Taapero on väkivaltainen vauvaa kohtaan

Eipä ole pitkään aikaan tullut kirjoiteltua tälle palstalle mutta nyt oli sellainen aihe että pitää alkaa ihan kirjoittelee ;/ Ensin omakokemukseni...



Eli meillä lapsilla ikäeroa 1v4,5kk. Poika nyt 2v8kk ja tyttö 1v3kk. Ja suoraan sanottuna meillä oli tytön syntymän jälkeen eka vuosi yhtä helvettiä!! Nyt onneksi jo kivaa ;D



Tyttö oli syntymän jälkeen tosi itkuinen vajaa pari kuukautta ja se oli varmasti pienelle pojalle kova pala kun vauva vei lähes kokonaan äidin (vain äidin syliin tyttö rauhoittui edes hetkeksi...). Kun sit tämä itkuisuus loppui kun tyttö oli noin 2 kk alkoi isoveljen väkivaltainen käytös siskoa kohtaan. Pahinta meillä oli raapiminen jota kesti noin 8 kk (tytön ollessa 2kk - 10kk). Ja se oli tosi rankkaa! Tyttö oli aina naarmuilla ja hetkeksikkään ei heitä voinut jättää vahtimatta kun veli oli heti kimpussa. Toki sit välillä hoitikin siskoa ja näki että tykkä mutta kuitenkin...



Ja kaikkemme kyllä kokeilimme pojan kans että oltaisiin saatu käytös muuttumaan. Pari kertaa jopa neuvolan psykologi kävi meillä kotona neuvoja antamassa ku itse olin jo ihan poikki. Noista neuvoista ehkä parhaiten tepsi se että kun poika satutti tyttöä niin pojalle ANNETTIIN HUOMIOTA!!! Eka tietty kiellettiin niin tekemästä mutta kaikki jäähyt ja arestit jätettiin pois ja ei muuta ku syliä ja huomiota! Aluksi tämä tuntui ohjeena aika erikoiselta mutta auttoi ehkä vähän kuitenkin. Ja kuitenkin ajattelen vieläkin että poika sai kyllä paljon huomiota jo sitä ennenkin mutta se ei kait ollut sit riittänyt. Tai sit se pointti oli tuossa että se negatiivinen huomio jätettiin pois pojalta vaikka väärin tekikin en tiedä...



Mutta ennen kaikkea tuohon kaikkeen auttoi aika. Se että poika kasvoi ja " viisastui" . Ette arvaakkaan kuinka osaan arvostaa nykyään sitä kun lapset leikkivät pieniäkin aikoja keskenään tosi nätisti ilman että pienempi alkaa itkemään ku isoveli kiusaa. Tai kun lapset halivat ja suukottelevat toisiaan ja kummankin naama loistaa kuin naantalin aurinko kun näkevät toisensa esim päiväunien jälkeen (=olleet pitkään erossa toisistaan ;))) Nykyään meillä on tosi ihanaa mutta olen kyllä jälkeen päin ajatellut että kuinka siitä alkuajasta selvisikin edes näin täysjärkisenä ;) Saati sitten tuo tyttö joka jouti jatkuvasti kovan käsittelyn kohteeksi.



Kyllähän vieläkin joskus veli tönäiseen tai lyö jollain lelulla mutta se kait on ihan normaalia sisarusten kesken ;)



Mutta kaikenkaikkiaan meillä loppu hyvin kaikki hyvin!!! Ja kaks hirmu suloista ja onnellista lasta :))



No niin ja nyt kommentoimaan Mirj@n kirjoitusta... Mä luulen kans että just tuo 2v on ikä että lapsi on tosi kiinni äitissään mutta samalla hakee " itsenäisyyttään" ja samalla kokeilee niitä omia rajojaan mitä saa tehdä ja mitä ei. Ei kait siinä voi muuta kun olla kieltojen suhteen johdonmukainen ja koittaa suojella pienempää sisarrusta väkivallalta.



