****JOULUKUISTEN SYNNYTYSTARINAT****

manja-82 - 05.12. 17:22 vastaa tähän viestiin (23/26)

poika tuli-sydämmemme sulI=)

NIIN SE LÄHTÖ SITTEN TULI...

4.12 just tasan 00.00 alkoi kotona supistella niin kuin olette varmaan jo lukeneet=)

sitten menoksi klo.3.00 sairaalaan ja sairaalassa tutkittiin...

olin 4cm auki ja lapsivesi alkoi sitten tulla hiljalleen...käyrässä olin hetken ja supistuksia 4min välein...

sit suihkuun ja kipeää alkoi olla...jotain ja äkkiä... anestesilääkri paikalle ja paikat oli auki jo 7cm n.klo 5.30 sit sain spinaalin ja eka oli et ei samputti se ei auta ja parit oikein mojovat supistukset tuli...mut sit aah sitä tunnetta...jalat vain puutu ja supistuksista ei tietoakaan...ihanaa!!!!!!!!!!

sit sain huilattua ja mieskin kuorsas 30min kunnes tuntuie et hei se pää on tulossa... kätilööööö



ja niin se oli pää näkyi ja hiukset tuntui=)

kätilö sanoi ponnista mut se oli vaikeaa kun en tuntenu alaosassa mitään...siinä kätilö naurahti et" ikistä niin kuin isoa paskaa" ja kävin nauraa miehen kaa ja tein niin ja plumps poika oli ulkona...



siis aivan mieletön ihana tunne=) ei koskenu mihinkään ponnistusvaihe ja ei repeämiä jne...kaik meni tosi ihanasti ja 10 pisteen poika=)



aamun ensi sarastus nähtiin: 6.40



3470g

50cm

36cm lakki=)



voimme niin hyvin,että kotia vaan! poika syö ja nukkuu...

imetys onnistuu ja huomena isosisko tulee kotiin...



manja ja poika 1.5vrk

mie niin ootan täne niitä luettavaksi=)

... Odotus-palstalla, mut laitetaan myös tänne luettavaksi.



Varoituksen sana! Lähentelee sotakertomusta, aikamoista vali-vali-tekstiä!!!!!



Eli mun synnytysreissu oli kaiken kaikkiaan 10 päivää pitkä. Ensin jouduin toksemia-epäilynä sairaalaan sisälle seurantaan, seuraavana yönä sairaalassa meni vesi, mutta supistukset olivat ottaneet aikalisän ja kadonneet. Bakteerinäytteessä agalaktia oli positiivinen, joten kun vuorokauden sisään ei synnytys käynnistynyt, se käynnistettiin. Tämä siis 29.11 aamulla klo 9. Jo klo 11 mulla oli säännölliset supistukset 5 min välein puolentoista min kestoiset. Olin vielä odottavien äitien osastolla, en siis vielä synnärissä. Tarmoa täynnä siinä sitten miehen kanssa kohkattiin valokuvia ja suihkua sekä viljapusseja. Mies oli hyvin mukana ja toimi tarkasti mun ohjeiden mukaan. Klo 14 pyysin sitten päästä synnärille, kun kivut olivat sitä luokkaa, että kaasua halusin hengittämään.



Klo 15 sitten pääsin synnärille, ilokaasu oli kuin taivaan lahja!!! Mieskin sitä imutteli mun suppareittein välissä, tuntui hänkin rentoutuvan ihan eri malliin :) Mulla oli tässä vaiheessa aivan ihana kätilö sekä hänellä mukanaan opiskelija, mukava hänkin. Kätilö selitti kaiken perusteellisesti ja vastaili kysymyksiin asiallisesti. Meillä oli kaiken lisäksi hyvin samanlainen huumorintaju, joten olin enemmän kuin tyytyväinen, koska kaikki tämä synnytyksen käynnistys arvellutti mua.



