Miten te jaksatte alkuraskauden vilkkaan esikoisen kanssa?

Lapsia on 3 (5v 2kk, 2v 10kk ja 10kk) ja rv10.



Kaikenlisäksi meillä muutetaan 4 kertaa pienempään asuntoon tällä hetkellä, joulu tulossa ja mulla kaamee raskauspahoinvointi ja muutenkin olo tosi tukala. Aikaisemmat raskaudet ovat olleet helppoja ja lähes huomaamattomia. No ehkä mä kuitenkin stressaan tästä muutosta joka on väliaikainen, kunnes löydämme oman kodin ja kaikki on nyt vähän sekavaa, tiedä sitten vaikuttaako se tähän. Mutta koitan tämän kuitenkin ottaa positiivisesti ja löytää niitä piristäviä hetkiä.



Ei se maailmaa kaada jos lapset syövät pilttiruokaa ja hima on kun kaatopaikka ja mikä tärkeintä, lapsille dvd:t pyörimään ja mamma lepään sohvalle kuopuksen kanssa.

Mulla on 2,5-vee esikoinen, ja sinänsä helpompi, että kävelee itse pitkiäkin matkoja ja on aika itsenäinen touhuissaan. Mutta mullakin on ihan törkeä alkuraskauden väsymys, mitä olen parannellut laittamalla esikoisen siekailematta tunniksi videoiden pariin, kun äiti ottaa vieressä nokoset. Muuten ei olisi jaksanut.



Ruoissa myös pahimman oksentelukauden yli menin siitä, mistä aita on matalin, eli tein pahimpina päivinä mikroaterioita lapselle ja hengittelin ikkunan vieressä raikasta ulkoilmaa lapsen syödessä. :)



Onneksi se raskas alkujakso on kuitenkin suht pian ohi, etkä ansaitulla laiskottelulla tee lapsellesi traumoja. :) Tee elämä vaan nyt itsellesi mahdollisimman helpoksi, kohta on jo parempi olo!

Loppua kohden tulee loppuraskauden vaivat. Sitten vauva syntyy, ja häntä pitää hoitaa ja samalla itse olet vielä ehkä kipeä synnytyksen jäljiltä.

Ja sitten se vauva alkaa liikkua ja esikoinen on ehkä mustasukkainen.

Jne jne. Että kyllä se " välitila" tuli jäädäkseen n. 2-3 vuodeksi ainakin, kunnes lapset ovat vähän isompia, ellet sitten tee vielä lisää lapsia...

Esikoinen on ehkä vilkas mutta jo 9v. Eli häntä ei tarvitse kanniskella enää, ja jos haluan ottaa päikkärit työpäivän jälkeen, niin hän ymmärtää olla herättämättä minua. Osaa laittaa itselleen pientä syötävää, eli ei ole enää täysin paapottavana.



Ehkä olisi kannattanut sitä ikäeroa miettiä ennen kun alkaa suunitella toista raskautta.....

Purkkiruokaa lapselle aika paljon, koska ruuanlaitto teki tosi pahaa. (tosin ne purkkiruuatkin on toisaalta aika kamalan hajuisia, jos hajut on se vaikea paikka.) Onneksi esikoinen oli vasta juuri vuoden, joten nukkui vielä kahdet päiväunet ja sain itsekin nukuttua. Ja siivoamista ja muuta ei tehty, ei se parin kuukauden " laiskottelu" loppujen lopuksi mihinkään katastrofiin johtanut ja sitten taas keskiraskaudesta alkaen pystyttiin touhuamaan ihan tavalliseen tapaan, joten tuskin lapselle mitään traumoja jäi äidin vetelyydestä. Niin ja ne pahimmat yrjöviikot mies taisi tehdä lyhyempää työpäivää ja sitten teki miinustunteja takaisin, kun oloni parani.



Oli varmaan hyvä, että esikoinen oli noinkin pieni, niin ei tajunnut hermostua, kun ulkoilut ja aktiviteetit oli jonkun aikaa vähissä eikä tajunnut varmaan sitäkään, että joskus jouduin käymään oksentamassa esim. kesken syömisen. Toisaalta jos lapsi olisi ollut isompi, sitten olisi voinut hyödyntää pahimpina aikoina videoita tai vaikkapa naapurin hoitoapua ulkoiluun.



