Miksi täällä toisten mielestä vain joillakin on " oikeus" olla väsynyt??
Välillä kun näitä viestejä lueskelee, tuntuu että äidin pitää jotenkin " ansaita" oikeus valittaa tai olla väsynyt! Pitää olla koliikkilapsi, kaksoset, ainakin useampi kuin yksi lapsi, ei saa olla tullut helposti raskaaksi koska sitten pitää olla koko ajan " kiitollinen" . HUH! Outoa minusta, ja kummallista ja huolestuttavaa empatian puutetta! Eikö se ole tärkeintä, miltä äidistä itsestään TUNTUU? Yksi kanssani samoihin aikoihin synnyttänyt äiti kertoi, että vaikka hänellä on " helppo" vauva, hän kokee olonsa täysin uupuneeksi. Hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaa kehtaa kertoa kenellekään väsymyksestään, koska kokee, ettei hänellä ole oikeutta olla väsynyt!! Itselläni oli pari päivää vanhempi koliikkilapsi, mutta ei olisi tullut mieleenkään sanoa tuolle äidille, että " no, sinulla on kuitenkin helppoa..." . Hassua kyllä, en tuntenut itseäni kovin väsyneeksi siitäkään huolimatta, että vauva itki toisinaan jopa 9 h putkeen. En pidä itseäni minään sankarina, mutta olen iloinen siitä, etten uupunut tai sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Toiset uupuvat, toiset eivät, ja lisäksi toisilla hormonaaliset muutokset ottavat kovemmalle kuin toisilla.
Telkkarissa tuli pari viikkoa sitten dokumentti jostain pariskunnasta, joka oli adoptoinut kaksospojat. Korvaani särähti todella pahasti isän kommentti että " ei kyllä heru sympatiaa yhden lapsen vanhemmille" . Miksi ei heru??? Eikö se ole niin, että jos joku on uupunut syystä tai toisesta, häntä pitäisi tukea?? Millä oikeudella joku sanoo toiselle, että " helppohan sinun on, kun..."
Kommentit (10)
On totta, kuten monet jo kirjoittivatkin, että väsymys on aina subjektiivinen kokemus: jokainen sietää ja kestää eri määrän valvomista ja jatkuvaa valmiustilassa olemista. Haluaisin lisätä vieklä sen, että myös oma elämäntilanne vaikuttaa jaksamiseen ja väsymykseen todella paljon: jollakulla mies on mukana arjessa (tai elämässä) täysillä, toiset taas hoitavat lapsen tai lapset sekä kodin yksin. Joku on fyysisesti terve, toisella taas jokin dauraus vie voimia. Jos on onnellinen, se auttaa jaksamaan, jos taas on onnellinen lapsesta mutta muuten miettii elämänsä suuntaa, vie sekin voimia.
Mutta jaksamista kaikille vaativien vauvojen vanhemmille! Ainakin omalla kohdallani luulisin, että vaativa tai valvottava vauva verottaisi omaa jaksamista enemmän kuin tämä tämänhetkinen tilanne.
että tässäkin asiassa on tietysti tietty kohteliaisuus ja tahdikkuus paikallaan. Eli jos tietää että oma tilanne on objektiivisesti ottaen suht hyvä (ja siis vaikka tuntisi itsensä väsyneeksi) niin ei ehkä kannata mennä jollekulle valittelemaan jolla TIETÄÄ tilanteen olevan todella hankala syystä tai toisesta. Se voi loukata aika tavalla. Tietty tällasilla palstoilla on aina joku jolla asiat on " huonommin" mutta nettipalsta on minusta vähän eri asia.
Jos ymmärrätte mitä tarkotan siis että vaikka mua joskus ryydyttää ihan hirveästi niin jos joku tuttu on esim just saanut vakvasti sairaan lapsen niin en ehkä ihan ekana hänelle menisi tilittämään omaa väsymystäni. Mutta edelleen sitä mieltä että jos on väsynyt niin sillon on. Piste.
Aivan ihanaa että joku sanoi sen ääneen, minäkään en ymmärrä näitä joitain äitejä, kun luulisi että jokainen äidin nimeä kantava tietää että väsymys voi tulla ihan mistä vaan ja ennen kaikkea SAA tulla, sen ei pitäisi olla mikään ansaittu palkinto monilapsi perheen äideille eikä myöskään häpeä esikoisiaan hoivaaville... Synnytyksen jälkeisen masennuksen sekä yleensäkkin masentuneisuuden tilastot on hurjaa vauhtia nousussa enkä olisi ihan niin varma etteikö näiden palstojen ne kaikkein negatiivisimmat jutut ole siinä joitain äitejä jopa auttamassa masentumaan...