Klo 18 sain epiduraalin, koska vauvan pää ei ollut laskeutunut ja arvelivat, että jos rentoudun vaikutusajaksi niin pää pääsee laskeutumaan. Epiduraalin vaikuttaessa kävelin reippahasti pitkin synnärin käytäviä, nämä olivat neuvot, jotta pää laskeutuisi. Tehosteannoksen epiä sain klo 20, kun vauvan pää oli laskeutunut ja supparit palasivat kivuliaampina. Samaan aikaan aloitettiin oksitosiini-tippa, jonka annosta nostettiin yön aikana.



klo 21 vaihtui työvuoro, yöksi tulleen kätilön ja mun kemiat eivät sitten kohdanneet kertaakaan yön aikana. Supistukset tuohon aikaan olivat kamalia. Epiduraali oli pysäyttänyt synnytyksen, joten oksitosiinia annettiin täydellä teholla. (Ei mikään kiva tunne.) Klo 01 yöhön mennessä mitään ei ollut tapahtunut, olin edelleen auki kahdelle niinkuin koko päivän. Oksitosiini laitettiin tauolle, kätilö kehoitti ylevästi minua nukkumaan, tauosta huolimatta supistukset jatkuivat läpi yön, ainoastaan terä poissa. Viiden aikaan aamuyöstä jatkettiin oksitosiinia, rukoilin ettei sitä laitettaisi enää, koska oli fyysiseti aivan loppu. Kätilö tiuski, ettei tässä nyt muutakaan voisi tehdä. Tyyliin " kerää itsesi nainen" . Ajattelin, ettei minusta ponnistamaan olisi, jos siihen nyt joskus päästäisiin. Ja koko ajan tiesin, ettei synnytys edistyisi yhtään mihinkään. Kolme tuntia täyttä tuskaa, ilman kipulääkitystä, keinotekoiset supistukset nostivat varpaan kynnet pystyyn... Kunnes sitten klo oli seitsemän ja vuoronvaihto.



Sain mukavan ja empaattisen kätilön. Jatkoin rukoilua, että oksitosiini lopetettaisiin. Pyysin sisätutkimusta, ja yllätys-yllätys, kaiken tuskaisan supistelun jälkeen oli edelleen kahdelle auki. Pettymys oli niin suuri, että pyysin tai no pikemminkin vaadin tässä vaiheessa lääkäriä paikalle. Tämä tapahtui tuntia myöhemmin. Lääkärille selitettiin tilanne, mulla muistikuvat hatarat tässä vaiheessa, kivut olivat aivan sietämättömät. Sanoin miehelle itku silmässä, että jos multa taas lähtee taju tässä vaiheessa niin sano niille että mä haluan sektion. tässä vaiheessa lääkäri teki sisätutkimukset, kahdelle auki ja kohdunkaulaa ilmestynyt maagisesti kaksi senttiä! Alkoivat epäilemään tarkonta virhettä, ja siinä sitten mamma selälleen (joka oli tuskallista) ja ultraääni kehiin. Eihän siellä mitään tarjontavirhettä ollut. Ja puoli tuntia tämän jälkeen olin leikkaussalissa. Kaikkein ihaninta oli, että mies pääsi sektioon mukaan vaikka olikin päivystyksellinen. Iskä oli sitten heti ensiminuuteilla tyttelin kanssa touhuamassa.



30 tuntia valvomista, 22 tuntia aktiivista supistelua, tuskaa ja hammasten kiristelyä! Voin sanoa, että traumat jäi...



Tämän kaiken jälkeen tyttö joutui seuraavana päivänä teholle. Verensokerit lähtivät laskuun, ja sitten vielä mun agalaktia-postiivisuuden vuoksi ja synnytyksen pitkittyneisyyden vuoksi epäiltiin verenmyrkytystä. Se nyt ei ollut kaiken tämän ruljanssin jälkeen tuoreelle äidille mikään helppo pala. Kolme päivää meni tehohoidossa ja sen jälkeen tyttö pääsi takaisin. Näytteissä ei ollut verenmyrkytykseen viittaavaa.



Kirsikaksi kaiken päälle tyttö hylki rintaa tämän jälkeen, koska teholla ruokittiin pullosta kolmen tunnin välein massu täyteen. Sitten tehtiin töitä PALJON, että saatiin vauva rinnalle. Nyt imetä rintakumilla, muuten ei touhusta tule mitään.



Että tällainen tarina. Ei kovin positiivinen, mutta monia kokemuksia rikkaampi. Ja nyt onnellisesti vauvan kanssa kotona. Suoraan sanottuna sairaalassa mikään ei mennyt putkeen.



Meikku ja " Irmeli"

PAri viikkoa olin jo valvonut supistuksia, eli lopulta olin todella yllättynyt kun yhden rauhallisesti nukutun yön jälkeen synnytys aivan yllättäen käynnistyi ilman ennakko varoitusta.



