Lapsen yöpymiset etävanhemman luona
Laitan tämän taaperopuolella tyrehtyneen keskustelunavauksen tännekin hyvien neuvojen toivossa..
Meidän lapsi 1,6 v oli siis ensimmäistä kertaa koko viikonlopun (=2 yötä) isänsä luona (hänellä on alusta asti ollut etäisä). Viikonloppu oli mennyt hyvin, lapsi palautui sunnuntaina aamupäivällä hyväntuulisena, nukkui hyvät päiväunet, oli tyytyväinen ja iloinen ja ehdimme jo iloita, että viikonlopun tapaamiset onnistuvat mainiosti.
Kuitenkin seuraavana yönä lapsi heräili tunnin välein ja sai yhden pidemmän huutokohtauksen, josta ei meinannut oikein rauhoittua, kunnes kymmenen minuutin kuluttua nukahti uudelleen (tämä ei ole hänelle tyypillistä). Yöhulinaa jatkui koko viikon, mutta ei niin pahana kuin su-ma yönä. Päivisin lapsi on hyväntuulinen ja iloinen.
Nyt meillä ja isällä on hieman eri näkemys siitä, mistä tämä reaktio johtuu. Me pelkäämme, että lapsi oireilee, koska ei vielä oikein kestä kahta yötä erossa lähivanhemmistaan. Isä taas on sitä mieltä, että lapsen reaktio johtuu siitä, että hän nukkuu isän luona samassa makuuhuoneessa ja meillä omassa huoneessa (nukkunut niin ihan pienestä pitäen johtuen mm. koliikista).
Toivoisin teiltä näkemyksiä tähän asiaan..? En siis vahvistusta omalle mielipiteelleni vaan ihan kaikenlaisia ajatuksia siitä, mistä tämä voisi johtua ja miten meidän pitäisi toimia, jotta tapaamiset sujuisivat eikä lapselle tulisi turvaton olo? Meidän kaikkien mielestä olisi todella hyvä, jos lapsi voisi olla isällään pidempiäkin aikoja, mutta haluamme edetä lapsen ehdoilla ja kuunnella, mikä hänelle on hyväksi.
Kommentit (9)
Minulla on aivan vastaavanlainen kokemus. Eli noin vuoden ikään asti lapsi ei juurikaan isällään ollut, mutta nyt kun poika on 1v+5kk on hän säännöllisesti isällä joka toinen viikonloppu pe-su. Isän luona nukkuu (kuulemma) erittäin hyvin yöt. Ensimmäinen viikko menee että poika herää kerran yössä huutokohtaukseen sillon nostan hänen viereeni nukkumaan ja rauhoittuu saman tien ja jatkaa uniaan. Toinen viikko meneekin sitten jo paremmin ja sitten onkin jo aika mennä takaisin isän luo ja sama rumba alkaa alusta. Poika nukkuu omassa huoneessaan ja on nukkunut siellä jo ihan vauvasta asti samasta syystä kuin teilläkin. omaan huoneeseeni en haluaisi pojan sänkyä tuoda koska on jo oppinut nukkumaan omassa huoneessaan ja jossain vaiheessa pitäisi taas " vierottaa" uudelleen nukkumaan yksin. Kysyin eräältä ammattilaiselta tästä asiasta että onko tämä " normaalia" ja hän sanoi että näin on oletettavaa että käy, lapsi reagoi muutokseen ja meidän lähivanhempien on vain kestettävä tämä aika että lapsi tottuu tähän kuvioon. kysymysmerkiksi vain jäi että kauanko tätä voi jatkua eli kauanko on " normaalia" ? Ja lisätään tähän vielä se että myös meillä ollaan päivisin tosi iloisia ja hyväntuulisia leikkijöitä.
