Adopitoista, Onko kukaaan lukenut Laura Lindstetin kirjaa "Sakset"? Tunnetteko ketään joka ei
Kommentit (6)
rakastamaan vanhempiaan. Oli jo 6v. adoptoitaessa.
2 vuotta ennenkuin rakastin hoitolastani!
Henk. koht. en tunne kuin kahdet adoptiovanhemmat ja havaintoni mukaan kummatkin rakastavat lapsiaan "normaalisti".
Kirja sinänsä oli mielenkiintoinen, tosin loppu oli niin sekava etten pysynyt kärryillä:) Varmasti kirjassa kuvatun kaltainen tilanne on täysin mahdollista ja ymmärrän päähenkilöä. Ja kirja siis oli täysin kuvitteellinen eikä kukaan vissiin ole väittänyt sen olevan jumalan sanaa.
odotukset oli liian korkealla;ja kun adoptiolapsi onki "liian" haastava;niin ollaan kiukkusia ja väsyneitä.Eikä voida ääneen sanoa että teimme virheen;tai ehkä sitä ei ole edes lupa ajatella
Toisaalta ihan hyväkin, että myös adoption (kuvitteellisista, mutta mahdollisista) ongelmista puhutaan jotain kautta. Itsekin suunnittelin adoptiota, mutta nyt kun on useissa kirjoissa ja jutuissa kuultu adoptoitujen itsensä kertomuksia siitä, että adoptoituna oleminen ei välttämättä olekaan aina niin ihana juttu (tai myös, että vanhempien odotukset eivät täyttyneetkään ja tulikin ongelmia), tulee vähän semmoinen olo, onko se sittenkään niin lapsen edun mukaista kuin oli ajatellut. Valtaosin varmasti onkin, kun vertaa lähtöoloihin, mutta tuo "Sakset" oli juuri semmoinen tarina, josta tuli tunne, miten helposti kuitenkin voisi viranomaisia "huijata" uskomaan, että kaikki onkin hyvin.
Tuon kirjan lopetus oli tosiaan niin sekava, että se piti lukea useampaan kertaan että tajusi mitä siinä oikein tapahtui, ja kuka milloinkin oli minäkertoja, ja myös että missä ajassa siinä liikuttiin milloinkin. Ehkä se kuvasti, miten sekaisin mielestään kirjan kertojaminä-adoptioäiti sitten kuitenkin oli.
Ja jos yksi kirja kirjoittaa jotain, se on sitten yleinen Jumalan sana. Eli jos on yksi biolastaan raiskaava isä Itävallassa, niin kaikki bioisät ovat sitten sellaisia. Selvä.
2