Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

APUA! Kaksosten imetyksestä/pulloruokinnasta

30.10.2005 |

Hei!



Olen tuore identtisten kaksospoikien äiti. Pojat ovat nyt 2 viikkoisia.

Mieltäni askarruttaa, kuinka kannattaisi tehdä syöttämisen kanssa, kun mies palaa isyyslomalta töihin ja jään kotiin suurimmaksi osaksi aikaa yksin..



Vauvat saavat tällä hetkellä maitonsa vuorotellen seuraavasti:

ainoastaan toinen vauvoista saa rintamaitoa ja lisäksi vielä korviketta (rintamaidon vähäisyyden vuoksi), samalla kun mieheni syöttää toista pelkällä korvikkeella.



Saman rytmin ylläpitämiseksi pyrimme syöttämään samaan aikaan aina molemmat. Rintamaidon todellista määrää ei voi kuin arvailla, pullosta korviketta he syövät vaihtelevalla menestyksellä 70-110 ml.



Kiitollisena otan vastaan vinkkejä käytännön yksinimetykseen/pulloruokintaan. Kuinka pitkään yhteisrintaruokinta alussa kestää, erikseen ruokkimiseen kuluu todella paljon aikaa. Miten yösyötöt onnistuvat, voisiko tehdä esimerkiksi pulloruokinnalla yösyötöt ja päivisin rinnasta että saa jossain välissä yöllä nukkua jotta päivällä ehtii tekemään myös kotihommia ja levätä.

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
30.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pikaisesti: kaksosten imetystyyny on oiva apu jolloin voi syöttää molemmat yhtä aikaa. Pulloruokinnasta valitettavasti ei ole kokemusta, mutta yösyötöt kannattaa hoitaa rinnalla jos haluaa imettää, sillä yöimetys lisää maidon määrää...



Ihaa ja täysimetetyt nyytit tänään 5vkoa

Vierailija
2/20 |
31.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei, ja onnittelut kaksospojista!



Meillä on identtiset tytöt, ikää nyt 2,5kk. Yhteisimetys ei meillä ikinä onnistunut, en ehkä jaksanut riittävästi harjoitella, kun tytöt olivat huonoja rinnalla olijoita, nukahtelivat jatkuvasti ym.



Kun mies oli kotona (3vk), mentiin aluksi niin, että imetin toisen ja toiselle mies syötti lypsetyn maidon pullolla (sähköpumppu vuokralla). Vähitellen lisäsin korviketta niin, että pullovuorolainen söi melkein aina korviketta ja lypsettyä meni lähinnä öisin.



Kun mies meni töihin, päätin lopettaa imetyksen (koska se kesti aina niin kauan/ kerta, johtuen mm. siitä nukahtelusta, ja toisestakin lapsesta piti huolehtia), ja pumppasin edelleen jonkin verran, että tytöt saivat kuitenkin vähän rintamaitoa. En siis imettänyt enää ollenkaan.



No, nyt aloin todellakin surra imetyksen puutetta (ja vihata sitä hiton rintapumppua, jonka kanssa vietin kaiken " vapaa-aikani" ), ja päätin tarjota tytöille rintaa. Ja kappas, rintahan maistui edelleen! Vieläpä sillä erotuksella, että nyt tytöt ovat isompia ja jaksavat imeä reippaammin. Maitoa toki tulee vähänlaisesti, kun olen pumpannut vain vähän, mutta eiköhän se siitä aktiivisella imetyksellä lisäänny. Tällä hetkellä mennään sellaisella systeemillä, että toinen saa vuorotellen pulloa ja toinen rintaa. Jos rintaruokitulle tulee nälkä ennen kuin pullosta syöneelle (niin kuin usein käy), imetän saman lapsen vielä välissä uudelleen. Tämä tuntuu (ainakin tällä hetkellä) hyvältä, kaikkien kolmen mielestä. Imetys ja toisen syöttö pullosta samaan aikaan sujuu ihan hyvin, ja nyt pulloruokittu jaksaa jo olla imetyksen ajan vähän itsekseenkin.



