unitaistelu ja väsynyt sekä syyllinen äiti

Älä ainakaan syyllistä itseäsi, että opettaisit lapsea jonkin laiseen käyttäytymis malliin. Meillä on poika 9kk ja nukkumaan on menty välillä itse omaan sänkyyn nukahtaen juuri 4-6kk iässä huutamalla itsensä uneen, nyt imetään rintaa, että saisi unen päästä kiinni. Joskus olen kuullut sanottavan että nukahtaminen on vauvalle kuin " pieni kuolema" kun joutuu " eroon" äidistä, itkeminen voi olla vauvasi tapa hakea unta, se loppuu kyllä aikanaan. Tärkeintä noin pienelle vauvalle on turvallisuuden tunne, älä ainakaan jätä vauvaa yksin itkemään, se lisää turvattomuuden tunnetta.



Meillä auttoi kun piti tiukasti sylissä, eräänä iltana poika venkoili sylissä hermostuneena ei itkenyt, ajattelin että vien omaan sänkyynsä...ja kappas sinne poju nukahti, aika aaltoina tulevat ja menevät nämä tavat(ainakin meillä) Tiedän miten hermojaraastavaa itku voi olla, koita ajatella vaan että vauva ei itke kiusatakseen sinua.



Mielestäni ei ole mitään pahaa jos 5 kk ikäinen vauva nukahtaa syliin hyssyttelyyn, kyllä ne oppivat nukahtamaan itsekseen



Tsemppiä ja jaksamista sinulle, koita muistaa, että yleensä nämä vaiheet ovat loppujen lopuksi aika lyhyitä (vaikka ei aina siltä tunnu)



T:Mareila+Poika 9kk

Ei ehkä ihan noin pahana, mutta juniori kohta 7kk on nyt kohta kuukauden suostunut nukahtamaan vaan hirvittävän väninän ja itkun saattelemana. Vieraissa paikoissa ei nukahda yhtään mihinkään, kotona päivisin välillä ei suostu omaan sänkyyn, toisinaan taas pelkästään omaan sänkyyn.. Tiedä tuosta nyt sitten, mitä tehdä ja mikä on oikein. Meillä ei kyllä kanniskelevalla sylillä ole niin väliä, kelpaa niin isä kuin molemmat äiditkin, mutta kanniskelua pitää olla, mihinkään makuulle laittaminen aiheuttaa raivarin.



Olen huomannut, että ainoa, jolloin hän rauhoittuu vähän pienemmällä vinkumisella on, jos hänet laittaa nukkumaan *heti* ruuan jälkeen ja tarjoaa vielä sängyssä kyytipojaksi pientä maitohuikkaa. Yöunille menee aina vellipullon kera, joten ilmeisesti tämä imiessä nukahtaminen on hyvä..



On se kumma juttu, miten melkein kaikesta osaa tulla huono omatunto. Minullekin on moni sukulainen ja " kokeneempi äiti" terottanut, että " teet vain itsellesi hallaa kun tuollalailla totutat lapsen siihen ja tähän" . Ja sitten on huono omatunto tehdä niin, mutta yhtälailla huono omatunto antaa lapsen huutaa..



Olen nyt viimein päättänyt, että itse lapseni hoidan ja itse päätän, mihin olen valmis. Jos jaksan häntä kanniskella, niin onko sillä niin väliä, että lapsi tottuu kanniskeluun. Mukavahan lapsella on sylissä olla, jos ei äidillä aina niin olekaan.. ;) Tai mitä haittaa on siitä, että lapsi oppii nukahtamaan pullon kanssa, jos se nopeuttaa nukuttamista noin puolituntia ja säästää minua hillittömän väninän ja karjumisen kuuntelulta..?



Vaiheitahan nämä kaikki ovat ja joskus ne menevät ohi, mutta kuka tietää koska ja mitä sitten tulee tilalle.. ;)



Tsemppiä siis, en minä mitään neuvoja osaa antaa, mutta myötätuntoa ja kannustusta muiden mielipiteiden unohtamiseen ja omien teiden kulkemiseen!



Terveisin juuri vauvansa uneen kanniskellut,

zel

siitä ettei halua antaa lapsensa itkeä sydäntäsärkevästi ja haluaa tehdä kaikkensa että lapsi saisi nukahtaa rauhassa! Minusta kaikki hyvää tarkoittavat sukulaiset (jotka ovat kenties kasvattaneet lapsensa 60-70 luvulla...) ja heidän neuvonsa voi jättää omaan arvoonsa. Meille on jotkut sukulaiset sanoneet ettei 6kk vanhan enää tarvitse syödä yöllä ja että me teemme hallaa sillä kun annamme maitoa kerran yössä. Sori vaan sukulaiset, mutta meidän tenava tarvitsee sen maidon vielä, vaikka päivällä söisi kuinka paljon niin on sen verran kasvuvaiheessa että kaipaa vielä yhden yösyötön. Ja minähän en lastani ala nälässä pitämään. Jokainen lapsi on yksilö.



