odotan mielipidettänne kiire.....

Päätöshän on yksin sinun, niinku varmasti tiedätkin.. kannattaa miettiä pystyisitkö elämään sen asian kanssa jos keskeytät raskauden?? Sinulla kuitenkin ikää tuo 42v joten alkaa varmaan olemaan viimeisiä hetkiä saada lisää lapsia ilman hoitoja (jos niitä joskus vielä haluat) uskon että avomiehesi tulee rakastamaan tätä tulevaa lasta ihan samallalailla kun aikaisempiakin, olisiko miehesi kanta siksi ei, jos hän on ajatellut ettei enempää lapsia??

Kuuntele omaa sisintäsi!

että itse jos olisin tilanteessasi, pitäisin lapsen.. en usko että pystyisin elämään sen päätöksen kanssa että keskeyttäisin raskauden! Olen sen tyyppinen että miettisin aina et nyt lapsi olisi n 1v, 2v jne.. miltä näyttäisi, kumpi olisi...



tsemppiä ja voimia sulle päätöksen tekoon, oli se sitten mikä hyvänsä=)

siihen että päätös on tehtävä itse. Yksi näkökulma asiaan voi olla myös se, että parisuhde on perheen kivijalka. Omallalaillaan vaikka ratkaisu keskeytyksestä on paljolti naisen varassa, niin puolison kunnioitus myös tässä suhtessa on tärkeää. Teillä kuitenkin on jo lapsia ja pidän itse tärkeänä sitä, että parisuhde toimii ja yhdessä seistään isojen päätösten takana. Jo olemassa olevat lapset ovat ensisijalla ja aistivat ja elävät vaikeuksien keskellä jos niitä äidin ja isän välillä on.

Lapsi on ihana asia, mutta tuo paljon lisästressiä perheeseen. Varsinkin jos puolisot eivät ole asiasta samaa mieltä. Tällähetkellähän jos mennään vk:lla 5, voimme puhua vasta solualkiosta joka ei edes vielä ole kiinnittynyt äidin kohtuun (mistaakseni vasta n. vk. 8 kiinnittyy, korjatkaa jos olen väärässä).

Oli päätös kumpi tahansa, kantaa sitä sisällään ajatuksena loppuelämänsä. Ehkä tässätilantessa on pakko ajatella kokonaisuutta, lastesi ja ITSESI parasta ja sitä millä tavoin jälki joka tästä jää, vaikuttaisi mahdollisimman vähän teidän kaikkien elämään ja itsesi henkiseen tasapainoon. Voimia!

J.E.P

Tottakai on varmasti miehelle shokki ja henk. koht. olen sitä mieltä että mieskin pitää ottaa huomioon asiassa kun asiassa, mutta ei kukaan voi vaatia sua tappamaan lasta sinun sisältäsi. Veikkaan että jos miehes yhtään lapsrakas on niin tulee tottumaan ajatukseen aikanaan. Tsemppiä pohdinnoille!! Tosiaan, toista mahdollisuutta ei välttämättä enää suoda.



Parhaiten kai saat asiaa pohdittua juuri siltä pohjalta että punnitset miltä susta tuntuu jos teet sen ja jos et tee...

mutta kaksi aikuista siihen lapsen alulle tarvitaan ja vastuu on mielestäni kannettava uudesta elämästä. Siis omalla kohdallani en keskeyttäisi raskautta ellei olisi jotain lääketieteellistä syytä.

Voisitko pyytää miehesi mukaan neuvolaan, ja keskustella siellä asiasta ammatti-ihmisen kanssa?



Voimia päätökseesi, mutta muista kuunnella itseäsi, vaikka toki miestäkin on kuunteltava. Itse olen työssäni tavannut monta ihmistä, jotka vanhoilla päivillään ovat katuneet aborttia (tai sitä ettei ole lapsia edes yrittänyt saada) ja osittain siksi sairastunut psyykkisesti.

olisi adoptioon antaminen, jos tuntuu ettei itse jaksa/halua enää lasta kasvattaa. Tämä vaihtoehto usein unohdetaan kokonaan, vaikka sen ansiosta tehtäisiin joku lapseton pariskunta ikionnelliseksi.