Viikot olitasan 40+0 kun aamulla heräsin täydestä unesta nostamaan esikoisen sängystä. Pötköteltiin katson Tomi Traktoria tv:stä ja tunsin yhden ennakoivan supistuksen ja toisen perään. Nousin ylös vessaan ja kohta tuli jo sellainen supistus että jouduin nojaamaan pinnasänkyä vasten ja päätin mennä suihkuun. Esikoinen ei kuitenkaan antanut minun olla suihkussa (huomasi vissiin mamman olevan kipeä). Pikasuihkun jälkeen tuli kipeämpi supistus klo 8, poikka huusi ja roikkui lahkeesa. Soitin mummin paikalle... ja aloin hakemaan vaatteita päälleni. Mies ei oikein pysynyt perässä, kun kolmannen kipeän supistuksen jälkeen käskin miestä menemään laittamaan auton lämpiämään. Lähdettiin saman tien kun mummi oli tullut klo oli 8.30 ja aamuruuhka oli pahimmillaan. Soitin synnärille että tulossa ollaan ja lujaa.



Matka kesti 35 minuuttia ja supistuksia tuli tasaiseen tahtiin 5 min välein. Puristin kahvaa ja pelkäsin kokoajan että lapsivedet menevät tai alkaa ponnistuttamaan. Vihdoin oltiin kättärin rampilla ja lähdin kipittämään aulanläpi kohti hissiä ja neljättä kerrosta, kun mies jäi parkkeeraamaan autoa. Hississä ehti tulla vielä yksi supistus, jonka nojasin kaidetta vasten. Pääsin saman tien synnytyssaliin ja aloin vetämään ilokaasua minkä ikinä kerkesin. Olin 5 senttiä auki ja sain spinaalipuudutuksen (epiduraali ei edeliisellä kerralla samoilta senteiltä kerennyt vaikuttamaan). Spinaali oli täydellinen ja tunto meni koko alakerrasta koko loppu synnytyksen ajaksi.



Heti kun puudutus oli alkanut vaikuttamaan puhkaistiin kalvot, jolloin olin 8 cm auki ja siitä 20 minuutin päästä alettiin ponnistamaan. mitään tuntoa ei alakerrassa vieläkään ollut, eli ponnistelin aina silloin kun mahallla tuntui supistus olevan. Ja pian syntyikin 5:llä ponnistuksella reipas pieni mies. Muutama tikki laitettiin, eikä sekään tuntunut miltään.



Koko synnytys kesti 2.5 tuntia, ja puolitoista tuntia ehdiittiin olla sairaalassa ennen vauvan syntymää.



Häntäluu ilmeisesti murtui koska se on alkanut vihoittelemaan näin jälkkäteen, muuta vauriota ei ole tullut ja synnytyksestä jäi hyvä mieli. Ainoa harmillinen seikka oli tuo aamuruuhka, jota en voi kenellekään suositella ;)



Poika painoi 3050g ja oli 50cm pitkä.

Maanantaina 10.12. rv 40+3 hulahti limatulppa housuihin kauppareissulla. Verinen vuoto jatkui koko päivän ja sen vuoksi kävin naistenklinikalla näytillä noin klo 16. Kaikki oli vauvalla hyvin ja sisätutkimuksessa kanavaa 2cm ja sormenpäälle auki, eli ei edistystä. Kotiin mentyä vuoto loppui vähitellen ja olin varma, etten synnytä ennen joulua... Päätettiin miehen kanssa lähteä iltakävelylle vielä yhdeksän aikaan ja tunnin reipas lenkki sai aikaan joitakin epäsäännöllisiä supistuksia. Minulla oli jo monena iltana ollut parin-kolmen tunnin supistussessioita, jotka pikku hiljaa aina laantuivat. Yllättäen supistukset kuitenkin kovenivat ja klo 1 tajusin, että tämä taitaa olla sitä itseään.