Meillä vauvalla oli 4kk iässä tapana HUUTAA n. 10 minuuttia ennen nukahtamista. Ja siihen ei mikään auttanut, yleensä tämä hetki meni niin että lapsi huusi ja minä itkin hiljaa vieressä, kun tuntui niin kauhealta. Kysyin sitten lääkärissä näistä uniraivareista ja hän sanoi minulle että kyse on siitä, että lapsi ikäänkuin käy päivän tapahtumia läpi siinä juuri ennen nukahtamista. ja kun ei vielä osaa puhua niin itkee sitten.



Nykyään meillä poika nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta muutaman kerran täytyy käydä sanomassa että nyt nukutaan, korjaamassa tutti takaisin suuhun ja taputtamassa pepulle että saa unen päästä kiinni. Pitää edelleen pientä ölinää ennen nukahtamista ja joskus itkeekin.



Meillä on koettu kaikenlaista nukahtamisen saralla, sylissä nukuttamisesta ja kanniskelusta perhepedin kautta ihan tuohon omaan sänkyyn.



Taas kerran otan mukaan säännölliset rutiinit ja iltojen rauhoittamisen. Tuon ikäiselle voi myöskin alkaa yrittää jonkinlaista rytmiä päivään eli säännöllisempiä ruoka-aikoja jne. Mutta tietysti rauhassa, ei mitään kiirettä. Säännölliset rutiinit iltaisin auttavat unen tulemiseen ja nukahtamiseen. Meillä poika kaipaa illalla kovasti syliä, rauhallista silittelyä ja valojen himmentämistä, vaikka muuten viihtyy lattialla pyörimässä. Noin tuntia ennen nukahtamista rauhoitamme kokonaan sylittelylle ja vaikka satujen lukemiselle.



Tsemppiä kovasti, kyllä tuokin vaihe takuulla menee ohi!

Meilläkin taisteltu 5 kk vanhan pojan nukuttamisen kanssa alusta asti. Koliikin aikaan se oli pahimmillaan ja tosi tuskaista. Koliikki loppui 3 kk iässä ja sen jälkeen n. 4 kk oli sellainen vaihe, että poika nukahti hyssyttelemättä omaan sänkyynsä unipussissa. No sitä vaihetta kesti ehkä pari viikkoa ja sitten taas on tarvittu nukuttamiseen kaikki konstit.

Meillä on tarkat vuorokausirutiinit. Iltaisin kylpy/pesut ja sen jälkeen unipussiin ja iltamaito. Joskus nukahtaa syönnin jälkeen, mutta useasti unitaistelua on edelleen 30-45 min. Ei auta kantaminen eikä kainaloon ottaminen jne ja ollaankin hyssytelty vaunuissa siinä vaiheessa kun ei enää jaksa kantaa rimpuilevaa poikaa, joka alkaa jo olla hikinenkin.



Uusin apukeino on unirätti (pukluliina). Laitamme yleensä sen pojan pään alle, josta se saa sen osittain laitettua kasvojensa päälle ja näin rauhoittaa itsensä. En tiedä opitaanko meillä koskaan nukahtamaan itsenäisesti ilman koko kierrosta kaikkia vaihtoehtoja, mutta tässä vaiheessa tuntuu ettei ole väliä. Ehkä sitten puolen vuoden iässä kokeillaan jonkin asteista unikoulua..



Viime yönä oli myös joka herätyksellä sama unitaistelu, johtuukohan hampaista jotka jo tunnustelemalla tuntuvat terävinä alhaalla. Särkylääkekään ei auttanut.



Jaksamisia kaikille!

Pika 8kk ja heräilee yöllä tosi tiuhaan. Aattelin alkaa kokeilemaan sellasta tassu hoitoa joka oli vauva lehdessä taannoin. Se olis kuulemma helpoin tehdä niin että iskä nousee vauvaa silittelemään yöllä ettei se äidin maito koko ajan tuoksuisi siinä. alan olla ite aika poikki ko heräilee koko yön, tissi vaan kelpaa ja tuntuu ettei mitään edes tule ko lutkutttaa vaan. Illall oon nyt nukuttanu omaan sänkyyn ko on oikeen väsyny.... veiressä oon ite ko en kans kestä / pysty huudattamaan yksin vauvaa. siihen nyleensä rauhoittuu sitten, mutta herää jo tunnin päästä aina uudelleen.

noin 4 kk iästä alkaen. Nyt poika 6 kk ja nukkumaanmeno helpottunut. En tiedä auttoiko ikä vai seuraavat kikat: iltarutiinit. Eli kylpy, hieronta, syöttö ja rauhallinen " hellyystankkaushetki" ennen sänkyyn laittamista. Otimme käyttöön myös unikaverin, sellaisen pehmoisen nallen, jota on nyt oppinut silittelemään ennen nukahtamista. Joskus unikaveri lopettaa huudon heti alkuun joskus ei. Ja laventeliöljyäkin poltellaan tuoksulampussa eli kaikkea mitä keksitään ollaan kokeiltu. Et ainakaan ole yksin ongelmiesi kanssa joten älä turhaan syyllistä itseäsi!



