Eikö muilta äideiltä mee koskaan hermot?
Miten toimitte kun vauva alkaa hermostuttaa? Mullon tosi paha mieli ja huono omatunto, oon varmaan ihan kauhee äiti kun välillä tulee kivahdettua, joskus jätän vauvan pinnikseensä huutamaan jos nukahtamisesta ei meinaa tulla mitään ja poistun paikalta kun meinaa mennä hermot. Joskus oon antanu uninallelle kyytiä ja vauva on kattonu ihmeissään et mitä se äiti meuhkaa. Sitä kun on vauvan kanssa 24h, itkut ja kitinät käy jossain vaiheessa päivää hermostuttamaan ihan kympillä. Ja jälkeenpäin harmittaa... Eikö muilla oo tällasia ristiriitasia tunteita vauvaa kohtaan? Oma vauva on maailman rakkain mut välillä tosi raivostuttava. OIs kiva kuulla toisten selviytymiskeinoja, mistä ammennatte voimaa ja viisautta olla hyviä äitejä!
Kommentit (35)
juu no et oo ainut kellä palaa pinna..en kyllä ikinä halua pojalle mitään pahaa..mut raastaa välillä hermoja kun ei millään tahdo nukahtaa.. :/ huuto kestää n.30min max..muuten poika on ku enkeli :) miten saat huudon loppumaan?
Olipa helpottavaa lukea että on joku toinenkin jolla palaa välillä pinna. Eli kyllä se hermo menee täälläkin ja varsinkin just tuohon kitinään ku mikään ei auta. Ja varsinkin jossain aamuyön pikkutunneilla...
Ja hetikohta on paha mieli, hirveät omantunnontuskat ja harmittaa ku tuli polttaneeksi päreensä. Muutaman kerran olen joutunu jättämään vauvan huutamaan ja menemään keittiöön juomaan vettä ja rauhoittumaan. Ja sittenhän se vauvakin yleensä rauhottuu ku äiti on rauhallinen.
Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi neuvolassa varoitellaan ravistelemisen vaaroista. Aluksi ajattelin että kuka hullu nyt omaa lastaan niin kovaa ravistelis, mutta nyt tiiän miksi siitä puhutaan...
Hyvää jatkoa ja pitkää pinnaa!
Kyllä oli välillä pinna tiukassa kun meidän neitillä ilmeisesti _jo nyt_ uhmaa vaikka ikää 10kk :/ Omaa tahtoa löytyy niin vietävästi. Hyvä asiahan se on mutta välillä ottaa niin pattiin.
Nyt nukutaan yöt mutta joskus aiemmin kun oli oikein väsy niin pääsi poru itseltääkin kun toinen vaan itkee ja itkee. Meil isi viel paljon töissä joten kestettävä oli. Jos likka tosissaan itkee ja hermot meinaa mennä, laitan likan pinnikseen ja painun vaikka ulos hetkeksi. Ja taas on virtaa :)
Meillä kaiketi vielä suht " helppo" lapsi, siis ollu terve eikä koliikkia, perustyytyväinen jne. Itselläni on aina ollut tosi lyhyt pinna. On kyl kasvanu megalomaalisen paljon synnytyksen jälkeen.....
Joskus kun likka kiukuttelee ja paiskoo leluja, saatan tehdä jotain aivan päätöntä. Laitan vaikka musiikkia ja käyn tanssimaan ja pelleilemään. Ei siinä kauaa VOI lapsikaan parkua kun äiti on niin hassu :)
Huumorilla yritän siis päästä pahimmat jorpakot yli. Tai sit jos on " kriisi" niin laitan tytön vaikka rattaisiin ja pulkkaan ja lähden lenkille. Helpottaa yleensä molempia :)
Tsemppiä kaikille äideille! Ei tää äitiys aina niin herkkua ole!
