Osaa ne perhepäivähoitajatkin
Tuli tuosta tarha jutusta mieleen,kun aikoinaan laitoin lapset 2-v ja 4-v hoitoon. Olivat ekan vuoden pph:lla. Joka mm. pesi lasten suita saippualla, jos nämä puhuivat rumia. Jos söi ulkona lunta, niin seuraavalla ruualla kun muut saivat oikeata ruokaa lumen syöjäälle laitettiin lautanen täyteen lunta. Sitä ei ollut pakko syödä, mutta oikea ruoka jäi välliin. Jostain syystä ennen kaikkiruokaiset lapseni eivät syöneet hoidossa kuulemma paljon mitään. Aamulla itkivät ja huusivat etteivät halua hoitoon. Sanovat, että hoitaja on pelottava ja tuhma. Varahoitojen jälkeen eivät olisi millään halunneet palata vakituiselle hoitajalle.
Hain päiväkotiin josta saivat paikan ja kaikki muuttui. Nyt ovat olleet pari vuotta hoidossa päiväkodissa ja mielellään sinne menevät ja siellä ovat. Alko ruokakin taas maistumaan ihan eri tavalla.
Kommentit (19)
että perhepäivähoitajat kohtelee lapsia kaltoin lähes varmasti. Päiväkodeissa kaltoin kohtelu on todella harvinaista. En luottaisi yhteenkään perhepäivähoitajaan sekuntiakaan. Päiväkoti on 99,9 prosenttisesti turvallinen hoitomuoto, perhepäivähoitajista luotettavia on ehkä 0,0001%.
te vanhemmat olette niin sinisilmäsiä
TOTTA, että sielläkin on varmasti huonoja, hyviä ja keskinkertaisia hoitajia. Mutta että luotettavia olis tosiaan 0,0001% on ihan täyttä puppua!!!
Haloo! Mistä muusta ammattiryhmästä ajattelet niin? Tuskin kovinkaan monesta? Mikä ihme siinä on, että just pph on joku vainottava jäteläjä.
Itse olen tehnyt pph hommia nyt 4v. Aloitin lähinnä siksi, koska minusta tuntui tyhmältä viedä omat lapset hoitoon,jotta pääsin hoitamaan toisten lapsia. Päätin siis yhdistää työn ja kotiäitiyden ja aloitin pphoitajana. ONNEKSI minun hoitolapsilla on ollut upeat vanhemmat, jotka arvostavat tätä hoitomuotoa! Olen koulutukseltani sosionomi ja itselläni on 3 lasta, kaksi pikkukoululaista ja 5v.
Jokaiseen hoitolapseen olen kiintynyt ja ikinä en vois kohdella KETÄÄN lasta huonosti. Rajat on samat omille ja hoitolapsille, sellaiset, joita on varmaan lähes jokaisen kotonakin (toisia ei lyörä/purra, sängyillä ei hypitä, ruokaa maistellaan, kengät riisutaan eteiseen jne).
Syliä ja hellyyttä saa varsinkin pienet hoitolaiset juuri niin paljon kuin haluavat.
Ruoka on ihan tavallista kotiruokaa.
Mitä ihmettä minä teen väärin,että minua on oikeus nettipalstalla solvata ja väittää faktana, että olen epäluotettava kauhea akka, joka vain odottaa, että vanhemmat häipyävt töihin, jotta pääsen kiduttamaan heidän lapsiaan???????
Ainoa motiivi ammattiin on se, että saa lusmuilla kotona.
Itse olen tehnyt pph hommia nyt 4v. Aloitin lähinnä siksi, koska minusta tuntui tyhmältä viedä omat lapset hoitoon,jotta pääsin hoitamaan toisten lapsia. Päätin siis yhdistää työn ja kotiäitiyden ja aloitin pphoitajana. ONNEKSI minun hoitolapsilla on ollut upeat vanhemmat, jotka arvostavat tätä hoitomuotoa! Olen koulutukseltani sosionomi ja itselläni on 3 lasta, kaksi pikkukoululaista ja 5v.
ihmisiä,jotka ottaa niin nokkiinsa jso heidän ammattikuntaa arvostellaan!"Olen itse päiväkodissa töissä;ja hyvä vaan,että tuodaan alan epäkohdat esille ja niihin jopa puututaan!Itse tiedän että olen hyvä työssäni,ja lastenhodion suhteen omatuntoni on puhdas - kaikilla ei näin ole,ja saavat tullakki päivänvaloon
1:otat itseesi - suhun kolahtaa
2:et ymmärrä,että kokoajan puhutaan niistä huonoista hoitsuista joita on IHAN LIIKAA SILLÄKIN ALALLA!
