Kun lapsen isä on narsisti

Hiukan kammoksun tuota "narsisti" - termin yleistymistä. On olemassa sellaiset nettisivutkin, joissa narsistisia ihmisiä nimitetään tuttavallisesti "narskuiksi".

Ex-miehesi joko kärsii tai ei kärsi ns. narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, mutta sellainen käytännön ongelma on kuitenkin olemassa, että tytär ei halua tavata isäänsä. Äitinä mietit, pitäisikö pakottaa lapsi tapaamisiin.

On tavallista, että vaikean eroprosessin aikana lapsi samastuu toiseen vanhempaansa ja joskus suorastaan liittoutuu hänen kanssaan. On myös mahdollista, että isä ei todellakaan juuri tunnista lapsen tarpeita eikä pysty eläytymään lainkaan tämän kiinnostuksen kohteisiin. Silloin lapsi tuntee olonsa vieraaksi ja turvattomaksi isänsä luona.

Tapaamisasioista voi tulla valtataistelu, jossa lapsen etu ja paras unohtuvat. Kaikki avioerotutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että vanhempien riitely eron jälkeen on lapselle vahingollista. Tässä tilanteessa on kaiketi syytä etsiä sellaista positiota, joka olisi mahdollisimman vähän repivä. Jos tyttö selvästi kärsii tapaamisista niin että masentuu, ahdistuu tai saa muita tunne-elämän oireita, hänet kannattaa viedä tutkimuksiin. Tiedän hyvin, miten julmalta tuollainen ajatus lapsen mielenterveydellä leikittelemisestä kuulostaa. Kokemus on valitettavasti osoittanut, että ainakaan oikeusistuimille muu kuin selkeä näyttö haitoista ei riitä.

Jos lapsi ei oireile tapaamisten jälkeen, koettaisin motivoida häntä jonkinlaisen kontaktin ylläpitämiseen. Se rauhoittaisi ehkä koko tilannetta.

Haluaako hän, että tytär viettäisi aikaa isän kanssa vai haluaisiko tämä äiti, että lapsi olisi isätön?



Olen Sinkkosen kanssa samaa mieltä siitä, että lasta tulisi rohkaista yhteydenpitoon ja tapaamisiin isän kanssa. Uskon myös tuohon liittoutumisteoriaan.



Tämän äidin kirjoituksesta kuitenkin kuultaa läpi ajatus siitä, että hän itse vastustaisi isän ja tyttären tapaamisia ja suhteen muodostumista.



Mikäli äiti on vilpittömästi sitä mieltä, että tyttären tulisi tavata isäänsä, niin ehkä pieni "pakottaminen" aluksi voisikin olla paikallaan.



Niin ja jos ero on ollut vaikea, niin kummankin vanhemman pitää muistaa, että toisen tekemisiä ja toista ei arvostella, haukuta, mollata tms lapsen kuullen, ei koskaan eikä missään tilanteessa. Aikuisen pitää vaikka purra kielensä poikki jos muuten ei pysty olemaan hiljaa.

noudatitko Sinkkosen ohjeita ja mikä on nyt tilanne?