Suurperheellinen (Paniikki!)
Heip!
Olen nyt kohta viikon verran tiennyt olevani raskaana -yllätys raskaus- minulla on kolme lasta, 5,3 ja 11kk:tta. Ja ei mitään suunnitelmia ollut uuteen vauvaan. Miten ihmeessä jaksamme? Sukulaisia ei ole lähellä, vakityötä ei ole, juuri jalka oven välissä ensimmäiseen kunnolliseen... Ei hemmetti!!
Abortti on vielä kovasti harkinnassa, mutta aika varmaa on, eten siihen pysty!
Miten tästä eteenpäin? Kertokaa muut suurperheelliset miten te olette pärjänneet? Onko kenelläkään näin pienillä ikäeroilla? Miten siitä selviää? Miten on mennyt odotusaika? Eikö tässä sinänsä ole omat riskinsä? Kestääkö elimistö? Onko vauvalla suuremmat todennäköisyydet vammaisuuteen?
Olen tähän asti varmaan joka päivä juonut oluenkin.
Ei kiitos syyllistämistä, vaan jotain, mikä auttaa kriisin yli...
Kommentit (2)
Ihan pakko vastata...Meil lapset 6-v, kohta5-v, 2,5-v, 11kk ja nyt rv 20+3. ...Hiukkasen paniikissa myös, kun viides ilmoitti tulostaan! Nyt jo hyvin sopeutunut tilanteeseen ja nautin! Varsinkin kun on taas alkupahoinvoinnin 10vk->jälkeen mahtavan hyvä olo!
Neljän lapsen kanssa...eli meillä oli viisivuotias vanhin, kun tuo meidän neljäs syntyi. Onhan se hulinaa ja vilinää...mutta meillä MIES auttaa aika paljon että jaksan... se on ihan ehdoton ykkös asia...muuten en jaksaisi. vaikka mies on myöhäseen töissä (kuuteen asti)se vaihtaa vaipat ja hoitaa lapsia iltasella että saan käydälenkillä...rauhassa saunomassa, ystävillä jne. Ja nousee lasten takia yöllä jos tarve vaatii...ettei mun tarvi...tarvin UNTA. Omaa aikaa siis kannattaa koittaa järjestää! Kotityöt kyllä jää aikalailla kaikki mun harteille ja välillä kerkeää melko kaaokseksi...kun nuista ei vielä oikeen oo apulaisiksi. Meilläkään ei sukulaisia kovin lähellä joten aika yksin pärjäämme... toki ihania ystäväperheitä on!
Lapset kun on syntyneet nuin lähekkäin, niistä on paljon leikkiseuraa toisille, niin ei tarvi olla kokoajan keksimässä ja järjestämässä tekemistä! (nytkin peuhaavat tuolla mitälie;)
Kyllä sanoisin ettei kolmen ja neljän lapsen ero juurikaan tunnu,onhan jo kolmen kanssa tekemistä! Saas nähdä kun niitä on viisi;)
Kroppa kylläkestää:) jos ei ole mitään erityistä sairautta tai vastaavaa, onhan äitejä jotka on synnyttäneet jopa18lasta, mulla ei ainakaan vielä tunnu tämä odotus vaikealta! Ja kun treenaa synnytyksen jälkeen taas itseä pikkuhiljaa kuntoon, niin kuntokin on taas äkkiä kohdallaan! Mulla imetys vie aina kilotkin samantien,niin niistä ei ole jäänyt ongelmaa.
Terveitä lapsia olen saanut synnyttää! en usko että vammaisuuteen olisi mahdollisuuksia sen mukaan mitä useampi lapsi, ikä ja sen sellaisethan niihin voi vaikuttaa. (itse muutes tänään 28-vee;)
Toivottavasti saat tukea mieheltäsi,jutelkaa ja jutelkaa,se auttaa aina!
Haluttaa kyllä samaa tuumata kuten soilioili,että asioilla on tapana järjestyä!
Kyllä te pärjäätte, onnea matkaan ja tervetuloa suurperheelliseksi ;D
Itselläni on myös vasta tulossa neljäs (loppusuoralla) ja sikäli eri tilanne että kuopus on 4v. Vanhemmat veljet ovat 6v ja 8v eli 2 vuoden ikäerolla nämä muut. Mitään apujoukkoja ei ole meilläkään. Itseasiassa vähän harmittaa että kuopukselle ja tälle tulevalle tulee niin pitkä ikäero. Nyt kun huomaa kun lapset isompia että tuo 2 vuoden ikäero on loistava. Aina on omastakin takaa kaveria kotona.
Noin puolitoista vuotta sitten tajusin olevani myös yllätys-yllätysraskaana. En ollut yhtään iloinen. Olin juuri aloittamassa työt 5 vuoden tauon jälkeen, nuoremmille lapsille saatu läheltä hyvä hoitopaikka, auto liian pieni, asunto (vaikka olikin uusi ja yläkertavarauksella) mitoitettu yläkerran kera viiden hengen perheelle, elämä alkanut juuri helpottua, ikää oli ihan liikaa muka ja kaikki tarvikkeetkin jo annettu pois tai myyty.
Aborttia en kuitenkaan edes harkinnut, tiesin etten vaan pysty.
Mutta kaikkeen tottuu, siksihän se raskausaika on niin pitkä....
Eli ennen ekaa neuvolaa olin jo miettinyt asiat päässäni niin että kaikesta selviää, vauva-aika on niin lyhyt, auto vaihdettiin jne. Ja kuinkas kävi, raskaus olikin tuulimunaraskaus joka selvisi siis viikolla 11. Mutta kun aiemmin oli ollut sellainen tunne että meille on tulossa joku ylimääräinen niin sen kaavinnan jälkeen tulikin sellainen tunne että meiltä puuttuu joku. Ja niinpä siis meille on kuin onkin tulossa se neljäs.
Mitä tällä nyt ajan takaa ( en siis toivo että sinun raskautesi olisi tuulimuna) että kaikkeen tottuu ja tuskin ikinä kadut tätä neljättäkään. Nyt se ehkä tuntuu raskaushormonien myllerryksessä kestämättömältäkin ajatukselta. En tiedä ikääsi enkä sitä onko miehesi kuinka ajatuksen takana ja tukenasi, enkä tiedä muutoin kuinka rankkaa aikaa olet lastesi kanssa elänyt mutta....
Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.