pari kertaa isiparka saanut kokea kovia. Tulee töistä ja minä olen ovella kun myrskyn merkki tyttö sylissä ja sanon " ota sinä tämä, lähden nyt ulos!" No oon ulkona ehkä puoli tuntia ja tuun takas :)
Mulla myös menee välillä hermot. Hermot menee yleensä silloin, kun itse on ihan rättiväsynyt ja lapsi ei nuku. Silloin olen tehnyt niin, että olen vain kylmästi laittanut lapsen pinnasänkyyn nukkumaan ja mennyt itse omaan sänkyyn. Vauva on sitten itsekseen nukahtanut. Lapseni ollessa 2-3 kk kitinä, itku ja levottomuus otti myös hermoista. Ärsyttävintä oli, kun mieheni ei tuntunut ymmärtävän ärtymystäni. Hän ei ymmärtänyt, että jos on lapsen kanssa 24 h/vrk, ei aina jaksa olla se aurinkoinen äiti, etenkin jos on suurimman osan ajasta kahden lapsen kanssa miehen ollessa töissä. Ja tietenkin minusta tuntui, että olen huono äiti..syyllisyyttä lisäsi myös se, että sanoin joskus rumasti lapsi-rukasta.. esim. " voi v että mulla ärsyttää tuo kakara" ..Tosi hyvä, että tämä asia otettiin puheeksi, sillä minusta tuntuu, että äitien kielteiset tunteet ovat jotenkin tabu. Minusta väsymys ja ärtymys kuuluvat myös äitiyteen eikä se missään tapauksessa tarkoita sitä, että olisi huono äiti!!!
vauvan kanssa mutta 5v esikoisen kanssa kylläkin. Raasu pieni :) Puran kiukkua ja väsymystä häneen jos vauva huutaa..komentelen. Sitten illalla talon hiljennyttyä on aivan kökkö olo....no, onneksi käyttäytyminen ei ole päivittäistä. Pidän kiinni siitä, että esikoinenkin saa aikansa. Viikon päästä lähdemme kaksin Tukholmaan.
Niin, mietinkin miten ihmeessä jaksan tuota vauvaa(huutoa), esikoisen kanssa olin tosi kärsimätön(kun huusi).
Kiitos Muppetsi että otit tämän aiheeksi. Ei äitien tosiaan aina tarvitse jaksaa ja olla aurinkoisia, vaikka vauvojamme yli kaiken rakastammekin.
Tässä oma tunnustukseni: Kerran (lue taas kerran ;) kun tyttö kitisten ja huutaen vastusti nukkumaanmenoa ja itsellä oli pää levitä väsymyksestä, purin turhautuneena pinnasängyn reunaa. Ai että on hävetti aamun valjetessa kun reunasta oli maali lähtenyt ja äipän hampaan jäljethän ne siinä loistivat. Enpä ole niitä vielä saanut peitettyä, aika noloa =)
Halauksia ja jaksamista kaikille!
... " hei en mä tällaista tilannut, saako tän palauttaa?" Mun mielestä toi oli silleen hyvin kiteytetty, kun puhuttiin ystävän kanssa siitä, että joskus tuntuu siltä, ettei kohta enää kestä, kun iltaitkuja oli meilläkin putkeen semmoinen 2kk. Siinä tilanteessa sitä tuli sanottua miehelle, että hei mä en oikeesti enää jaksa/kestä ja mies sitten astui remmiin. Pari kertaa kun sen sai ääneen sanottua, niin mies tajusi ihan itsekin tulla tarjoutumaan... Meillä siis tämä yöunille nukahtaminen oli semmoista huutoa... yleensä huuto alkoi kahdeksan korvilla kestäen 3 tuntia yleensä. Tiedä häntä sitten oliko koliikkia vai ei, alkoi siinä 6 viikon iässä, mikä on yleensä kuulemma sitä suurinta huutoikää.
Minulla on ennestään jo 2 lasta enkä koskaan, KOSKAAN heille vauvana hermostunut, en koskaan ajatellut, etten jaksa... Mutta hepä eivät huutaneetkaan. Tämä kolmas kaveri sitten tosiaan oli tuommoinen iltahuutaja, mutta se päättyi sitten siinä 3kk ikäisenä. Vielä joskus saattaa unta huutaa, mutta se ei kestä enää kuin varmaan 5 minuuttia.
On tosiaan hyvä, että uskallamme ääneen sanoa, että nyt menee hermot ja vaikka sitten purra sitä pinnasänkyä ;-) (se oli aika hupaisa) - pääasia on tosiaan se, että ei pura sitä kiukkua siihen vauvaan.
