Lue keskustelun säännöt.
Onko kiusaamisen uhreille vertaistukea?
30.03.2009 |
Hei!
Lapseni käy tällä hetkellä yläasteen viimeistä luokkaa. Hän vaihtoi kaksi vuotta sitten koulua ja nykyinen yläaste on suorastaan taivas! Koko alakoulun ajan häntä kiusattiin ja koulu 'hoiti' asiaa syyttämällä lastani ja perhettä tilanteesta. Kun olen nyt lukenut tätä keskustelupalstaa ja joitain muitakin, niin kuviot ovat ihmetyttävän samanlaisia kiusaamisasioissa. Yhtä lasta kiusataan ja syrjitään, kiusattu lapsi reagoi käytöksellään, jolloin opettajat siirtyvät ikäänkuin itsekin kiusaajiksi syyttelemään uhria lisää. Ja usein sitten kieltävät kiusaamisen kokonaan.
Olen nyt alkanut miettiä yhteyksien luomista kiusattujen lasten ja näiden perheiden välille. Kiusatuthan ovat usein yksin ja heille tuputetaan sitä mielipidettä, että he ovat itse syypäitä tilanteeseen. Perheetkin jäävät usein yksin, kun kouluhenkilökunta, terveydenhuolto yms. 'laaja-alaiset ammatilliset' ryhmät alkavat myllyttää vanhempia ja kierrättää perhettä tutkimuksesta toiseen.
Mutta mitä mieltä te muut keskustelijat olette vertaisryhmien perustamisesta, kiusaamisen ja sen seurausten ja toipumisprosessiin liittyvien asioiden tekemistä näkyväksi? Vertaisuudesta saa voimaa.
t. eräs äiti
Kommentit (4)
nyt olemme perheeni kanssa tilanteessa että ei ole voimia ryhtyä mihinkään uuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni on nyt vaihtanut koulua ja viihtyy koulussa nykyään onneksi hyvin. Vertaistuelle olisi todella tarvetta, mutta kuten 3 sanoi, ei perheillä useinkaan ole ylimääräisiä voimavaroja siinä vaiheessa kun kiusaamiskriisi on pahimmillaan. Olen joskus ajatellut, että jos voitan lotossa, laitan puolet rahoista siihen, että perustan kriisipisteen koulukiusatuille ja heidän perheilleen.
Hei!
Kiitokset viestiini tulleista vastauksista! Niissä tiivistyy se omakohtaisestikin huomattu tosiasia, että kiusaamisprosessi vie voimat, tekee turraksi niin, ettei 'ylimääräiset' kuviot jaksa pahemmin kiinnostaa. Kaikki aika ja voimat menevät selviytymiseen seuraavaan hetkeen, päivään, vanhempaintapaamiseen. Juuri tästä johtuen haluan kuitenkin kiittää vastauksista - ne ovat kuitenkin jo merkki siitä, että on jaksettu lukea viesti, miettiä sen sanomaa ja reagoida.
Tämä keskustelupalstakin - viesteineen ja niihin tulleine vastauksineen - on jo vertaistukea. Täällä voimme lukea, että emme ole perheinemme yksin ja jakaa erilaisia tuntemuksia ja kokemuksia aiheeseen liittyen.
Tällä hetkellä, kun meillä varsinaisesta kiusaamistapahtumasta on onneksi kulunut jo kaksi vuotta, itselleni on tullut halu tehdä asiaa selvemmin näkyväksi, pitää se yleisessä keskustelussa koko ajan (ei ainoastaan syksyllä koulun alkamisen aikaan tai kun jotain 'sensaatiomaista' tapahtuu kiusaamiseen liittyen). Lapseni on nyt yläkoulun viimeisellä ja hän on hakenut lukioon. Nyt on tullut mieleen, miten lukion opettajat ja rehtori 'briiffataan' asian suhteen, jos jotain mahdollisesti sattuisi lukion aikana. Eli vaikka kaksi vuotta olemme eläneet 'kultaista kouluaikaa', kiusaamisen varjo on pitkä ja sen vaikutukset pitää jotenkin huomioida jatkuvasti. Kiusaamisen jäljet pitäisi neutraloida ja välillä tuntuu, etten tiedä, en osaa, en kykene.
