Valmennus (pelkopolilla) käynnin keskusteluista.
Ajattelin laittaa tänne odotus ja synnytys osioille vähän viestiä tuosta ns.pelkopolin tapahtumista. Moni kun tuntuu olevan kiinnostunut mitä siellä tapahtuu jne.
Tässä oma kohtainen kokemukseni:
Ensin kätilö ultraa ja katsoo vauvan kokoa jne.
Meillä (KPKS) tuodaan myös esitäytetty lomake ekalle käynti kerralle. Kätilö ottaa tämän lomakkeen. Kyselee mikä sinua eniten pelottaa synnytyksessä ja kuuntelee.
(Minulle on sattunut aina sama kätilö ultrauksessa ja hän jopa on kertonut oma kohtaisesti kuinka hänen synnytyksensä (kaksoset)meni hyvin kun sai epiduraalin.)
Ilmapiiri on tosi hyvä siellä, kukaan ei sano että turhaan pelkäät jne vaan todella kuuntelevat ja ymmärtävät.
Lääkäri sitten lukee sitä lomaketta johon olin kirjoittanut kaikki pelkoni jne. Sitten sen pohjalta keskustellaan ja mietitään auttaisiko tähän pelkoon tätä ja tämä. Esim. jos pelkää kipua eniten niin, lääkäri ehdottaa että kirjataan ylös, että saat varmasti epiduraalin, kohdunkaulapuudutteen jne kun synnytys etenee. Jos pelkää, että joutuu jäädä yksin, niin kirjataan ylös että kätilö ei saa poistua koko aikana kun synnytät. jne...
Todella henkilökohtainen suunnitelma siellä tehdään jos kerran pystyt puhua peloistasi ja siitä mitä haluat synnytykseltä.
Itselläni kirjattiin myös, että ei käynnistetä jos ei ole syntynyt tiettyyn pvm mennessä vaan leikataan. Ylös kirjoitettiin myös että missä vaiheessa tahansa saan sektion jos synnytys kipu tms on mielestäni pelottavaa/kohtuutonta.
Tämä lääkäri sanoi, että hän käy synnytysosaston kätilöiden kanssa läpi paperini. Näin he tietävät että kun tulen synnyttämään heidän on noudatettava minun ja lääkärin kirjaamia toivoita/ohjeita. Tämä auttaa ainakin minua luottamaan heihin ja vähentämään pelkoani.
Toki minua vieläkin synnytys hirvittää ja pelottaa.
Käyn vielä kerran ennen synnytystä siellä ja sitten minun täytyy tehdä lopullinen päätös toimitaanko tämän kaavan mukaan mitä viimeksi sovittiin vai haluanko sektion.
Ensimmäisen lapsen kohdalla pelkäsin niin etten oikein saanut puhuttua peloistani selkeästi ja halusin ehdottomasti sektion. Sain sen ja en kadu, oli hyvä kokemus. Mutta nyt mieltäni kuitenkin askarruttaa että josko sittenkin pystyisin tähän alatie synnytykseen....
Vauva on tällä kertaa perätilassa ja istukka edessä joten senkin takia vielä tuo synnytystapa on auki.
Reippaasti kaikki vain pelko/valmennuspolille jos vähänkään jokin synnytyksessä pelottaa tai askarruttaa. Suosittelen!!!
Neuvolasta kyllä ohjaavat ja varaavat aikaa näille poleille.
Kommentit (5)
Syynä piikkipelko.
Täällä ei varsinaista pelkopolia ole, vaan juttelemaan pääsee kätilön kanssa. Lääkärin kanssa ei toivoakaan päästä puhumaan. Ja tällä hetkellä en kyllä tiedä onko se hyvä vai huono juttu...
Nimittäin löytyy henk.koht. antipatioita kahta synnärinlääkäriä kohtaan,kiitos sen miten he hoitivat viime kesäisen keskenmenoni.
Vähä sain sen kuvan neuvolassa, kun otin pelkoni puheeksi neuvola lääkärille, et kätilön kanssa kannattaa keskustella, et jos lääkärille ottaa asian puheeksi synnytystapa arviossa, niin siihen ei välttämättä reagoida, vaan asia sivuutetaan olan kohautuksella.
Mulla itse neukkatäti on vähätellyt tätä piikkikammoani, tyyliin et höpö höpö, hyvinhän sulta saa verta otettua jne. Sokerirasituskoe oli yhtä hel***tiä niiten verikokeiden takia, jotka menikin päin veetä.
Kun mua nimenomaan jännittää juuri esim mahdollisen tipan laitto, ja miten ja mihin kaikki puudutteet laitetaan sitten synnytyksessä ja ennen kaikkea _kuka_ laittaa!
Tää onkin tosi hyvä aihe, mielenkiinnolla lukisin enemmänkin kokemuksia pelkopoli käynneistä ja syistä miksi sinne on hakeuduttu! Aiheen aloittajalla ilmeisesti kyseessä nimenomaan synnytyspelko?
T Helga rv 29+3
Tälle toiselle vastaan, että synnytyspelko on se pahin..kipu. Olen todella piikkikammoinen. Kun minulta otetaan käsivarresta verta, pyörryn jo siinä vaiheessa kun se on puhistanut käden ja alkaa neulaa laittaa suoneen.