Kokemuksestani tiedän että monet esikoisiaan odottavat tai juuri synnyttäneet äidit (kaveri porukastakin löytyy) lukevat näitä palstoja joskus jopa liiankin vakavissaan (eivät muista että nämä on jokaisen omia mielipiteitä eikä mitään ainoita oikeita ratkaisuja), kaikki eivät ole niin itse varmoja uuden vauvan tai uuden tilanteen kanssa ja siinä tilanteessa ei toisten pätemiset auta vaan pahentaa tilannetta...
Oma tilanteeni on kokemusten kautta viisaampi, alku tuntui hirveän raskaalta ja vauvan isänkin kanssa välit kiristyi mutta kyselin muilta ja sain tietoa ja ymmärsin ettei se ole ollenkaan harvinaista että ollaan uupuneita ja kärttyisiä, kaikkein tärkeintä on kuitenkin että pystyy puhumaan avoimesti tuntemuksistaan, vaikkapa neuvolassa tai kavereille/puolisolle....kaikki keskustelu on hyväksi ja se myös auttaa ettei niiden tunteiden valtaan jää ja pahimmassa tapauksessa masennu..
T: Milla ja Sebastian 2,5kk
Niinhän se on, että oma napa lähinnä ;)
Ylipäätään tuntuu, että monilla koko odotus- ja vauvatouhu on jotenkin vähän liikaa " medikalisoitunut" tai muuttunut muutoin turhan teoreettiseksi. No, en sitä sano, etteikö olisi hyvä tietää ja ottaa selvää asioista, mutta kaikella rajansa. Elämää sekin vaan on lasten kanssa, joskus väsyneempänä, joskus pirteämpänä. Aina ei asiat mene niin kuin kirjoissa lukee tai miten on itse etukäteen ajatellut.
Monelle on silti varmasti tarpeellinen henkireikä, että tällainen valitusten purkumahdolisuus (kuten esim. tämä palsta ja muut samanlaiset sivut) on olemassa =) Minun puolestani jokainen saa valittaa omaa väsymystään niin paljon kuin sielu sietää, jos se helpottaa arjessa jaksamista! Toista ei silti saa mollata eikä vähätellä oman " edun" tavoittelun nimissä!
Itselläni on ystävä, joka sai äskettäin vanhana ensisynnyttäjänä ensimmäisen lapsensa. Hän valittaa väsymystään yms. mutta lisää aina perään, että sullahan se on vielä moninkertaista, kun odotat kolmatta B) No, ei sekään ihan pidä paikkansa. Jotenkin tähän jatkuvaan kaaokseenkin turtuu välillä, eikä ota niin pienistä enää murhetta kuin ekan kanssa. Ymmärrän kyllä hänen epävarmuuttaan hyvin, vaikka itse taistelenkin välillä toisenlaisten asioiden parissa.
Sellainen kommentti, että ei heru sympatiaa yhden lapsen vanhemmille, osoittaa ainoastaan laukojan oman puusilmäisyyden ja maailmankatsomuksen suppeuden. Vastaavia kommenttejahan kyllä valitettavasti riittää.
Mutta ollaan me, siskot armollisia toisillemme! Jooko?
Ihanaa kevättä kaikille!
Kävinkin juuri lukaisemassa yhden ketjun, joka saa minut ihmettlemään aivan samaa. Anoppini on kymmenen lapsen äiti ja sanoo, että koskaan ei ollut niin raskasta kuin esikoisen aikana. Saattaapi pitää paikkaansa, tosin en vielä tiedä kun itsellä " vasta" yksi lapsi.
Olen samaa mieltä kanssasi! Väsymys on subjektiivista ja jos äiti tuntee olevansa väsynyt niin sillon hän on väsynyt!
Väsymys on osaksi myös tottumuskysymys ja usein yhden lapsen (vauvan) vanhemmat ovatkin väsyneitä koska muutos edelliseen on niin tosi suuri. Itse olin väsyneempi esikoisen aikaan kun kolmen kanssa koska nyt kun esim kuopus synty niin olin jo tottunut vuosia valvomaan. Toisekseen ei esikoisen kanssa väsytä niinkään se unen puute vaan koko elämän muutos, mitä ei tietenkään sitte enää tule jos seuraavia syntyy. Että mua harmitti just kun esikoinen oli pieni kun kaikki selitti miten mulla on niin helppoa. En edelleenkään koe että sillon oli jotenkin ratkasevasti helpompaa kun nyt.
Väsymystä on myös eri asteista ja on henkistä väsymystä ja fyysistä väsymystä. Tottakai nyt joskus kun kolme lasta heräilee ja vauva yhdessä vaiheessa huusi yöllä vähän väliä niin olin ajoittain fyysiseti ihan poikki. Kuitenkin tätä oli musta helpompi kestää kun sitä henkistä väsymystä joskus aikasemmin.