Mutta siis ihanko oikeasti on ok sanoa, että Suomesta löytyy ehkä kaksi luotettavaa perhepäivähoitajaa ja KAIKKI loput ihan kauheita ihmisiä, jotka kiduttaa lapsiaan tai vain säilöö heidät kotiinsa????
Ja se, että LUSMUILEN kotona?? Ihan samaa työtähän minä täällä teen kuin päiväkodissakin, ainoa ero on se, että lastenhoidon lomassa teen myös ruokaa, työskentelen kotonani ja myös omat lapseni ovat tässä hoidettavana.
Tottakai tällainen kirjoittelu kolahtaa, ihan vaan siksi, että SE EI OLE TOTTA!
Sanokaa mulle yksikin pointti, miksi minä olen ihan hyvä ihminen, jos hoidan lastasi päiväkodissa, mutta sitten ihan yhtäkkiä olenki lusmuileva tyranni, jos hoidan lastasi kotonani?
Ja kyllä, tottakai minua ahdistaa ajatus, että suurinosa(?) ihmisistä ajattelee minusta jotain todella negatiivista, siis ihan vain ammattinimikkeeni vuoksi! Haluan tehdä tätä työtä jatkossakin, siis sittenkin, kun omat lapseni ovat isoja. Mutta jos jatkuvasti jokapaikassa kuulutetaan pphoitajien kauheutta, niin onko minulle jatkossa tätä työtä? Onneksi kuitenkin puskaradio toimii myös toisinpäin ja mikä ihaninta, minulle on joskus suorastaan jonotettu :o)
Paras palkinto tästä työstä on ehdottomasti itse hoitolapset, joihin on yllättävänkin helppo kiintyä tosi voimakkaasti. Toki palkkakin on tärkeä asia, mutta melkein toiseksi tärkeimmäksi nostaisin vanhempien arvostuksen; sen että he olisivat onnellisia ja ennenkaikkea tyytyväisiä siitä, että hoidan heidän lapsiaan. Koska mielestäni, ihan oikeasti ja puhtaalla sydämellä, hoidan heitä HYVIN.
6
koska arvostan omaa työtäni;ja lapset - vanhemmat on tyytyväisiä;se on paras palkinto,eikä vois muiden mielipiteet vähempää kiinostaa
Mutta seuraavassa lauseessa kerrot kiintyväsi helposti hoitolapsiin. Oletko kuullut ammatillisuudesta? Osaatko pitää omat tunteesi taka-alalla kun hoidat lapsia? Ja jos sinun on helppo kiintyä lapsiin, miten helppo sinun on sitten tuntea vastenmielisyyttä? Oletko varma, että kaikki lapset saavat sinulta samanlaista hoitoa? Jos olisit osa isompaa työyhteisöä, voisit varmasti käyttää ammattitaitoasi paremmin.
Noo,ihmisillä on tapana sanoa kaikenlaista;-Kaikilla lestoilla on 20 lasta,ja kaikki yh;t hoitaa lapsensa huonosti ja vonkaa ukkomiehiä,kaikki miehet pettää,kaikki ulkomaalaiset hakkaa jne..mihin yleistykseen sinä 6 sorrut?
Lapset viedään leikki-puistohin, kerhoihin jne,,,
Kotona lusmuaminen tuskin on kenenkään syy. Yhden karjujan tiedän, joka joutui lopettamaan työt. Muut pph.t ja päivänhoidon ohjaaja saivat tieää asiasta (oli muitakin syitä kuin karjuminen) ja siihen puututtiin. Ettet vain pph työtä alati haukkuva olisi justiinsa se täti, kun joutui hommat lopettamaan? Jatka samaa rataa niin ehkä vihjaisen paikkakunnan ja etunimenkin...niin tunnistavat sut varmasti:)
Mainitsin vain kertaalleen, että olen koulutukseltani sosionomi. Ihan vaan siksi, kun täältähän on saanut lukea myös, että yleensä pph on kouluttamaton mitättömyys.
Tuon 2 kunnollista hoitajaa tempaisin vain tuosta (utopistisesta) väitteestä, että 0,0001% on luotettavia :o)
Ja kyllä, minä kiinnyn hoitolapsiin ja en usko, että se on millään tapaa huono asia. En ole KOSKAAN elämässäni tuntenut ketään lasta kohtaan vastenmielisyyttä, muita asioita kohtaan kylläkin. Ja kyllä, olen varma, että kohtelen kaikkia lapsia tasapuolisesti, toki ihan samanlaista hoitoa ei pidäkään jokaisen saada, vaan jokaiselle lapselle yksilöllisesti sopivaa ja lapsen omiin tarpeisiin mukautettua.
6
Mainitsin vain kertaalleen, että olen koulutukseltani sosionomi. Ihan vaan siksi, kun täältähän on saanut lukea myös, että yleensä pph on kouluttamaton mitättömyys.