Ainut mitä ajattelin teidän kohdalla että kannattaisi varmasti keskustella isän kanssa että onko hanellä samat rytmitpäivässä kuin teillä ollessa koska se luo lapselle perusturvallisuutta ja rytmiä. Minä otin käyttöön " reissuvihkon" johon kirjoitan mihin aikaan on tottunut syömään ja koska menee nukkumaan jne. + kirjoitan myös muita asioita joita isän on hyvä tietää ja vastavuoroisesti toivon että isä kirjaa jos on jotain mitä minun pitää tietää kun poika tulee kotiin. Kuulostaa tietysti hiukka lapselliselta mutta tällä ratkaisin ongelman kun isä aina väitti ettei tiennyt asioita. En osaa sinua tämän kummemmin auttaa, mutta ainakin tiedät että et ole yksin :)
ja etenkin tiedosta, että meitä on muitakin.. :)
Niin, onhan se odotettavissa ja normaalia, että lapsi reagoi muutoksiin tällä tavalla, mutta jotenkin tuo reaktion voimakkuus säikäytti minut (sen ensimmäisen yön jälkeen huutokohtauksia ei ole tullut, mutta muutenkin unihäiriöinen lapsi on nukkunut erityisen levottomasti). Sitten löysin vielä jostain verkon syövereistä jonkun liiton suositukset, joiden mukaan viikonloppuvierailuja ei suositella alle kolmivuotiaille, mistä tuli aika huono omatunto.
Se ristiriita minulla kai päällimmäisenä on, että minusta nämä asiat pitäisi yrittää toteuttaa ensisijaisesti lapsen näkökulmasta eikä aikuisten toiveiden mukaan. Vaikka meidänkin perheessä kaikkien aikuisosapuolten intresseissä olisi, että viikonlopputapaamisetkin toimisivat. (Eli sitä ristiriitaa tässä ei ole, ettemme me lähivanhemmat haluaisi antaa lasta isälleen tai yrittäisimme löytää tekosyitä tapaamisten hankaloittamiseksi).
Yritämme nyt alkuun sitä, että lapsi on isällään yhden arkiyön ennen seuraavaa koko viikonloppua (normaalisti yhden arkipäivän viikossa ja tulee yöksi kotiin), jos yksittäisten yöpymisten lisääminen auttaisi siihen, että lapsella olisi turvallisempi olo myös viikonlopun. Jos se ei auta niin kai sitten on vain odotettava, että lapsi tottuu. Toivotaan yhdessä kolmoskirjoittajan kanssa, että lapset tottuvat nopeasti.. :)
Tiedän tosin erään perheen, jossa lapsi on vuoden ikäisestä noudattanut viikko/viikko -systeemiä ja hän kuulema reagoi edelleen kohta kahden ja puolen vuoden iässä juuri nukkumalla huonosti pari ensimmäistä vaihdon jälkeistä yötä - päivisin on iloinen ja hyväntuulinen vesseli hänkin.
Voit unohtaa syyllisyyden siitä, että alle kolmi-vuotias ei voisi yökyläillä toisen vanhempansa luona. Suomessa tällainen näkökulma ei ole onneksi vallalla. Kyseessä olevaan ajatussuuntaan kuuluu myös se, että lapsi ei voi alle kolmi-vuotiaana mennä päivähoitoon tai yökylään isovanhempien luo...:) Joka tapauksessa muutokset aiheuttavat lapsessa oireita. Oli se sitten tuttipullon poisjättö tai muutos nukkumajärjestelyissä. Omaan huoneeseen muutto aiheutti meidän vastaavan ikäisellä lapsella yöheräilyjä. Mutta onneksi niillä on tapana mennä ohi. Olisi suorastaan outoa jos lapsi ei muutosta huomaisi.
Kannattaa tietysti myös miettiä onko tapaamisjärjestely lapsen edunmukainen. Joka toinen viikonloppu toistuva tapaaminen on alle kolmivuotiaalle aika harva. Kouluikäinen voi ehkä jo sellaisen kanssa elää. Kannattaisi miettiä, auttaisiko jos lisäisitte yksi-kaksi arkitapaamista viikossa? Lapsi ei silloin joutuisi olemaan niin kauaa erossa isästään.
Mieheni lapset olivat alle kolmivuotiana aina kaksi-kolme päivää äidin luona ja sitten vastaavan ajan isän luona. Kun lapset olivat isompia siirryttiin vuoroviikkosysteemiin. Tällaisessa tapaamisjärjestelyssä ei ainakaan näillä kahdella pienellä plus yhdellä isommalla ollut tuon kaltaisia ongelmia. Etuna tässä järjestelyssä on myös kiinteämpi suhde molempiin vanhempiin.
