Esikoinen mukaan 2.ultraan?
Hei nyt kirjoittelen eka kertaa ja tänään vasta rekisteröidyin sivuille. Mutta mieltäni askarruttaa, kuinkahan esikoiseni (3/01 eli vajaa 5 v) suhtautuisi kuukauden päästä ultrassa mukanaoloon. Eka ultra oli toissapäivänä ja kaikki on hyvin. Laskettu pysyi 13.7.
Vastatkaa ihmeessä, jos tunnette jonkun, jolla olisi muksu ollut mukana kokemassa sisaruksensa olemassaolon jo mahalaisena. Tyttäreni ei vielä tiedä tulevansa isosiskoksi! Eli asiasta täytyisi sitten jutella tarpeeksi ajoissa ennen Kättärille menoa. Suurin osa sukulaisistakin on vielä täysin pimennossa. Hössötys se tästä sitten vain pahenee kuun lopussa, jolloin on tarkoitus asia julkistaa.
Ultrassa selvisi semmoinen seikka, että istukkani on melko takana. Siitä johtuen mahalaisen touhuilu on mahdollista tuntea jo paljon varhemmin. Omasta mielestäni olen jo reilun viikon tuntenut ajoittain erikoisia pyrähtelyjä. Sen verran liikkuvaiselta se kaveri ulrassa näyttikin, että ei olisi mikään ihme jo jotain tuntea. Hoitajakin vahvisti asian, vaikka oppikirjat ym. puhuvat tosi paljon myöhemmästä ajankohdasta..
Jonkunlaista mammahöperyyttä kohdallani todistaa se, että olen aloittanut luisteluharrastuksen 17 vuoden tauon jälkeen.. No tarkoitus on kyllä pitää jalat turvallisesti maan pinnalla, kun tasapaino alkaa muuttua mahan kasvettua vähän enemmän. Kävin juuri eilen ostamassa vähän mammavaatteita, kun olo alkaa ajoittain tuntua aika tukalalta tavallisissa farkuissa. Kun mahan seutu ilman mahalaistakin tuppaa päivän aikana turpoamaan, niin voi vain taas kuvitella oloansa vaikkapa kuukauden kuluttua!
Nyt tältä erää päätän " raporttini" täältä tähän..
Terveisin Tui.Ma
Kommentit (8)
Eli odotamme vauvaa syntyväksi maaliskuulle. Rakenneultrassa marraskuulla oltiin koko perhe siellä. Esikoinen oli 3,5v. Ei olisi oikein malttanut keskittyä loppuvaiheessa, valitti että on kuuma ja halusi leikkiä piilosta. Lähinnä kiinnosti se mahan päälle laitettava geeli eikä monitoriakaan seuraillut vaikka kerroimme, että vauva siellä näkyy. Mutta aivan hyvin voitte mielestäni ottaa esikoisen mukaan. Me olemme ainakin yrittäneet ottaa odotukseen häntä mukaan muutenkin, on ollut mm. mukanani neuvolassa nyt 4 kertaa.
Ainakin täällä (E-KKS) ultrahuoneen edessä käytävän seinällä on kyltti jossa kielletään lasten mukanaolo ultratessa. Tiedä sitten syytä?
Jospa se ultra olisikin aina kivaa ja mukavaa- mikäs siellä olisi esikoisten ollessa mukana... Olisin aika kriittinen sen suhteen onko UÄ hyvä paikka ottaa esikoinen mukaan.
Mutta, mutta. Kyseessä on lääketieteellinen tutkimus jonka tarkoituksena on löytää rakennepoikkeamat sikiössä. Aikaa on rajallisesti, työ on todella tarkkuutta vaativaa ja jos jotain jää huomaamatta, on ammattilaisen vaikea selitellä jälkeenpäin että kun se esikoinen höselsi ja kiipeili ja huomio meni muuhun kuin tutkimiseen.
Ainakin lapselle on oltava hoitaja jos hän on tutkimuksessa mukana: äiti jota tutkitaan tai lääkäri joka tutkii ei voi paimentaa lasta.
Ja haluatteko todella että esim. 3 tai 5-vuotias on mukana jos (UÄ:n tarkoituksenakin olevat löydettävät) huonot uutiset osuvat kohdalle?
terv. Ellu
löytyi vauvalta kysta päästä. Se oli minulle suuri järkytys ja oli todella hyvä, ettei esikoinen ollut mukana. Olisi ollut vaikea selittää, miksi äiti itkee, kun katsotaan vauvaa. Loppujen lopuksi meille syntyi terve, ihana vauva, mutta halusin kertoa, että ultrassa käynti voi olla tällainenkin. Aikaisemmissa ultrissa ei ollut vauvoissa koskaan mitään vikaa.
ainakin Jorvissa on käytäntö että sisarukset ei pääse mukaan, iästä riippumatta.
Meillä olisi ollut innokas 10 v. isoveli tulossa mukaan (siihen myöhempään mahan päältä tehtävään tietty), ja hän taatusti olisi osannut käyttäytyä häiritsemättä, mutta käytäntö on siis se että ei lapsia mukaan.
Perustelu heillä lähinnä oli kai se, että tutkimuksessa tarvitaan rauhaa ja keskittymistä ja se on tarkkuutta vaativaa, joten ylimääräisiä ei mukaan oteta, vain tukihenkilö.
Meillä oli ed. raskaudessa esikoinen mukana np-ultrassa, kävimme siis yksityisellä. Meillä päin ei saa ottaa lapsia utraan mukaan (phks).
Uusi ultra oli sitten viiden viikon kuluttua ja kohdusta löytyikin kuollut vauva. Täytyy sanoa, että nyt myöhemmin olen ollut tosi tyytyväinen, että olin tuossa ultrassa yksin, eikä lapsi ollut mukana. Oli vaikeuksia saada ittensä sieltä ulos huolehdittua.
Mutta onnea raskauteesi ja hyvää vointia!
Ymmärsinkö oikein, että haluatte hänet mukaan, jotta hän ymmärtäisi paremmin vauvan tulon? Siihen riittää mielestäni se, että lapsi saa tunnustella liikkeitä ja näkee ultrakuvat vauvasta.
Kuten edellä on kerrottu, ultra ei ole vain kurkistelua vauvaan tyyliin " siellä se on, uskokaa pois" , vaan tärkeä lääketieteellinen toimenpide, jossa on tarkoitus saada selville, onko vauva kehittynyt kaikenkaikkiaan normaalisti. Valitettavasti aina uutiset eivät ole hyviä enkä todellakaan haluaisi isomman lapsen olla kuulemassa ja näkemässä omaa ensireaktiotani, jos kaikki ei olisikaan hyvin.
Kättärin papereissa on myös maininta lapsista, että lapset saattavat häiritä toimenpidettä ja hoitajaa ei ole saatavilla. Teidän tapauksessanne menisin ehkä, jos haluatte lapsen näkevän vauvan ultralla, rakenneultran jälkeen yksityiselle tai jopa 4D-ultraan, vaikka ne maksavatkin aika paljon.
esikoisemme oli silloin reilut 3 v ja hänelle oli kyllä kerrottu jo, että vauva on tulossa. Otimme mukaan kun emme saaneet lapsenvahtia, ultra oli yksityisellä ilta-aikaan.
Käynti meni ihan ok, neiti ei ollut mitenkään kiinnostunut koko asiasta ennen eikä jälkeen (joten hänelle ei asiasta varmaankaan mitään traumoja jäänyt)..suurempi kauhu oli kait se itse lääkärin näkeminen : ) ja paikoillaan oleminen
Marcel 35+6