-¤-Karkkipäivää, SYYSsisaret!-¤-
Nam.
Tuolla eiliset: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=6141415&p=&mpage=5&tmode=…
Aloitussanasta tulikin mieleen, että kun ekoja kertoja oltiin Pilen kanssa puistoilemassa, Pyörskyyn teki selkeän vaikutuksen se, että Pilellä oli aina eväitä mukana. Nimittäin tyttö kutsui Pileä nimellä Nam :)
Kommentit (27)
Poikkeuksellinen aamupinoutuminen, mies hoitaa eläimiä ja Motti parka ei vaan herää, vaikka miten kolistelen. Yö oli todella huono, *huoh*, no en tosin kuvitellutkaan että yhdestä putkituksesta alkaa hyvät yöt, täytyy nukkua silloin kuin voi.
Hyviä pohdintoja noista lapsiluvuista ollut, taidatte jo minun kantani tietää. Orastavaa lapsikuumetta on ilmassa, mutta voisin skipata sen vauvavaiheen jos mahdollista. Olen myös saanut kokea (niinkuin olen sata kertaa sanonut) että jotenkin tuntuu että ainoa oikea tapa on tehdä lapset het putkeen. Siis ei millään pahalla. Meillä on siskoni kanssa kolme vuotta ja veljeni kanssa kahdeksan vuotta ikäeroa. Kummankin kanssa olen leikkinyt ja touhunnut todella paljon lapsesta saakka, ovat läheisiä ja tärkeitä, ikäero suuntaan tai toiseen ei ole vaikuttanut.
Nyt kuuluu töpstöps, menen halimaan:)
Aavis ja MOtti
Miehet menee mummille viikonloppukylään, mietin Vantaan Ikeaa tai jotain melko-aamupäivätekemistä. Vaatteita ei, kun niihin ei voi " tuhlata" ...
Kukelis
Simam, minusta tuntuu että luistimet saattavat olla liian pienet jo valmiiksi :-/. Voi olla että mittasin väärin. Ja siihen pohjalliseenhan pitää jäädä tilaa aika paljon varpaiden etupuolellekin. Harmi. Mutta voinhan minä tuoda ne Helsinkiin joku päivä sovitettavaksi, niin varmistuisi.
Hermostuin eilen täysin mieheen ja lähdin ovet paukkuen parantamaan mielipahaa perinteisen naisellisella tavalla, hih. Kävin siis shoppailemassa. Tuloksena itselle kiva neule ja uudet imetysrintaliivit kun vanhat on kaikki jo kutakuinkin loppuun palvelleet. Lillille kaksi pyjamaa, hame ja kaksi mekkoa ja pojille pipot ja sukkia. Ja viikonlopun ruokaostokset.
Tänään mies alkaa irrottaa keittiön vanhoja kaakeleita, ja siitä tulee sellainen meteli ettei täällä voi olla mitenkään, varsinkaan lapset. Kerään siis tenavat ja lähdetään vanhemmilleni, mutta sitä ennen käydään ostamassa esikoiselle uudet sukset, monot ja sauvat. Toissavuonna viimeksi ostettu ja ovat taas auttamattoman pienet. Topsportissa oli tosi hyvä tarjous, satasella koko Karhun paketti!
Siispä menoksi,
Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥
Jos minäkin voisin jättää pojat vanhemmilleni ja lähteä Lillin kanssa... Ei perhana, ei onnistukaan, ei ole autoa kun mies ajaa sillä kotiin kun on vienyt meidät :-( Voi ei , olisi ollut tosi kiva!
Ankkis
Mielihyvää minäkin menen ostamaan...
jos vaikka jotenkin saatais onnistumaan.
Ankkis
Mä nukuin puol 9 asti Nean kanssa, ihmeellistä! Nyt mies lähti Nean kanssa ulkoilemaan ja evästi mua, et nyt ei sit tartte tehdä mitään, et vietä ihan omaa aikaa. Hyvä neuvo, jota pitäis osata useammin noudattaa..nytkään en tosin osannut vaan olla, vaan pyykkikone pyörii ja Nekulle ruoka tuloillaan. Mut vielähän tähän jäi aikaa..
Illalla mies lähteekin kaverinsa kanssa srk:aan ja mä jään Nean kans kotiin. Ei varmaan tulis mitään, jos menis koko porukalla. Mun vuoro onkin sit huomen aamulla oman ystäväni kanssa, ihanaa pitkästä aikaa! Tänään ois tarkotus käydä Itiksessä ostamassa jumppahousut. Kyllä! Olen siis menossa jumppaan parin viikon päästä yhden ystävän kanssa, ihanaa! Ja Eurokankaasta toivon löytäväni Nekulle verhot, sekä sohvaan uuden päälliskankaan. Ja ruokaostoksetkin pitää hankkia. Ja vessaan lamppu, entinen simahti eilen ja nyt on pitänyt käydä vessassa ja suihkussa taskulampun kanssa.