Tuon 2 kunnollista hoitajaa tempaisin vain tuosta (utopistisesta) väitteestä, että 0,0001% on luotettavia :o)
Ja kyllä, minä kiinnyn hoitolapsiin ja en usko, että se on millään tapaa huono asia. En ole KOSKAAN elämässäni tuntenut ketään lasta kohtaan vastenmielisyyttä, muita asioita kohtaan kylläkin. Ja kyllä, olen varma, että kohtelen kaikkia lapsia tasapuolisesti, toki ihan samanlaista hoitoa ei pidäkään jokaisen saada, vaan jokaiselle lapselle yksilöllisesti sopivaa ja lapsen omiin tarpeisiin mukautettua.
6
oli sitten tarhantäti tai pph.
tätä palstaa lukiessani olen vaan huomannut viimeaikoina et lapsia ei monenkaan mielestä hoideta tarpeeksi hyvin. hoitajat ovat kamalia jne.
6 on mun mielestä ihan oikeassa ja ymmärrän hyvin jos loukkaantuu tän palstan kommenteista. suotakoon hänelle oikeus puolustaa omaa ammattikuntaansa.
ja sit vielä jos käsitys lasten hoitajista on noin synkkä, kuin useammilla tuntuu olevan. niin suosittelen lämpimästi hoitamaan lapset kotona.
oli sitten tarhantäti tai pph.
tätä palstaa lukiessani olen vaan huomannut viimeaikoina et lapsia ei monenkaan mielestä hoideta tarpeeksi hyvin. hoitajat ovat kamalia jne.
6 on mun mielestä ihan oikeassa ja ymmärrän hyvin jos loukkaantuu tän palstan kommenteista. suotakoon hänelle oikeus puolustaa omaa ammattikuntaansa.
ja sit vielä jos käsitys lasten hoitajista on noin synkkä, kuin useammilla tuntuu olevan. niin suosittelen lämpimästi hoitamaan lapset kotona.
mut ihan joka ammattikunnassa löytyy osa joka hoitaa työnsä todella huonosti.
ja aina tulee julmia ja kamalia ihmisiä olemaankin. vaikka osa saatais pois, niin aina tulee kuitenkin uusia.. elämä vaan on sellaista et kaikkia epäkohtia ei vaan pysty poistaa.
Omat pph:t oli ihania työlleen omistautuneita, lämpimiä ihmisiä (siis hoitivat mua ennen) ja lapsille sattui kans vuosia sitten aivan ihana, lämmin pph, joka tosiaan osasi asiansa ja aidosti piti lapsista. Oli tosi turvallinen viedä lapset hoitoon, jossa ne viihtyi ja kun näki miten pph tykkäsi lapsista. Tarhassa oli ainakin 70-luvulla SS-meininki ja villin lännen lait. vahvin pärjäsi. Tosin omat lapset on tykänneet päiväkodistakin.
Yhtälailla perhepäivähoitajissa kuin ryhmiksissä ja päiväkodeissa.
Esikoinen aloitti pph:lla vuoden vanhana. Hoitaja jätti lapset vahdittavaksi omille alaikäisille lapsilleen (tytöt taisi olla jotain 15-16v) sen sijaan, että olisi kertonut, ettei jonain päivänä voikaan lapsia vahtia... Vajaan vuoden jouduin pitämään lastani tuolla, kun ei kaupungilla ollut valituksista huolimatta osoittaa toista hoitopaikkaa.
Esikoinen ja keskimmäinen meni ryhmikseen, kun ikää oli muksuilla 2,5v ja 1v. Tällä kertaa ainut virhe, jonka hoitajat tekivät oli meidän perheen ja lasten asioiden huutelu pitkin kyliä. Sotkua siedin 3kk, muksut jäi kotiin kotihoidontuella hoidettavaksi.
Esikoinen meni jälleen pph:lle, kaksi pienempää ryhmikseen. Ikää muksuilla 4,5v, 3v ja 10kk. Ensimmäistä kertaa olin oikeasti tyytyväinen hoitopaikkaan. Hoidossa 6kk, kaupunki pakotti irtisanomaan paikat kesäksi. (Ja mä kun luulin, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden perusteella mun ei tarvitse irtisanoa paikkoja kesäksi)
Kaikki kolme aloittivat viime syksynä päiväkodissa, ikää silloin 5v, 3,5v ja 1,5v. Tämä on ehdottomasti ollut hoitopaikoista paras. Huonoin puoli on vain se, että hoitajia tulee ja menee, eikä koskaan ole varmaa tietoa siitä meneekö jättämäni viesti esimerkiksi hoitoajoista tms. perille. Tällä hetkellä meidän pk:ssa on vain yksi sellainen hoitaja, joka oli siellä viime syksynäkin...
tollasta;mitä se onkaan joidenkin pph;n luona?