Varsinkin kun nyt totuttelet kaksosarkeen, kannattaa kokeilla useampia ruokailutapoja ja valita niistä itselleen se toimivin. Ja vaihdella niitä tarpeen mukaan. Tapoja kun on monenlaisia. Imetys on ihanaa, mutta korvikkeellakin kasvaa tyytyväisiä lapsia jne. Jos nyt olisin itse kahden vastasyntyneen kanssa, niin treenaisin ehkä yhteisimetystä vähän reippaammin...



Ja niistä yösyötöistä: ennen tätä viikkoa en ollut kertaakaan sairaalasta kotiintulon jälkeen imettänyt yöllä! Nyt aloin imetellä siksi, että yritän saada maidontuloa lisääntymään. Eli en oikein jaksa uskoa, että kaikki syötöt pitäisi imettää, varsinkin jos niitä on kahden tunnin välein kuten meillä oli...



Aluksi tuntui, että koko elämä on pelkkää syöttämistä, mutta nyt ovat syöntikerrat vähentyneet, määrät pienentyneet, ja yötkin menee jo parilla syötöllä. Helpotusta on siis siinä asiassa luvassa. ;)



Jaksamista ja pitkiä yöunia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
31.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paremmalla ajalla nyt lisään, että jokainen tekee tietysti niin kuin itselle parhaiten sopii eikä sitä yhtä oikeaa tapaa olekaan :) Meillä vauvat syövät yöllä onneksi yleensä eriaikaan ja näin haluan asioiden olevankin, päivällä vauvat ovat samassa rytmissä tosin saattavat silloinkin ruokailla peräkkäin jos toinen vaikka herää aikaisemmin, sillä jo unentarvekin tuntuu olevan näillä erilainen. Yöllä voin imettää pitkälläni ja nukkua samalla kun vauvat nukkuvat vieressäni.



Ja kyllä meilläkin syödään, toinen syö jopa tunnin välein, toinen parin, kolmen tunnin välein. Haluan kuitenkin pelkästään imettää sillä aikaisempia lapsukaisiakin olen vuoden imettänyt ja samoin on tarkoitus toimia tälläkin kertaa. Jos haluaa lisätä maidontuotantoa kannattaa tutustua imetystukilistan sivuihin, sillä yleensä se mihin imetys kaatuu on tiedonpuute ja se, että itseensä ei usko.



Mutta kuten sanottu, jokainen tavallaan :)

Vierailija
4/20 |
31.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei!



Kiva kuulla teidän syöttösysteemistä! Aika samalla tavalla on meinaan hommat kuin meilläkin tällä hetkellä eli korvike/tissi vuorot pojilla.

Mieheni lähti juuri hakemaan kaksosten imetystyynyä, aion kokeilla kyllä imetystä vaikka yrittäisi niin että lisäruokana antaisi molemmille vielä pullosta sitterissä.

Kysyisinkin vielä muuten että miten yhteisruokinta käytännössä tapahtuu, jos imetät ja syötät toista pullosta samaan aikaan?

Kuinka paljon annat maitoa per syöttökerta?

Meillä pojat heräilevät suht samoihin aikoihin joten melkein samaan aikaan syöttö on meillä paras vaihtoehto.

Viimeyönä ei ollut kuin yksi syöttökerta.. mutta sattuivat heräämään ennen klo 23.00 ja syöttö oli ohi 00.00 ja seuraavaksi huudettiin ruokaa noin klo 02.45 ja syöttö ohi noin klo 04.30. Sitten olikin kello 08.00 kun seuraavaksi syötiin. Antavat kyllä hyvin nukkua välissä kun varmistaa että maidonsaanti on noin 100 ml/kerta. (annan aina rinnan päälle vielä lisämaitoa korvikkeella).



Kyllä tässä välillä väsyttää niin paljon että pelkkä rintaruokinta tuntuu ihan mahdottomalta! Meillä pojat myös tahtovat nukahdella syöttöjen aikana ja viimeiset maitotilkat (10-30 ml) on välillä mahdotonta antaa..mutta eiköhän lapsukaiset itse pidä huolta että huutavat kun on seuraavaksi nälkä!

