AV:llä aihe "koulusurmaajien tausta"

Nro 5 kirjoitti:



"Kiusaaminen on seuraus, ei syy.



Tapahtui kiusaamista sitten tarhassa, koulussa tai vapaa-ajalla, lähtökohdat kiusaamiselle ovat syntyneet jo vauvaiästä lähtien: niin kiusattu kuin kiusaajakaan eivät ole saaneet riittävästi tervettä itseluottamusta. Riippuu lapsen temperamentista, miten tämän saman syyn seuraukset ilmenevät - tuleeko hänestä kiusaaja vai kiusattu.



On sanottu että ongelmat on tehty joko ratkaistaviksi, tai kierretettäviksi. Varsinainen ongelma on tosin siinä, ettei ongelmien kierrättämistä yleensä edes tiedosteta! Esim. joku voi kuvitella kasvattavansa lapsestaan todella hyväkäytöksisen ja kiltin, mutta tapa onkin väärä, ja lopputulos alistuva persoona jota on helppo kiusata.



Itsevarmuudella on tärkeä rooli siinä miten ihminen osaa kohdata muiden huonon käytöksen. Asenne ratkaisee sen, salliiko lapsi kiusaamista täydellä voimalla? Vanhemmat voivat suojella lastaan näyttämällä tälle esimerkkiä siitä, miten oman vahvuutensa voi säilyttää muista huolimatta.



Jos keskitymme vain kuskaamaan kiusaajia ja kiusattuja psykologien puheille, unohdamme sen kaikista tärkeämmän: katsoa itseämme peiliin."



Nro 20:



'' *Suomessa on kiusaamisen salliva henkinen ilmapiiri*

voi hyvinkin pitää paikkansa, olen havainnut sen asuttuani useamman vuoden myös ulkomailla. Mistä tämä ilmiö sitten johtuu?

Syitä voivat mielestäni olla seuraavat: ensinnäkin, suomalaisia ei opeteta ilmaisemaan itseään rohkeasti. Siitä seuraa se että toiselle ei voida olla rehellisiä päin naamaa, ei vaikka kiusaaminen olisi hyvinkin näkyvää - kiusaaja kiertää kiusattavan herkkää kohtaa ja osoittaa sitä epäsuorasti, niin että se ei kohdistu enää tiettyyn ominaisuuteen vaan koko persoonaan; ja vastaavasti kiusaamisen kohteeksi joutunut ei hänkään osaa ilmaista itseään yhtään sen suoremmin... Toinen syy on mielestäni se, että suomalaiset eivät ole yhtä perhekeskeisiä kuin esim. italialaiset jne. ja täällä ihmiset joutuvat useammin kokemaan pienestä pitäen avioeroja sekä sen kylmän faktan, että monille vanhemmille oma työ ja "oma aika" on tärkeämpää kuin lapsen kanssa aidosti läsnä oleminen. Arkea pyöritetään hyvin, suut ruokitaan ja leluja ostetaan, mutta jokin kummallinen etäisyys säilyy sukupolvesta toiseen... Onnellinen lapsi ei hae paremmuuden tunnetta itselleen muita kiusaamalla, siitä olen varma."