Ja tosiaan näin kolmen lapsen kokemuksella voin sanoa, että äidin omatunto ei lakkaa koskaan kolkuttamasta. Kun tuosta vauvaiästä päästään eroon ja alkaa taaperovaihe ja puhumattakaan tuommoisesta eskari-ikäisestä, niin sitä tulee huudettua ja karjuttua ja sitten pyydeltyä anteeksi ja on paha mieli kun oli äkkipikainen ja meni huutamaan, vaikka kaikki oppaat sanovat toisin...
*huokaus* tämä on tätä äidin elämää. Ja kuinka hirveän kamalasti me noita ihania lapsiamme rakastetaan =)
- Unna ja pojat 4kk, 2½v ja ihan kohta 7vuotta täyttävä -
mutta isojen kanssa menee joskus. Rasittavinta tällä hetkellä on vauvan kanssa syöntitappelut.... Mutta yritän ymmärtää asian hänen kannaltaan. Nyt meillä sujuu nukkumiset hyvin mutta sillon oli rankkaa ja tuli itseltä monet itkut kun vauva roikkui tississä koko yön enkä itse saanut nukuttua.
Minulle tuo tietysti vaihtelua ja rytmiä päivään isommat lapset, musta oli aika ajoin tosi rankkaa olla pelkän vauvan kanssa 24h/vrk.
Ilmoittaudun mukaan. Vauva ei rasita, vaikka välillä käniseekin, kun on vielä niin pieni ettei muuten osaa pahaa oloaan ilmaista (5kk). Mutta isotsisarukset 2v ja 3v vievät tämän äidin kohta hermoromahduksen partaalle. Kun mitään ei totella vaikka osattaisiin, kun pissataan provokatiivisesti housuun jos pikkuveli saa liikaa huomiota, kun sotketaan kaikki ruoka jos ei koko ajan ole vahtimassa, kun hypitään päällä kun yritän jutella vauvan kanssa lattialla, kun rääytään yöllä eikä nukuta.... lista on pitkä.
Rakastan lapsiani yli kaiken mutta nyt on pinna niin kireällä vauvan korva- ja silmätulehdusen ja rs-viruksen takia, että laittaisin kaikkein mieluiten isommat hoitoon. Saisivat siellä ainakin enemmän virikkeitä kuin täällä kotona, kun kaikki aika menee vauvasta huolehtimiseen, sen pystyssä ja sylissä pitämiseen, että se saisi henkeä. Innokkaita lastenhoitajakandidaatteja otetaan vastaan!
tiia ja lapset 5kk, 2v1kk ja 3v3kk
Kiitos Muppetsi hyvästä keskustelusta, saa vähän purkaa huonoa omaatuntia ja pahaa mieltä ja huomata etten ookaan yksin!
Amelie, kerroit purreesi pinnistä. Tiedän tunteen ja oon meinannu tehä ihan saman. Joskus tekee mieli paiskoa tavaroita ja kiukuta oikein kunnolla mut mitäpä se auttaa. Vauvan uninallen oon kuristanu jo monta kertaa! JOku mainitsi et ymmärtää nyt miks ravistelusta puhutaan. Se kieltämättä tulee mieleen kun toinen hysteerisenä huutaa ja oma pinna on lopussa mut en kuitenkaan ravistele. Rumasti tulee ajateltua ja joskus pahojakin juttuja mut ne on vaan ajatuksia.
Jostain luin et itku loppuu aina aikanaa. Mua se ei ainakaan kauheesti lohduta, oma pinna kun tuntuu loppuvan aina vähän sitä ennen... Mut ihmeesti sitä jaksaa päivästä toiseen itkuja ja kitinöitä ja silti sitä lastaan rakastaa vaikka se kiukkuis. Kai sitä on vaan vaikea sietää tollasen avuttoman pikkusen " huonoa käytöstä" ; jos joku toinen huutas sulle ja repis tukasta, kyllä varsin suuttusit ja saattasit huutaa takas ja tukistaakin.
Jaksamista kaikille ja ihana kun ootte ollu kuulolla ja tunnustaneet omat " syntinne" . Ihana huomata ettei oo yksin!
Tapahtui siis lähipiirissäni.
