~ooo~ HUTHTIKUISTEN tiistai ~ooo~
Moikka taas pitkästä aikaa!
Onpa aika rientänyt! Joku tossa mainitsi, että kohta ollaan puolivälissä, no muutamia viikkoja vielä siihen.
) .) Nyt on maha alkanut selkeästi pömpöttämään, toisaalta myös selkeä on mennyt notkolle (oletteko huomanneet saman), joten maha taitaa näyttää isommalta kuin onkaan. Vanhan tutun väsymyksen lisäksi olen saanut uuden vaivan!!! Nännin on aivan törkeän kipeät. Siis kirvelee ja rintaliivit hankaavat. Kävin eilen ostamassa uusia rintsikoita, joissa ei ole saumoja tai pitsiä. Lisäksi melko liukkaan tuntuiset sisältä päin, mutta ei auta. Kalliiksi tuli tämä kokeilu. Toisaalta vanhat rintsikat on jääneet hiukan pieniksi. Kuppikoko kasvoi yhdellä. Mitä muuta voisin kokeilla? Onko kellään kokemusta? Kiitos jo etukäteen! Tulihan taas tota omaa napaa.
Ulona ihana pikkupakkanen, sääli kun pitää lähteä töihin.
Tiikki 15+0
Kommentit (11)
Kiitos Riinu!
Pitää kokeilla noita liivinsuojia! Auttaakohan joku rasva mahdollisesti?
Käväisin äsken viemässä roskat ulos ja siellä satoi lunta! Ihanaa, vihdoinkin täällä Turuus.
Tiikki
(.) Pikkasen liikkeet tuntuneet selvemmin nyt parin päivän ajan. Ilokseni olen saanut huomata, että iho reagoi täsmälleen samalla tavalla kuin viime kerrallakin eli puskee leukaan ihan älytöntä tulivuorta. Viimeeksi näitä tuli 3 peräkkäin ja sitten loppui. Toivon samaa tapahtuvaksi.
Tiikki: En usko, että rasvaus auttaa, koska eihän niitä nännejä vielä kuluteta samalla tavalla kuin imetettäessä. Liivinsuojat vaan kehiin. Rintaliivit merkkaa tosi paljon. Pitäisi olla saumattomat ja pehmeät. Sitten, kun imettää, liivien pitäisi vielä olla mielellään kaarituettomat, koska ne raudat saattavat painaa rintaa niin, että maito pääsee pakkautumaan -> rintatulehduksen riski. Nykyisin lääkärit jo suosittaa kaikille kaarituettomia rintaliivejä, mutta niitähän on tosi huonosti tarjolla ja ne on niin rumia. Menipä taas aiheen vierestä.
Olen tässä miettiyt onkohan mulla liitoskipuja,kun nivuset särkee. Joko ne nyt alkoi tai sitten ovat vaan jotain flunssasärkyjä, kun on flunssa päällä. Kurkku kipeä ja nokka vuotaa.
13.11 seuraavan kerran neuvola. Toivoisi aina että olisi nopeammin, niin pääsisi taas kuuntelemaan sydänääniä. Välillä nimittäin aina iskee sellainen epäusko.
Millä viikoilla muuten neuvolasta saadaan ne kelan paperit? Äitiyspakkausta olisi niin ihanaa päästä hipelöimään.
Malttamatonko? : )
T:Magdalena
Kivakiva, edellinen viesti katosi jonnekin bittiavaruuteen, tyhmä tietokone ja tyhmä netti!
Eipä täälläkään mitään sen kummempaa. Liikkeitä koitan kovasti bongailla. Tuntuu, että kaikki muut ne jo tuntevat paitsi minä... Viimeeksi kyllä neuvolassa sydänääniä kuunnellessa neuvolantäti sanoi, että istukan äänet kuuluvat erityisen hyvin. Joten josko tämä sitten mahdollisesti vaaiiatsi siihen, että istukka on tuossa edessä ja liikkeitä saakin veilä odotella pari viikkoa...?