En oikein osaa mitään muuta keinoa suositella teille kuin mitä teillä on jo käytössä mutta jos sait edes jotain lohtua että ette ole ainoita joilla tuollaista on. Valitettavasti... Mutta kyllä se aikanaan menee ohi vaikka eihän se tällä hetkellä hirveesti lohduta.



Niin tai no sellainen keino vois vielä olla että jos saisit järkättyä aina silloin tällöin että pääsisit esikoisen kans kahdestaan esim puistoon tai vastaavaan. Meillä ainakin näytti että ne oli pojalle tosi tärkeitä hetkiä kun saatiin olla ihan kahdestaan poissa kotoa ja ilman siskoa.



Toivon sinulle sydämmeni pohjasta jaksamisia ja täydet sympatiani!!!



Honey =)

vaikka meillä ei ole sitä vielä vastaan tullut. Meillä tyttö 2v3kk ja poika 5kk. Tähän saakka on mennyt kaikki yllättävän hyvin, mutta tuttu kasvatustieteilija varoitti, että hyvin mahdollinen kriisin aika on, kun kakkonen menee liikkeelle ja esikoisen reviiri on uhattu.

Meillä tyttö toistaiseksi rakastaa pikkuveljeä kovasti, mutta vahdittava on silti joka hetki, koska sen ikäinen ei voikaan tiedä, mikä satuttaa ja mitä ei saa tehdä, ja ne halaukset on aikamoiset jne. Ja vaikka sisko parhailla aikomuksilla (sai iahn vaa kokeilumislellään) haluaa jatkuvasti " käsitellä" veljeään, pitäisi jatkuvasti kieltää. Ja se on todella rasittavaa sekä lapselle että äidille, ja saa aikaan aina enemmän negattiivisia tunteita.

Yksi mitä tuli mieleen tekstiasi lukien, on jättä mahd. usein se " EI!" sana pois, jotenkin muulla tavalla kiertää tilanne. Esim. tyyliin, että kun lapsi vähän yrittää läpsiä vauvaa, sitten otat kätensä lievästi ilmassa vastaan, jotta voima iskusta vähenee ja kommentoit tyyliin " Voi kun sinä niin ihanasti taputtelet pikkusisarusta, tehdää se oikein varovasti, jotta se tuntuu mukavalle!" ja kaikkea vaan kehut. Ilmaan jää se posittiivinenpuoli asjasta ja taapero huomaa tehneensäkin hyvin ja ansainneensa kehuja, ja samalla oppii voimiaan ottamaan huomioon.



Jaksoa! (joka tapauksessa haluaisi antaa kummallekin enemmän huomiota kun pystyy, ja rajojensa hyväksyminenkin vaatii voimia!)

Meillä on vime aikoina aurinko jo paistanut tähän risukasaan, mutta aika lailla kuvaamasi kaltaista on tässäkin taloudessa ollut.



Meidän lapsilla on ikäeroa tasan kaksi vuotta. Alku meni kuin unelma, mutta kun pienempi lähti liikkeelle (juuri tuossa 8kk maissa), alkoivat ongelmat. Esikoinen puolusti tavaroitaan ja reviiriään raivokkaasti. Aikuisten konstit ovat olleet samat kuin teilläkin, jäähyt ja tilanteesta pois viennit. Jonkin verran on auttanut se, että asioita on kaksin kappalein, " tämä on vauvan, tämä on sinun" . Tietysti kumpikin haluaa aina toisella olevan, mutta sittenhän ne voi vaihtaa ;) Nyt, kun pienempi on reilun vuoden ja esikoinen yli kolmen, on alkanut juoni löytyä, ja yhteisleikin poikastakin yritetään välillä. Selvästi tästä nuoremmasta alkaa olla iloa isosisarukselle, ja sitä on palkitsevaa katsoa!



