Epäkorrektia? vai yliherkkä?

No onpas teidän puistossa melkoisia mammoja. Myönnän, olen itse myös lähipuistossa törmännyt tuollaisiin hölöttäjiin jotka puhuvat heti ensimmäisellä tapaamisella kaiken itsestään ja odottavat myös toisen kertovan kaiken elämästään. Olen kotiäiti ja käyn lähipuistossa melkein päivittäin enkä edelleenkään tiedä useimpien äitien etunimiä joita päivittäin näen, eikä edes kiinnosta. Olen siellä lasten, en äitien takia. Kyllä minuakin tuollainen utelu ärsyttäisi ja varsinkin kun tullaan sitten vielä arvostelemaan tuolla tavalla, törkeää!! Mutta toisaalta olen myös saanut pari hyvää ystävääkin puistossa ja niiden kanssa on höpötelty jo kaikenlaista mutta ei ensimmäiseen puoleen vuoteen, vasta sitten kun on tutustunut toiseen ihan kunnolla. Eli mielipiteeni on, että mammat puistossasi oli EPÄKORREKTEJA etkä missään nimessä ollut yliherkkä!! Tai sitten me molemmat ollaan yliherkkiä = ) !!

puistossa yhteen äitiin joka ensin kertoi lapsistaan, sitten itsestään ja lopuksi suvustaan, että miten on tullut asuttua ihan USA:ssa asti mm. (tämä kaikki alta 15 minuutin jutustelun) Loppujen lopuksi tähän asti oli ihan ok kun ottaa huomioon, että seuraavaksi alko kyselykierros meidän elämästä. Ei meillä mitään luurankoja kaapissa ole, ihan ihmisiä ollaan, mutta jotenkin tuntuu että eka " tapaamisella" olis riittäny lasten ikä ja nimet ja kylläpä on märkä keli-linjaa. Ennen kun ehdittiin synnytykseen hipsin pois.



Ei siis mitenkään kohteliasta porukkaa teidän puistossa, kyllä muiden pitäis tajuta milloin joku ei haluu puhua asioistaan. Missäs sekuuluisa naisenvaisto mahtoi lymyillä???

mutta kylla minusta jos juttukumppani aivan selkeasti viestittaa (kuten ap kerto tehneensa) ettei halua puhua aiheesta, niin sitten on kylla tilannetaju ja empatiakyky hukassa, jos viela edelleenkin kysellaan samasta asiasta. Jotkut tosiaan kertovat mielellaan itsestaan tosi paljon heti kattelyssa, toiset taas eivat, ja se on minusta ihan ok, niin kauan kuin kukaan ei tunne itseaan ristikuulustelun uhriksi. Olen myös huomannut etta joidenkin mielesta aitiys " velvoittaa" jakamaan kaikki omat synnytys-, imetys- ym jutut kenen tahansa kanssa joka myös on aiti. Ja onhan niista jutuista joskus ihan kiva puhuakin, mutta vain sellaisessa seurassa jossa kaikilla on ok olo, en itsekaan valttamatta lahtisi ensimmaisella puistotapaamisella ihan niin henk. koht. linjalle.

Hyvinkin tarkkaan kun kerran on kaveri jolle puhua ja on kokenut saman.

Mutta tottakai pitää osata jättää rauhaan se joka ei halua asiasta keskustella.

Mä en puolitutuille halua aina kokemuksiani kertoa. Kun paljastuu, että tyttömme syntyi keskosena (ja pienen koon takia se paljastuu pian), seuraa joko vaivautunut hiljaisuus tai sitten joku kertoo, kuinka hänen kummin kaiman serkkunsa painoi syntyessään vain puoli kiloa ja on nyt 2-metrinen huippufyysikko ;) Olen myös saanut kuulla, että synnytykseni oli varmaan helppo, kun lapsi oli niin pieni, ja että oli tilanteessa hyvätkin puolensa: sai levätä rauhassa kotona, kun vauvaa hoidettiin sairaalassa.

Äiditkin ovat vain ihmisiä. Jotkut osaavat olla tahdikkaita, jotkut eivät.

Reita:

Miten henkilökohtaisia asioita teillä on tapana kertoa leikkipuistosta tutuille äideille? Olenko missannut jonkun sosiaalisen koodin? Täytyykö synnytyksestää kertoa kaikki? Olen kyllä itsekin huomannut että jotkut kertovat KAIKEN elämästään heti, itse en kuitenkaan koe olevani tilivelvollinen vaikka kaikkia meitä yhdistää äitiys ja siihen liittyvät jutut..

että jotkut äidit vaan haluaa avautua kaikesta ja odottaa sitten samaa muiltakin. Mua ei häiritse (välttämättä), jos joku haluaa kertoa koko elämäntarinansa, mutta itse en halua kaikkea jakaa vieraiden kanssa.



