IVF / ICSI - kun kaikki ei menekään suunnitellusti...

...sama keskustelu, jonka kirjoitin eilen, mutta alkoi harmittamaan nuo kirjoitusvirheet, joten korjasin tekstin :)

Aloitimme mieheni kanssa lasten hankintasuunnitelmat vuosi sitten syksyllä. Mieheni istuu tapaturmaisen onnettomuuden vuoksi pyörätuolissa. Hänen vammaansa saattaa liittyä lapsettomuutta, lähinnä mahdollisen siittiöiden liikkuvuusongelman ja/ tai ejakulaation onnistumisen ongelman vuoksi. Nämä faktat meillä oli tiedossa.  Monien ovulaatiotestien ja yrittämisen jälkeen hakeuduimme lääkärin vastaanotolle saamaan lähetettä naistentautien poliklinikalle (yliopistolliseen keskussairaalaan). Siemenneste tutkittiin, tuloksena, että siittiöiden liikkuvuus on hyvä ja määräkin ihan ok. Nesteen kokonastilavuus vaan on kovin pieni, ettei taida kotikonstein onnistua. Minulla kilpirauhasarvot, hormoniarvot ja gynekologiset tutkimukset ok. (Tämä oli helmikuuta)

Kun prosessi pantiin alulle tuli ensimmäinen aika poliklinikalle muutaman kuukauden sisään. Olin innoissani, kun olin kuullut, että toisilla on saattanut ensimmäisen ajan saamiseen mennä puoli vuotta. 

Menimme ensimmäiselle käynnille. Lääkäriltä puuttui empatia ja ihmisen kohtaaminen täysin. Käynti kesti noin 5 minuuttia. Sen aikana lääkäri luetteli hedelmöityshoitovaihtoehdot, tutki minut ultralla ja totesi, että kevyin vaihtoehto, eli inseminaatio sopii meille. Oli kesäkuun alku ja poliklinikan kesätauko oli tulossa. Lääkäri kehotti meitä tuomaan muutaman spermanäytteen pakastettavaksi kesän aikana ja minä soittelisin sitten elokuussa ivf-hoitajalle.

Toimme pakastukseen kaksi näytettä kesän aikana, joista saatiin pakkaseen yhteensä 4 olkea. Kaksi oljista hieman parempilaatuisia.

Tuli elokuu ja poliklinikan soittoaikapäivä. Soitin hoitajalle, joka oli tosi mukavan kuuloinen. Antoi ohjeeksi olla uudelleen yhteydessä, kun kuukautiseni alkavat.

Kuukautiseni akoivat kahden viikon päästä. Soitin ivf-hoitajalle ohjeen mukaisesti. Hoitaja oli nyt eri ja todella tympeä puhelimessa. Totesi, että munatorvien aukiolotutkimuksia tehdään vain yhtenä päivänä viikossa ja se päivä, joka sopisi minun kiertooni, on jo aivan täynnä. Käski minua laskemaan seuraavien kuukauisteni alkamisajan ja varattiin tutkimusaika siihen kiertoon sopivaksi. Tutkimus siis viivästyi kuukaudella. 

Pääsin munatorvien aukiolotutkimukseen seuraavassa kierrossa. Lääkäri oli nuorempi nainen, joka oli ensimmäistä lääkäriä ihmisläheisempi. Munatorvet olivat auki ja kaikki ok. Tämä lääkäri kuitenkin sanoi, että ICSI tehdään, eikä hänen mielestään inseminaatio ollut vaihtoehto. Varattiin aika ICSI-hoidon suunnitteluun.

ICSI-hoidon suunnitteluaika oli taas kuukauden päästä, kun kaikki ajat oli varattu. Elettiin siis lokakuun viimeistä päivää. Lääkäri oli sama kuin viime kerralla. Lääkäri teki minulle taas ultraäänitutkimuksen ja kaikki oli ok.  Hoitaja antoi minulle pussukan, joka sisälsi pistoskynän Puregon-hoitoja varten. Lääkäri kertoi minulle kylmän rauhallisesti, että pelätyin haittavaikutus hoidosta on hyperstimulaatio, jossa nestettä saattaa alkaa kertyä vatsaonteloon ja sitten otetaan tehohoitoon. Onneksi olen itse terveydenhoitoalalla, joten en kauhistunut asiasta, kun tiesin, että prosentti niin vakavista oireista saaneille on todella pieni. Mietin vain, jos joku 'ei tervedenhoitoalalla oleva' olisi kuullut asian samoin lääkäriltä, olisiko uskaltanut lähteä hoitoihin lainkaan?!  Lopuksi lääkäri totesi, että ajat ICSI-hoidon aloittamiselle on todella kortilla, eli ottaisin yhteyttä, kun joulukuun kuukautiseni alkavat.

Tuli joulukuu ja soitin taas IVF-hoitajalle. Hoitaja oli taas eri, mutta oikein ystävällinen ja mukava. Synarela-hoidon aloitus osuisi juuri joulun pyhiin ja sen jälkeen naistetautien poliklinikka olisi kiinni muutaman viikon joulutauon vuoksi. Sumuttelisin sinne loppiaisen jälkeiselle päivälle asti, jonne varattiin ultraääniaika.