Lantio on leventynyt reippaaseen tahtiin (eipä ollut ennenkään mikään kaponen) muutamat alkkarit joissa on hieman tiukempi kuminauha toppaavat ihan täysin tuohon lantion kohdalle! Saas nähdä miten tulevaisuudessa. Samoin melkein kaikki rintsikat puristavat. Rinnat eivät ole kasvaneet, ainoastaan tuo rintojen alaosan ympärys. Ennen mitta oli 70 tai 75 ja nyt nuo 75:setkin puristaa niin että ahdistaa. (Tosin mittasin yhdet uudet " muka" 75:set ja mun mittanauha antoi mitaksi vain 67 cm, sikamaista huijausta). Nyt on päällä 8v vanhat liivit ja ei yhtään kiristä :) Mutta liiviostoksille pitää tässä varmaan ennenpitkää mennä. Pitääopä sitten kiinnittääkin huomiota jo tuohon kaaritettomuuteen, moinen ei ole tullut mieleenkään...
Coltsfoot ja Oskari 17+2
Minäki oon tuntenut vaavin liikkeitä jo kovasti.En kyllä tunne kun olen liikkeellä,mutta heti kun istuu ja pysähtyy tai menee makuulle,niin pikkunen alkaa pomppimaan masussa.Ja öisin oon heränny 3:n aikaan ku pikkunen jyllää niin,että täytyy mennä vessaan.Mulle sanottiin ultrassakin,että istukka takana,siksi varmaan tuntuu niin hyvin.
Liiviostoksilla piti käydä minunkin,ja meinasi itku tulla kun mitkään ei meinannu mahtua,ja ne jotka sopi kauheen rumia=( löysin onneksi yhet mustat saumattomat,jotkat tuntuu tosi kivoilta päällä.Edellisten raskauksien imetysliivitkin kiristää..jotenkin rinnat nyt niin kasvanu,vaikka painoa ei muuten hirveesti tullut ja just toi ympärysmittakin kasvanut.
Kamalan liukasta ollut meillä päin ja varoen pitää tepsutella ettei liukastu.Bussikorttikin täytynee ostaa,kun ei pyörän selkään taida olla enää asiaa.hyviä vointeja kaikille
Huiskutin 17+0
Pitkästä aikaa!
Joku kyseli liitoskivuista, mulla on kanssa nivuset ollut jo pitkän aikaa kipeät (aina ajoittain), ja kävelykin näyttää silloin kun viimisillään olisi..
Ensimmäisen töytäisyn masusta tunsin sunnuntaina :) oli ihanaa kun kaveri vähän ilmoitteli itsestään, en ole ollut kuin kerran neuvolassa, ja siellä käskettiin tulla sitten rakenneulran jälkeen seuraavan kerran. Ajattelin kuitenkin jos esikoisen 1-v neuvolassa saisi kuunneltua sydänääniä edes vähäsen..
Täällä on kova pyry ja tuisku, kylmältä tuntui kun ulkona oltiin!
Eipä tässä nyt muuta, voikaa hyvin ja kasvatelkaa masuja :)
Aatun-äippä 15+5
Heipat vaan kaikille!
Viime tiistaina eli 24.10. mulla oli kontrolli ultra vuotojen takia. Ultrassa kaikki ok. Vilkas pikkuinen siellä massussa oli ja hänellä kaikki ok. Edelleen siellä kalvojen välissä hematoomaa näkyvissä ja ruskeaa vuotoa tulee siis päivittäin, itseasiassa koko ajan. Jatkuvasti siis side käytössä :( ei kivaa. Vuoto nyt siis ollut yhtäjaksoisesti 3½ viikkoa! Sais jo loppua, ei haittais mua ollenkaan! Mahdollisimman paljon pitäisi huilata ja ottaa rauhallisesti. Nostelut ja äkkiliikkeet kielletty. No, eipä tuu kyllä ihan niin toimittua. Esikoinen 1v8kk ja mää kotiäiti, joten kyllä sitä vaan pakostakin joutuu jotain tekeen. Nostelut oon minimoinut TOSI vähiin, mut muuten sit...