Laitokselle lähdettiin klo 3, kun missään asennossa ei ollut enää hyvä olla ja supistukset tulivat 5 minuutin välein. Naistenklinikalla vastassa oli tympeä kätilö. Käyrä laitettiin päälle ja yllätykseksi siihen ei piirtynyt yhtäkään supistusta. Itkuhan siinä tuli, kun luulin, että kuvittelen kaikki kivut. Näin jälkikäteen ajatellen, sen koneen oli pakko olla rikki tai anturi huonosti. Kätilö totesi vain, että eihän sinua supista nyt ollenkaan ja minä siihen että kylläpäs koko ajan. Sisätutkimuksessa oli kanavaa vielä 1cm ja reilulle sormelle auki, eli jotain tapahtunut, mutta ei tarpeeksi. Kätilö kysyi haluaisinko jäädä osastolle nukkumaan vai mennä kotiin. Menin osastolle klo 5, koska olin jo niin kipeä, etten pystynyt kävelemäänkään kunnolla. Mies lähti kotiin nukkumaan. Osastolla sain petidiini-piikin ja hoitajat käskivät nukkua. Enhän minä mitään nukkunut, vaan kärvistelin sänkyllä ja yritin olla herättämättä huonekavereita. 7.30 supistukset tulivat jo 1-2 minuutin välein ja olin pyörtyä kipuun ja väsymykseen. Soitin hoitajat paikalle ja sisätutkimuksessa todettiin, että kohdunsuu oli jo 4cm auki ja kalvorakkula pullottaa. Helpotus oli melkoinen, en ollutkaan kuvitellut supistuksia:) Hoitajat soittivat saliin ja sinne lähdin klo8.



Salissa alkoi heti tapahtua. Ensin laitettiin käyrät päälle ja kandi kävi kokeilemassa vauvaa mahan päältä ja totesi, että nelikiloinen tulee. Pyysin peräruiskeen, koska en muistanut koska vatsa oli viimeksi toiminut. Sitä antaessa tulvahtivat lapsivedet kätilön päälle klo 8.45 ja sitä oli paljon!!! Siitä supistukset voimistuivat hurjasti, enkä enää muuta tehnyt kuin hengitin ilokaasua kuin viimeistä päivää, jotta kipu pysyisi jotenkin aisoissa. Taju meinasi mennä koko ajan, enkä pystynyt edes miehelle soittamaan, joten pyysin kätilöä hoitamaan sen asian. Samalla laitettiin epiduraali tilaukseen.



Anestesialääkäri tuli paikalle nopeasti ja puudutuksen laittamisen jälkeen kivut hävisivät noin 10 minuutissa. Samalla laitettiin oksitosiini tippumaan. Siitä alkoi pitkä odotus. Synnytys edistyi todella hitaasti. Epiduraalia lisättiin kaksi kertaa ja kivut pysyivät hyvin hallinnassa, joten sain välillä jopa hieman torkahdettuakin. Vihdoin klo 17 olin täysin auki ja odoteltiin enää ponnistamisen tarvetta. Sitä ei koskaan tullut mielestäni kunnolla, vain pientä painetta takapuolessa. Ponnistusvaihe merkittiin alkaneeksi 17.45, jolloin aloiteltiin hajoittelemalla oikeaa ponnistussuuntaa. Yllättäen noin kahdeksan ponnistuksen jälkeen oli pikkuneiti. Ponnistin kyljeltään pää miehen sylissä, sillä selällään tuli todella huono olo. Mies oli aivan loistava tukija, jota ilman en olisi hommasta selvinnyt niin helposti. Molemmat itkeä vollotettiin, niin että meinasi kuvat unohtua ottaa pienestä, mutta onneksi kätilö muistutti asiasta:D



Prinsessamme näki päivänvalon 11.12.2007 klo 18.11 Rv 40+4. Painoa oli ¿vain" 3594g ja pituutta 49cm, py 34cm. Vaikka synnytys oli pitkä ja alku vaikea, mitään traumoja ei jäänyt ja uskallan varmaan uudelleenkin ryhtyä tällaiseen koitokseen:)



Kiitos vielä kaikille joulukuisille ihanasta vertaistuesta, vaikka en ole itse uskaltanut vielä mukaan kirjoittelemaan ja onnea kaikille kääröistä!!!



Jenni

eli laskettuna päivänä aamulla tuli kipeitä suppareita, olin varma, että nyt tuli lähtö. No ei sitten tullut, oli pari täysin oireetonta päivää välissä kunnes keskiviikkona aamulla alkoi heti kipeät supparit. Laitoin ukon töihin ja niitähän alkoi tulla sitten 5 min välein. Juuri kun ajattelin, että soitan ukon kotiin, supparit loppuivat. No tuli kuitenkin veristä vuotoa. Ei paljoa, mutta kuitenkin.