Synarela-hoidosta ei tullut sivuvaikutuksia. Tuli ensimmäisen ultran aika Synarelan aikana. Lääkäri oli sama, joka meillä oli ollut aivan ensimmäisellä käynnillä. Lääkäri, joka oli sitä mieltä, että inseminaatio riittää meille. Ultra oli ok. Lääkäri määräsi Puregonin annoksella 150x1 tästä eteenpäin ja Synarela puolitettiin 1+1, kun se aiemmin oli ollut 2+2. Varattiin ultraääniajat ja verikoeajat seraavalle viikolle (nyt kuluva viikko).

Puregonista ei kauheita sivuvaikutuksia, mitä nyt hiukan lyhyempi pinna ollut, mutta se nyt on joskus ollut minulla sama, kun aikoinani söin ehkäisypillereitä jonkin aikaa...

Jännitin ultraa, mutta olin innoissani. Lääkäri vasaanotolla oli jälleen minulle aivan vieras, sellainen hieman iäkkäämpi rouva. Ihan mukava, mutta vähän 'pelottava'. Ultraa tehdessään totesi vain "ohhoh ja voi voi voi". Itku nousi melkeen kurkkuuni, kun en tiennyt mistä oli kyse. Puin vaatteet ylleni ja istuin tuoliin. Lääkäri totesi, että tulos ei ole ihan toivottava ja että munarakkuloita oli oikealla 7 ja vasemalla 4, mutta yksi oikean puolen munarakkuloista on ottanut vallan ja on kasvanut 13mm kokoiseksi, kun seuraavat kaksi ovat 8mm ja loput siellä 4mm korvilla. Kysyin, misyä voi johtua. Lääkäri vastasi, että se olisi kiva tietää. En siis saanut mitään vastausta mihinkään. Lääkäri sanoi, että jotain omaa toimintaa on tapahtunut ja jarrutus lääkkeillä ei ole aivan onnistunut. FSH-arvo oli kuitenkin jotain hieman päälle 3, eli ok. Nostettiin nyt Puregonia 300x1/ päivä ja torstain ultra+verikoe siirrettiin perjantaille. Lääkäri sanoi, että jos sen yhden rakkulan lisäksi muut rakkulat eivät kasva, tehdään mahdollisesti vain inseminaatio, koska punktiota ei voida niin vähillä rakuloilla tehdä. Ilmeisesti tavittaisiin noin 10?! Itkua pidätellen nousin ja kiitin ja lähdin vastaanotolta. Ulkopuolella itku purskahti ja päähän hyökkäsivät ajatukset siitä, että 'vika' onkin mieheni vamma lisäksi minussa, kun rakkulani eivät vastaa hormoneihin tai jotain...

Päätin silloin kun hedelmöityshoitoihin hakeuduimme alunperin noin vuosi sitten, että en Googlaa tai lue foorumikeskusteluja...nyt olen sen kuitenkin tehnyt...kiitos yliopistollisen keskussairaalan lääkärien. Olen aina asiassa kuin asiassa tiedonhaluinen ja nyt en ole saanut vuoden aikana vastauksia oikein mihinkään. Nyt pelottaa perjantain ultra, että onko rakkulat kasvaneet suuremman lääkeannoksen kanssa vai eivät ja mitä sitten...

Asiaa ei yhtään helpota se, että työpaikalla yksi ainoa työkaveri, jolle olen asiasta kertonut (ystäväni), on visertänyt suunnitelmani toiselle työnantajalleni, joka on nyt tietoinen vauvasuunnitelmistamme. Olenkin ihmetellyt, miksi työnantaja pompottaa minua niin viime viikkoina. Ilmeisesti ei oiken pitänyt suunnitelmistani, koska olisin äitiyslomalla poissa töistä tietenkin...niin ja vielä joudun katselemaan tätä minut kavaltanutta "ystävääni" päivittäin töissä. Ilmeisesti hän teki sen lisätuntien toivossa...ainahan voi 'reittä pitkin' edetä...

En haluaisi valittaa, mutta oli pakko päästää höyryjä, kun tuntui, että paineita kasautuu nyt vähän liikaa...tämä kun nyt on sellainen asia, että en haluaisi hirveän monelle läheiselle asiasta jutella, koska läheisiinkään ei kakkiin voi näköjään luottaa...

No, mutta sen lisäksi, että halusin kertoa tämän vuoden kestäneen prosessini, joka ei ole tuottanut pettymyksiä ja mielipahaa minulle kiinnittymisongelmien tai vastaavien muodossa, vaan kaiken oheistoiminnan vuoksi, haluaisin myös avata keskustelua...

Onko muilla vastaavia kokemuksia Puregon-hoidosta, että munarakkuloista vain yksi lähtee kehittymään ja ottaa ylivallan tai mikään munarakkuloista ei vastaa hormonihoitoihin?  Onko silti toivottavaa perheenlisäystä tullut? Entä onko kokemuksia inseminaatiosta suunnitellun ICSI-hoidon mentyä 'mönkään'?

Pelottaa se vaihtoehto, ettei pienokaista ole mahdollista saada, vaikka minun fysiologiassani ei pitänyt olla vikaa...