Sektiossahan laitetaan tippa käteen. Kerroin vielä anestasiahoitajalle, että pelkään tuota tipan laittoa ja voi mennä taju minulta. Hän sanoi, että sinulla on tosi hyvä suoni tässä kädessä. Voidaan laittaa vähän puudutetta tuohon jos haluat, mutta tämä kyllä onnistuu ilmankin sitä. En oikein ehtinyt sanoa mitään kun hän jo sanoi, että no niin tippa laitettu :) Tunsin kyllä pikkasen kipua, tai nipistystä enemänkin. Mutta se kipu lakkasi heti ja siinä leikkauspöydällä maaten ajatukset jo niin harhaili ja tämä hoitaja jutteli koko ajan.
Spinaalin laittamista en ehtinyt edes tajuta. Sitä en tuntenyt ollenkaan. Tiesin että se puhdistaa selkääni mutta olikin sitten jo laittanut sen spinaalinkin :) Anestasialääkäri siis.
Jännittää minua edelleen tuon tipan ja spinaalin laitto jos sektioon päädytään.... mutta viimeksi meni hyvin joten eiköhän nytkin.
Tsemppiä sullekin! :)
Piikkikammoinen en ole, vaan oma pelkoni kohdistui lähinnä synnytyskipuun sekä ponnistusvaiheeseen, josta oli esikoisen syntymän ajalta jäänyt traumoja. Ensimmäisenä kävin kätilön kanssa juttelemassa asioista ja jo sen kerran jälkeen pelkoni hieman lieveni. Kätilö varasi miehelleni ja minulle yksityiskäynnin synnytyssaliin, jossa oli paikalla myöskin kätilö (eri kuin aikaisemmalla kerralla). Hänen kanssaan juteltiin eri kivunlievitysvaihtoehdoista ja muutenkin synnytyksen kulusta. Tästä käynnistä eritoten oli suurta hyötyä pelkoani ajatellen. Viimeisenä kävin vielä lääkärin vastaanotolla, jossa ultrattiin, katsottiin vauvan kokoa ja juteltiin vielä samoista mieltä painaneista asioista.
Kaiken tämän jälkeen sain kuin sainkin pelkoni hälvenemään ja kuten papereihinkin kirjattiin lähdin avoimin mielin kokeilemaan taas alatiesynnytystä. Loppujen lopuksi kaikki meni paremmin kuin hyvin. Kivunlievitystä sain juuri parhaaseen aikaan ponnistamisestakaan ei enää jäänyt traumoja. Synnytys oli siis positiivinen kokemus ja kätilöt kohtelivat minua kuin silkkihansikkain, kun tiesivät pelkoni.
missä vaiheessa raskautta otitte pelon puheeksi neuvolassa ja miten?
itselläni jäi esikoisen synnytyksestä kammo epiduraalin laittoa kohtaan, mutta haluaisin sen todella saada tälläkin kerralla koska puudute itsessään oli aivan loistavaa tavaraa. toinen mikä pelottaa on sairaalassa olo. tai oikeastaan se että en saa nukuttua siellä ja pelkään että jos jälleen synnytys alkaa aamuyöllä ja jatkuu läpi seuraava yön ja lisäksi jälleen valvon sairaalassa olo ajan, että olen niin väsynyt etten jaksa olla ja masennun taas. pieniä pelkoja tavallaan, mutta minulle isoja...
niin... ja eniten kaikesta maailmassa pelkään pimeää ja entä jos joudunkin jostain syystä pimeään paikkaa sairaalassa. jos omassa kotonakin pimeä laukaisee paniikkikohtauksen, mitä oudossa ympäristössä tapahtuu... ja sen pimeän kun ei tarvitse olla edes pilkko pimeää, riittää ihan tällainen alkukesäyön hämäräkin jo.
in lapsen koko. Kehotettiin miettimään haluanko keisarinleikkauksen vai alatiesynnytyksen ja seuraava lääkärikäynti oli parin viikon päästä ja silloin sanoin, että voinhan yrittää sitä alakauttasynnytystä. Ja taas ultrattiin. Sitten sain lähetteen kokeneelle kätilölle jonka kanssa juteltiin pelosta ja hän kertoi tarkemmin miten esim. tippa laitetaan kun se minua pelotti. Lisäksi käytiin synnytyssalissa.
Kaikki tuntui hyvin pintapuoliselta eikä minuun sen kummemmin kulutettu aikaa. Mitään ei kirjattu ylös että synnytystä hoitava kätilö olisi tiennyt että pelkään. Tämä tapahtui siis TAYS:ssa. Siellä ei myöskään voida kaikille kätilöille minun tilanteesta kertoa, koska ikinä ei tiedä kuka kätilö minua hoitaa kun synnytys alkaa. Minulle ei siis tullut turvallinen olo vaan yritin enemmänkin sysätä synnytyksen mielestäni.
Synnytys alkoi ja olin pelosta kankea. Sain kakisteltua suustani, että minua pelottaa, mutta siihen ei kukaan reagoinut. Siinä sitten täristiin pelosta kunnes synnytys todenteolla käynnistyi eikä kissaa ehtinyt sanoa kun tyttö oli maailmassa.