Voimia! T: Taimi-Lempi



ps: Toivottavasti tämä ei lisää syyllisyyttäsi, mutta oma rauhoittuminen ennen iltarutiineita lienee paikallaan. Olen monta kertaa todennut että oikeassa ovat ne jotka varoittelevat vauvan aistivan äidin stressin ja hermostuneisuuden...

että älä sitä ajattele että vauva nyt tottuisi johonkin " pahaan tapaan" eikä koskaan oppisi siitä pois.



Jos nukuttaminen on muutenkin hankalaa niin älä tee sitä vielä vaikeammaksi yrittämällä totuttaa vauvaa johonkin oikeaoppiseen nukahtamismalliin vaan nukuta vauva niin kun se teilllä parhaiten menee, juuri niin kun olet tehnytkin!



Meillä esikoinen nukahti vain hyssyttelyyn, kanteluun tai tissille melkeen koko ekan vuotensa. Sitten kun imetys loppui vuoden ikäsenä ja tytöllä meni ohi pahin äidistä riippuvuus -vaihe niin oppi ihan hyvin nukahtamaan sänkyyn viereeni. Nyt nukahtaa ihan itse ilman nukutteluja. Keskimmäinen oli rauhallinen vauva ja melkeen alusta asti nukahti sänkyyn viereeni, sitten 9-kuisena rupesi nukahtamaan itsekseen omaan sänkyynsä mutta ihan parivuotiaaksi asti nukutin, eli olin samassa huoneessa. Kuopus nukahti ekat 8kk ainoastaan tissille, ei siis edes mihinkään kanteluihin tms. Mikään muu ei kelvannut kuin äidin tissi. Nyt tyttö 10kk ja nukahtaa sänkyyn iltajumppiensa jälkeen ja muidenkin kuin äidin kanssa.



Paljon voimia teille ja eka askel unitaisteluissa on se että heität huonon omantunnon roskiin ja nukutat vauvan niin kuin hän haluaa.

Vauvathan pitävät siitä, että tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu (ei oo oma keksimä). Siksi ennen nukkumaanmenoa olisi hyvä tehdä joitain juttuja aina samalla tavalla ja jotain erilaista kuin päivisin.



Meillä mennään pesemään kädet keittiöön (muuten pestään vessassa), laitetaan mobile soimaan (ei soiteta päivällä), huone hämäräksi, hiusten harjaamista (en harjaa päivällä), rasvan laitto naamaan (en laita päivällä). Annan pojan olla ensin vaan sängyssä enkä heti yritä häntä saada nukkumaan. Järjestelen samlla huoneessa jotain juttuja. Noin 15 min kuluttua sammutan kaikki valot ja käännän pojan kyljelle, taputan pyllylle, annan pusun ja toivotan hyvät yöt. Yleensä nukahtaa aika nopeasti, joskus joudun pari kertaa käymään taputtamassa pyllylle. Nämä rutiinit alkoivat purra parin viikon toiston jälkeen ja ainakin toistaiseksi meillä nukkumaan meno on KIVAA=) ei olisi uskonut vähän aikaa sitten, että se voi sujua helpolla, koska ennen kauheat raivarit.



Niin, mutta tosi asia on, että toinen toimii toiselle vauvalle ja toinen toiselle. Toivottavasti ap löydät teille ratkaisun nukkumaan menolle=)

Meillä samanlaista samassa iässä; kesti noin 6 viikkoa. Neuvolassa sanottiin, että moinen kausi on yleistä mutta syy mysteeri. Meni sitten itsestään ohi.

minusta ei kannattaisi hermoilla siitä itsekseen nukahtamisesta.



Syliähän se iykevä vauva tuossa iässä varmaan kaipaa, vaikka se ei itkua lopettaisikaan.



Meillä nyt 9 kk tyttö on oppimassa itsekseen nukahtamisen ihan ok.

