Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Se veren hyytymistekijä (viime lehdessä)?

29.12.2005 |

Hei



Tietääkö joku jotain lisää siitä veren hyytymistekijästä, joka huomattiin lapsettomuuden syyksi pariskunnalla, josta viime Vauva-lehdessä kerrottiin? Eli raskaudet päättyivät ennen aikojaan jonkin veren hyytymistekijän vuoksi. Ja kun tämä lopulta huomattiin, asiaa voitiin hoitaa lääkkeillä ja raskaus onnistui.



Olisi mielenkiintoista lukea asiasta lisää. Me olemme tässä pikku hiljaa käyneet tutkimuksissa lapsettomuuden takia eikä kummastakaan toistaiseksi ole löytynyt mitään vikaa. Munatorvien aukiolo vielä katsotaan minulta tammikuussa. (Yksi tuulimunaraskaus tosin oli kesällä 2004, joten ainakin silloin jompi kumpi on ollut auki.)



On aika usein tuntunut, että nyt tärppäsi, mutta sitten kuukautiset ovat kuitenkin alkaneet muutaman päivän myöhässä. Alkusyksystä, kun mieheni oli ulkomailla ja kun emme muutenkaan hetkeen kovin erityisesti yrittäneet raskautta, kierron pituus oli tasaisesti 28 vrk. Muuten kierto on ollut koko ajan pidempi, nytkin taas.



On jo jonkin aikaa tuntunut, että vika on siinä, että minun sisälläni ei pysy mikään, jo ennen kuin aloin perehtyä näihin mahdollisiin syihin ja hoitoihin.



Hups, nyt nukkumaan. Lomalla päivärytmi lipsuu myöhemmäksi ja myöhemmäksi...

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
09.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei!



Olisi todella mielenkiintoista jos joku voisi kertoa asiasta sillä minä olen ihan samassa tilanteessa. SUUR KIITOS!

Vierailija
2/4 |
09.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

esim toistuvat keskenmenot ja tukotaipumus fraaseilla.

arvellaan että aiheutta nimenomaan toistuvia keskenmenoja. kaikkia niitä ei vielä osata tutkia, mutta hyvin monet ovat saaneet apua minihepariinihoidosta tai minidisperin hoidosta kun raskaus on saatu alulle. noita tukostyyppejä on useita erilaisia. voidaan epäillä että moista olisi jos itselläsi on ollut laskimoveritulppa tai suvussa hyvin jnuorilla ihmisillä on niitä ollut. (ei siis vanhoilla)



mom (6km ja kuitenkaan tukostaipumusta ei löydetty)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
11.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin tuon jutun ja olin PÖYRISTYNYT, kun kyseisellä parilla oli ollut se 8 keskenmenoa, ennenkuin hyytymistekijöitä tutkittiin. Kysymys oli varmaankin yksityisestä klinikasta, joka halusi rahastaa vain kalliista hoidosta. Yleinen suositushan on, että kolmen keskenmenon jälkeen tulisi tutkia hyytymistekijät.



Hyytymistekijöitä on perinnöllisiä ja ns. hankittuja. Itselläni oli 30-vuotiaana veritulppa ja hyytymistekijät tutkittiin sen jälkeen SPR:ssä. Löytyi sitten fosfolipidi vasta-aine, joka on hankittu. Veritautikirjoista luin, että hankittu hyytymistekijä voi johtua esim. kemikaaleista tai lääkkeistä. Jäljet johtavat 5-vuotiaana minulla olleeseen lääkemyrkytykseen. Aina toki ei löydy näin selkeää syytä hyytymistekijöihin.



Jos jollakin on ollut se 3 tai useampi keskenmeno, tai muuta " epämääräistä häikkää" tai asia painaa paljon mieltä, niin vaatikaa ihmeessä hyytymistekijä verikokeet. Veret tutkitaan helsingissä SPR:ssä 2 viikossa. Verikokeesta kirjoitetaan lausunto, jonka saa " potilas" myös (kopio pitää kysyä lähettäneeltä lääkäriltä). Jos jotakin löytyy, niin Fragmin lääkitys (hepariini piikki pistetään mahaan) ehkäisee keskenmenon.



Itse odotan nyt ensimmäistä lastani tukisukat " korviin asti vedettyinä" , Fragmin 5000 yksikköä/pvä ja asetyylisalisyylihappo 50 mg /pvä. Fragmin alkoi heti + merkin jälkeen samana päivänä. Resepti oli valmiina odottamassa. Veriarvoja seurataan raskauden aikaisten sisätaudillisiin ongelmiin erikoistuneen lääkärin toimesta.



BeckM rv 18 +1

Vierailija
4/4 |
12.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämän päivän Hesarissa (sivu A 6) on lyhyt juttu tästä aiheesta otsikolla " Keskenmeno voi johtua taipumuksesta laskimoiden tukoksiin" . Dosentti Risto Kaaja Husin naistenklinikalta oli puhunut asiasta lääkäripäivillä. Jutussa suositellaan tukisukkien käyttöä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän yksi