Lähdin kymmeneksi neuvolaan, siellä ei supistellut, mutta sanoin terveydenhoitajalle, että lähtö taitaa olla lähellä. Kotiin sitten vaapuin ja päiväunille kävin. parin tunnin kuluttua suppreita oli taas säännöllisesti ja sitten jos soitin ukon hakemaan.



Synnärillä klo 14 paikat auki 3 cm. Istuksittiin kahviossa ja kipeitä tuli noin 5-10 min välein. Klo 17.30 alkoi sitten hermo mennä, tuntui, että supistusten väli pidenty. Paikat oli auki 5 cm enkä saanu lupaa kotia menoon. Aivan ihana kätilö laittoi kylvyn ja pistin ukon kotiin isompien lasten kanssa. Siinä sitten monta tunti meni kylpien, musiikkia kuunnellen ja mehua juoden:-D Aivan mahtava juttu!



Juuri ennen vuoron vaihtoa kätilö rupesi koettamaan paikkoja ja sai lapsivedet sitten päällensä. Ja eiku takaisi ammeeseen jossa sitten supistukset koventuivat ja tihentyivät. Paikat ei vaan auenneet. Olisiko ollut joskus puol kymmenen aikoihin, kun sitten ilokaasua nappailin. Kätilö sanoi, että voi synnyttää vaikka ammeessa ja se tuntui hyvältä ajatukselta. Jossain kymmenen aikoihin tuntui olo kipeältä, ei oikein hahmottanut miten, mutta arvelin selkään koskevan. Kätilö ehdotti akvarakkuloita, kun kerroin että niistä ennen kovasti hyötyä oli. Niin sitten sain joskus kymmenen yli kymmenen rakkulat selkään ja kipu hävisi ihan täysin.



Kun kipu oli poissa, lähdin pissalle. Vessassa tiesin, että nyt tulee supistus, juoksin sängylle, että voin ottaa ilokaasua. No Kun sängylle pääsin, sanoin että taidan tässä ponnistaa... ja niin sitten yhdellä kunnon ponnistuksella pää tuli esille ja sitten toisella hönkösellä loput:-D eli oikeasti helppo synnytys.



Eli tyttö syntyi 22.17 ja painoi neljä kiloa, pituus 52 cm, hattu 35. Rv 40+3. Oikein terhakka tyttö, kova syömään ja viikon iässä oli syntymäpaino jo reilusti ylitetty.



P-M

Ajattelin tulla kirjoittamaan myös muutaman rivin synnytyksestäni, joka ei mennyt ihan niinkuin olin ajatellut, sillä sain raskausmyrkytyksen loppumetreillä ja jouduin olemaan Kätilöopiston kirjoilla pari viimeistä viikkoa seurannassa. Pari päivää ennen laskettua aikaa lääkärit päättivät että synnytys käynnistetään...



Pari päivää oli jo valmiiksi ollut supistuksia ja kohdunkaulaa ei ollut enää, eli synnytys olisi luultavasti käynnistynyt parin päivän sisällä muutoinkin. No sain neljäsosan käynnistystablettia, joka sai aikaan säännölliset supistukset. Kuuden tunnin päästä päästiin synnytyssaliin ja aukeaminen oli hidasta mutta eteni kuitenkin. Kun synnytys oli kestänyt kymmenen tuntia puhkaistiin kalvot, jotta synnytys olisi nopeutunut. Tämän jälkeen alkoi kovat kivut.



Raskausmyrkytyksen takia minulta oli kielletty suihkun ja altaan käyttö, mutta kivunlievitystä oli käytettävä, jotta verenpaine ei olisi noussut. Lääkärien suosituksesta laitettiin epiduraali, joka tosin ei itselläni auttanut yhtään. Minulla oli aivan mahtavat kätilöt aluksi, tai tuttu kätilö ja kätilöopiskelija. He osasivat selittää kaikki asiat hienosti, rauhoitella, ohjata ja tunsin olevani hyvissä käsissä. Kiitos heille :)