Vierailija
5/20 |
31.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

miksi annat vauvalle vielä korviketta jos nukahtaa rinnalle? Meillä nämä nukahtavat joka kerta tissille :)

Vierailija
6/20 |
31.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu taisin kertoa hieman epätarkasti.. Olen antanut yleensä maitoa tissistä noin 30 min. ja lisämaitoa on vielä mennyt 50-70 ml kevyesti. =)

Tänään harjoittelin imetystyynyn kanssa ja on se takkuista, mutta enpä odotakaan että se helppoa olisi, kestää varmasti oman aikansa että homma lähtee pelittämään edes jotenkin! =)



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
31.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä syötetään vauvat yleensä peräkkäin rinnalla, koska olen kokenut, että se yhtä aikaa imettäminen on niin hankalaa ainakin pienten vauvojen kanssa, joita täytyy vielä vähän auttaa. Yöllä syötetään juurin pullosta molempia ja lypsän illalla ja aamulla sitten sen maidon. Joku sanoi, että kannattaisi yöllä syöttää, koska se vaikuttaa maidon herumiseen (tai jotain), mutta mulla on tullut niin paljon sitä maitoa, ettei ole sitä tarvinnut surra. Tosin se lypsäminenkin vaikuttaa varmaan asiaan. Ollaan myös annettu vauvoille vastiketta aina välillä, jos oma maito on loppunut (yöllä) tai jos käydään esim. kylässä, niin se on niin paljon helpompaa. Asia helpottuu ajan myötä...



T: Piia sekä Sanni ja Oskari 4kk

Vierailija
8/20 |
09.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän kesti että sain vastattua, kiireitä on jostain syystä niin paljon. ;)



Eli, kun imetän toista, laitain toisen joko sitteriin tai tyynyn avulla sängylle " pystyyn" asentoon, ja annan vapaalla kädellä tuttipulloa. Sitteri pöydällä on hyvä systeemi istuallaan imettäessä, tyynytukeminen makuullaan.



Tällä hetkellä tytöille menee pullosta kerralla 80-120ml, alussa meni jopa 140ml parin tunnin välein.



Miten teillä on yhteisimetys alkanut sujua? Pitäisi varmaan munkin ostaa se tyyny ja aloittaa tosissaan treenaaminen, nyt kun tytöt imevät reippaammin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
09.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun imetät lapset peräkkäin, niin eikö toiselle tule nälkä odotellessa? Meillä toinen alkaa välittömästi haluta ruokaa jos näkee, että imetän toista. Ikävä kyllä nykyään haluavat vähän turhankin painokkaasti nimenomaan rintaa, ja protestoivat tuttipulloaa...

Vierailija
10/20 |
09.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

...on noista ajoista jo kohta 2 vuotta (hui kuinka aika rientää!!!), mutta muistan kuinka huolissani olin itse tuosta samasta asiasta. Meillä mies kerkesi olemaan kotona poikien synnyttyä vain pari viikkoa ja koko vauva-ajan hänellä oli paljon työmatkoja, joten olin tosi paljon " yksin" lasten kanssa.

Minäkään en ikinä oppinut syöttämään yhtäaikaa, mutta annoin kuitenkin joka syöttökerralla ensin tissiä ja sitten lisämaitoa molemmille. Meillä tilannetta helpotti tosi paljon Cragon " keinuvehje" , sellainen paristolla keinuva sitterityyppinen systeemi, johon sai laitettua toisen odottamaan vuoroaan (yleensä nukahti, vaikka olisi ollut nälkäinen) ja syötön jälkeen sitten toisen viihtymään. Ostohinnaltaan se oli aika kallis, mutta en kyllä katunut euroakaan, niin hyvin se paikkansa lunasti " varakäsinä" meidän perheessä ja lopuksi sain siitä myydessäni vielä ihan hyvin rahaa takaisin.

Meillä pojat söivät alkuaikoina 6xvrk, 45min/poika. Eli kyllä tuli useempi tunti kulutettua syöttöpuuhissa...

