Vaikea ja vaativa vajaa 5vee.
Hermot menee tytön kanssa oikeastaan joka päivä nykyään. Suurin kompastuskivi on se kun lähdetään ulos tai pukeutuminen yleensä. Ensin ei sukkahousuja löydy millään, ovat liian suuret tai liian pienet, tai jää ilmaa pikkuvarpaan päälle tai millon mitäkin. " Vastuksen" ei tarvi olla suuri, niin menee totaalisesti hermot, tytöltä siis.
Kun päästään ulkovaatteisiin, niin hermot menee hanskojen pukemisessa. Hän haluaa itse laittaa sisähanskat ja siihen päälle kurahanskat, ja on sitten kuin leikkaukseen menevä kirurgi kädet ylhäällä pystymättä tekemään mitään kun on niin tönkkö. Joskus hanskat menee hymynaamalla hetkessä (minä avustan, se on kuin suorittaisi jotakin operaatiota leikkaussalissa), mutta joskus siitä ei kertakaikkiaan tule mitään, kun johonkin jää ryppy, tai ne on liian löysät, tai ne tippuu.
Phuuh. Onko tämä normaalia, onko kellään muulla tällästä? Tytöllä on luja ja kova luonnekin, tämä meidän pikkuneitomme on kaikkea muuta kuin sellainen söpö herttainen tytöntyllerö, joka hiljaa hymyillen pyytää lupaa istua pöytään, jonkalaisia löytyy kaveripiiristään.
Lisäksi tuntuu että hän tekee ihan kaikenlaisia kiemuroita asiassa kuin asiassa. Aina täytyy vängätä vastaan joka asiassa. Supliikki hän on, ja käyttää suutaan ja älyään tehokkaasti, mutta joskus se ottaa päähän, kun on yksinkertaisesti vain tilanne, että aikuinen sanoo ja lapsi tekee piste. Kuten vaikka että mennään syömään tai ulos tai pesemään kädet. Olenko tehnyt jotain väärin vai onko hän vaan luonteeltaan tuollainen vastarannan kiiski? Uh huh, ei tämäkään hyvältä tunnu, haukkua omaa lastaan, mutta kun ei voi (halua) kertakaikkiaan tällä hetkellä kehuakaan.
Plääh.
Kommentit (3)
samanlaista. Poika täyttää marraskuussa viisi. Tää viikko ollut aika virheä iltapäivät ja muutenkin. Kauhea pelleily alkaa kun pitäisi lähteä ulos, ei kuule yhtään mitä sanotaan. Lopulta pitää karjaista, että alkaa pukemaan ja auttaa pitää. Ulkona menee hyvin, mutta kun pitäisi sisälle tulla sama juttu kuin uloslähtiessä ei sisälle millään. Saa maanitella ja houkutella, vaikka poika on väsynyt ja nälissään.
Päivällä kun pikkusisko nukkuu uniaan, poikaa ei kiinnosta mikään mitä ehdottaa, siitten jos tekee jotain ja joku homma menee pieleen kauhea huuto ja rempominen.
Ruokapöydässa ei saa katsoa kohti lasta jos on oikein huono päivä.Työntää ruoan pois ja sanoo " en syö, kun katsoit mua" . Sitten kun ei ole huomaavinaan koko juttua, ottaa lautasen takaisin ja alkaa syömään uudestaan.
Et tämmöisiä ihme kohtauksia, kiukkuamisia on. Kuuluuko nämä tähän ikäkauteen vai onko tosiaan joku mennyt pieleen ?
Olisko huomion hakkua ? Toisaalta saa kyllä sitä mielestäni aika hyvin. Vai pitäiskö nyt antaa huomiota extrasti. Mut kun ei aina jaksais.
Toisaalta sen olen huomannut, et nälkä ja väsymys ovat ainakin ne, jotka saavat aikaa helpommin raivoamisia.
Mieskin oli tänään hämmästynyt, et mikä poikaa vaivaa. Kun riehutaan välillä ihan päättömästi, eikä uskota mitään.
No tää ei nyt auttanut kysyjää, mutta et näin meillä.
On aina ollut tuollainen ja pelkään, että tulee aina olemaankin... Kaikesta laittaa hanttiin ja mitään ei voi tehdä, mitä pyydetään. Ei auta jäähyt tms. Sama homma jatkuu jäähyn jälkeen. Keskustelu aiheesta (mikä milläkin kerralla mättää) auttaa toisinaan, mutta yleensä poika vetää herneen nenään, eikä suostu kuuntelemaan ja keskustelemaan ollenkaan. Enkä ihan joka asiasta haluaisikaan keskustella, koska toivoisin, että olisi edes joitakin asioita, jotka poika tekisi, kun kerran sanotaan. Mutta ei.
Alusta asti pojan kanssa vaikeimpia tilanteita ovat olleet noi siirtymätilanteet. Kun pitäisi tulla syömään (vaikka olisikin nälkä), kun pitäisi lopettaa leikki ja mennä pukemaan, kun pitäisi mennä pesulle yms. Pukemisen kanssa on tapeltu eniten ja edelleen sen asian kanssa väännetään joka helkkarin päivä. Tänään viimeksi, kun oltiin aamupäivällä lähdössä ulos, niin poika ei suostunut laittamaan pitkiä kalsareita ulkohousujen alle. Kaikki collegehousut olivat likapyykissä ja muut kaapissa olevat housut olivat äidin mielestä joku liian hienoja ulkohousujen alle tai sitten liian kuumia pojalle (esim. fleecehousut, jotka poika olisi halunnut ja niiden kanssa olisi sitten ulkona kiukutellut, että on liian kuuma). Meni melkein 30 min ennen kuin poika suostui laittamaan ne pitkät kalsarit jalkaan ja senkin teki sitten ns. salaa (ettei äiti näe). Yritin selvittää, mikä niissä kalsareissa mättää ja kertoa, että kun collegehousut ovat puhtaat, saa pitää taas niitä ulkohousujen alla. Ei auttanut. Yleensä poika pukee ihan OK ne vaatteet, jotka hänelle annetaan (tai saa valita sopivien joukosta), mutta se pukemaan tuleminen on ihan äärimmäisen hankalaa. Koskaan ei pysty lopettamaan leikkejä, vaikka kuinka etukäteen varottaisi, vaan aina täytyy suurin piirtein huudon kanssa kantaa eteiseen tai sitten pukea itseni ja kuopus valmiiksi, niin sitten poika tulee huudon kanssa pukemaan ja raivoaa " Mä haluan olla eka!!!" .
En nyt ehdi muuta kirjoittaa, mutta älyttömän rasittavaa on tapella ns. ison pojan kanssa joka päivä samoista asioista. Poika on myös verbaalisesti lahjakas ja sekin voi välillä olla rasite, vaikka yleensä onkin mukavaa, kun pojan kanssa on aina niin mielenkiintoisia keskusteluja.
Poika täyttää kesällä 5v. Tähän saakka ei ole vaatekriisejä ollut, mutta nyt, aina on joku huonosti, rutussa, painaa tms. Ja se täytyy ehdottomasti ilmoittaa kiukkuamalla, raivoamalla tai esim. " Äiti, sun on PAKKO auttaa mua." Ja sitten väännetään, meillä kun lapset eivät komentele aikuisia. Mutta siis erityisesti pukeminen on hankalaa, ja muissakin siirtymätilanteissa verbaalinen vääntö on lisääntynyt huimasti. Aina intetään vastaan aikuiselle, huoh. Oletan ja toivon, että liittyy ikään ja ainakin laimenee vähän jossain välissä.
- tiukkis