Eli lapsia kaksi, ikää tuolloin 2.5v ja 6kk. Tämä esikoinen on aina ollut todella ränttäntänttä, tempperamenttiä löytyy ja se ilmoitetaan. Tuolla 6kk poitsulla oli sit ollu muutama tosi kitinä päivä. Ei nukkunu oikeestaan kun pari tuntia kerrallaan. Tämän äidin isä tekee reissuhommeleita ja oli juuri ollut viikon ulkomailla.
Äidiltä sit ykskaks katkes pinna kun tämä 6kk vain itki ja kiukkus pinnasängyssä. Esikoinen teki omia temppujaan, oli juuri käynyt likaisilla käsillään käsittelemässä puhtaita pyykkejä.
Äiti oli huutanut 6kk;lle että nukutkos nyt ja ole hiljaa! Oli vatkannut pinnasänkyä aika kovaotteisesti. Esikoinen oli säikähtänyt tilannetta ja soittanut äidin kännykällä iskälle ja sanonut: Haloo tohtori, täällä on veikalla joku hätänä!
Siinä vaiheessa äiti herpaantui täysin, otti molemmat lapset halauksiin ja hetken päästä kaikki oli taas ok.
Eli äiti ei ole mikään yli-ihminen joka vaan jaksaa ja jaksaa! Pinna menee varmasti jokaisella äidillä joskus!
Niin ja mainitaan nyt vielä erikseen jos jollain jäi väärä käsitys..tämä äiti ei todellakaan ole väkivaltainen eikä tuossakaan tilanteessa satuttanut lapsiaan. Tietysti paha juttu oli kun lapset säikähtivät tilannetta.
Mieheni osaa varmaan jo unissaan lauseen, että: " nyt tästä huushollistä lähtee joko mukulat tai emäntä" .
Ja monta kertaa!Tyttö on nyt 10kk,iloinen " tättähäärä" ,mutta ah,niin kovin itsepäinen.Kovasti touhuaa,niin hyvässä kuin pahassakin.Suurimmaksi osaksi mulla palaa käämi,kun ruokaillessa pärisytetään ruoka pitkin poikin,hierotaan ruokaisia sormia silmiin jne.Mä en kertakaikkiaan kestä tota ruoan kanssa puleeraamista.Mä olenkin aloittanut kuuluisan " Afrikassa lapset näkevät nälkää" -puheen,vaikka eihän tyttö mitään ymmärrä.Keittiössä desibelit nousee aika rankastikin,mutta tyttö ei kyllä ole kertaakaan edes pelästynyt,joten hukkaan taitaa mennä.
Kitinää mä en kestä juuri ollenkaan.Meillä kun 99%:sti kysymyksessä ei todellakaan ole mistään hädästä,vaan huomion hakemisesta tai tekoitkusta.Tekoitkuun olenkin alkanut suhtautua TODELLA välinpitämättömästi.Nukkumaanmeno on yhtä suurta teatteria itkuineen ja kitinöineen.Käsittämätöntä,että lasten pitää taistella vastaan unta,vaikka silmät on ihan totaalisen ristissä ja itse maksaisi aika paljon,että saisi edes kerran viikossa nukkua niin pitkään kuin unta riittää.
Kieltoihin tyttö suhtautuu todella ylimielisesti.Hiuksissa tuo roikkuu päivittäin ja onhan hän polvella vetänyt nenäänikin samalla hiuksia repien.Pelottaa,millainen väkivaltainen häirikkö hänestä kasvaa.Ja kun tiedän,että hän todellakin ymmärtää,kun kielletään.Ei vaan kiinnosta totella.
Mun mielestä on upeeta,että aiheesta puhutaan.Uskallan väittää,että jos ei koskaan pinna pala tai edes hermostu,äidillä on suuria ongelmia.Aika kärjistetysti toki sanottu,mutta sanonpa nyt kuitenkin.Mun mielestä on ihan normaalia hermostua lapselle.Se,miten paljon äidillä " on varaa" räjähtää,riippuu lapsesta ja hänen temperamentistään.Meillä kun tuo tyttö ei ole yhtään arka,niin olen uskaltanut olla aika lailla oma itseni,enkä ole paljon pidätellyt.Väkivaltainen en kuitenkaan ole,elekieli sen sijaan on runsasta.Lähinnä se lasta tuntuu huvittavan.Tod.näk. meikäläisen tenava jatkaa tätä hullua italialaista teatteria,ainakin elkeet on olemassa.Ja siis minkäänsortin sukujuuria ei ole italiasta:)Mutta kyllähän ne siellä makaroonimaassakin kasvaa ihan järkeviksi,vaikka meuhkaavatkin.