Vuoron vaihtuessa tuli kuitenkin uusi kätilö jonka kanssa ei mennyt kemiat yksiin, tai pitäisikö sanoa, että tämä uusi kätilö ei osannut vastata kysymyksiin vaan kävi aina muilta kätilöiltä kysymässä. Hän käytännössä vain seisoi huoneessa ja sanoi että normaalia normaalia... Hän haki aina toisen kätilön, kun piti laittaa lisää puudutetta tms. No, kun synnytys oli kestänyt 16h, olin auki 10cm, ponnistaa ei saanut, mutta kukaan ei kertonut miksi. Siinä vaiheessa meinasi pakokauhu iskeä. Kätilö poistui huoneesta hyvin usein, mutta ei osannut oikein kertoa missä mennään... Tunnin päästä olin aivan loppu ja pyysin/vaadin lääkäriä, joka tulikin. Ponnistusvaihe alkoi. Aluksi lääkärin ohjaamana ja sen jälkeen oman kätilön piti olla huoneessa mutta hän sanoi että saa ponnistaa ja poistui huoneesta 15minuutiksi. Siellä sitten ponnisteltiin miehen kanssa kahden ja voin vain sen verran sano, että oli melko turvaton olo. Tunnin ponnistusvaiheen jälkeen mies vaati lääkärit uudelleen paikalle, ja he tulivatkin, samoin uusi kokenut kätilö. Heidän ohjauksessa, epparin ja imukupin avulla muutamalla viimeisellä ponnistuksella poika tuli maailmaan -ihana palkinto 18h rutistuksesta.



Poikamme oli reilunkokoinen, 3900g ja 53cm, mahtava pakkaus.



Onnesta olemme edelleen pyörryksissä ja opettelemme tuntemaan uutta perheenjäsentä. Mutta sen voin sanoa, että mikäli toinen lapsi meille suodaan, haluan keskustella kokeneen kätilön kanssa siitä, mitä tässä synnytyksessä oikein tapahtui ja miksi tämä jälkimmäinen kätilö toimi tällä tavalla -tai toisin sanoen mahtoiko hän olla valmis jo? Silloin salissa olin niin väsähtänyt ja ilokaasusta sekaisin että minulle riitti se, että lapsi tuli maailmaan ehjänä :)

Meidän synnytystarina alkoi siis näin¿keskiviikkoiltana 9.1 oltiin kaverilla saunomassa ja vauhtia hakemassa ja toivomassa että synnytys vihdoin lähtisi käyntiin, olihan viikkoja jo kasassa 41+5 ja äitipolilla oltiin joka toinen pv juostu kontrolleissa. Saunassa käytiin ja kotiin tultiin siinä 23 paikkeilla, melkein heti mentiin nukkumaan ja samantien alkoi pieni päänsärky. Uni ei tullut ja päänsärky lisääntyi, panadolia otin 1g klo 2.30 ja eihän se mitään auttanut, sitten jo herätin miehenkin että jospa hieman hieroisi kun se on yleensä auttanut, vaan ei nyt. 3.30 soitin synnärille että voidaanko me mennä noin vain aamulla äitipolille vai tarvitseeko varata aikaa. Iloinen kätilö siellä vastasi että ei tarvitse ja voitte te tulla nyt yölläkin. Hetken aikaa siinä miehen kanssa tuumailtiin ja päätettiin lähteä ajelulle(matkaa 45km suuntaansa) hakemaan sitä päänsärkylääkettä että vointini kohenisi. Sairaalassa oltiin klo 5.15 ja vastaanottavalle kätilölle(sama jonka kanssa puhuin puhelimessa) ilmoitin että me EMME ole tulossa synnyttämään mutta päänsärkylääkettä pitäs saada. Hän kertoi että otetaan nyt KTG-käyrää kuitenkin ja vei valmisteluhuoneeseen ja tuumi että vaihdappa vaatteet. siinä vaiheessa olin että ¿anteeksi mitä¿ ku sitä lääkettä vaan¿.no sain ajallaan sen lääkkeenkin ja päänsärky alkoi helpottamaan, minkä jälkeen siirryimme perhehuoneeseen odottamaan aamun lääkärinkierto. tässä vaiheessa vielä nauratti ja ihmeteltiin että kuinka me nyt tänne jouduimme, ei ole edes kassit mukana. lääkäri tuli hieman ennen yhdeksää todeten että kyseessä raskausmyrkytys ja että synnytys käynnistetään nyt, laittoin ensimmäisen cytotec-murun kohdunsuulle ja poistui paikalta. kanavaa vielä oli jäljellä ja sormelle auki.