Voimia ja pitkää pinnaa toivottelee

Bepop

Meille syntyy nyt syksyllä kakkonen ja ikäeroksi tulee 3 vuotta tasan.Toivottavasti vältytään mustasukkaisuudelta.Joten en voi kokemuksella puhua mutta sanon vain mielipiteeni.Meidän poika on nyt 2,5 vuotta ja hänellä oli 2 vuotiaana velä kova takertumis vaihe äitiin ja toinen lapsi jos olisi siinä vielä ollut niin mustasukkaisuutta olisi varmaan ollut vaikea karttaa.On hyvä että pistätte jäähylle ja viette vauvan pois mutta kun luin tuota niin alkoi puistattaa.Siis tietenkin pitää suojella pientä vauvaa mutta tuo esikoisen pois tyrkkiminen ei paranna tilannetta vaan yllyttää.Parempi olisi viedä vauva toiseen huoneeseen tai isälle ja mennä esikoisen luo kertoa mksi noin ei saa tehdä ja keksiä hänelle muuta puuhaa.Leikkiä vaikka hieman hänen kanssaan.Meillä oli pojalla 2 vuotiaana kanssa semmoinen että jopa läpsi meitä ja puristi vaikka onkin kiltti poika.Nämä kuuluivat uhmaan ja tuollaista ei pidä hyväksyä.Jos vauva olisi ollut niin olisi saanut osansa hänkin.Kuitenkin uskon että esikoisellanne on huomion tarve.Ota esikoinen mukaan ulos kun ulkoilette ettei koe jäävänsä ulkopuolelle.Sitten kun pyytää syliin niin päästä hänet ja laske vauva.yritä olla komentamatta ja huutamatta esikoiselle koko ajan.voit olla kovana ja keksiä esikoiselle mieluisan puuhan mutta kokoaikainen ei,ei,ei...saa esikoisen vaan kiusaamaan enemmän.

Ennemminkin on huono omatunto vauvan puolesta, kun esikoinen vie niin paljon aikaa ja huomiota. Eli huomion puutteesta ei ole todellakaan kysymys. Ennemmin pitäisi kai opettaa esikoista leikkimään enemmän yksinään.



Esikoisen ote on usein pakko irrottaa väkisin, koska ei hän siinä tilanteessa sanallisesta käskystä puristamistaan lopeta. Ja siinä on usein kyse murto-osasekunneista, ettei vahingoita pahemmin.

Meillä ei ole missään vaiheessa ollut minkäänlaista mustasukkaisuutta saati sitten että esikoinen olisi olut väkivaltainen siskoaan kohtaan. Nyt lapset 2v1kk ja 8,5kk.

Me ollaan alusta asti annettu veljen osallsitua kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan (EN VÄITÄ ETTETEKÖ TEKIN OLISI HUOMIOINUT ESIKOISTANNE). Emme myöskää ole kieltäneet asioita ja tekemisiä niin että vauva olisi ollut negatiivisessa valossa esim. ei saa kiljua/ huuta tms. koska sisko nukkuu tms. tai että ei voi tulla syliin kun sisko on...aina on mahtunut molemmat jos on tarvetta =)vaikka toinen olisi tissitellytkin.

Olen myös pyrkinyt aina touhuamaan muksujen kanssa niin että ovat molemmat yhdessä äidin kanssa. Välillä jompi kumpi vanhemmista käy esikoisen kanssa kahdestaa esim kaupassa, uimassa, pyöräilemässä tai leikkikentällä...





En osaa sanoa muuta kuin voimia taistelussa.

Neuvoja ei muuta, kuin käyttämänne keinot kuulostavat ok:lta jos ovat säännönmukaisesti käytössä, eikä vain kokeilla eri kerroilla eri tavoilla (kuulosti hieman siltä). Eli pitkäjännitteisyyttä, jolloin taapero tietää mistä käytöksestä seuraa mitäkin. Lisäksi ehdottaisin ennakointia, joka tietenkin vaatii paljon seuraamista (tällöin myös oppii missä tilanteissa taapero vahingoittaa vauvaa). Tällä tavoin jos jaksaa parikin viikkoa ja pystyy ohjaamaan taaperon toiminnan kriittisissä tilanteissa positiiviseksi ja siten mielettömät kehut taaperolle, luulisi auttavan.