Tsemppiä!

vipattaa, kuten monesti liian nuorena esikoisensa saaneille joskus käy...



Oletko herännyt jotenkin väärällä jalalla, kun tuommoista vastausta ap:lle aloit väsätä?

On jaksettu vaihtelevasti. Esikoinen oli alussa 8kk ja erittäin vilkas. Väsymys oli aivan kamalaa ja enpä välttynyt pahoinvoinniltakaan...

Pahimpina päivinä hoidin vain pakolliset asiat, vaipanvaihdot ja syötöt, muuten makasin sohvalla ja nukuin kaikki hetket kun lapsikin nukkui.

Mutta kummasti sitä on vaan ollut pakko jaksaa...

Toisaalta touhuuminen on auttanut välillä niin, ettei pahoinvointi ole niin mielessä koko aikaa...

Ja mitä tohon raskauden suunnitteluun tulee, meillä tämä toinen tulokas ei ollut suunniteltu.

Elämää kun ei ihan noin vaan suunnitella.

Toki kyllähän kaksi aikuista ihmistä tietää miten voi käydä ilman ehkäisyä, mutta se että olisin " hoitanut raskauden pois" , olisi ollut silkkaa typeryyttä kun kuitenkin toiveessa on lapsia joskus lisää...

Se vaan tulee nyt sit aikaisemmin mitä " piti" ja väsymys ja pahoinvointikin on kuitenkin vain hetkellistä...

Ja teille jotka sanotte " mitäs sitten valitatte" :

Ihmisen perusluonne kun tuppaa olemaan vähän semmoinen että valitetaan, mutta toki sopeutuvainen!!!

TSEMPPIÄ AP:LLE!!! EIKÖHÄN SE TÄSTÄ HELPOTA!!!

Vierailija:

vipattaa, kuten monesti liian nuorena esikoisensa saaneille joskus käy...

Oletko herännyt jotenkin väärällä jalalla, kun tuommoista vastausta ap:lle aloit väsätä?

Entä jos olenkin saanut esikoisen 29-vuotiaana ja nyt olen 38v??

En ole noussut väärällä jalalla, mutta ihmetyttää vaan välillä kun ihmiset ensin alkaa " tehdä" toista lasta pienellä ikäerolla ja sitten heti perään alkavat ihmetellä että mitenköhän jaksavat??!!?? Eikös ensin olisi pitänyt miettiä miten jaksaa ja vasta sitten alkaa suunitella raskautta.

Ja siitä että lapsista ei ole seuraa toisilleen isosta ikäerosta, niin olen kyllä nähnyt tätä seuraa. Kaverin lapset, ikäeroa 1v7kk, tappelevat aamusta iltaan. Aina on jommalla kummalla jokin pielessä niin että huutaa. Mitään yhteisiä leikkejä ei ole, vaan rikkovat toistensa leikkejä, ja ovat jo teloneet toisiaan näissä riidoissa, kun äiti ei ehdi joka sekuntti vahtia. Eli se siitä ihansta seurasta.....

T.2

Tolla perusteella ei olis kannattanut edes syntyä, ois pitänyt vähän miettiä silloin tulevia vaikeuksia.

Elämä on siitä oikukasta, että etukäteen ei voi kaikkea ennakoida eikä taritsekaan.

En tiennyt, että oksentaisin koko neljännen raskauden ajan, mutta siinähän sinnittelin miten parhaiten taisin. Ja nyt olen raskaana vaikka arveluttaa kuinka jaksan jos yhtä paha olo kuin viimeksi. Ja lisäksi olen vielä töissä.

Ap:lle jaksamista ja tosiaan tee vain se mikä on pakko. Onnea odotukseen!

Minä tulin raskaaksi kun kuopus oli 10kk ja seuraava 2v9kk ja sitä seuraava eskarissa.

Siis kaksi pientä vilkasta ja eskarilainen.

Aamut meni jotakuinkin näin.. lapsille aamupalaa, ite yrjöllä vähän väliä.. Lapsille vaatteet.. ite yrjöllä.. Lapset rattaihin ja eskarilainen eskariin.. Yleensä paha olo jo helpotti, jäljellä vain heikotus. Joskus yrjösin kävelymatkalla.

