Pelottavat pakkoajatukset

että lapsesta tulee mt-sairas,koksa oli stressaava raskaus

ap.

kun olin pieni semmosia pakko-ajatuksia et kuvitteli pistävänsä mua nuppineuloilla tai lyövänsä puukolla.. ne joutu piilottaa kaiken terävän, vaikkei se siis ikinä sitä tehny, ne pakko-ajatukset oli vaan niin mielettömiä.. nykyään se on kyl ihan normaali, liittyi vaan tuohon erittäin vaikeaan aikaan :)



mulla on itelläni kans joskus pakko-ajatuksia ja ne on aika ahistavia mut semmosten asioiden kans oppii pärjää kun saa apua. sun pitäis saada terapiaa väh kerta viikossa nyt kun olet henkisesti noin lopussa!



tsemppia!

tää kuulostaa kliseiseltä, mutta et todellakaan ole ainoa. itselläni ei ole lapsia, mutta olen kuullut lukuisista äideistä / odottajista, joilla ilmenee pakkoajatuksia. Tyypillisiä taitavat olla esim. pelko siitä, että vahingoittaa lastaan tms. Itselläni on myös ollut aikoinaan jonkinsorttista pakonomaista ajatusta mutta se liittyi vahvasti masentumiseen ja väheni / poistui kun kävin psykologin juttusilla sekä sain lääkityksen muutamaksi kuukaudeksi. Et ole tulossa hulluksi, usko pois! Tärkeintä on että uskaltaisit kertoa ajatuksistasi psykologille ja saisit sitä kautta apua. Ymmärrän, että perheeltä ja ystäviltä voi olla vaikea saada ymmärrystä tähän asiaan, ellei heillä ole omakohtaista kokemusta asiasta. Pointtini on kuitenkin tässä; älä pelkää, et tule hulluksi, ja löydät varmasti apua tilanteeseen! Siihen saakka kokeile tätä; kun ajatukset tulevat, yritä olla säikähtämättä niitä, ja hyväksy tilanne. Koita siis ajatella että "ok, nyt pyörii tällaisia juttuja mielessä, antaa niiden olla. Minun ei silti tarvitse keskittää kaikkea energiaani niihin". Tsemppiä kovasti! Selviät kyllä!

Olette mukavia!

lisää

Kertoo ennemmin masennuksesta.



t. psykaa opiskellut

itselläni oli myös kuopuksen syntymän jälkeen kauheita pelkoja lasten vahingoittamisesta ja helpotti todella kun luin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja sain sanottua asiasta miehelleni. Ajatukset hävisivät muutamassa kuukaudessa. Kokeile myös kalaöljyä, jossa epa-öljyn osuus suuri. Tutkitusti käytetty synnytyksen jälkeiseen masennukseen.



Tsemppiä, kyllä se siitä :-)

Saattaa olla, että menee ohi tai sitten ei...

Pakkoajatukset on vaikea juttu. Varsinaista parannustahan siihen ei ole, mutta kaikenlaisen stressin välttäminen olisi suotavaa. Yksi keino on siirtää pakkoajatukset neuroosiksi jolloin neuroottinen käyttäytyminen helpottaa oloa. Itse helpotan omaa oloani sanomalla ajatukseni puolisolleni silloin kun hän pitää minua vaikkapa halauksessa. On hyvä tuntea, että joku pitää kiinni silloin kun päästää suustaan ulos pahimman pelkonsa ja tuskansa. Se, että kuule toisen rakastavan silti, vaikka sanon niin hirveitä asioita helpottaa hirveästi. Yleensä se auttaa. Toisinaan otan rauhoittavan ja menen vain nukkumaan. Ei kyllä niin tehokas keino.

Mistähän ihmeestä ne johtuvat? Olen jo syyllistänyt itseni, olen ollut tiukka ja vaativa äiti, mutta lastani rakastan yli kaiken! Hänen pakkoajatukset ovat myös toisten satuttamista, kiellettyjen asioiden tekemistä (siis kuvittelee esim. että on polttanut tupakkaa, jos näkee jonkun polttavan). Minun on itse vaikea kuvitella, koska itse en ole niistä kärsinyt. Tuntuu vaan pahalta kun toinen itkee ajatuksiaan eikä mahda niille mitään... Onneksi sentään avautuu asiasta meille vanhemmille...

masennuslääkkeet myös. lue myös kirja "kerrasta poikki", huomaat ettet ole yksin.



hae sitkeästi apua psykologilta, lääkäriltä lääkitystä, vaihda terapeuttia jos ei eka oo jonkun ajan päästä auttanut



terveisin pakko-oireista kärsinyt psykologi

Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista

mutta kun huomasin tämän ketjun tajusin, ettei niitä ole ollut pitkään aikaan.