J.E.P: Alkio kiinnittyy kohtuun 6-10 pv hedelmöityksestä ja raskaushormonia alkaa erittymään. Ilman kiinnittymistä raskautta ei voi todeta => raskaushormonia/istukkahormonia ei erity.



Itse tilanteeseen: Tilanteesi on kinkkinen, niinkuin elämä joskus on. Ei ole helppoja vastauksia. Tiedän tapauksen, joka oli omasi kaltainen, siinä päädyttiin aborttiin. Joskun tämä nainen miettii asiaa, niinkuin elämässä joskus ei saa kaikkea ja tulee kipeitä muistoja, toisaalta hän ei halunnut lähteä juttuun, kun puoliso oli niin nihkeä. Liitto kestää edelleen vuosia tapauksen jälkeen.



Yhtyisin häneen, joka sanoo, että puolisoa on kunnioitettava myös. Jos asia ei puhumalla muutu, eli hänen kantansa säilyy, minä en lähtisi viemään raskautta loppuun. Syntyvällä lapsella tulee lähtökohtaisesti olla oikeus isän ja äidin rakkauteen ja tukeen. On ymmärrettävää, että jos lapsia on jo ja ikääkin, ettei välttämättä ole niin innostunut asiasta. Vaikka abortti ja naisen ruumis on aina naisen ruumis ja päätäntävalta siitä naisen, on parisuhteessa kuitenkin huomioitava myös toinen puoliso. Pystytkö elämään sen kanssa, että puolisosi ei tue tätä asiaa? Kumpi vie umpikujaan enemmän: Lapsen saaminen puolison tahtoa vastaan, vai sinulle ehkä vaikea luopuminen alkaneesta raskaudesta?

Jos vastaava tilanne tulisi kohdalleni, en varmaankaan kykenisi keskeytykseen. Valitettavasti puolisolle joutuisin sanomaan, että jos ei voi elää vauvan kanssa, täytyy hänen hankkia muuta elämää, vaikka kovasti toivosinkin hänen jäävän.



Itsellä yksi keskenmeno ja läheisiä on haudannu vastasyntyneitään, en millään kykenisi keskeytykseen puolison vaatimuksesta, ehkä korkeintaan sitten jos lapsi olisi todella vakavsti sairas ja mahdollisesti kärsisi kovasti eläessään.



Mutta tämä päätös on täysin sinun, voimia siihen. Kuuntele sydäntäsi.

Enkä ymmärrä nykyaikaa, jolloin sikiötä missään kehitysvaiheessa pidetään muuna kuin IHMISENÄ. Ei minunkaan mieheni riemusta hyppinyt kun tulin raskaaksi. Emme olleet missään puheväleissä koko raskauden aikana. lapsen synnyttyäkin matkoja on riittänyt eikä hän ole osallistunut lapsen hoitoon, ennen kuin vasta ihan viime aikoina. En silti olisi ottanut aborttia missään tapauksessa. Ei vauva ole mikään miehen kallis lelu jonka voi ottaa tai jättää. Jos on pokkaa sekstailla, pitää olla taju siitä mitä voi seurata. Joskus miehet ovat niin tajuttoman itsekkäitä.



Kuuntele siis omaa sisintäsi! Miehestä et koskaan voi tietää, hänhän voi vaikka lähteä toisen matkaan parin vuoden päästä ( tämä on vain esimerkki). Oma lapsi on kuitenkin arvokkainta mitä on, ja hänellä on ihan oma elämä edessään vaikka sinun kauttasi maailmaan tuleekin. Luultavasti mieskin sopeutuu asiaan aikansa kyräiltyään, ja jos lähtee siksi, niin eikö muuten olisi jo lähtenyt?



