Kiipeilyleikit ja muut " vaaranpaikat"

mikäli ne on turvahyväksyttyjä, on pääperiaate se, että jos lapsi itse pääsee siihen kiipeämään niin silloin se on lapselle turvallinen. Toisin sanoen, lasta ei saisi nostaa tai auttaa ylemmäs kiipeilytelineessä kuin mitä lapsi itse pääsee.



Pieniä kolhuja touhutessa aina sattuu, eikä lapsi voi oppia mitään jos ei saa kokeilla. Niinhän sitä sanotaan, että tekevälle sattuu ja ainoa tapa varmistaa ettei mitään koskaan satu on olla tekemättä mitään!



Laskettelusta: meillä lapsi aloitti laskettelun hiihdonopettajan opetuksessa 4 vuotiaana, omasta halustaan, ja jo kolmen opetustunnin jälkeen tuli hienosti alas Rukan huipulta - avustettuna tosin.

Nyt 5 v. aloitti lautailun ja hienosti sujuu!

Meidän kuopus on ollut aina kova kiipeämään ja vaikka oli 1-vuotiaana aika nysä, pääsi silti kiipeämään liian moniin kiipeilytelineisiin viimeistään 1 v 4 kk iässä. Nyt ikää on 2 v 2 kk ja edelleen vahdin vieressä valmiina ottamaan kopin, jos tytön ote lipeää. Mutta sama periaate meilläkin on siis ollut kuin ekalla vastaajalla eli sitten kun lapsi osaa itse kiipeilytelineeseen mennä, saa sinne kiivetä. En vaan näe mitään tarvetta, että alle 1.5-vuotias pääsee kiipeämään isoihin kiipeilytelineisiin, mutta koska ensimmäiset köydet/tangot tms. ovat usein niin alhaalla, kiipeäminen onnistuu myös nuoremmilta kuin ehkä olisi tarkoituskaan.

Meillä poikakolmikko 4v8kk, 2v6kk ja 1v1kk.

Itse olen antanut poikien kiivetä ulkona liukumäkeen/kiipeilytelineeseen ym. sitä mukaa kun ovat itse sinne oppineet kiipeämään.

Keskimmäinen on kaikista nopeiten oppinut nuo taidot. Kävelemään oppi 9½ kk ikäisenä ja siitä se sitten lähti. n. vuoden ikäisenä oppi kiipeämään liukumäkeen (niin myös nyt meidän kuopuskin tekee) ja annoin kiivetä ja olin siinä vieressä ottamassa vastaan jos ote lipsahtaa. Annoin laskea alas, opetin vain kääntymään mahalleen jalat menosuuntaan. Keskimmäinen oli 1v4kk kun osasi kotona kiivetä itse rappuset yläkertaan ja tulla turvallisesti alas. Hyvä taito, meinaa tuo meidän kupus syntyi siihen aikaan.

Esikoinen on sellainen " apina" ettei tosikaan :) Kiipeilee ja on siinä ollut aina tosi taitava. Pulkka/liukuri mäessä esikoinen oli viime talvena jo itsekseen kavereiden kanssa tuossa pihan tuntumassa, sellainen ihan kelpo mäki se oli. Keskimmäinen siellä liukurilla laski kanssa, valvotusti tosin, mutta ihan itse. Pidettiin vaan silmällä ettei laske kenenkään päälle/alle ja hyvin sujui, toppa vaatteet kun suojaa kanssa tosi hyvin muksahduksilta.



Siispä itse olen sitä mieltä että mitä enemmin rajoittaa (ainakin meidän poikia) niin sitä enemmin se kiinnostaa. Antaa vaan mennä ja on itse siinä valvomassa että mitään pahaa ei sattuisi. Tosi nopeesti ovat sitten kehittyneet siinä ja oppineet että varovainen pitää olla. Muksahduksia on toki tullut, esikoiselle varsinkin, mutta siitä on sitten oppinut.



Kiikussa meillä esikoinen ottaa sellaisia kyytejä itse, että välillä oikeesti hirvittää... mutta hyvin osaa sen vauhdin sitten hiljentää ja ei ihan niistä kovimmista vauhdeista sieltä hypi pois onneksi.

Keskimmäinen haluaa kanssa aika kovat vauhdit, osaa jo vähän itse vauhtia myös ottaa ja kestää siellä kiikussa kyllä oikein hyvin.



Esikoinen meillä siis leikkii pihalla jo omineen/kavereiden kanssa keskenään ja ihan hyvä että on pienestä oppinut noita taitoja kun nyt sitten itse tuolla touhuaa niin tajuaa että varovainen kannattaa olla.

Emme siis ole pahemmin rajoittaneet, sillä lapsilla on ollut aika hyvä käsitys mitä pystyvät ja haluavat/uskaltavat. Lisäksi sitten kun ovat pystyneet/osanneet kiivetä, niin siitä vaan. Enintään itse olemme vieressä varmistamassa. Mäkien osalta saatamme joskus ehdottaa pienenä että kokeile ensin alempaa ja siirry sitten ylemmäksi- joskus jää siirtyminen kokonaan.



Mutta tämä kokemus vain meidän lapsilla. Olen kauhulla joskus katsonut kaverin " aivan päätöntä" lasta, joka menisi ihan mistä vain miten päin vaan (pienenä taaperona yrittänyt syöksyä liukumäkeen pää edellä naama alaspäin, niin että liukumäen alaosan tiputus maahan oli korkea tai juossut pienenä täysillä järveen osaamatta vielä uida/sukeltaa yms.). Eli jotensakin ymmärrän kyllä rajoittamista, toisilla lapsilla se voi olla tarpeenkin. Lapsissa kun on eroja, motoriset taidot ja käsitys niistä voi olla hyvinkin eri tasolla ja joillain tuntuu puuttuvan todellisuuden taju (juuri näitä että hyppää korkealta kuvitellen lentävänsä yms.).

Eli kaikki kiipeily kiinnostaa. Äidillä on sydän syrjällään, mutta annan mennä samoin kuin muut eli niihin mihin pääsee itse. Välillä täytyy kyllä olla vieressä vahtimassa enemmän ja vähemmän, kun poika on tosiaan ketterä kuin apina. Jo 2-vuotiaana äiti-lapsi-jumpassa pyyhälsi jo puolapuita ylöspäin heti kun silmä vältti. Isä antaa kiipeillä enemmän ja auttaakin ylös, mutta itse en nosta - menee vain sinne minne itse pääsee.



Laskettelusta en osaa sanoa, kun meillä sitä ei harrasteta niin ei ole vielä ollut tarpeen pojankaan kokeilla.

Yhtenä iltana menin kotiin ja kuulin että esikoinen oli kiivennyt katon reunalle asti tikapuita - enkä suinkaan kiljunut kauhusta vaan ihan silkasta ilosta :)