siuinä ktg-käyrällä ollessa tuumittiin miehen kanssa että me taidetaan synnyttää tänään ja oltiin todella pölmistyneitä. mies lähti käymään kotona hakemassa tavaroita ja ehti takaisin paikalla juurikin kun alettiin laittamaan toista tablettia. lääkäri sanoi että käynnistyminen voi mennä huomiseenkin että odotellaan. sisätutkimuksessa totesi kuiten että ehei tämä alkaa olla jo käynnissä mut laitetaan lisää lääkettä. ja siitäpä sitten alkoivatkin kipeät supistukset. synnytys merkittiin alkaneeksi klo 12. käyrästä päästyäni painelin suihkuun jossa alkoikin sitten todella kivuliaat 1-2min välein tulevat supistukset.



13.20 siirryttiin jo saliin kun olin 3cm auki ja sain epiduraalin, joka onnistui todella hienosti. tunsin supistukset mutta pahin kipu oli poissa. epduraalia laitettaessa meni lapsivedet. klo 14 auki jo 5cm. ihmeteltiin miehen kanssa molemmat nopeaa etenemistä koska esikkoa tehtiin pitkään ja hartaasti 19h oltiin varauduttu myös nyt pitkään kaavaan, vaan toisin kävi.



15.30 oli jo 10cm auki ja siinä vaiheessa kivut olivat myös todella kovia. sain vielä kohdunsuulle puudutteet. mies tuumaili että hän taitaa lähteä tupakalle johon minä että käy sit nopeesti, kätilöhän sanoi että kohta aletaan ponnistamaan. mies ei meinannu uskoa asiaa todeksi eikä se oikein meinannu mennä perille omassa päässäkään että synnytys etenee näin nopeasti. ponnistusvaihe alkoi klo 16 ja 16.06 oli 9pisteen poika syntynyt. pituus 52cm, paino 4180g ja pipo 35,5cm. mies joka etukäteen sanoi ettei hän halua nähdä itse syntymää eikä leikata napanuoraa, teki kuitenkin molemmat ja tsemppas mua hurjasti ponnistusvaiheen aikana ja leikkas sen napanuoran.



sunnuntaina päästiin kotiin ja kaikki on mennyt mallikkaasti toistaiseksi, esikoinenkin on suhtautautunut hurjan hienosti vauvaan.



onnellinen tamatu ja poika 5vrk

näin kävi meille.



26.12 lähdettiin sairaalaan yliaikaiskontrolliin, peläten että laittaavat kuitenkin kotiin takasin odottamaan. Mutta pääsinkin sisälle käynnistykseen. iltapäivällä aloitettiin käynnistyshoito cytotecillä. josta ei kyllä tullut suurempia tuntemuksia.



27.12 Aamulla laitettiin toinen lääke ja sitten vain odoteltiin ja käveltiin rappusia, josta sain pohkeeni niin kipeiksi että kävelystä ei meinannut tulla mitään =) viiden aikaan iltapäivällä meni sitten vedet ja puoli seitsämän aikaan siirryttiin synnytyssaliin. supistukset oli todella kipeitä, mutta nautin niiden jälkeisestä tunteesta joten eivät ne niin kamalia olleet..

epiduraalin sain melkein heti kun saliin pääsin, ilokaasua kokeilin mutta ei ollut mun juttu. siinä sitten vain odoteltiin ja ihmeteltiin mitä seuraavaksi tapahtuisi..



Yhdeksän aikaan alkoi vauvan sydänäänet laskemaan supistuksien aikana, jota yritettiin parantaa vaihtamalla asentoa, mikä alkoi olla todella vaikeaa puutumisen vuoksi.



Puoli kahdentoista aikaan lääkäri otti vauvan päästä ph-näytteen joka oli kuitenkin hyvä.

yhden aikaan sain alkaa ponnistamaan, pojan tukka kävi jo näkyvillä. klo 1.15 lääkäri tulee ottamaan toisen ph-näytteen joka olikin yllätys huono.

päädyttiin hätäsektioon.



28.12 viikolla 42+1 klo 1.41 syntyi meidän rakas poika, pisteet oli 1,2 ja 6 elvytettäessä sai ilmarinnan jonka takia joutui teholle..



Sain kokea synnytyksen melkein loppuun asti, parhain jäi kuitenkin kokematta eli se kun vauvan saa vihdoinkin syliin sieltä masusta

ja välillä tuntuu olenko synnyttänyt ollenkaan..