lapsen änkytys

Meillä on kesällä 4 vuotta täyttävä tyttö, joka on änkyttänyt vaihtelevasti reilun vuoden. Muistan tarkasti sen joulukuisen päivän, jolloin änkyttäminen alkoi. Kysyin asiasta n. vuosi sitten neuvolasta, josta tietysti kyseltiin nämä perusjutut, eli että onko lapsen elämässä muuttunut merkittävästi jokin asia, onko menetyksiä, kuunnellaanko häntä ja saako hän puhua rauhassa jne. Elämä on mennyt kuten ennenkin, eli mitään varsinaista syytä änkytykseen ei ole keksitty, ja puheterapeutti sanoi (puhelimessa, kun puolipaniikissa soittelin sinnekin suuntaan) ettei näin pienellä sitä syytä vielä varsinaisesti etsitäkään, koska syy on todennäköisesti puheen tuottamiseen liittyvien elinten motoriikan kehittymättömyys, kun juttua olisi tulossa pienestä mielestä paljon enemmän kuin suu osaa ja ehtii vielä tuottaa.



Huolestuttaahan tuo asia toki, tosin terapeutti sanoi, että jos puheen sujumattomuus (niitä ankytystyyppejähän on erilaisia ja yhden kirjan määritelmien perusteella tyttäreilläni voisi olla kyseessä juuri tämä sujumattomuus) tulee ja menee, eli että änkytyksessä on taukoja ja puhe sujuu toisinaan pitkiäkin aikoja ihan hyvin, liittyy luultavasti tuohon kielen kehitykseen eikä siitä kannata vielä huolestua.



Älä nyt missään nimessä ahdistu. Minä sain ohjeeksi olla puhumatta asiasta lapsen kuullen (koska hän varmasti ymmärtää, mistä puhutaan), mutta kylläkin käskyn tiedottaa siitä lapsen kanssa tekemisissä olevia aikuisia. Tärkeintä on nyt siis vain kuunnella kaikessa rauhassa, mitä pojallasi on sanottavaa, ja vaikka puheen tuottaminen kestää ja tuntuu, että sanan sanomisesta ei tule yhtään mitään, niin silti lasta täytyy vain jaksaa kuunnella, eikä kuuntelija (siis kukaan aikuinen) saa etukäteen ääneen arvailla, mitähän lapsi nyt yrittää sanoa, eikä edes eleillään (esim. kaulaa venyttämällä) viestittää lapselle, että hänen puheessaan on jotain kummallista.



Tyttärelläni oli jaksoja, jolloin hän takelteli tosi pahasti lähes jokaisen sanan alussa, ja silloin minäkin kyllä pelkäsin. Terapeutti sanoi, että oiken vaikeina kausina voi vähän ohjailla lasta sellaisiin touhuihin, jossa puhuminen ei ole niin pääosassa ja kovin tärkeää. Lisäksi kannattaa lukea yhdessä paljon runoja ja loruja, joissa riimit ja rytmi auttavat lasta puhumaan sujuvasti. Joitakin änkyttäviä lapsia on auttanut laulaminen, joten kannusta poikaasi laulamaan ja loruttelemaan. Se on mukavaa yhteistä ajanvietettä. :)



En nyt tiedä, tuliko tässä sinulle mitään uutta, mutta tiedätpähän nyt, että sinulla on kohtalotovereita. Ja mitä tuohon pelkäämääsi kiusaamiseen tulee, niin toiset lapset eivät välttämättä kiinnitä sihen edes mitään huomiota. Muista vain keskustella aiheesta lapsesi hoitajien kanssa. Ja voithan oman mielenrauhasi vuoksi kysyä asiasta puheterapeutilta, jospa hän haluaisi vaikka tavata poikaasi ja auttaa teitä. En halua vähätellä tilannettanne, ja voihan taustalla ollakin jokin " oikea" syy änkyttämiseen. Tiedän miehen, joka edelleen aikuisena änkyttää ja puhuu epäselvästi, koska lapsuudessa kriittisessä kielenkehityksen vaiheessa häntä ei kuunneltu tai elämässä oli muuten asiat pielessä. Mutta kuten sanoin, ota rauhassa äläkä panikoi, ja kysy ohjeita puheterapeutilta tai neuvolasta.