Olen aivan poikki, kun 3 kk:n ikäinen poika huutaa joka ilta ja nukahtaa vasta puolenyön jälkeen ja nukkuu parin tunnin pätkiä. Se johtuu tuskallisista ilmavaivoista, joita yritän helpottaa kaikin konstein. Välillä hermostuttaa ihan vietävästi, siis lähinnä työssäkäyvä mies, jonka yöunen pitäisi olla pyhää minullekin. Meikäläisen jaksamisesta kun ei ole väliä, sillä olenhan VAIN kotona äitiysLOMALLA, just joo. Nyt ymmärrän miksi sanotaan, että vauvan syntymä asettaa parinsuhteen koetukselle.
Vauva minua ei niinkään kiukuta, vaan lähinnä säälittää, koska näen, että pikkuisella on tukala olo itkiessään. Eri asia, jos itku olisi jotain tahallista huomionkeräämistä, sitten voisi kyllä ärsytyskynnys ylittyä.
Meidät poitsu 7 kk on ollut alusta saakka huono nukkuja ja jos itse on herännyt edellisenä yönä kymmenen kertaa, niin seuraava päivä saattaa mennä kireissä tunnelmissa, kun väsyttää. Nyt on viikon verran ollut ilmassa myös jonkinlaista eroahdistusta. äiti ei saisi mennä metriä kauemmas tai muuten alkaa huuto, joten pinna on kiristynyt entisestään...
Kun hermot menee, minä jätän vauvan esim. pinnasänkyyn vähäksi aikaa huutamaan ja meen itse toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Pari kertaa on tullut huudettua, että nyt kakara hiljaa, mutta siitä tulee vaan ittelle paha mieli, kun eihän se muksu tahallaan itke...
Varmaan sellaisilla äideillä joilta ei koskaan mene hermot on epäinhimmillisen pitkä pinna tai sitten uskomattoman kiltit ja helpot lapset.
Tuo luuloni osoittautui pelkäksi kuplaksi, joka puhkesi pian esikoisen synnyttyä. En oikeastaan muista esikoisen vauva-ajasta paljoakaan, en edes sitä tuliko hermostuttua häneen...Hän oli iltaisin itkuinen, mutta muuten ihan helppohoitoinen vauva. Toisen synnyttyä jouduin hermostumaan alle 2v. taaperolle, kun talossa oli vauva. Vauva oli ns. kiltti ja aurinkoinen, mutta taapero pisti hermot koetteelle, kun ei suostunut menemään päiväunille tms. Nyt kolmannen synnyttyä en ole taaskaan vauvalle joutunut hermostumaan, mutta isommille tulee " räjähdettyä" aina silloin tällöin (=päivittäin). Sekään ei johdu siitä, että he olisivat ilkeitä ja tehneet jotain ihan kamalaa. Tilanteet vain tulevat yhtäkkiä -useimmiten pukemis- ja uloslähtemistilanteet ovat pahimpia... niin ja nykyisin lelujen siivoaminen...Eli olen antanut luvan tehdä olohuoneeseen majoja yms., mutta heidän pitäisi itse ne siivota (lapset siis 3v. ja 5v.) ja se ei aina käy ihan helposti...Isänsä saa heidät paremmin siivoamaan, minä vain hermostun ja alan itse lappaamaan lelut takaisin laatikoihin...eli kärsivällisyys on koetteilla pitkin päivää...Vielä sellainen lisäys, että yritän aina selvittää lapsille tilanteen sanallisesti jälkikäteen, jos olen ihan totaalisesti menettänyt malttini. Eli kerron heille, että " äiti hermostui, koska..." , " äitiä suututti, koska..." ja jos olen mielestäni mennyt ihan yli, niin pyydän lapsilta reilusti anteeksi. En käy lapsiin käsiksi, mutta myönnän että tavarat saattavat joskus saada kyytiä (esim. leluja olen heitellyt...) ja eleet ovat kyllä aika temperamenttisia...Välillä minusta tuntuu, että ahdistun siitä, että jos lapset ovat saaneet jotain traumoja minun kärsimättömyydestäni...Tuntuu, että sitä on niin keskeneräinen äitinä :(
Sinisiipi ja kolme lasta
Joskus kun nukuttamisesta ei meinaa tulla mitään käyn " jäähyllä" eli annan lapsen huutaa ja melskata sängyssään ja marssin itse keittiöön tupisemaan " pahuksen kakarasta joka ei nuku ikinä" tms. Mies yleensä katsoo silmät pyöreänä kun mesoan aikani, mutta onneksi ymmärtää:). Tulee pulttailtua välillä lapsenkin nähden, niin pitääkin, kuka nyt haluaa lastaan pumpulissa kasvattaa.