Tsemppiä ja jaksamista sinulle!!!!!!

tsekkaa:

http://www.lastentarvike.fi/default.asp?docId=11971&paatuoteid=112&toim…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
09.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut nyt 3 päivää " yksin" lasten kanssa ja olen tosiaan syöttänyt ekaksi rinnalla molempia noin puoli tuntia ja sitten lisämaidot päälle (80 ml). Hyvin sujuu tosiaan yhteisimetys tyynyllä vaikkakin takkuaa vielä poikien asettelun kanssa ja niiden pysymisessä tyynyllä, en vissiin osaa vielä täysin ottaa hyötyä irti tyynystä.

Kuinka vanhat lapset sulla on? Meillä nyt siis 3 viikkoiset ja syövät 80-120 ml ja nukkuvat pari-kolme tuntia kerrallaan joskus jopa yli kolme tuntia, yleensä alkuillasta.. Tarttis saada se yli kolme tuntia yölle.. Mutta enpä valittele, hyvä että nukkuvat ja ei ole ainakaan vielä itketty vatsavaivoja sun muita.



Vierailija
12/20 |
09.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin piti vielä sanoa että sitterissä syötän lisämaidot, ja röyhyttämisen kanssa on välillä " kiirus" .

Välillä molemmat tarttis röyhyttää samaan aikaan ja se ei onnistu, niin toinen voi ehtiä jo puklata kun en kerkeä röyhyttämään.

Onko kellään tietoa muuten kuinka röyhytetään sitterissä, vai voiko siinä röyhyttää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
10.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välillä tulee kyllä huuto imettäessäni toista, mutta näin ei kyllä käy enää kovin usein. Alussa teinkin aina niin, että annoin toiselle rintaa ja toiselle saman aikaisesti pullosta. Nytkin, jos molemmat alkavat huutamaan samanaikaisesti nälkäänsä, teen näin. Mutta useimmiten malttaa toinen odottaa, aloitan vaan siitä nälkäisemmästä. Meillä poika syö niin nopeasti, ettei tyttö kovin kauaa ehtisi huutamaankaan sillä välin, siis yleensä. Mutta siis meillä on tämä toiminut ihan hyvin. Kumpikaan ei ole koskaan alkanut siksi huutamaan, että on nähnyt toisen saavan ruokaa ensin.



T: Piia ja Sanni ja Oskari kk

Vierailija
14/20 |
11.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinnamonille kiitos keinusotteri-vinkistä! Päätettiin miehen kanssa, että sellainen on saatava. Tai siis lähinnä minä päätin. ;)



Tuplamami: Meidän tytöt on kohta 3kk. Nyt on jo alun JÄRJETÖN syöminen tasaanunut, ruokamäärät pienempiä ja välit pidempiä. Yöllä on jo ollut 6,5 tunnin välejä, mutta viime yö oli taas jatkuvaa heräilyä... Olet näköjään samanikäinen kuin minä. Missä päin asutte?



Ostin sen kaksosten imetystyynyn, ja nyt pitäisi alkaa treenata yhteissyömistä toden teolla...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
14.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jes! Onnistuin imettämään tyttöjä samaan aikaan, ihana tunne! Nyt kun saisin ne vielä nostettua siihen ilman miehen apua... ;)

Vierailija
16/20 |
15.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä päin olet itse emo78?

Tosiaan meillä syödään 2-3 tunnin välein..heräämisestä heräämiseen aika on 4-5 tuntia.

Syöminen on meill vielä niin hidasta että mulla menee tunti puolitoista syöttöön..mutta aika virkeä sitä on kun vaan muistaa syöttöjen välissä nukkua.



Kaksosten imetystyyny on mainio juttu! Hienoa että olet päättänyt kokeilla moista kapistusta!

Meillä kaksosten imetystyyny on käytössä muutaman kerran vuorokaudessa.. vielä asettelemisessa pientä hommaa, mutta kun saan asetettua ne paikoilleen, imemistä onnistuu antamaan 20-30 minuuttia, sitten alkaa yleensä hillitön " venkoilu" ja ei tuu mitää että ne pysyis rinnalla.. sitten loput annan aina korviketta



Voi siis toivoa että alkaa toi nukkuminenkin sitten jo jossain vaiheessa helpottamaan... Teillä on päästy jo ihan kivaan rytmiin jo! =)



Onnea imettämisille, alussa hankalaa mutta harjoittelemalla paranee!!