Kun vauva oli aika pieni, eli oli minusta kovin riippuvainen, minulla oli tuollaisia pelkoja. Muuten ei ollut masennusta, tai en ainakaan tuntenut itseäni masentuneeksi, helppo vauva, ja muutenkin nautin siitä ajasta. Mutta silti, esim. pelkäsin tulla portaita alas, tuli sellainen mielikuva, että tiputan tahallani, tai paiskaan vauvan portaita alas. Terävistä esineistä minullakin tuli tosi inhottavia mielikuvia, sekä kun vein lapsen ulos, niin vastaantulevista ihmisistä joskus tuli kummia ajatuksia. Että tuo hyökkää päälle, tai kaataa vaunut, tai varastaa vauvan. Ne ajatukset ahdisti tosi paljon, mutta mitään ikinä ei tietysti tapahtunut. Jostain luin, että ne ajatukset pitää tietoisesti kieltää, tai ajatella harmittomiksi, joten kun sellainen mielikuva tuli, niin ajattelin, että tämä on vain stressistä johtuvaa, en minä ikinä vauvaa satuttaisi...



Nyt lapseni on vilkas taapero, enkä ajattele sellaisia ajatuksia enää. Paitsi jos olen tosi väsynyt, ja stressaantunut ja lapsi käy hermoille, niin joku inha juttu tulee mieleen. :(

oikein paljon

lapseni kärsii myös, ja olemme miettineet ammattiauttajalle lähtemistä.

ollaan muista syistä käyty tutkimuksissa mm. neurolla eikä kukaan ole antanut minulle selkeää vastausta mitä pitäisi tehdä ja mistä tuo oireilu johtuu. Muistan että jo 5-vuotiaana poika sanoi ekan kerran, että hänen päässään on "kummallisia ajatuksia". Poika on siis ihan normaali, älyllisesti jopa lahjakas. Hirveän herkkä luonne hän kyllä on. Välillä kyllä on erittäin uhmakaskin ollut aina. Nyt on taas parempi aika ja poika itsekin on huomannut, että ajatukset eivät ole juurikaan vaivanneet. Eniten ne vaivaavat illalla nukkumaanmenon aikaan, kun pitäisi rauhoittua ja hiljentyä. Eräs lääkäri kertoi kyllä noiden pakkoajatusten liittyvän kasvamiseen ja murkkuikään, mene ja tiedä. Kuulisin myös minäkin mielelläni millaista oireilua teidän lapsilla on ollut?

Sillä oli samanlaista. Mullakin oli, mutta mut pelasti se, että tein lapseni yksin, joten ei ollut riittävästi tukiverkkoa pimahtaa ;-)

... pahoja oireita, mutta tunnistan nuo pakkoajatukset.



sen sijaan mua ahdistaa juuri nyt se, että luin hesarin kuukausiliitteestä kartanolaisuuslahkosta, jossa oli sadistisuutta lapsia kohtaan. en juurikaan nukkunut seuraavana yönä, kun se illalla lukemani juttu vain pyöri mielessä. edelleen ahdistaa jonkin verran. minua helpotti jonkin verran, kun mieheni luki saman jutun ja hänestä siinä ei ollut mitään häntä järkyttävää. vaan miestäni voikin ehkä sanoa keskimääräistä vähemmän empaattiseksi.



hormonit aiheuttanevat kaikenlaista. ystäväni sanoi, että vauva-aikana ei voinut lukea lehen kuolinilmoituksia, kun muuten olisi alkanut itkettää valtoimenaan. tunnistan senkin tunteen.



tsemppiä te, joille pakkoajatukset haittaavat oikeasti elämää. toivottovastio saatte avun!



M

huomasin nimittäin että mullakin on ollut tollasia ajatuksia ja tulee niitä joskus vieläkin.. oon yriitänyt aina aatella sen just silleen että ei noin vois oikeesti tapahtua kun joku inhottava juttu tulee mieleen. nykyään niitä tulee aika harvoin. mukava tietää että monet kamppailee saman asian kanssa. tsemppiä ap:lle, kyllä se siitä vielä helpottaa! :)

Vauvan ollessa pieni. Tajusin sairastavani synnytyksen jälkeistä masennusta ja sain jonkin verran apua mielenterveystoimistosta.



Luin myös Kerrasta poikki-kirjan ja se vähän helpotti. Pakkoajatukset katosivat kun masennus saatiin hoidettua. Mielialalääkkeistäkin voi olla apua.



Kannattaa kurkata myös Äimän sivut: www.aima.fi

http://www.aima.fi/synnytysmasennus/