Juu eipä tässä ollut mitään varsinaista asiaa...kuten huomaatte..Mut nyt voisinkin syödä lounaan yksin ihan rauhassa kun vielä ehdin..moi!
Enkeli1 ja Nea
Ja mulla on pää kipeä. Äiti just naureskeli puhelimessa, kun kerroin istuneeni iltaa kaverin luona eilen ja nyt on pää kipeä, että onpas sulla ollut huonoa seuraa:) Se on se punaviini, jota join varmaan maksimissaan 16cl. Siitä tulee aina pää kipeäksi. Eipä paljon auttanut vaikka aamulla otin burana 600. Toki siis join muutakin eilen. Mutta kivaa oli, se on PÄÄasia.
Eilisessä pinossa oli tosiaan paljon pohdittu tuota lapsiasiaa. Välillä jopa minä tunnen itseni vanhaksi (kesällä täytän 29) ja siksi tulee mieleen, että pitäs hommata se lapsiluku täyteen pian. Mutta sitten yritän ajatella, että ei ole oikeesti kuitenkaan iän puolesta vielä mitään hätää. Ehkä tässä tosiaan pitää odotella ja kuten eilen sanoin tutulle kaupassa - täytyy toipua tästä ensimmäisestä järkytyksestä;)
On se kyllä nopeaa tuo kehitys tuolla pienellä lapsella. Toissapäivänä opittiin käveleen, eilen illalla Onni oppi nousemaan seisoon tuetta ja lähteen siitä käveleen! Ja voi että tekikin sitä polleana pelkkä vaippa päällään ennen nukkumaan menoa illalla.
Tuohon lapsiasiaan voisin palata vielä sen verran, että minäkin kyllä mietin ihan kauhunsekaisin tuntein sitä, että joskus pitää minunkin mennä kokonaan töihin. Ensin pitäs ehkä hommata päivätyö, että olis viikonloput vapaata. Mutta kauhistuttaa ajatuskin. Miten tosiaan illan muutaman tunnin aikana saa hoidettua kodin ja ylipäänsä miten se muka riittää lapselle (tai äidille;)), että on sitä yhteistä aikaa illalla vain muutama tunti. Ja entä sitten, jos lapsia on useampi. No, eiköhän tuosta selviä, yleensähän ihmiset käyvät töissä - lapsiperheen vanhemmatkin... No, ehkä tämä mietityttää siksikin, etten taida tahtoa oikeasti töihin sittenkään. Vaikkei kotona olo aina herkkua olekaan niin onhan tämä kuitenkin ihanampaa kuin töissä oleminen. Ikuinen laiskimus minä!
T-P
Kohta tulee vieraita.
Mieheni, neljän lapseen katraasta- on aiemmin ollut vankasti " suurperheen" kannalla. Nyt totesi tuossa jokunen päivä sitten, että jos näitä samoilla temperamenttipiirteillä varustettuja lapsosia syntyy jatkossakin, niin kyllä minulle riittää se kaksi, max kolme (jos iltatähden tekee kun meikkis on vielä niin nuori) :) Elämäntehtävää ja haastetta ihan tarpeeksi.
Minulla sopii, ainakin näillä hetkillä (tulevastahan ei tiedä) tämä suunnitelma. Minun on vaikea nähdä itseäni niin yhden lapsen kuin huomattavasti isomman katraankaan äitinä. Ehkä mä olen ihmisenä se perussetti: 1,8 lasta ja koira :)
hk
ps. Masa olisi ollut meidän prismassa aamulla. Mieli teki mennä, mutta oli pakko imuroida. Minua Masa miellyttää, vaikken muuten tunne Kepua omakseni. Vosin hyvin kuvitella häntäkin äänestäväni, sillä näissä vaaleissa ei minusta puolue paina niin paljon.
Sanoo Pyörsky painokkaasti, nälissään raukka.
.... no niin, syöty on. Pastaa kanttarelli-broilerikastikkeen kanssa, slurp! Pyörsky on ihana, auttoi ruoanlaitossa ja on siitä söpösti pollea :) Ollaan täällä nyt ihan tyttöjen kesken, isot pojat ovat isällään, mies kilvanajoa katsomassa ja Väkkärä nukkumassa.
