Lapsen hoitoon laittaminen

Poika aloitti hoidon 8,5kk ikäisenä (olin aloittanut äippäloman varhennettuna). Hyvin poika sopeutui ja pph:lla oli paljon kokemusta pienistä. Eniten hän painotti sitä, että kun tuo lapsen hoitoon, niin ei kannata jäädä hyssyttelemään ja pitkittämään sitä tuomista, eli käytännössä tyrkkäsin rattaat ovesta sisään ja suljin oven. Muutamia kertoja lapsi alkoi heti itkemään kovaa, mutta ainakin meidän vauvalle kelpasi syli, ja huuto loppui heti kun pääsi hoitotädin syliin. Ja vähitellen ei enää huutanutkaan aamuisin. Hyvin se alku meni, kova paikka oli kuitenkin mulle äitinä parina ekana päivänä jättää oma rakas lapsi toiselle ja vielä huudon säestämänä, mutta ihana oli mennä iltapäivällä hakemaan ja kuulla, kuinka hyvin päivä oli sit kuitenkin mennyt!

Tämän ikäisillä vaikka eroahdistus on tosi voimakas, on myös muisti tosi lyhyt. Tämän ikäinen ei enää hetken päästä muista ikävöidä äitiä/isää, vaikka eron hetki on raskas. Isompi muistaa ikävöidä päivän mittaan, siksi ekat päivät voivat olla hankalia.



Itsellä onneksi vielä mahdolisuus olla kotona, poika nyt 10kk. Ja kun hoitoon pitää mennä, onneksi pääsee mumille hoitoon.

mies oli kotona kunnes tyttö oli vajaat 11kk, jolloin meni pph:lle. Missään vaiheessa ei yhtään ohgelmia. Koskaan ei ole perääni jäänyt itkemään. Iltapäivällä toki tulee mieleellään tankkaamaan syliä heti kun tulen, mutta ei roiku koko iltaa lahkeessa. Tätä ennen oli ollut vallan äidin kanssa, isän kanssa kaksin muutamia tunteja harvoin.

Imetystä jatkoin vuoden ikään, hyvin sujui vaikka töissä kävinkin. Sitten lopetettiin kun se ei lapselle enää tuntunut kovin tärkeältä ja halusimme paremmat yöunet. Imetyksen loputtua tyttö alkoi nukkua yöt heräämättä. Hoidon aloitus ei vaikuttanut yöuniin, jotka olivat tuolloin liikkumisen ja ahkeran tankkaamisen vuoksi muutoinkin rauhattomat.



Eli eroahdistus ei kaikilla ole pahaa tai ei ajoitu tuohon ajankohtaan. Meillä sellaista oli selvästi aiemmin ilmassa, joskus 8kk iässä kun lapsi oppi itse liikkumaan (konttaamaan ja samantien myös kävelemään tukea vasten) ja se meni varsin nopeasti ohi (taisi olla ahdistusta siitä, että liikkui konkreetteisestikin poispäin äidistä).



Pph oli myös sitä mieltä, että alle vuoden ikäiset sopeutuvat paremmin hoitoon kuin vähän yli vuodenikäiset (kokenut hoitaja, vasta 35v, mutta kolme omaa kouluikäistä lasta ja 10 v työkokemus). Lapsi viihtyy hoidossa loistavasti ja selvästi nauttii muista lapsikavereista. Ja ihanaa on nähdä, että myös muut lapset pitävät taaperostamme.



Eli kannustava kommentti täältä! Toki itsekin olisin jäänyt kotiin, jos se olisi ollut mahdollista (palasin töihin saadakseni jatkoa päättymässä olevalle työsopimukselleni). Työn ja perheen yhdistäminen taitaa olla äidille kaikkein raskasta - ihan fyysisestikin.

Oli mukava kuulla, että niin monilla on hoitoon lähtö sujunut mukavasti. Minusta kuitenkin nykyaikana, kun puhutaan niin paljon tasa-arvosta ja perheiden pahoinvoinnista, valtion pitäisi tukea perheitä, niin ettei äidin tai isän tarvitse arpoa työn ja kodin välillä. Minusta yksi hyvä ratkaisu voisi olla portaistaa vanhempainrahaa, niin ettei heti lapsen ollessa 9 kk tipahtaisi hoitorahalle, mikä on aivan olematon(kuten me kaikki tiedämme), vaan esim. seuraavat 3 kuukautta hoitoraha oli esim. puolet nykyistä suurempi. Näin usemmilla vnhemmilla olisi mahdollisuus tehdä ratkaisu lapsen hoitoon laittamisesta vapaammin ja oman valinnan mukaan, joko jäädä kotiin tai mennä töihin. Ja tosiaan faktahan, on kuten aikaisempi kirjoittaja sanoi että äiti on yleensä se, joka valinnan kodin ja työn välillä joutuu tekemään. Olisi kiva kuulla lisää mielipiteitänne aiheesta ja myös erilaisia kokemuksia hoitoon lähdöstä(hyviä ja huonoja).