Takaisin tullessa lapsille filmi pyörimään ja ite makasin sohvalla, välillä yrjöllä.. Söin vasta noin lounaan aikoihin jotain itekin kun sain muutaman suupalan alas. Lapsille siis lounas ja itselle vielä jääkaappikylmiä hedelmiä.

Puolen päivän jälkeen eskarilainen haettiin eskarista ja pienemmät nukahti rattaihin matkalla. Kotiin tullessa itekin menin nukkumaan loppupäikkäreiksi, itkuhälytin vaan rattaihin ja unta kaaliin.

Välipalat ja muut sujui jo hyvin kun itsellä ei enää tehnyt häijyä, vain väsymys painoi ja tokkuraisuus vaikka juuri olinkin ottanut ainakin tunnin päiväunet.

Taas avuksi video ja ite nuokkumista sohvalla.

Onneksi eskarilainen oli kotona ja sanoi aina jos pienet yrittivätkään hilpaista keittiöön (olisivat tehneet pahojaan) tai muuten lähtivät pois olohuoneesta, tosin yleensä olin kyllä itekin hereillä vaikka makasin silmät kiinni.

Ruokaa tein niin että käytin puolivalmiita eineksiä, esim pussikastiketta ja kaupan lihapullia, lisäksi keitin vain perunat ja tein helpon salaatin.

Mies kun tuli kotiin, painuin itse yläkertaan nukkumaan pariksi tuntia ja mies otti lapset hoitoonsa. Vasta näitten unien jälkeen olin vasta " normaali" , eli vasta noin klo 19 elämä voitti! Silloin kävimme vielä ulkoilemassa kaupassa ennen kuin piti taas aloittaa iltapuuhat.. Illalla sitten jaksoinkin pitää miehelle seuraa (meidän yhteinen hetki) ja meninkin nukkumaan joskus 22-23 aikoihin.

Yöunet olivat kyllä katkonaisia kuopuksen takia, joten sekin rasitti.. vasta nyt on kuopuksemme alkanut nukkua kokonaisia öitä.

Näin siis elämämme jatkui jonnekin rv 16-18 asti, missään perhekerhoissa tai muissa en yksinkertaisesti jaksanut käydä!

Mutta aika aikaansa kutakin..



Nyt olen rv 34 ja ongelmat on toisenlaiset.. Iso maha on tiellä, liitoskivut vaivaa, kuopus on nyt 1v5kk ja seuraava päälle 3v. Menoa riittää, mielikuvitustakin löytyy.. pahojaan tekevät yhdessä minkä ehtivät ja minä lyllerrän perässä siivoamassa jälkiä. Milloin hyppivät pöydillä, milloin pomppivat portaissa.. miloin levittävät sokerikipon keittiön lattialle, milloin leikkivät wc-harjalla..

Mietin vain että aika aikaansa kutakin..

Yritän selviytyä, vaikka välillä se tuntuukin äärimmäisen vaikealta.

Välillä ajattelen, että täytyy muistaa, että nyt on vielä helppoa! Kohta on vauva vielä hoidettavana tän kaiken päälle =D

Nythän on vielä helppoa kun vauva kulkee helposti masussa mukana, vaikkakin liitoskipujen ja turvotusten kera.



Koitetaan pärjätä! Lapset on kuitenkin pieniä vain hetken.

Me ehditään nauttia rauhallisuudesta sitten joskus kun lapset on koululaisia.. tai murrosikäisiä.. tai vaikka viimeistään kun ne on aikuisia ja he nauttivat omista vilkkaista taaperoistaan.. Tai ihan viimeistään me saadaan olla rauhassa sitten vanhainkodissa ;) Muistellaan silloin vessanpöntön halailua, levitettyjä sokerikippoja, maisteltuja saippuoita, vessanharjalla pestyä kuopusta.. alas vedettyjä pöytäliinoja ja hemmetillistä VÄSYMYSTÄ!! Hermojen menetystä, huutoa ja parkua.. ja pieniä käsiä jotka takertuivat tiukkaan haliin äidin kaulan ympäri.. ja sitä maailman suloisin ta kuolaista pusua =)



Päivä kerrallaan, elämä voittaa. Vaikka välillä on raskasta niin kyllä tää äidin elämä palkitseekin. (viimeistään iso-iso-äitinä vanhainkodissä ;))



t. itsekin välillä poikki-puhki-väsynyt, mutta yritän ajatella positiivisesti..