Mistä työkalut lapselle aiheen käsittelyyn puolin ja toisin

Oma lapseni on nyt eskari-ikäinen. Toki pihalla ja hoidossakin on sitä, että joku jää välillä leikin ulkopuolelle, jotain syrjitään jne. mutta tämä kaikki on väliaikaista, muutaman päivän kuluttua se syrjitty on taas leikeissä mukana. Näissä uskoisin enemmän luonne-eroihin kuin varsinaiseen systemaattiseen kiusaamiseen, kaikki kun ei koskaan tule kaikkien kanssa toimeen (siis niin että olisivat parhaita ystäviä).



Se, mitä haen tällä keskustelunavauksella on se, että miten lapsen voi opettaa erottamaan, mikä on kiusaamista. Milloin hän itse syyllistyy kiusaamiseen, joko kiusaajana tai joukon jatkona, kun ei puutu asiaan tai sitten milloin häntä itseään kiusataan.



Lapseni päiväkodissa tullaan esittämään nukketeatteriesitys, jossa esitetään tällaisia kiusaamistilanteita: ensin esitetään koko juttu niin, että kiusaaja saa tehdä mitä haluaa ja juttu päättyy pahaan mieleen ja itkuun, ja sitten aloitetaan alusta ja kysytään lapsilta, kuka näistä nukeista voisi toimia eri lailla. Omasta mielestäni tämä on ihan hyvä tapa kertoa lapselle vaihtoehtoisista toimintamalleista.



Itselleni koko juttu tuli ajankohtaiseksi niin, että hoitotädit kertoivat, kuinka kolme tyttöä olivat saaneet neljännen puhuttua istumaan kuralätäkköön ja sitten nauroivat, kun toinen istui siellä märkänä ja vaatteet likaisia. Oma lapseni oli seurannut vierestä lähinnä kiinnostuneena, mitä tässä tapahtuu. Hoitajat ottivat kuitenkin kaikki puhutteluun (mikä mielestäni oli tosi hyvä asia) ja kotona juttelimme myös siitä, että jos huomaa, että jollekin tehdään jotain sellaista, mitä ei itsellekään haluaisi tehtävän, voi sanoa ääneen, että toi on tyhmää, keksitään jotain muuta tekemistä. Kantelemaan ei joka asiasta voi ruveta, mutta oman suunsa voi aukaista ja ehdottaa vaihtoehtoista toimintaa, tämä siis minun mielipiteeni.

Tämä siis ohjeeksi silloin, kun näkee jotain kiusattavan.



Kiusattavana olemisesta olen ajatellut, että kysyn joka päivä, kenen kanssa lapsi tänään leikki. Jos hänellä on koko ajan kavereita ja hän puhuu niistä iloisella mielellä, en usko hänen kokevan systemaattista kiusaamista. Jos taas vastaukset on vältteleviä tai ympäripyöreitä, alan kysellä myös muista lapsista, kuka leikkii kenen kanssa ja mitä, ja haluaisitko olla leikissä heidän kanssaan ja tätä kautta saan kuvan siitä, mikä on lapseni asema kaveripiirissä ja siitä kiusataanko häntä jollain tavalla. Toki olen sanonut, että jos joku kiusaa, pitää siitä kertoa, mutta aina lapsi ei osaa yhdistää, että tietynlainen käytös on sekin kiusaamista.



Jos oma lapsi on se kiusaaja, niin se onkin mielestäni vaikein asia saada selville, sillä tuskin sellainen lapsi, joka kiusaa, ajattelee itse kiusaavansa. Siinä on melkein luotettava muiden sanaan, jos joku sanoo, että teidän lapsi kiusaa meidän lasta. Silloin kävisin tilanteen läpi ensin kiusatun kanssa ja sitten oman lapseni kanssa, että mitä hän ajatteli kun teki niin enkä tässä puhuisi vielä mitään kiusaamisesta. Kun hän on kertonut oman näkemyksensä tilanteesta, kävisimme sen yhdessä läpi ja kertoisin, mikä siinä oli kiusaamista ja sitten kysyisin, mikä sai sinut tekemään niin. Omani kohdalla voisin ajatella, että vastaus olisi "kun en keksinyt muutakaan tekemistä, päätin pilata noiden leikin" eli omia turhautumia siellä puretaan.

Tässä kai pitäisi joko aikuisen keksiä mielekästä tekemistä lapselle tai lapsen mielikuvitusta pitäisi ruokkia saduilla ja tarinoilla niin, että hän keksisi aina itselleen tekemistä tai sitten sosiaalisia taitoja pitäisi hioa niin, että lapsi olisi tarpeeksi rohkea kysyäkseen, pääseekö mukaan toisten leikkeihin.



Mitä mieltä olette, mitkä ovat teidän mielestänne parhaat työkalut lapselle kiusaamisen käsittelyyn? Itse puhun nyt päiväkoti/eskari-ikäisistä, voi olla, että koululaiset tarvitsee jo toisenlaisia työkaluja.