Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsi lapsettomalle, isä isättömälle

Vierailija
10.07.2008 |

Heti alkuun täytyy sanoa että tiedän ettei tämä ole seuranhakupalvelu, enkä seuraa suoranaisesti ole hakemassakaan. Enemminkin toivoisin saavani neuvoja. Takanani on pidempi parisuhde joka päättyi siihen ettemme puolisoni kanssa voineet saada lasta. Valitettavasti vika on minussa ja tämän vuoksi avovaimoni ja minun tiet erkanivat. Itse kuitenkin haluaisin kovasti saada lapsia vaikken niitä voikkaan saada. Uuden tyttöystävän löytäminen ja sen tiedon selvittäminen sopisiko hänelle yhteisen lapsen hankinta minun kanssani jonkun kolmannen avustuksella tuntuu juuri nyt kovin raskaalta ja vaikealta vaikka erostamme on jo kulunut hyvän aikaa.



Maailma on valitettavasti täynnä naisia joilla on jo lapsia, mutta yleensä mukana kuvioissa on tavalla tai toisella myös lapsen isä. Vaikka uskoisinkin että voisin rakastaa "toisen" lasta lähes kuin omaani ei se silti tunnu siltä mitä haen. Asiaa mietittyäni keksin että maailmassa on oltava naisia jotka jo odottavat vauvaa, jonka isä ei joko halua tai voi olla tulevan lapsen kanssa tekemisissä. Mikäli löytäisin tuollaisen henkilön elämääni, uskon tuntevani tulevan lapsemme omakseni. Nyt kysynkin teiltä arvon perheenlisäystä odottavat ja odottaneet äidit, olisiko mahdollista löytää ihminen joka olisi valmis uuteen suhteeseen raskauden vielä kestäessä niin että voisin tuntea lapsen niin omakseni kuin mahdollista? Vai onko äidin henkinen tila yleensä sellainen ettei elämään mahdu niin äkkiä päättyneen suhteen jälkeen uutta miestä? Tietenkin jokainen ihminen on erilainen eikä mitään yleistä vastausta ole. Haluaisin vain vähän vinkkiä siitä kannattaako edes uneksia tuollaisen ihmsen löytämistä? Ja jos unelmoiminen sallitaan, mistä ja miten sellaisen löytäisin?



Toivottavasti en ketään loukannut ja pahoitteluni siitä jos viestiäni on vaikea seurata tai se on hassusti kirjoitettu. Edes tuntemattomille näistä asioista kun ei ole ihan helppo kirjoittaa... :(



Nim. Maailma ei aina tunnu reilulta.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
10.07.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi kun olisin silloin tavannut jonkun kaltaisesi. Olisi ollut ihanaa jakaa raskauden aikaiset jutut, jonkun kanssa, joka välittää juuri minusta ja lapsesta. Toki myös nautin raskausajasta ja aikanaan sainkin maailman ihanimman pojan, josta olen saanut elämääni niin suuren ilon ja siunauksen, että soisin kyllä kaikille ihmisille vanhemmuuden. Vaikea sanoa, mistä löytäisit elämääsi naisen, joka olisi avoin raskaudesta huolimatta uuteen suhteeseen. Ainakin se vaatisi sinulta kärsivällisyyttä, eikä suhde varmaan etenisi ihan normaalia tahtia, vaan ystävyydestä olisi varmaan hyvä lähteä rakentamaan suhdetta.

Vierailija
2/2 |
10.07.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen biologinen isä häippäsi, kun kaverini oli kuudennella kuulla. Välillä ihan unohtaa, ettei tämä ole "oikea" isä, niin välittävä ja hyvä isä hän on. Että miksei raskaanakin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi kuusi