Minusta olisit voinut ap sanoa vaikka, että sektio tehtiin perätilan, ahtaan lantion, synnytyksen pitkittymisen tms syyn vuoksi. Jos siis jonkun syyn haluaa kertoa. Juttu jää varmasti siihen, eikä enempiä uteluita tule. Mun mielestä tämä on ihan ok tapa, jos toinen ei älyä lopettaa uteluita ajoissa.

Mun mielestä sulla on oikeus kertoa vaan se minkä haluat. Ethän sä ole puistotutuille tilivelvollinen. Tietysti siinä tulee vähän outo tilanne, jos toiset ensin kertoovat yksitysikohtaisesti kaiken ja sinä et mitään... siksi on parempi jos mietit jo valmiiksi sellasen yksinkertaisen version synnytyksestäsi niin että voit tuollasessa tilanteessa kertoa sen ilman suurempia tunteita... niin tuo mua edeltävä taisi jo sanoa, että sano syyksi joku rehellinen, mutta tavallinen asia. Jotkut ihmiset ei tajua sitä, että jos asiat on mennyt oudolla tavalla ja siitä jäi paha mieli tai jotenkin epävarma olo, niin ei siitä voi samalla tavalla puhua kuin jos olis kaikki mennyt eri tavalla... Ja niitä utelijoita riittää... Jos ei toiset tajua niin tottakai puheenaiheen vaihto on ok. Kyllä se tunnelma siitä taas toipuu... parempi kestää vaivautunutta tunnetta hetken kuin katua myöhemmin, että tuli kerrrottua sellasta mitä ei halunnut... :) Mun mielestä siis ne sun puistotutut eivät tajunneet sosiaalista koodia. Ehkä ei itse kuitenkaan kannata esittää toiselle kysymyksiä sellasesta aiheesta mistä ei itse haluis puhua, sitten ei joudu niin helpolla siihen velvollisuuden tunteeseen, että pitäis itsekin avautua...

Kiva kuulla että muutkaan ei jaa kaikkia asioitaan leikkipuistossa...

On siis todella todella vaivaannuttavaa jos toinen on tosiaan just tilittänyt 15min KAIKKEA elämästään, ja itse ei sitten halua kertoa samantyppisiä juttuja itsestään.



Itse yleensä pidän keskustelun tasolla: kurarukkaset, säätila, ruoanlaitto, tv-ohjelmat yms... arkista. Jotain henk.koht asioitakin voin puhua, mutta ne on esim. hassu koulumuisto tai kommellus ym. sen tapaista.



Ap. kirjoitusta nakutellessani olin hiukka tuohtunut puiston mammoihin, mutta nyt olen ajatellut asiaa ja ehkä sillä " tehkää pikkukakkonen niin saat synnyttää oikeasti" kommentilla yritettiin olla positivisia ja kannustavia, sillä syytä sektiooni en kertonut =).



Siksi asiaa kyselin, että välillä tuntuu että jotkut jopa loukkaantuu kun en jaa yksityiskohtaisesti asioitani... liittyen juuri raskauteen ja synnytykseen. Näyttää kyllä sille, että suurimmalle osalle äideistä niistä puhuminen on tosi luontevaa ja avointa, mutta minulle ne ovat jotenkin niin yksityisasioita, että en koe mukavaksi keskustella missä vain.. tunnen kyllä vieläkin olevani tässä suhteessa vähän " outo" .

Tuonkohan takia en ole tutustunut meidän leikkipuistossa yhteenkään äitiin...



Olen varmasti tietoisesti tai alitajuisesti välttänyt muihin tutustumista siellä, vaikka sosiaalinen olenkin. Meillä perhe-elämä on joka asiassa niin periaatteessa kaukana siitä idyllisestä ydinperhe-elämästä. Diabetekseni takia raskaus oli riskiraskaus jo ennenkuin tulin raskaaksi. Raskausaika aikamoista syynäämistä ja loppui sektioon, joka sekin meinasi päättyä hengenlähtöön verenvuodon takia. Tyttäreni vietti ensimmäisen viikon valvontayksikössä (niinkuin muidenkin diabeetikkojen vauvat) opetellen syömään ja verensokereiden tasauksessa. Mies otti eron samantien kun päästiin kotiin ja muutti pois tytön ollessa 6 viikkoinen. Ja kaikenpäälle hän löysi seksuaalisen suuntautumisensa uudelleen näin aikuisiällä, jonka takia meillä ero tulikin. Että jos multa joku tulisi kysymään vain jotain pientä synnytykseen liittyvää, niin ei varmaan saisi mitään vastausta :) Menneisyyteni kanssa olen itse sinut, mutta joku muu ei sitä ehkä ymmärtäisi.