Lapsen/lasten hoito on välillä rankkaa, saa sitä äitikin hermostua kunhan ei lastaan vahingoita. Parempi niitä höyryjä ulos päästellä ettei räjähdä kertarytinällä.
että meitä on muitakin! Liityn siis minäkin tähän joukkoon.Oli ihana lukea teidän muiden kokemuksia ja ne tuntuivat monet kuin omilta..:)Hermo menee joskus useemmin ja pienestäkin asiasta ja joinain päivinä kestää taas sit vuorostaan enempi kiukuttelua yms.. ;)
Meillä poitsu on oikea enkeli ja kiukuttelee kuitenkin aika harvoin.. mutta sitten kun alottaa niin sitä huutoa voi toisinaan kestää n.puolisentuntiakin yhtäputkee..ja syytä en tiedä..Useesti pistän yliväsymyksen piikkiin,koska kiukuttelukohtaus tulee usein vain iltaisin.. Ja hermohan siinä meinaa mennä,kun huomaa että toinen on väsynyt,mutta nukkumisen sijaan kiukkuaa..Ja viä enempi menee hermot,kun lapsen isällä on niiiiiiiiin hyvät unenlahjat,että hää vaan nukkuu,kun ite taistelen pojan kanssa....huh hu!!!!
Tulipa taas purettua sydäntä! Kiitos! Kiva jos joku jaksaa tän lukea...
Mukavaa talven katkoa kaikille!!!!!! =-)
TERV.myös yksi joskus hermonsa menettävä pojan äiti :)
Hermot on kireellä täälläkin ja ihan samanlaisia ajatuksia mullakin. Joskus näyttää vaan siltä et toiset ei hermostu mistään, hellivät vaan kilttejä vauvojaan mut kyllä mä kiellän napakastikin omaa muksua jos jotain kiellettyä tekee (vaikkei vielä tajua mut jostain sitä on kieltäminen aloitettava) ja otan napakasti pois kielletystä paikasta (jos ryömii esim pistorasialle). Jos nipistelee naamasta (se sattuu oikeesti!), otan pikkukätösestä kiinni ja katon tiukasti silmiin ja kiellän. Itkut on kamalia ja mulle terkkari sano et sen on tarkotuskin tuntua äidistä pahalle et osais toimia kun vauva itkee. Mut jos itkuun ei tuu loppua, hermoillehan se käy. Silloin on isä hyvä apu, aina isäkään ei tosin paikalla ole. Maltti on valttia vaik kuinka tekis mieli vauvaa nipistää. Kai se on ihan normaalia et tekis mieli jättää vauva huutamaan tai " laittaa roskikseen" kuten monet mustasukkaiset isosiskot/veljet uusista tulokkaista sanovat. Olen myös kuullut äitien päivittelevän et tekis mieli tehdä vaikka mitä et itku loppus mut tuskin kukaan äiti lastaan satuttaa haluaisi. Ajatukset ja teot on eri asioita. Suotta huonoa omaatuntoa podet, et oo huono äiti, ihan normaaleja äidin sekavia tunteita nuo varmaan on. Eikö ole ristiriitaista: äiti antaa lapselle kaikkensa ja saa siihen päälle kiukut ja isommalta lapselta potkut ja kiukkupuuskat. Sitä se äitiys kai on, kauheen suurta rakkautta jota on vaikea käsittää.