Olittekin jo päättäneet niistä arkitapaamisten lisäämisestä, lukutaidottomuus vaivaa. Tai enemmänkin tämä valtaisa lapsikatras.. Toivotaan parasta, ainakin ratkaisunne tuntuvat tervejärkisiltä ja fiksuilta.
että lapsi tapaa isäänsä normaalisti yhtenä tai kahtena arkipäivänä viikossa ja yhtenä viikonloppuna kuussa. Alle vuoden ikäisestä lapsi on ollut yhden viikonloppuyön kuussa isällään ja tarkoitus olisi nyt aloittaa kahden yön mittaiset viikonlopputapaamiset, joista tuo viime kuussa ollut oli ensimmäinen.
Lapsella on mielestäni hyvä suhde isäänsä, he viihtyvät toistensa seurassa ja kun käymme isällä kylässä niin kaikesta huomaa, että lapsi on kotonaan isän luona. Yöpymisten kanssa tosin on alusta lähtien ollut vähän ongelmia, ensimmäisillä kerroilla isä joutui tuomaan lapsen takaisin kotiin koska hän ei ollut suostunut nukahtamaan isän luona ja välillä on esiintynyt päiväunille menemisen hankaluutta. (Lapsella on myös aika.. ..voimakas.. luonne, joten jos ei suostu nukahtamaan niin huutoa saattaa kestää useamman tunnin ajan putkeen..)
Tämä keskustelu on kyllä rauhoittanut mieltäni jonkin verran. Huomenna lapsi menee siis arkiyöksi isälleen, katsotaan miten menee. :)
Hei!
Minusta noin pieni lapsi ei ole vielä valmis yöpymään etävanhemman luona. Ero äidistä on aina koettelemus lapselle ja siksi hän varmasti reagoi tavallaan tilanteeseen. Voisko yöpymisiä siirtää myöhemmäksi kun lapsi osaa puhua ja ilmaista itseään sanallisesti. Lapsen etua pitää ajatella ei sitä mikä isälle sopii tai äidille. Joskus lapset joutuvat aivan turhan rankkoihin paikkoihin aikuisten takia.
ihan mielenkiinnosta kyselisin keskustelun aloittajalta, kun sanoit että lapsella ollut alusta asti etäisä? miten olette lähteneet rakentamaan isän ja lapsen välistä suhdetta, onko isä ollut alusta asti mukana lapsen elämässä ja minkä verran.. Saattaa vähän poiketa asiasta..
Meillä vähän samanlainen tilanne.. Mulla siis yksinhuoltajuus,. lapsi on tavannut isäänsä pari tuntia kerran viikossa, joinakin viikkoina kaksi kertaa.. Meillä lapsi vuosi ja kolme kuukautta. ja ei kyllä kävisi vielä mielessäkään yökyläilyt.. isän kanssa ollut kokoajan hieman riitaisat välit. sekin hankaloittanut asioita. Nyt vielä muutimme eripuolelle suomea, että hankaloittaa entisestään asiaa. ja tapaamiset ovat vähän auki vielä tulevaisuudelta.
Mun mielestä 2 yötä aika pitkä aika lapselle etävanhemman luona tuon ikäisenä. mun ehdotus yhden yön tapaamisia useammin.. vaikka aika huono oon näissä neuvomaan. Kiinnostaa tuo teidän alkutaival lapsen kanssa, kun olette jo noin pitkällä tapaamisten suhteen.. Mekin ehkä 10 vuoden päästä :-)
ja meillä on myös lähtökohtaisesti ollut hyvät välit isään koko ajan.
Suurimmat käytännön ongelmat on olleet a) se, että ei olla tiedetty juuri mitään pikkulapsiarjesta ja siitä, kuinka paljon ehtoja ja rajoituksia pieni ihminen asettaa isompien suunnitelmille, b) käytäntöjen vakiintumattomuus (ihan pienen lapsen tapaamisista ja parhaasta tavasta niiden järjestämiseen ei ole kovin paljoa tietoa tai neuvoja saatavilla) ja c) isän kummalliset ja jatkuvasti muuttuvat työajat.