Tuntuu, että kaikilla on mennyt sopeutuminen hoitoon hyvin, mutta silti tuntuu, etten pystyisi omaa lastani vielä hoitoon laittamaan. Taitaa koko juttu olla äidin korvien välissä. Ja vaikka pidänkin pienten lasten kotihoitoa hyvänä, tiedän kuinka tärkeää muiden lasten seura lapsille on. Mutta kuten tuossa alussa jo laitoin kertokaa kokemuksianne ja mielipiteitänne aiheesta.

...missa normi (paikallisten lakien mukaan aidit palaavat yleensa toihin kun vauva on 3 kk) on etta lapset aloittavat hoidossa 3 kk vanhoina. Omalla tyopaikallani ei noudateta taman maan lainsaadantoa (vaan eraita muita asetuksia), ja aidit palaavat yleensa tyohon kun lapset ovat 6 kk. Itse palasin ekan lapsen kanssa toihin kun han oli 7 kk (mutta han oli kotihoidossa omalla isallani 1,5 v:n asti) ja tokan laitoin tarhaan kun han oli 12 kk (venyttelin erilaisia vapaita ihan maksimiin asti ;-)). Kummankin lapsen hoitoonlaitto onnistui meilla hyvin, molemmat ovat viihtyneet tarhassa, tietenkin alussa oli muutaman viikon jakso jolloin tarhaan jaaminen oli vaikeaa mutta itse (ja myos meidan erittain kokeneet tarhantatimme ovat samaa mielta) pidan tata hyvana merkkina siita etta lapsella on syntynyt normaali kiintymyssuhde.



Jannaa kylla kaikki ihmiset joiden kanssa olen keskustellut (oli heidan lapsensa sitten tarhassa 3 kk, 6 kk, 12 kk tai 3 v vanhana) ovat kokeneet etta juuri heidan ratkaisunsa on se " lapselle paras" . ;-) Joka maassa myos tunnutaan ajattelevan etta se aika jonka lainsaataja on viisaudessaan suonut aitiysvapaata on se " oikea" . ;-) Itse uskon etta lapset ovat sen verran sopeutuvaisia etta aika moni ratkaisu voi olla se " hyva" (vaikkakaan ei valttamatta " paras" , koska en tieda sellaisia olevankaan kontekstista riippumatta). Eli naihin keskusteluihin kannattaisi ehka tuoda vahan vertailevaa perspektiivia. Olisi mukavaa jos kaikki voisivat olla tyytyvaisia omiin ratkaisuihinsa ilman etta kaikkien muiden olisi pakko tehda/ajatella samalla tavalla. Nain siis ihan kaikella ystavayydella ap:ta kohtaan.

lapset laitetaan hoitoon. Se tuntuu minusta äitinä aika hurjalta, en kyllä pystyisi vielä irtaantumaan niin nuoresta lapsesta hoitopäivän ajaksi- Mutta ehkä kysymys onkin vanhemman eroahdistuksesta eikä lapsen:) Mutta tosiaan, vaikka monissa maissa äitiyslomat ovat lyhyitä ei se tarkoita, että niissä olisi mitään oikeaa tai että niissä ajateltaisiin lapsen parasta. Minusta itsestäni ainakin tuntuu, että se on tapa painostaa äitejä kotiäitiyteen. Sillä vaikka olen puhunut kotiäitiyden puolesta (ainakin lapsen ensimmäisenä elinvuotena), olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvä tasa-arvoinen järjestelmä takaa jokaiselle äidille vapauden valita ollako kotona vai käydäkö töissä, ilman että joutuu luopumaan ainutlaatuisesta vauvaajasta kotona.



Mutta eiköhän jokainen äiti tai isä tee päätöksiä, jotka katsoo itselleen ja lapselleen parhaaksi. Olisi vain mukava jos niistä tehtäisiin ylemmältä taholta helpompia, eikä kenkään tarvitsisi syylistää itseen päätöksiensä vuoksi.

... etta vaikka ehka lain mukaan Suomessa on tosi hyva vapaus valita ollako kotona vai palatako toihin ja milloin, niin sosiaalisesti tuo vapaus ei ole ehka niin todellinen. Talta palstalta saan ainakin sen kasityksen etta monet aidit kokevat tosi kovan ympariston paineen kotiin jaamiseen ei ainoastaan aitiysloman ajaksi, vaan jope hoitovapaan ajaksi!



Aiteja jotka palaavat toihin ennen aitiysloman loppua katsotaan kylla tosi kieroon!



Olen kylla sita mielta etta tama Belgian aitiyslepo on vahan lyhyenlainen, ja on tosi saali laittaa 3 kk ikainen paivakotiin! Se oli mulle ainakin tosi ikavaa. Ei ole ehka paras mahdollinen, mutta toisaalta systeemi antaa aideille mahdollisuuden menna takaisin toihin jo niin aikaisin, koska hoitopaikat ottavat vastaan jo tuon ikaisia.



Siis riippuu miten sen ' vapauden' ottaa...