä sarjakuva (visuaalinen selitys menee tutkitusti paremmin perille ja pysyy mielessä kauemmin). Selitä, miksi se on tarpeen. TÄmä pätee kaikkeen tapojen opetteluun. Selitä mitä ja miksi täytyy ottaa huomioon ja piirrä siitä kuva. Vähitellen se toimii, kun toistat sitä tarpeeksi monta kertaa. TOivottavasti.



Ja kysy, miksi tytön mielestä toinen ei saisi niihin koskea. Paljosta vetoa kyse ei tytön mielestä ole siitä, ettei hänen leluillaan saisi leikkiä, vaan siitä, että hänen mielestään niihin koskevat muut ihmiset SOTKEVAT niitä - panevat väärään järjestykseen, likaavat jne. Pahimmassa tapauksessa tytön huoneessa olevasta laatikosta lelua hakeva pikkuveli sotkee tytön mielestä koko muunkin huoneen. Mieti asiaa myös hänen kannaltaan: haluaisitko itse, että kun olet saanut kaappisi omasta mielestäsi hyvään järjestykseen, vaikka anoppisi tulee hakemaan sieltä jotain - ja siirtelee samalla vähän kaikkea? Yksi yksinkertainen ratkaisu voisi olla sen lelulaatikon siirtäminen pois tytön huoneesta.



3. Aikaa ja kärsivällisyyttä - ja sitkeyttä vaatia.

Jos haluat rajoittaa roinan turhaa keräämistä, ota siihen selkeä linja. Tähänastiset keinot eivät ole tehonneet, eli sinun on keksittävä jotain uutta. Mitä jos otat päättäväisemmän asenteen: ilmoitat tyttärellesi lempeästi, että nyt hän on jo sen verran iso, että on aika lahjoittaa pikkuveljelle tavarat joilla ei leiki - ne sopivat paremmin hänen ikäiselleen. Ellei hän halua antaa niitä veljelleen, toinen vaihtoehto on että ne heitetään kaikki pois. Sano, että sinulle ei enää sovi että säilytätte kaiken mahdollisen mille ei ole edes mitään käyttöä. Asiasta ei keskustella, jos hän sitä yrittää. Uutta tavaraa ei tule, ennen kuin vanhaa on pistetty pois!!



Ehkä voisitte yhdessä lajitella hänen tavaransa, ja tehdä siitä mukavaa puuhaa?

Joka tapauksessa, tee muutos tuollaiseen asenteeseen.

"Kun yrittää neuvoa tyttöä niin mököttää eikä kuuntele."

"Miten saisi tytön kuuntelemaan ja ottamaan ohjeita vastaan?"

Ööh asettamalla taloutenne SÄÄNNÖT ja katsomalla, että lapsi noudattaa niitä.



Ihan tosi hei, ymmärrän, että lapsen luonnetta tulee arvostaa ja kunnioittaa ja elää sen kanssa,mutta koko aloituksesi oli täynnä sitä, mitä LAPSI HALUAA. Ja sinä vanhempana avuttomana ihmettelet, että mitä tässä nyt tehdä, kun hermo menee, mutta kun lapsi HALUAA säästää kaiken ja tuoda kiviä sisään ja jättää käyttämättä tiettyjä vaatteita jne. Etkö sinä perheen aikusena ole oikeutettu asettamaan rajat esim. sille, kuinka paljon tavaraa ja roinaa lapsesi saa säilöä nurkkiinne? Tai päättämään siitä,mitä lapsi pukee päällensä.



Itselläni on 8-vuotias poika, jonka vaatteet minä ostan, pesen, huollan ja silitän. Jos lapsi alkaisi rutista jostain pikkuriikkisestä tahrasta, eikä sen takia suostuisi pukemaan vaatetta päälleen, en todellakaan tarjoaisi toista vaihtoehtoa, vaan lapsi joko pukisi sen tarjoamani vaatteen tai pesisi itse tahransa!!! Ja todellakin meillä on sellaiset säännöt, että kaikki keräävät omat tavaransa pois päivän päätteeksi, ja siivouspäivänä varsinkin. Ja aika ajoin käydään lapsen kanssa huonetta läpi; jostain on osattava luopua, jos haluaa uutta tavaraa. Tämä on siis meidän aikuisten sanelema SÄÄNTÖ, ei lapsi voi itse valita, mitä kaikkea haluaa ja ei halua. Siksihän vanhemmat ovat olemassa, että he asettevat rajat ja heillä myös on aikuisina ja taloudesta vastaavina siihen oikeus.



Ja siis ei meillä mitään natseja olla; tottakai lapsen toiveet ja taipumukset otetaan huomioon. En vain ymmärrä ap:n ongelmaa. Jos nurkkiin kertyvä tavara ja kivet ym. ahdistavat, laatikaa lapselle pelisäännöt. Säännöt siitä, miten tavaroita säilytetään, koska ne siivotaan ja mihin. Ja siitä, kuinka paljon tavaraa saa säilyttää, ja koska on aika luopua osasta tavaraa. Ja samoin ap voi aivan hyvin sanoa tyttärelleen, että joko hän käyttää äidin pesemiä vaatteita sellaisenaa, tai hinkaa häiritsevät tahrat pois ITSE. Piste. Ei lapsella voi olla valtaa pompottaa perheen aikuisia ja tehdä mitä huvittaa...Ja jos aikuisilla on lapselle asiaa, niin lapsella on toki oikeus mököttää, mutta kuuntelemaan hänet LAITETAAN. Pois kaikkien virikkeiden äärestä, vaikka ruokapöydän ääreen istumaan ja perhepalaveri pystyyn. Siinä istuu, kunnes on suostunut kuuntelemaan, mitä vanhemmilla on sanottavaa. Ja ohjeita noudatetaan, muuten tulee sanktioita.



Vai tuletko sinä ap 7 vuoden päästä tänne valittamaan, että "lapsi vaan haluaa ryypätä viikonloput ja tupakkaa on pakko polttaa, miten saisin hänet kuuntelemaan ja noudattamaan ohjeita"?

samanlaisia lapsia. Lasten mielestä huoneet ovat kunnossa vaikka aikusena olen erimieltä. Näitä "kasoja" ei ole kuin lasten omissa huoneissa. Mökötys on jatkuvaa, mutta ei siihen kuole. Itseltäni vaatii hermoja, mutta mielestäni saavat pitää huoneensa siinä kunnossa kun haluavat.



Muuten meidän 15 ja 14v eivät juo eivätkä polta tai riehu kaupungilla vaikka eivät olekkaan halunneet siivota tavara kasojaan äidin mielen mukaan. Koulu menee hyvin, taiteellisia ovat,kavereita on,