Tapaamisia on lähdetty rakentamaan siltä pohjalta, miten lapsi reagoi ja miten olisi hänen kannaltaan hyvä. Alkuun isä oli paljon meillä (lähes joka päivä ensimmäisen kuukauden ajan) ja opetteli tuntemaan lasta ja me myös käytiin isän luona kyläilemässä. Noin 3-4 kk:n iästä isä on myös vienyt lasta esim. kävelyille yksin tai vienyt hänet kotiinsa hetkeksi. Imetys ei meillä onnistunut monista syistä johtuen, joten ruoka ei ole ollut " esteenä" isän ja lapsen yhdessäololle.
Kun lapsi oli n. 5 kk vanha siirryttiin toteuttamaan tapaamissopimukseen kirjattua rytmiä eli tapaamisia oli kerran viikossa arkipäivänä vähän isän työsysteemien mukaan (lisäksi harrastettiin vauvauintia isän kanssa ja kaikenmoista muutakin kinkeriä siinä oli, joten käytännössä tapaamisia oli 2-3 kertaa viikossa), ja yksi " viikonloppu" kuussa, eli yhtenä viikonloppupäivänä isä otti lapsen sitten vähän pidemmäksi ajaksi (n. 5-6h) luokseen ja välillä myös kahtena päivänä peräkkäin.
Tätä rytmiä ollaan nyt sitten enemmän tai vähemmän noudatettu siitä lähtien, lähinnä mutkia matkaan ovat tuoneet isän työaikataulut.
Ensimmäisiä yöpymisiä kokeiltiin 8 kk iässä ja silloin ne onnistuivat niin että kaikki olivat isän luona kunnes lapsi nukahti ja sitten isä jäi sinne lapsen kanssa. Isä ei pystynyt yksin lasta nukuttamaan luonaan ennen kuin lapsi oli noin vuoden. Tehtiin myös välillä niin, että isä tuli meille yöksi ja lapsi nukahti kahden hänen kanssaan, kotona nukuttaminen onnistui ihan hyvin.
Noin vuoden iästä, kun nukuttaminen isän luona alkoi onnistua, viikonlopputapaamiset on sitten olleet pidempiä niin, että isä on hakenut lapsen lauantaina iltapäivällä ja tuonut sunnuntaina joko aamupäivällä tai päiväunien jälkeen. Nämä ovat sujuneet ihan hyvin.
Ja nyt kun yhden yön yöpymiset menevät jo ihan rutiinilla (se toissaviikkoinen ei aiheuttanut mitään ongelmia, ei edes ylimääräistä heräilyä) niin päädyttiin kokeilemaan kahden yön mittaista tapaamista.
Tänä viikonloppuna on sitten seuraava tällainen kahden yön mittainen tapaaminen, katsotaan miten menee. Isä kyllä lupasi ja vannoi tuovansa lapsen kotiin jos hän osoittaa mitään hermostumisen merkkejä..
Meillä on välillä hieman erilaiset käsitykset siitä, mihin lapsi pystyy ja mihin hän ei pysty ja mikä on lapsen etu. Isällä on välillä vähän sellainen " lapsen on vain totuttava tähän" -asenne, mutta onneksi hänellä on ystäviä, jotka ovat lasten kanssa paljon tekemisissä ja jotka muistavat muistuttaa häntä, että lapsi ei aina voi toimia aikuisten ehdoilla. Mutta on näistä väännetty välillä tiukastikin..
Mun mielestä jokainen lapsi on yksilö ja jokainen tilanne on omanlaisensa eikä näitä oikein voi yleistää...
viikonlopun vierailu ja minusta suorastaan todennäköistä, että lapsi reagoi jollakin tavalla. Toisaalta tuon ikäinen näkee öisin unia ja saa myös ikänsä puolesta ns. huutokohtauksia. Minä keskittyisin vain siihen minkälainen lapsi on kotona. Eli jos ei nuku öitään YKSIN hyvin, niin kokeilisin ottaa omaan makuuhuoneeseen nukkumaan.