Voimia ja malttia. Muista itse olla rauhallinen! :)



Kannustaen, Baobab

Meidän esikoisella alkoi änkyttäminen reilu vuosi sitten joulun välipäivinä. Änkytyksen puhkeamiseen saattoi hyvinkin vaikuttaa pikkuveljen syntymä marraskuussa ja lisäksi oli nuo 3v synttärit ja jouluhässäkätkin siinä alla jännityksen aiheuttajina. Meillä änkytys paheni muutamassa viikossa hurjan huonoksi. Tammikuun puolivälissä poika lopetti käytännössä puhumisen kokonaan, koska häntä ilmeisesti häiritsi niin kovasti se ettei saanut puhuttua normaalisti. Hän sanoi vain joitakin sanoja. Hieman humoristin vikaa hänessä kyllä selvästi oli koska ensiksi hän käytti vain H-kirjaimella alkavia sanoja. Jossakin vaiheessa hänellä taas oli käytössä tämmöinen sanan kaikki mahdolliset ja mahdottomat taivutusmuodot. Tuo tilanne tietysti pelotti meitä ihan mielettömästi ja otimme yhteyttä puheterapeuttiin ja kävimmekin hänen luonaan. Hän antoi vain meille ohjeita siitä kuinka änkyttävän lapsen kanssa tuli käyttäytyä. Eli antaa hänen puhua rauhassa. Yrittää omassa puheessaan toistaa lapsen änkyttämiä sanoja. Tietysti huomaamattomasti esim. jos lapsi änkyttäen sanoo että haluan maitoa. Niin voi vastata siihen lapsen jälkeen että tässä on haluamasi maito. Näin lapsi kuulemma saa korviinsa oikean änkyttämättömän sanamuodon. Lisäksi nuo loput voivat olla hyviä ja yleensäkin kiireetön elämänmuoto (jos tuo nyt sitten jotenkin on mahdollista). Siinä meidän tilanteessa noista ohjeista ei juuri silloin ollut paljon lohtua, koska meillä ei ollut änkyttävää lasta, meillä oli mykkä lapsi.



Tuo puhumattomuus keski meillä reilun kuukauden päivät jonka jälkeen poika alkoi jälleen puhua vaikkakin änkyttäen. Tämän jälkeen välissä on ollut parempia välillä huonompia aikoja. Syksyllä oli muutaman viikon jakso jolloin sujumattomuutta ei esiintynyt laisinkaan. Poika on käynyt puheterapiassa muutaman neljän viiden viikon jakson (kerran viikossa noin 45 min). Siellä on opetettu suun motoriikkaa parantavia suujumppaa, puheen hidastamista yms. Poika on kyllä tykännyt kovasti käydä puhetädin luona pelailemassa pelejä ja leikkimässä.



Haluan erityisesti painottaa tällä kertomuksellani sitä että joissakin tapauksissa änkytys voi haitata lasta kovasti itseäänkin vaikka yleensä sanotaan ettei lapsi itse huomaa puheessaan mitään vikaa. Tällöin ei sitä voi jättää huomioimatta, vaan se täytyy jollakin tavalla ottaa esiin myös lapsen kanssa. Puheterapeuttiin voi mielestäni ottaa kyllä hyvillä mielin yhteyttä jos asia kovin vaivaa ei siitä mitään haittaakaan ole.

Ja ihan huomaamatta se on myös jäänyt pois. Meidän saamamme ohjeet olivat hyvin samanlaisia kuin edellä. Pidimme tiukasti huolta siitä, ettei änkytystä mainittu lapsen kuullen emmekä reagoineet siihen millään tavalla.



