hermot..
ajattelin kirjoittaa tänne jos löytyisi kohtalo tovereíta.
minulla on kaksi poikaa vanhin täyttää maaliskuussa kolme ja kuopus puolitoista vuotias. minulla ja vanhimmalla pojallani on pieniä kommunikointi ongelmia.hänellä on KAMALA uhma. uhma alkoi jo alle yksi vuotiaana ja muuttuu koko ajan pahemmaksi.
nukkumaan käymisestä on tullut kammo, molemmille. lapsi ei haluaisi millään käydä omaan sänkyynsä ja keksii aina jonkin verukkeen ettei tarvitsisi käydä nukkumaan. " en osaa" " valoa" " kylmä" " kuuma" jne..
mieheni kasvatus tyyli on tyly. hänestä poika saa huutaa vaikka monta tuntia eikä nukuttaminen tule kyseeseen. mieheni kanssa olen yrittänyt keskustella yhteisistä nukuttamis tavoista ettei lapsi menisi aivan sekaisin, tuloksetta. iltasatua olen kokeillut mutta joka kerta kun satu loppuu alkaa huuto. kuopus osaa nukahtaa yksin eikä tarvitse " lohdutajaa" . tuntuu kuin lapsi pitäisi minua tyhmänä...
tänä aamuna jouduin herättämään lapsen kun piti lähteä tarhaan. poika oli tosi väsynyt, olin saanut hänet nukkumaan vasta kymmeneltä.
aamulla kaikki oli ei... ei vaatteita ei tarhaa ja ei autoon.
puin pienemmän ja sanoin isommalle että on mentävä, kun äidin täytyy mennä töihin. pinna paloi. läpsäisin lasta kämmenellä takamukselle, ja kannoin väkisin autoon. autosta hän ei suostunut nousemaan tarhan pihalla. meni 45min että sain hänet tarhaan.
en pystynyt kuin itkemään, lapsi huusi ja rääkyi... hän ei ole koskaan aikaisemmin yrittänyt estää tarhaan lähtöä. lapset ovat olleet tarhassa jo 10kk. minua hävetti ja tunsin VIHAA omaa lastani kohtaan.
olen itse saanut kovan kurin ja remmiä pienemmästäkin asiasta. lapsiani en ole HALUNNUT rankaista ruumiillisesti. tunnen itseni huonoksi äidiksi. olen kärsinyt masennuksesta melkein aina, jo ennen lapsia. olen rankaissut itseäni henkisesti ja fyysisesti. minulla on paljon paineita onnistua työssäni. lisäksi olemme remntoimassa meille uutta kotia. suhde mieheen on siis kovilla. tuntuu että puran kaiken lapsiin..
..kyllä helpottaa
Olen usein ollut väsynyt henkisesti kun olen kuunnellut lasten kiukkuumisia ja huutoa aamusta yöhön...Itse ainakin olen huomannut että olen stressannut liikaa lapsista ja saanut lasten itkusta vain päänsärkyä. Mutta kun olen tajunnut " laskeutua" lapsen tasolle ja yrittänyt nauttia niistä omista lapsista vaikka ne usein kiukuttelevatkin. On päiviä että omat voimat vain ovat aivan lopussa, mutta muistelen että ne lapset ovat vain hetken meidän kanssamme ja sitten lähtevät pois omaan elämään.
Huono minun neuvoa, mutta luulenpa että se sinun stressisi vaikuttaa myös lapsiisi. He vaistoavat varmasti jos sinulla on hermot kokoajan kireällä. Anna lapsillesi aikaa ja ole heidän lähellä. Huomaat lapsissasi varmasti paljon ihania puolia.
Tuosta masennuksesta: itse kävin juttelemassa psykologille ja hän oli kiinnostunut minun ongelmistani ja ne keskustelut jäivät vain meidän kahden välisiksi ja sieltä sai apua. Käy juttelemassa jollekin ammattilaiselle. Hän varmasti ymmärtää. Ja senkin takia puhu ammattilaiselle, että hän osaa auttaa sinua tuossa läimäyttämisessä ettei siitä tulisi sinulle tapa.
Nukuttamisesta: Anna tässäkin aikaa, äläkä valmiiksi stressaa nukuttamista. Meillä ainakin oli vanhemman kanssa niin että ennen vain laitoin hänet sänkyynsä ja annoin olla siellä ja protestoi tätä ja huusi ja vaati kaikkea. Huomasin etten ollut antanut hänelle tarpeeksi hellyyttä. Ei lapsi siihen totu jos paijaa ja antaa turvaa. Vaikka itse niin luulin. Nykyään käy paljon kiltimmin nukkumaan kun muistan antaa iltasuukon ja peitellyt ja antanut iloisia asioita hänen mieleen ennen nukkumaanmenoa.
Tuskin näistä mitään apua on, mutta tiedän millaista on olla tilanteessa joka tuntuu sellaiselta ettei siitä oman pahanolon kierteestä ole poispääsyä, mutta kyllä siitä pääsee...usko pois.
Toivottavasti teidän arki alkaa selkiytyä ja juttele miehesi kanssa ja sopikaa yhteiset toimitatavat kasvattamisessa ja ojentamisessa yms. Lapset osaavat käyttää hyväksi toista vanhemmista jos toinen on " löysempi" kasvatuksessa.