Väkkärä, tuo pieni sankar' mies, nukkuu oikein hyvin, kun kohotin rattaiden selkänojaa vähän. Aamulla huomasin, että toinen korvakäytävä on märkä. Arvatkaa, harmittaako?
Nuha ei ota loppuakseen, luulen, että ab-kuuri olisi paikallaan, mutta anna tuolle nyt antibioottia :(
... Ei nuku enää. Joku p****leen Ducatokuljettaja, hyväjalkainen mies, ei viitsinyt kävellä 60m:n päästä parkkipaikalta, vaan piti ajaa ihan pihaan!! ##¤%**!§¿£\¨!!!
Kahdelle lääkäriasemalle soitin, kumpaankaan ei tänään pääse korvalääkärille, jatkan yrittämistä ja palaan...
Jipii, tärppäsi sittenkin, menemme heti! *teitä varmaan ihan Pimeesti kiinnostaa viiden minuutin välein raportointi " mitä juuri nyt" ... Hohhoijaa*
Kiitos ja anteeksi :)
Meille kaveri asentaa tänään uuden koneen, en tiedä minkälainen operaatio on kyseessä, kun en näistä vekottimista ymmärrä. Joten jos minusta ei kuulu lähipäivinä pihaustakaan, niin syy on temppuilevan koneen :))
Lintsulla kaksi kulmahammasta puskenu läpi, aika kivuttomasti ovat tulleet, hyvä niin.
Onskalle onnittelut kävelystä, nopsaan se sitten tapahtuu kun aika on.
Lapsiasiaa, olen tyytyväinen isoon ikäeroon. Itseni tuntien en olisi jaksanut kahta pientä, varsinkaan kun Lintsu oli kovin itkuinen ekat neljä kuukautta. Ihanne olisi musta ollut tehdä kakkonen, kun esikoinen menee ekalle. Myöhästyttiin tästä pari vuotta :)) syystä jos toisestakin.
Pressa: Vaalikoneessa tärppäs Soini lähimmäksi, mutta häntä en aio äänestää. En ole tehny vielä päätöstä.
Hilu
Taas täällä ja taas korvatulehdus ja taas tulehdus ruokakokeilun tms. seurauksena. Voi sonta. Ai niin ja taas valitusta. Zorge.
Vähän uutta väriä antaa ruoka-ainekokeiluihin tuo, jos aina tulee korvatulehdus kun ruoka ei sovi. Ja tulehduksiiin ei voi antaa antibioottia, kun sitten ei käy nekään ruoat, mitkä ennen.
Kokeilin Väkkärälle ruusunmarjaa, joka ennen joulukuun alun ab:a sopi. Ehdittiin kolme päivää sillä herkutella, tänään eka limakakka ja -simsalabim- korvatulehdus. Voi sanonkomämikä...
Mitä voi tehdä, kun ei enää jaksa tätä? Niinkun oikeesti? Voidaanko me mennä a-sairaalaan sanomaan, että ennen ei lähdetä kun on pojalle mitä syödä? Vai olisiko Lapinlahti, kavereiden kesken Lappari, kuitenkin parempi osoite? Siis minulle, ja poika a-saikkuun?
Melkein olen ihan hyvällä tuulella, ja melkein iloinen ja melkein rauhallinen, mutta jos yhtään joku tökkäsee väärään suuntaan, tulee kyllä itku. Onneksi meillä on sentään paaaaaljon nenäliinoja, on mihin tyrskiä.
Ja jii-haa, olen maanantaina menossa kahden ystävän kanssa ulos syömään. Ainakin siihen asti aion jaksaa :) Sen illan jälkeen jaksan varmasti taas enemmän.
Hassua, että vaikka ei jaksaisi mitään enää, niin ei auta. On vaan pakko. En edes tiedä, miten toimisin, että luovuttaisin. Jos saisin valita, laittaisin rastin ruutuun " ei jaksa" , mutta ei kukaan ole tarjonnut kuponkia ruksittavaksi.
Miten syysmammojen osteluretket on menneet? Kyllä juttu on niin, että tämän maan talous syöksyisi lujasti ilman meitä :) Tai siis teitä, jotka ostatte :) Meidän perhe kyllä osallistuu myös talkoisiin, mutta me maksellaan vain lääkäriasemille...
Pressag: Lienen valintani tehnyt. Vaalikone auttoi, mutta ei valinnut puolestani. Eri firmojen koneet ovat antaneet toisistaan poikkeavia tuloksia, riippuu selkeästi kysymyksistä.