Itse ajattelen, että muutto laukaisi herkässä esikoisessamme änkytyksen. Toinen lapsi alkoi änkyttää suhteessa nuorempana (noin 2v), mutta hänellä änkytys myös meni nopeammin ohi. Vaikka vanhemman lapsemme änkytys oli noin 4-vuotiaana aika paha, se on nyt kadonnut täysin jälkiä jättämättä ja ollut poissa pian vuoden.



Olin itse superahdistunut ensimmäisen lapsen änkytysvaiheen alkaessa. Hain netistä tietoa ja ahdistuin aina vain lisää. Lapsi itse ei kokenut kovin suurta ongelmaa, paitsi joskus saattoi haukkoa henkeä pitkään ja sanoa sitten: " mä en voi puhua" . Kerran paljon myöhemmin kun luimme lastenkirjasta kohtausta, jossa joku änkytti hämmästyksissään, lapsemme totesi: " toi puhuu ihan kuin pikkusisko" . Itsestään hän ei ilmeisesti tunnistanut tai muistanut tätä enää.



Tämä on tietysti tosi turha neuvo, mutta sanon kuitenkin: ole rauhallinen, on todennäköistä että vaiva menee ajan kanssa ohi kun ette kiinnitä asiaan mitään huomiota.

Hei kaikki,

Meidän pian 8 vuotias poikamme on aikanaan kärsinyt samasta vaivasta eli änkytyksestä, joka välillä on poissa useita kuukausia ja sitten palaa taas. Myös meille kerrottiin neuvolassa aikanaan (änkytys alkoi 1 v 8 kk:n iässä), että kyse on vain siitä, että hänellä oli huima sanavarasto ja paljon asiaa, mutta kieli ja suu eivät motorisesti vielä olleet samalla tasolla. Käskettiin odotella rauhassa.



Me infosimme päivähoidossa asiasta ja käskimme antaa aikaa puhua rauhassa, lasta ei saa auttaa eikä hoputtaa. Hoidossa asiat sujuivatkin ihan kivasti. Joskus lapsi toki kärsi asiasta, kun asiaa olisi ollut ja puhe sujui niin vaivalloisesti. Me kuitenkin selitimme asian juuri niin kuin se on eli että suu ei vain vielä pysy ihan mukana, kun hän osaa niin paljon sanoja ja että asia kyllä korjaantuu ajan kanssa. Hän tuntui ymmärtävän, eivätkä toiset lapset onneksi kiinnittäneet siihen mitään huomiota vielä siinä iässä.



5-vuotis neuvolassa sitten asiasta puhuttiin uudelleen ja nyt todettiin, että koska asia on vaivannut jo noin monta vuotta, eikä ole poistunut itsestään, niin sille olisi ehkä aika tehdä jotain. Lisäksi olimme yhtä mieltä siitä, että olisi hyvä, jos asia pyrittäisiin hoitamaan kuntoon ennen kouluikää.



Saimme lähetteen puheterapeutille (kunnallinen) ja hänellä sattui silloin olemaan juuri jokin jatko-opiskeluun liittyvä erikoisryhmä alkamassa vastaaville tapauksille. Prosessiin kuului 7 käyntiä ja kotiharjoituksia. Poika tykkäsi tosi paljon käydä siellä, koska lelut ja pelit olivat hänestä mielenkiintoisia ja terapeutti mukava tyyppi. Käytännössä vaiva alkoi korjaantumaan varmaan jo 2-3 käynnillä, mutta kävimme kaikki 7 käyntiä. Änkytys poistui kokonaan, eikä ole palannut nyt 3 vuoteen sen jälkeen.



Molemmilla pojillamme on ollut myös R-vika ja molempien kohdalla on yksi käynti puheterapeutilla riittänyt sekä lisäksi on tehty mukaan saatuja kotiharjoituksia.



Suosittelen ehdottomasti, että viimeistään 5-vuotis neuvolassa vaaditte aikaa puheterapeutille. Se on sekä toiminut hyvin, että lapset ovat aidosti tykänneet harjoituksista, jotka on tehty pelien yms. leikin muodossa. Asiaa ei myöskään kannata turhaan stressata. Siihen saa apua, eikä " prosessi" ollut ollenkaan pitkä tai raskas.