Tällaisiin kaikkiin kiusaamisesta johtuviin käytännön asioihin haluaisin jatkuvaa keskustelua, ajatusten ja kokemusten vaihtoa. Lisäksi minusta olisi tärkeää, että kiusatut lapset voisivat tavata ja huomata, että eivät ole ainoita kiusattuja. Useinhan kiusattu leimataan itse syypääksi kiusaamiseen ja siitä johtuva häpeä on raskas. Meidän tapauksessa oikein rehtorin johdolla todettiin, että kiusaaminen johtuu lapsesta itsestään. Näistä ylipääsy ja näiden virkamiesten väärinkäytösten tuonti päiväänvaloon on mielestäni edellytys sille, että käsitteseen 'koulukiusaaminen' saadaan ote, se saadaan analysoitua eri näkökulmista. Ettei keskustelu aina pysähdy siihen, että mietitään, onko kiusattu arka ja huonoista kotioloista, tai onko kiusaaja hyvin menestyvä sosiaalinen taituri vai luuseri...
Kuten varmaan huomaatte, haluaisin todella jatkaa keskustelua. Vaikka ei jaksaisi muuta kertoa, kuin että voimat on tällä erää loppu, niin sekin on jo paljon ja vie asiaa eteenpäin ylläpitämällä keskusteluyhteyttä. Ei aina tarvitsekaan yksin jatkaa - sitä vartenhan se vertaistuki on!
t. eräs äiti
Itse olen tällä hetkellä tilanteessa, että mietin, miten voisi (asiallisesti) saada kiusamisen käsittelyn epäkohtia keskusteluun. Omassa tapauksessani kiusaamisen 'hoito' alakoulussa oli täysin kaoottista. Alakoululla oli kiusaamisen puuttumisen toimintasuunnitelma, mutta jopa opettaja ei tuntunut tajuavan sen merkitystä. Hän ei kertaakaan kertonut, millaisin keinoin tässä koulussa puututaan kiusaamiseen, miten se havainnoidaan jne.
Myöhemmin kävi ilmi, että kiusaamisen kieltäminen perustui rehtorin ohjeistukseen, joka tehtiin n. 1,5 v sen jälkeen, kun olimme ensimmäisen kerran ottaneet yhteyttä kiusaamisasiassa. Ohje kuului, että kiusatusta piti viikon tehoseurannalla merkitä ylös kaikki negatiivinen käyttäytyminen. Eli koulussa ei ollut luotettavaa tapaa selvittää tätä asiaa. Tuolloin 'tehoseurannan' aikoihin lapseni oli jo niin piinattu, että opettajat saivat sivut täyteen 'negatiivista käytöstä'. Kiusaajien havainnoinnista ei puhuttu missään.
Mielestäni kouluilla voi olla sellainen tapa, että muodon vuoksi tehdään kiusaamisen ehkäisyn toimintasuunnitelmat ja tukihenkilöjärjestelmät, mutta varsinaisen ilmiön kimppuun ei edes haluta (tai sitten ei vain osata) käydä. Niin sitten käy usein, että kiusattu on se, joka 'hoidetaa', siirretään toiseen kouluun tai erotetaan määräajaksi. Kouluista puuttuu täysin ulkopuolinen, neutraali seuranta.
Näiden epäkohtien näkyväksi tekeminen edellyttäisi minusta yhteistä pohdintaa, millaisia kuvioita ja vääriä käytäntöjä on olemassa ja miten niihin voisi puuttua. Nyt kiusatut lapset ja perheet ovat aina yksin järjestelmää vastassa.
t. eräs äiti