Lämmin kiitos teille ihanat ihmiset lohdutuksesta ja vakuutteluista, että minä saan antaa lapselleni syliä ja läheisyyttä, enkä tee siinä mitään väärin!! Eniten minua onkin väsyttänyt juuri tuo syyllisyys siitä, että teen väärin, opetan lastani käyttäytymään huonosti ja lapseni täytyisi nukahtaa juuri tietyllä tavalla! Ihan aloin itkemään, kun niin ihanasti vakuuttelitte sitä, että saan antaa lapselleni turvaa ja siinä ei ole mitään väärää! Kiitos myös siitä, että jaoitte kokemuksianne ja vinkkejänne.



Nyt taas toivo heräsi. Kaikkea hyvää teille kaikille!

t. Viikunapuu

joka auttoi itseäni kestämään tuon jokakertaisen nukutustaistelun.



Rupesin pitämään vauvalle " unipäiväkirjaa" , johon merkitsin mihin aikaan ja miten (syliin/rinnalle/vaunuun hytkyttäen/kanniskellen tai sänkyyn " tassu" selässä) vauva nukahti ja milloin heräsi. Laitoin myös ylös kuinka kauan nukkumaan rauhoittuminen suunnilleen kesti (yleensä 30min-jopa 2h).



Se ei tietysti vauvan nukahtamista parantanut, mutta auttoi itseäni kun pystyin pitemmällä aikavälillä näkemään jotain suuntaa, ts. nukuttamisajat lyhenivät ja vauva nukahti joskus jopa ihan helposti. Sitten pikkuhiljaa alkoi nukkumisongelma häipyä ja merkinnät harveta.



Minua masensi kun kuulin neuvoja tyyliin " älä mene joka inahduksesta sitä nostamaan, opetat sen huonoksi nukkujaksi" jne. Tyttäreni ei nimittäin vain inahtanut vaan huusi hysteerisesti heti, kun joutui sänkyyn - ei mitenkään ollut mahdollista jättää sitä sinne yksinään. Joskus sama itku jatkui sylissäkin pitkään, pitkään. Muuten olikin sitten kuin itse aurinko, tosi tyytyväinen päiväsaikaan.



Ihmiset ovat niin kovin erilaisia, ihan pienestä pitäen.

vauvan itku on kauheaa kuunneltavaa ja se tuntuu aina kestävän ikuisuuden. Päiväkirja auttaa tosi paljon itseä ymmärtämään ja hyväksymään tilanteen kun huomaa että se ei sittenkään vaan ole pelkkää huutokaaosta jolle ei näy loppua. Minäkin suosittelen!



Meilläkään ei ole noiden tyttöjen kanssa ollut kyse mistään pienestä kitinästä tai itkusta vaan hysteesisestä huudosta joka saa vauvan melkeen oksentamaan...

Meilläkin taistelua pojan nukkumisen kanssa ja samat syyllisyys yms. kuviot painaa, netissä etsiskelin tietoa ja kokeilepa laittaa Googleen hauksi vauvojen unihäiriöt,löytyi HUS:n sivut jossa oli asiallista tietoa eikä kehotettu lasta huudattamaan yms. Itselle ainakin teki hyvää lukea että " pehmeätkin keinot" sallitaan ihan virallisestikin. Ja muista, et ole ainoa!

Tsemppiä! Kyllä se tästä...

MM69

että meillä tytön kanssa oli ihan mahdotonta taistelua nukkuminen JA nukahtaminen. Alkoi koliikista, mielestäni, kun tottui sylissä hyssyttelyyn. Meillä on kaikki vaiheet käyty läpi ja kokeiltu, sylissä kantaminen, keinutuolissa uneen keinuttaminen (vanhemmalle huomattavasti mukavampaa kuin jatkuva kävely), pepulle taputukset, kaikki mitä vaan kuultiin, kokeiltiin. Asteittain siitä päästiin aina helpommalla ja helpommalla, tyttö oppi nukahtamaan itse sänkyynsä vasta viime syksynä n. 1 v 8kk ilman temppuja. Että näin. Kyllä se aikanaan ohi menee tuokin vaihe, ja tulee uusi vaihe, jonka kanssa on taas ihan hukassa =) Älä siis tunne syyllisyyttä siitä, että annat läheisyyttä lapsellesi. Nuo neuvot tulee oman kokemukseni mukaan niiltä, joiden lapset on ollut niitä, jotka nukahtaa helposti omaan sänkyynsä. Silloin on helppo neuvoa toista, kun ei tiedä mitä on kuuunnella sitä huutoa...



Juu, ja meillä pojalla 6vkoa tuntuu koliikin lisäksi olevan myös tuota unihuutoa, vaikeeta vaan kun en aina osaa erottaa niitä toisistaan...että toinen kierros näitä unitaisteluita alkamassa...Luen joskus muiden kommentit, nyt olen niin väsynyt että nukkumaan kun kerrankin molemmat lapset nukkuvat ainakin hetken...



Kölli