Viime tiistaina oli myös neuvola. Petyin siellä käyntiin ihan valtavasti. Olin varannut neuvolan tietoiseti niin, et mies kotona eli pääsen yksin sinne käymään. Olisin halunnut jutella monesta asiasta ja purkaa mieltäni, mut toisin kävi. Neuvolatäti mittas juttunsa ja sit anto uuden ajan ja tykkäs, et tämä tässä. Yritin aloittaa keskustelun, mut hän suoranaisesti tunki minut pois vastaanotoltaan:(. Olin entistä enempi maassa sen jälkeen. No, päätin ettei tarvi sit vastaisuudessa puhua siellä mitään. Tehkööt mittauksensa ja sit häivyn. Tympii vaan tommonen ihan sairaasti! Ku oon ollut niin kovin masentunut, enkä oo juurikaan raskaudesta ilonnut eka viikkojen jälkeen ja sekin huolettaa. Vauva oli TOSI toivottu ja yrittämällä ja tekemällä tehty, joten ihana asia siis sinäänsä tämä raskaus. En vain tiedä mikä masentaa:(. Onko muita, joilla vastaavia tunteita?
Maha&rinnat: Maha tuntui tekevän kasvuspurtin vko 12 kieppeillä ja nyt sit jämähtänyt siihen. Normaalit housut eivät ihan mahdu jalkaan, mut äitiyshousut vielä liian isot. Rinnat ovat sit kasvaneet mahankin edestä:)! Melkoiset ovat. Käytössä ollut jo monta viikkoa esikoisen aikaiset imetysliivit.
Liikkeet: Ensimmäiset liikkeet tunsin rv 13, mut edelleenkin liikkeitä harvakseltaan, ei edes päivittäin. Ne saavat aina onnen hymyn huulille, joten innolla odotan, että alkaisivat tuntumaan päivittäin:)!
Vieläkö muuten muilla pahoinvointia? Itse yökin edelleen ja ruokailut on aika haastavia, kun ei osaa päättää mikä maistuisi...
Nyt pitää mennä laittamaan pyykit narulle, kun poika vielä päikkäreillä!
Senny ja Lilliputti rv 15+3
..pitkästä aikaa kaikille. Onkin tullut joku aika tässä enempi
taustailtua, en tiedä miksi, mut jotenkin on ollu sellasta matala lentoa ja silti samalla saamattomuutta. Nyt taas tuntuu energisemmältä...
Täälläkin on alkanut pikkuisen liikkeet tuntumaan jo ihan päivittäin, kyllä se vaan onnen tunteen saa aikaan ja tuntuu niin ihanalle, kun tuntee noita ensimmäisiä hipaisuja ja tönäisyjä:).
Olosta oli myös puhetta, mulla on alkanut selvästi helpotta, autuutta. Vieläkin yökityttää toisinaan, esim. hampaita pestessä...mutta pääasiassa saa olla suhteellisen normaalin olon vallitessa, johan sitä kestikin. Vieläkään ei kaikki syömiset maistu ja varsinkin juomisten kanssa mulla on ongelmia, koska olen ollut veden kittaaja ja ruokajuomana aina maito, niin nyt nämä kumpikin tökkivät?! Eli olen koittanut juoda laimeita mehuja tms.... maito aiheuttaa edelleen aterian päätteeksi kurjan olon jos sitä juo suuremman kulauksen.
Maha on pullahtanu esille nyt, olen notkoselkäinen ja suhteellisen kapea lanteinen ja aiemmin " mahaton" , niin nyt se pömpöttää tossa, eikä sitä voi enää piilottaa, mammafarkut on jo käytössä ja tavallaisiin housuihin ei ole enää asiaa:).