Poliitikan seuraaminen ei koskaan ole ollut ykkösharrastus tai muu mielenkiinnon kohde. Ehdottomuuksien kannattajat ovat pelottavia, ja kommunismi. Olisi kiva löytää kiihkotonta tietoa puolueista. Nyt vaalien alla olen piipahtanut muutaman puolueen sivuilla. En ole osannut sen perusteella tehdä niiden välille suurta eroa, kaikkien puolueohjelmat tuntuvat samoilta, mutta eri painotuksilla ja kiertoilmauksilla.
Presidentin vaaleissa äänestän henkilöä. En sukupuolta, enkä puoluetta. Puolue vaikuttaa kyllä, joitain ehdokkaita en äänestäisi vaikka olisi mikä supersankari ehdokkaana, jos siis puolue pahasti mättäisi.
Lähdemme elokuvavuokraamoon - sieltä saa myös irtokarkkia. Syömisen hallinta ja lapsen sairastaminen siihen liittyvine huolineen on huono yhdistelmä.
Kiva kun olette täällä, sau ja pus :)
" Hassua, että vaikka ei jaksaisi mitään enää, niin ei auta. On vaan pakko. En edes tiedä, miten toimisin, että luovuttaisin. Jos saisin valita, laittaisin rastin ruutuun " ei jaksa" , mutta ei kukaan ole tarjonnut kuponkia ruksittavaksi."
Pönksy myös pipi. Yö oli melkein heikoin esitys meidän taloudessa... Ainakin silmätulehdus on. Korvien vuotamista vielä odotellaan.
Otettaisko pitkä voimahalaus?
Kävin tänään kampaamossa pätkäisemässä itselleni ayapit. Paitsi että väri jäi omemmaksi.
Voi sitä Pönksyä :( Ei varmaankaan kannata kauaa odotella lääkäriin menoa, jos ei helpota. Ne putken ketaleet kun saattavat tukkeentua. Kannattaa minusta mennä Oikealle Korvalääkärille.
Halitaan vaan.
Hauskasti kuvasit uutta tukkaa :)
Jussi Chydeniuksen basso laulaa korvani juuressa, minulle, vain minulle, että olen kertosäkeen nainen. Olen kuulemma kuin hyvän kirjan aihe ja saan hänet kestämään mitä vaan. Hykertelen mielihyvästä, mikäs siinä. Komea ja pitkä mies ja ah, mikä ääni.
Taitaisi sopia suoraan Sinä Minän romanttisiin novelleihin. Perheen miehet siis poissa ja musiikkia saa soittaa oman maun mukaan. Ei ole mitään syytä siivota, joten otan levon kannalta. Mielihyvää kannoin Ikeasta sopivassa määrin. Kotona on nyt Len -lakana pojan sänkyyn, Jakk -likapyykkikassi ja Solgull -verhot. Puhumattakaan äärettömän kätevästä Dofta -tuoksukukkapussista, joka raikastaa vanhan talon hajun vaatteista. Oikeasti seura oli pääasia, kiitos Ankkis.
Huomaatteko kuinka järkevästi olen rahaa käyttänyt? Mies ehdotti kyllä suunnitelmiini, että itsellekin voi kuulemma ostaa, jos ostattaa. Enhän minä nyt itselleni, ansaitsisinko moista? Vaikka ihan oikeasti, ei huvita ostaa mitään vaatteita, kun kohta ne ei taas käy.
Tähän väliin kävin lukemassa kuulumisenne. Oooiiikeein piiiiitkä ja voooiiimakas rutistus kaikille, joiden ruudussa lukisi ¿en jaksa¿, ainakin Lempille ja Ayapille.
Taitaa meidän nuhanenä lähettää tuoksumerkkejä. Töihin, mars.
Kukkuu
Hipsu, minä jo hetkeksi unohdin vaalit ja luulin, että NykäsMatti oli teidän kaupassa:) Ehkä tämä surkea julkkis jäi mieleen, kun lehdessä oli arvostelua kyseisestä hemmosta tehdystä leffasta. Jossain oli hyvin sanottu, että jos Nykäsestä tai muista turhista julkkiksista on isoja otsikoita lehdissä, niin maailmalla ei ole tapahtunut mitään suurta:)
Shoppailua. Nyt ette usko, mutta Keilin voi todistaa:) Minä ostin hääjuhlavaatteet 30 eurolla!!! Hame 15 egeä ja toppi 15 egeä. Eikä henkkamaukkalaatua, vaan Aleksi 13 oli mun hankkija tällä kertaa. Wow! En kyllä tiedä laitanko noita häihin, mutta jos ei Stokkan pukeutumisneuvojan avulla löydy parempia, niin noi on ihan hyvä vaihtoehto! Huivi harteille löytyy omasta takaa ja toivottavasti kengätkin.