Sitten mitä tulee siihen että jos taapero vahingoittaa vauvaa ja vauva pitäisi viedä pois ja antaa aikaa taaperolle (tuo yksi ohje), kuulostaa vaan siltä että taapero saisi vahingoittamalla vain toivomansa lopputuloksen. Tästä voi syntyä kierre, että kun taapero kaipaa huomiota->vahingoittaa vauvaa. Eli kyllä olisin ihan alkuperäisen toiminnan kannalla, vahingoittamistilanteissa antaisin huomion sille ketä vahingoitetaan, enkä sille joka vahingoittaa.



Tsemppiä.

meillä on kakkosen ja kuopuksen ikäero 1v8kk. " Vauva" on nyt juuri täyttänyt vuoden ja kakkonen on 2v8kk siis. Meillä ei ole ollut ihan teidän kaltasta ongelmaa siinä että poika oli vaan ihan ekat viikot mustasukkanen (sillonkin näytti sen siten että oli meille vihanen, vauvaa kohtaan oli aina kiltti). Olen edelleen aivan yllättynyt miten hyvin poika otti pikkusiskon vastaan ja miten paljon on tätä aina rakastanut, leikkii, antaa lelujaan (mitä muuten ei hevillä anna muille) jne.



No, mutta asiaan, poikamme on jotenkin aika intensiivinen otteissaan eli nykyään hänet halit ja pusut saa sellaset mittasuhteet että pikkusisko yrittää päästä pakoon. Totta on että meilläkin pieni on tottunut aikamoiseen käsittelyyn, se varmaan on tulevaisuudessa ihan hyväkin asia =) Ei pienestä pelästy. Sitten keskimmäisellämme on jokin kausi että hänen täytyy testata mitä kaikkea pikkusiskolle voi tehdä ja miten pitkälle voi mennä. Eli tässä tulee kuvaan nuo sinunkin mainitsemat ongelmat: isoveli kiskoo korvista, tukistaa, saattaa läppästä, yrittää kaataa sohvalta, painii rajusti. Sitten vihasesti huutaa " mä en rakasta sua, en tykkää" , sitten nauraa ja sanoo " rakastan sua, sä oot maailman sulosin" jne. Sitte taas halitaan ja pusutetaan jne.



Luulen että niin teillä kun meillä ei ole kyse siitä etteikö isosisarus rakastaisi pienempää paljonkin, eikä välttämättä ole enää edes mustasukkaisuudesta kyse. Luulen ainakin meillä että poika ikään kuin testaa mitä saa tehdä, mitä ei saa tehdä, mistä sisko itkee, mikä on vielä hauskaa. Hän harjottelee sanomaan ja näyttämäät tunteitaan (" mä en tykkää, mä tykkään" ) jne.



Minusta olet tehnyt juuri oikein. Itsekin yritän näyttää selvät rajat mikä on kiellettyä ja mikä on sallittua. Pieni paini on kivaa mutta toisen kaataminen sohvalta alas ei ole kivaa. Jos on vihainen niin saa sanoa että ei juuri nyt tykkää. Kun poikamme tekee näitä edellä mainittuja, yritän sanoa hänelle että " nyt olet aika vihanen" että oppisi tunteistaan. Kun poika on pikkusiskolle kiltti, kerron että nyt sisko on tosi iloinen. Yritän myös aina kertoa miten sisko tykkää isoveljestä, nyt osaa sen kyllä jo itsekin näyttää. Nuo pienet taaperoiset eivät usko kerrasta eivätkä vielä edes sadannesta kerrasta vaan heidän täytyy etsiä rajoja, joskus ikävällä tavalla. Jatka samaan malliin, teet taaperolle selväksi mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Kun ikä ja taidot karttuvat, huomaat että opetuksistasi on olult hyötyä.



Mukavia kevätpäiviä teidän perheelle!



Kent ja lapset 6v8kk, 2v8kk ja 1v