Oletko kateellinen sisaruksillesi? Saavatko he enemmän vanhemmilta?

Kaksi perinnöllistä sairautta.

ja olen joskus kateellinen pikkuveljelleni.

Hän on aina saanut huomiota ja esim. lähes kaikki lelut mitä on toivonut. Minä tosin olen ollut sellainen etten mitään juuri ole toivonutkaan.



Yleensä kuitenkin ymmärrän, että vanhemmat rakastavat meitä ihan yhtälailla. Olemme vain veljeni kanssa erilaisia luonteiltamme.

En ole hänelle kateellinen. Nuorempana olin ehkä hieman kateellinen, koska sisareni pääsi monessa asiassa paljon helpommalla kuin minä. Mutta kai isosiskon tehtävä on raivata tietä ja opettaa vanhemmat uusille tavoille.

Ainoa, jolla tuntee ohimenevää kateutta? T: 5

Näin he ovat tehneet jo useampana syksynä vuosien ajan. Mummo ei ole mukana tällä kertaa, on kyllä ollut aiemmin. Minä tai kukaan muu perheestäni ei ole ollut mukana yhtään kertaa. Haen heidät joka kerta lentokentältä ja vien koteihinsa, vanhemmat yöpyvät meillä.



Meillä on kolme lasta, pienet tulot. Työttömyyttä ja masennusta on kestetty useita vuosia, mutta olemme ihan onnellisia. Vaikeampaa olisi, jos emme tykkäisi elämästämme tällaisenaankin - kouluttaudumme, kursittaudumme, saadaan terapiaa, kotiapua ym. tukea tarpeen mukaan ja oikeasti menemme eteenpäin vähitellen. Lapset ovat onnellisia, vaikka meillä ei ole varaa matkustella omin päin. Käymme kerran vuodessa vanhempieni mökillä, lasten isomummon luona parin kuukauden välein.



Taas tänä syksynä tuntuu siltä, että etäisyys vanhempieni ja sisarusteni ja meidän perheen välillä on _paljon_ pidempi kuin 4 tunnin lentomatka. Jo syyskuun alussa huomaan sen tunteen valtaavan sisimpäni, kun ajattelen alkavaa syksyä. He kertovat iloisesti matkajärjestelyistään ja autonvuokrauksista netin kautta - voi miten helppoa se on nykyään! Minä en voi katsoa heitä kohti, yritän sopertaa jotain vähän kohteliasta. Yritän myös olla reipas omia lapsia päin, kun he kysyvät " miksei me päästä mukaan joskus" . Niin reipas olen, etten koskaan käske heitä kysymään mummulta ja papalta itseltään, vaan väkerrän jonkun kiltin vastauksen, vaikka olo on ihan hirveä.



Kukaan heistä ei ole koskaan sanonut, että kylläpä olisi ollut vielä kivampi reissu, jos joku meistä olisi ollut mukana. Kerran kysyin, voisiko vaikka esikoinen, silloin 6 vuotias, lähteä mukaan. He totesivat, että se olisi liian sitovaa, kun pitäisi ottaa aikataulut huomioon nukkumisissa ja syömisissä. Ja siitä muistinkin sitten, että aikanaan 70-luvulla, kun me perheen lapset oltiin pieniä, oli vanhemmillamme tapana lähteä kahdestaan kesälomamatkalle ja viedä meidät alle 4 vuotiaat mummon ja vaarin hoiviin.



Itse en tekisi sellaista.

Vanhempani ovat maksaneet pois veljeni (huume)velkoja, mutta joudun itse maksamaan opintolainani ym. Olen sentään käyttänyt ne rahat johonkin " kehittävään" kuten opiskeluun.

Vanhempani kohtelevat meitä niin tasapuolisesti kuin pystyvät.

Mutta itse olemme valinneet asuinpaikaksemme ulkomaan. :)

Huumevelat peritään aina loppuun saakka. Koroista ja lyhennyksistä ei voi neuvotella niin kuin pankissa. Yllättävän pienten summien vuoksi käyttäjät menettävät tulevaisuutensa, joskus kuolevat väkivaltaisesti tai vammautuvat pysyvästi perinnän seurauksena.



Se on _helvetin_ epäreilua.



bigmama

Meillä veljet saa enemmän taloudellisesti, mutta minusta se ei ole epäreilua, sillä heillä on pienet tulot. Me ei saada koskaan mitään, mutta meillä onkin suuret tulot.



Mutta se harmittaa miten epäoikeudenmukaisesti äitini kohtelee meidän lapsia ja veljeni lapsia (toisella ei ole vielä). Veljen lapset aina siellä hoidossa ja meidän lapsia ei ota vaikka ollaan pyydetty :( Eikä kyse ole jatkuvasta hoidon tarpeesta vaan parista tunnista jonkun kuukauden välein. Surkeaa...

10