Ilta oltiin tupareissa Kirkkonummella. Oli kivaa ja lapsetkin viihtyi tosi hyvin! Onnistunut päivä siis!
Jaksua tulehdustupiin! On se kumma miten sitä vaan pakon edessä jaksaa. Tai eihän sitä oikein jaksa, mutta pakko on toimia ja hoitaa lapset.
Lempo, on varmaan kivat hiukset! Muutos piristää kummasti! Minä edelleen tykkään kikkuroistani, vaikka ne onkin aika tavalliset loivat kiharat tällä hetkellä. En meinaa saada oikein ryhtiä niihin taas.
Tämä lopettaa täältä. Hyvillä mielin tänä iltana! Kiitos Keilin seurasta päivällä! Olit iso apu!
T: Ynis
sanoo Pikku Myy onnettomasti rakastuneelle Nipsulle.
Helmi on vidiootti, nenä tesviissiossa kiinni seuraa Muumipeikon kihlausta ja Nipsun rakastumista - päivästä toiseen. Mikään muu ei ole kiinnostavaa ja nuita kahta pätkää voisi katsoa varmaan ziljoona kertaa peräkkäin. Pitäisikö tuosta huolestua? :)
Meillä on ollut sellaisia päiviä (ja öitä), että olen ollut Muumeille kiitollinen... vaikka ennen kuvittelin ettei minusta tule sellaista äitiä, jonka lasta videot kaitsevat... blaablaa.
Heti sen jälkeen kun kävin täällä retostelemassa sairastamattomuuttamme Hellu sai viiiiiiiiruksen. Viiiiiiiruksen jälkeen tehtiin pari poskihammasta ja sitten oli se tapaturma. Viiiiiruksesta jäi myös korvatulehdus, jota kipuiltiin varmaan pari viikkoa kun en tajunnut asiain tilaa, vaan hammas- ja kaatumisturmahommeliksi luulin. Hohhoijjaa.
No sunnuntaina mekin saatiin sitten kammoksumamme antibiuutit ja elo on vähän helpottanut... tällä viikolla olen nukkunut yli 3 tunnin pätkiäkin, jiihaa, siitä alkoikin olla jo yli kuukausi kun viimeksi... Nyt Helmi sitten nukkuu kai jotain kiintiötä täyteen: viime yönäkin yli 12 h ja siihen päälle yli 4 h päikkärit... varmaan olisi nukkunut enemmänkin, mutta herätin.
Unettomuutta tai väsyä kaameampaa kuitenkin on kipuisan lapsensa katseleminen. Ihan horroria. Joten ISOISO HALI täältä ainakin Lempolle ja Ayapille! Ynnä ylimääräinen jaxulähetys. Ynnä kaikki mahdollinen ja mahdotonkin Woima!
Oli mulla jokin asiakin, mutta meni nyt märehtiessäni tiehensä. :)
Selkäilen jahka saan tuon kääpiön unipuulle,
pus,
m:) + " muu muu" + H
Ei, vaikka vuokraamo (ja karkit!!!) jäi käymättä. Sinne ehtii vielä, jos oikein tiukka paikka tulee.
Kiva kun kävit merssu, (oletko sinä se syysmammojen Merzedes?) tule pian taas, tule!
G: Jos olisit auto, niin mikä? Perustele kans, jooko?
Vastaan omasta puolestani myöhemmin, merkin tiedän mutta mallia täytyy vähän miettiä.
Palauttaa ei saa ja takuuehdotkin on aika surkeat. On vaan otettava kaikki vastaan mitä, lasten myötä tulee. Niin ilot kuin surut. Monesti vaikeassa tilanteessa olevalta kysytään: " Miten sä jaksat?. Mä en ainakaan jaksas." Mutta kuiten Ayap niin osuvasti sanoin, kun ei vaan voi valita, ettei jaksa. Niin, tai eihän kaikki jaksakkaan vaan sairastuvat itse, henkisesti tai fyysisesti. Muuta en voi sanoa kuin voimia, halauksia ja myötätuntoa Ayap, Lempo, Aavis, Mersu ja moni muukin, joka jäämainitsematta ja jonka on vaan jaksettava.
Tänään mä en jaksais parisuhdettani :(
Pile
Meillä on todella tiedossa herkuttelu vkl, halusi tai ei. Synttäreitä tiedossa molemmille päiville.
Nyt odottelen, että kehtaan herättää miehen ja lähden salille. Mies kotiutui " edustusjuhlista" poikkeuksellisen myöhään, joten ihan heti en viitti herättää.
Ei mulla mitään asiaa ollut....
Pilette