Ihanaa kun sataa lunta!!! Voikaahan hyvin kaikki huhtimasut. Ja olikohan se senny(sori jos muistan väärin), joka kirjoitti masis-olostaan ja tökeröstä neuvolan tädistä....musta voisit soittaa neuvolaan ja kertoa asiasta ja " vaatia" toista hoitajaa taikka uutta aikaa. Sano rohkeasti omat tuntosi, ei kannata jäädä pureskelemaan tollasta käytöstä itekseen......toivottavasti saat jotain vastausta, ilmoittele.
Piristäviä ajatuksia, Inkkarityttö 16+1
Itsellä vielä pahoivointi jatkuu. Ostin tänään äippävaatteita ja heti kun vähän piukempia paitoja niin vatsa näyttää aivan valtavalta. Miten se aika meneekään niin nopesti? Toi on tosiaan huono juttu jos neuvolasta ei saa tukea. Kannatan kans soittoa sinne ja suoraan sanoo vaan että nyt tarttis apua. Kyllä sen tarttee meidän odottovien tukiasema olla. Vauva hipaisee välillä, on ihanaa kun hiukan tuntuu. Vaatteita osteltiin kirpputorilta kaverille su. Millaisa rinnanlämmittimiä teillä käytössä? Välillä tuntuu et tissit täysin jäätyy ja turvavyö hankaa.
Koittakaahan jaksaa kaikki
suffels 16+2
Mulla on viikkoja kasassa 17+5 ja en ole vielä tuntenut vauvan liikkeitä. Jonkinlaista painetta on välillä tuntunut, olisikohan kohdun kasvua? Odotan ensimmäistä lastamme ja olen ollut todella hämmästynyt miten helppoa raskaana olo on minulle ollut. Rinnat kasvoivat heti alkuun yhdellä kuppikoolla, joten olen siirtynyt suosiolla isompiin rintaliiveihin. Kipuja rinnoissa ei alun jälkeen ole kuitenkaan ollut. Pahoinvointia oli viikon ajan (rv 6). Siinäpä ne oireet sitten ovat olleetkin. Minkäänlaista extraväsymystä ei ole todellakaan ilmennyt, vaan olen tuntenut oloni jopa energisemmäksi kuin normaalisti. Normaaleihin vaatteisiin mahdun vielä, mutta masu on kyllä jo hiukan kasvanut. Alkaa olla sillä rajalla voivatko ihmiset huomata raskauteni vai eivät (uudet ihmiset eivät, mutta tutut ehkä).
Olen jopa miettinyt välillä sitä, että jos raskaus jatkuu yhtä helppona puolivälin jälkeen niin pitäisiköhän sittenkin harkita lisää lapsia joskus tulevaisuudessa. Etukäteen jotenkin jo stressasin raskaana olon " raskaudesta" , ja nyt olen ollut positiivisesti yllättynyt! Tosin sekä äidilläni että siskollani raskaudet ovat olleet aina superhelppoja, joten en tiedä liittyykö tähän jonkinlainen geneettinenkin osuus.
Täällä myös mukavaa pikkupakkasta, ja puutkin vähän huurussa. Yleensä täällä onkin vaan räpäskää vaikka muualla lunta, ihan meren tuntumassa siis asutaan niin siitä johtuneepi.
Tiikki: oletkos koittanut jonkunlaisia liivinsuojia? Ainulla on ainakin tosi pehmeitä ne. Mulla oli kanssa ekassa raskaudessa aikaslailla kipeet rinnat ja eritoten nännit, mutta en enää yhtään muista maitä mä tein sille, vaikkei siitä ole kun vähä reilu vuosi aikaa. Nyt ei rinat ole lainkaan kipeät, nännit on hieman arat vain.
Mulla on notkoselkä ollut jo ennen raskautta, joten senkin vuoksi mulla taitaa näkyä tää vatsa aika pikaa...
Jaahas, esikon mentyä aamupäiväunille, löytää äidin hyvin usein tietokoneelta... nyt hus, muuta tekemään.. =)
Kaunista pakkaspäivää kaikille huhtikuisille!
Riina rv 17+6 ja Niko 12/05