Tämä oli siis puhtaasti minun mielipiteeni. Voimia sinulle:)



T:Gekko

halunnut. Kamalaa aikaa oli kun asiaa mietin ja pähkäilin kaikilta kannoilta ja lopulta hain ajan keskeytykseen. Vaan se viikko mitä odotin että käynti sairaalaan tulisi oli ihan hirveä. En pystynyt tekemään mitään ja itku tuli joka asiasta. Makasin vain peiton alla täysin lamaantuneena. Silloin mies totesi että jos menee noin vaikeaksi niin pidetään se vauva. Ja silloin tiesin että en olisi ikinä voinut antaa itselleni anteeksi jos keskeytyksen olisin tehnyt. Vaikka en siis ollut edes antanut itseni ajatella sitä mahdollisuutta että keskeyttäminen olisi väärä ratkaisu. Niin peruin ajan ja nyt meille sitten tulee vielä yksi vauva ja en yhtään ole päätöstä katunut ja mieskään ei enää ole niin jyrkkä siinä että vauva olisi huono juttu vaan on sopeutunut ajatukseen ja jo ihan tyytyväinen ratkaisusta.

Onko tämä uusi vauva-uutinen hyvin tuore juttu eli onko miehelläsi ollut riittävästi aikaa sulatella tietoa?



Itse vaan olen huomannut monissa asioissa, että miehet suhtautuvat uusiin tilanteisiin ja suunnitelman muutoksiin alkuun hyvinkin nihkeästi ajattelematta edes asiaa sen kummemmin. Eivät siis luontaisesti aloita " sopeutumisprosessia" kuten ehkä me naiset helpommin teemme. Oma mieheni ainakin tuntuu vastaavan kaikkeen heti ensiksi " ei" , mutta viikon päästä " ehkä" ja kahden viikon päästä pitää ajatustani jo loistoideana ;) Ja kyseessähän voi olla olohuoneen seinän maalaaminen turkoosiksi, tulisen sinapin ostaminen makean sijaan, toiveeni perheen lapsiluvusta (kolme)..



Jospa auttaisit miestäsi ajattelemaan vauva-asiaa vielä monelta eri kantilta; hyvät puolet, huonot puolet, toisaalta myös raskaudenkeskeytyksen huonot puolet, entä kuinka painavia/tärkeitä loppujen lopuksi ovat ne syyt, miksi vauva ei saisi tulla.

Kuten joku muukin totesi, sinun kohdallasi alkaa varmastikin olla viimeiset hetket saada lapsi, joten toista mahdollisuutta ei ehkä tule. Mielestäni mietinnöissänne kannattaa myös tuoda esiin se pointti, miten paljon iloa lapsista olisi toisilleen vähän myöhemmin. Vauva-aika olisi varmasti rankkaa, mutta toisaalta pienellä ikäerolla on monia etuja: selviää " yhdellä" hoitovapaalla, ei tarvitse uusia vaatteita/varusteita kun edelliset vielä olemassa, lapset alkavat varhain leikkiä ja viihtyä yhdessä ja vanhemmat saavat vähän enemmän omaa aikaa (kun ei tarvitse olla koko aikaa leikkikaverina). Kun perheessä joka tapauksessa on vielä melkein vauva, ei toinen aiheuta sen enempää unelmista luopumista - esim. reppumatka Etelä-Amerikassa saa kuitenkin odottaa ja lapsenvahti täytyy joka tapauksessa saada, jos haluaa kaksin elokuviin ;)



Ja eikö tässä vielä ole vähän pelivaraa odotella miehen ajatusten kypsymistä, ennen lopullisen päätöksen tekemistä.



Sinun tekstisi perusteella vaikuttaa siltä, että itse haluaisit pitää vauvan. Ja niin varmasti itsekin tilanteessasi haluaisin. On kuitenkin aika vaikea lähtökohta odottaa ja hankkia lapsi " yksin" parisuhteessa. Eli olisi kyllä tärkeä saada mies mukaan, ja lopullisen päätöksen tulisi olla molempien päätös.



Onnea ja jaksamista sinulle! Mihin ikinä päädyttekin, päätös on teille oikea.