Terv. Tuplamami78

Vierailija
17/20 |
15.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

HEI!



Olen imettänyt tyttöjäni 9 kk. ALussa saivat vähän lisäruokaa, mutta aika pian päästiin siitä eroon. Ajattelin vain kysästä että millasia nostamisia olet kokeillut tyynylle? Kokeile laittaa tyynyliina, pyyhe tms. lapsen alle ennenkuin nostat tyynylle, saat tuettua paremmin ja asentokin korjautuu sillä helpommin. Minä imetin tyttöjä parisängyssä, jossa oli laskutilaa joka puolella. Kasasin talouden kaikki tyynyt sinne, asettelin selän taakse ja sivuille tueksi. Mukaan iso pullo vettä, puhelin ja paljon puklurättejä... Niin sitä meillä mentiin. Välillä imetin tyttöjä erikseen, nyt ovat taas yhtä aikaa rinnalla. Istuvat joko mun sylissä tai vieressä ja " roikkuvat tissillä" .

Vierailija
18/20 |
18.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai että Raumalta, olen itse alunperin Porista. :) Nyt asutaan kylläkin Helsingissä.



Että on voittajaolo: olen nyt muutaman kerran saanut tytöt tuplasyötettyä itse!! Aivan mahtavaa. Nytkin nukkuvat tyytyväisinä tuplasyönnin päälle.



Hienoa, että tässäkin vaiheessa voi vielä oppia moisia hienouksia, kuin imetytyynyn käytön. ;)

Vierailija
19/20 |
19.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikkakin asut Helsingissä..

Tuplasyötätkö myös lisämaidolla vai annatko vain rintaa?

Täällä alkoi tänään uusi meininki..pojat ovat olleet ennätysmäisen paljon hereillä, ja syövät enemmän joka syötöllä kun eilen... siis hurja muutos!!!!



Täällä huonosti imetys onnistunut, selkä sanoi eilen poks, ja nyt yrittää hieman lepuuttaa selkää ettei ihan mene ensiviikko kauheassa selkäsäryssä kun viikonloppu on ohi, on myös mies töissä taas, ja yksin kotona, ei ole oikein varaa sairastella sen suurempia selkävaivoja...



Hienoa että olet onnistunut syötöissä ja imetystyynykin onnaa sinulta hyvin =) =) =)



Vierailija
20/20 |
19.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaksosten imetystyyny huima apu. Mulla mies on kotosalla ainakin tammikuuhun asti näin alustavasti. Mutta eihän mieskään voi olla koko aikaa läsnä ja olen jo harjoitellut tulevaa varten. Keinoja on monenlaisia vain mielikuvitus on rajana. Tissiruokinta yhtä aikaa onnistuu, aloitin sen jo sairaalassa, se onnistuu vaikka mieskään ei ehtisi tulla tissipöpöjämme imetystyynylle asettelemaan. Sängylle vaan rojut ja romppeet valmiiksi ja molemmat ipanat käden ulottuville, imetystyyny asetellaan ja sitten tissipöpöt tyynyn päälle imemään. Pulloruokintakin jopa onnistuu kun imetystyyny, kaukalot tai sitterit on apuna eli kun on kaksi kättä käytössä, ipanat asetellaan taas paikoilleen ja pullot suuhun.



Meillä tämä yhtä aikaa syöminen ja sama rytmitys on antanut meille ruhtinaallisia yöunia, 3-4 tuntiin vaikka tissipöpösemme ovat vasta kuukauden. Kannattaa tosiaan miettiä millainen syöttörytmitys ja -tapa on sopiva ja mistä ipanat tykkää...Meillä ipanat saa ensin tissiä ja sitten tuttelia ja jos vielä maistuu niin sitten vielä tisulia...



Tissipöpöillämme tällä hetkellä unta takana 3,5 tuntia.



siperoinen

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kuusi