Maitoallergikkojen vanhemmat! Kysymys naudanlihasta
Oletteko saaneet mitään ohjetta naudanlihan antamisesta maitoallergiselle lapselle? Meillä nyt 1-vuotias poika, jolla maitoallergia todettiin jo heti vauvana. Apteekin maito menee edelleen. Nyt olen saanut ristiriitaista tietoa naudanlihan antamisesta. Toiset sanoo, että voi antaa ja toiset on sitä mieltä, että ei voi kun se kuulemma sisältää sitä samaa maitoproteiinia kuin itse maitokin. Kuulostaa periaatteessa ihan järkevältä, mutta miten te olette toimineet? Me olemme tähän asti välttäneet sitä, mutta nyt en enää tiedä onko se sittenkään tarpeen.
Kommentit (4)
Meillä on pojalla 1v 3kk todettu maitoallergia 8 kk:n iässä. Allergialääkäri ei mitenkään kieltänyt naudanlihaa..
Itselleni tuli mieleen, että voihan se nauta olla sonniakin, eikä ne tunnetusti eritä maitoa.. :)
Hei!
Omalla pojallani (1v 1kk) on myös todettu maitoallergia noin 4 kk ikäisenä ja edelleen meilläkin on käytössä apteekin maito Neocate. Hapanmaitotuotteita ollaan kylläkin kokeiltu nyt 2 viikon ajan.
Naudanlihasta saatiin aikoinaan allergologilta sellainen ohjeistus, että pitää kokeilla ja altistaa samanlailla kuin kaikki muutkin aineet eli väh. 1 viikon jokapäiväisellä altistuksella. Ja jos sopii - otetaan ruokavalioon. On siis hyvin mahdollista, ettei naudanliha sovi maitoallergiselle, kysymys on maidon ja lihan samankaltaisista proteiineista. Mikäpä näissä allergia-asioissa mahdotonta olisikaan..!
Meillä altistettiin maito ja sen jälkeen huomasin itse ettei nauta käy. Se teki aivan samat oireet kuin maito eli vatsan nipristelyä, ummetusta ja sitten vetistä kakkaa ja pyllyn punoitusta. En ole sen jälkeen antanut nautaa ja kun lääkärissä kerroin tästä, niin ohje oli välttää sitä. Joillekin maitoallergisille nauta käy, joillekin ei. Naudassa on sama proteiini kuin maidossa, joten siitä tämä yhteys. Sama yhteys on kananmunalla ja kanalla ( ei käy meille kumpikaan ). Mutta nää allergiat on niin omituisia ja yksilöllisiä, ettei niitä voi kuin kokeilla ja yrittää arvailla että mistä mikäkin johtuu.
En ikinä ole kuullutkaan ettei voisi antaa?!? Meillä 6kk iässä diagnosoitu, nyt 1v4kk ikäinen maitoallerginen poika ja naudanlihaa sisältäviä ruokia on syöty ihan normaalisti...