Olipa lapsia nolla tai viisi niin jos väsyttää niin sitten väsyttää. Asiaa ei paranna yhtään että pitäisi miettiä miten voisi olla vielä väsyneempi tai että toisilla on vielä hankalampaa.
Niinhän se on, että väsymys ja uupumus ovat subjektiivisia tuntemuksia, joita on aika vaikea mitata ja verrata. Jos joku tuntee olevansa väsynyt niin hän on väsynyt eikä hänen väsymyksensä ole vähempi arvoista kuin jonkun toisen, vaikka objektiivisesti mitattuna hänen elämänsä olisi " helpompaa" kuin jonkun muun. Ongelma onkin siinä, että monesti tulee katseltua toisten elämää ja olemista ihan vain siitä omasta näkökulmasta ja ajateltua, että " mitä toi valittaa kun kerran yössä herää, minä kun heräsin tunnin välein ja silti jaksoin" . Sitä kun on ihan täysin mahdotonta päästä toisen pään sisälle kurkkaamaan mitkä kaikki asiat häntä väsyttävät ja uuvuttavat. Myös ihmisten henkiset voimavarat ja väsymyksen sietokykykin ovat erilaiset kuin myös unentarve.
Telkkarissa tuli pari viikkoa sitten dokumentti jostain pariskunnasta, joka oli adoptoinut kaksospojat. Korvaani särähti todella pahasti isän kommentti että " ei kyllä heru sympatiaa yhden lapsen vanhemmille" . Miksi ei heru??? Eikö se ole niin, että jos joku on uupunut syystä tai toisesta, häntä pitäisi tukea?? Millä oikeudella joku sanoo toiselle, että " helppohan sinun on, kun..." ,
[/quote]
Meilä sattu oleen telkkari auki taustalla kyseisen dokumentin aikana ja mun mies kommentoi tuota kyseistä kohtaa jotenkin, että joo helppohan noitten on noin puhua, kun ne sai nuo lapset valmiiks vuoden ikäisinä : )
Mutta mutta. Minä en ainakaan voinut olla kuin hymähtelemättä sisäänpäin silloin, kun esimerkkinä ystäväni kertoi nukkuvansa 9 tunnin yhtäjaksoiset yöunet saman ikäisen vauvan äitinä ja olevansa silti niin kovin väsynyt, kun päivät pitää sitten huvittaa ja puuhata. Ei tietenkään sitä aikaa, kun vauva nukkuu 4 tunnin päiväunet...
Itse ei muista noista ajoista _mitään_, kun oma esikoiseni nukkui 4 viikkoa heräämällä 15-30 minuutin välein kaikki yönsä. Valokuvista olen jälkeenpäin katsellut, kuinka kasvot harmaina ja katse tuijottavana vietän joulua nurkassa istuen.
Tämä alustuksena sille, että siinä tilanteessa en ihan oikeasti pystynyt eläytymään tuon ystäväni tilanteeseen ja väsymykseen, vaan kateellisena tuijotin vastaan. Tietenkään en mennyt hänen kokemaansa väsymystä vähättelemään ääneen, mutta omassa päässä meinasi räjähtää v-tutuksesta noista kommenteista. Pääasiassa muistaakseni ajattelin, että " mitä sinäkin ääliö voit tietää väsymyksestä..." .
Näin voi siis tuntea, mutta olen samaa mieltä kanssasi Syyskeiju, että kenenkään ei silti tarvitse sitä ääneen sanoa. Kokemukset ovat subjektiivisia eikä niitä käy kenenkään vähätteleminen. Jos on helpommalla päässyt, muutamankin yön valvominen voi tuntua ylitsepääsemättömältä. Jokainen on siinä tilanteessa missä on ja sen kanssa pitää pärjätä parhaalla tahtomallaan tavalla.
Toivottavasti nappasitte pointtini tästä vauva sylissä kirjoitetusta sepustuksesta...
etten ole ennen moiseen törmännyt! Kilpaillaan kuka on väsynein ja kuka uhraa eniten itseään tässä hommassa, mutta toisaalta jaksetaan sitten hienosti hammasta purren. Vaikeuksien kautta voittoon tai jotain... Niin minä olen asian kokenut.
Mutta siis väsymystä on tosiaan hyvin monenlaista. Itse olin synnytyksen jälkeen henkisesti todella väsynyt. Vauva nukkuin yöt aika hyvin, joten se ei olisi varmasti " oikeuttanut" minua olemaan väsynyt. Mutta kun olin niin uupunut, että teki pahaa! Jos mulle olis joku tullut sanomaan, etten voi olla väsynyt, olisin varmasti kuristanut tyypin hengiltä.
Tällaista sekavaa sepustusta, kun tyttönen roikkuu lahkeessa. Mutta ei väsytä yhtään ; )