Meillä päin olen kuunnellut sivukorvalla kuinka äidit kertovat perheensä laskettelumatkoista ja vertailevat minnepäin kannattaa lähteä. Miettivät ostaako reiman vai joonatanin puku yms. Itse sinnittelen opiskelujen, lapsen hoidon ja rahahuolien kanssa, joten en kuulu joukkoon :) Ei siinä mitään, ihanaa, että toisilla on elämä mallillaan. Ehkä meilläkin joskus. Eli minäkin olen puistossa vain ja ainoastaan siksi, että tyttö saa raitista ilmaa ja pomppia lätäköissä ja miksi siellä nyt yleensä lasten kanssa ollaan. Toisaalta olisi joskus ollut kiva tutustuakin muihin, että oltais saatu lisää kavereita. Johan siellä on kohta kaksi vuotta vietetty melkein joka aamu ja hyvin on mennyt näinkin.



Eli aika epäkorrektia kysellä noin yksityiskohtaisesti sun omia asioita. Tietenkin se kiinnostaa! Ihminen on pohjimmiltaan aika utelias tapaus. Mutta pitäisi aina kunnioittaa toisen rajoja. Ne muut äidit varmaan sitten ottavat vielä nokkiinsa, jos et kerro yksityiskohtaisesti kaikkea, kun kerran hekin ovat kertoneet montako tikkiä tuli. Meillä, joilla kaikki ei ole mennyt normisynnytyksen mukaan on vain kestettävä se. Ehkä oma ymmärryskyky on laajentunut kokemuksien kautta. Kaikille ei sitä valitettavasti suoda...

Eli itselleni muistuu mieleen tapaus kun jouduin mukaan keskusteluun lapsettomuudesta. Lapsettomuuden ja hoitojen jälkeen en siitä olisi jaksanut puhua yhtään, varsinkin kun olin lapsen sitten lopulta saanut.

Yksi jo melko tuttu äiti oli ensin jeesustellut että kyllä on niiin kauheeta kun ei tyydytä luonnon/jumalan tahtoon... ja jotain muuta sellaista joka nosti minulla niskakarvat pystyyn heti!

Aikansa saarnattuaan siitä, kuinka lapsettomuushoitoja ei tarvita ja samaan syssyyn arvosteltuaan homoliitot ja naisparien hedelmöityshoidot, hän sitten kysyi minulta: " Eikö niin???" Ensin vaan pyörittelin päätäni ja sanoin: " en kommentoi" , hän vaan tivasi (hymyssä suin) " Eikö ole ihanaa kun ollaan lapset lahjaksi saatu..blaa blaa.." " Vai mitä?" .



Vastasin vaan: " Lapseni olen saanut lahjaksi hedelmöityshoitojen avulla, onneksi ei eletä keskiajalla ja lapsettomuutta aiheuttavia sairauksia voidaan hoitaa" . Mainasin tässä välissä jo lähteä pois, mutta käännyin vielä sanomaan että " siskoni on muuten LESBO ja asuu naisen kanssa. Vauva haaveissa heilläkin" . (nyt vauva jo syntynytkin..)



Tämän tapauksen jälkeen minut on jätetty ulos kaikesta. Olen siis puistosyrjitty =) mutta ihan sama, käyn siellä lapsen takia, tosin en niin usein kuin ennen.

Itse olen ollut huomaavinani, että synnytykset ovat vähän näitä naisten armeijajuttuja: eli koska kaikki ovat (biologisen) lapsensa tavalla tai toisella synnyttäneet, niin niitä kokemuksia sitten mielellään vertaillaan. Toisaalta eihän sinulla ole mitään velvollisuutta ole omista asioistasi yhtään enempää avautua kuin mitä haluat. Itse puhun mielelläni synnytyksestä juuri sen takia, että se oli niin kamala, että puhumalla jotenkin saan purettua traumaa.



Itsekin olen välillä loukkaantunut juuri lapsikerhon tms. puolituttujen vanhempien kommenteista ja joskus tahtomattani myös loukannut muita (kerran esimerkiksi kysyin jonkun lapsen koosta). Jotenkin näissä tilanteissa juuri puhuu lapsista ja niihin liittyvästä, ja monien tällaisten asioiden suhteen ihmiset ovat tosi herkkiä (paineet " oikeanlaisesta" synnytyksestä, äitiydestä, terveestä, reippaasta ja " normaalista" lapsesta jne.).

.. huomannut miten jotkut ihmiset haluavat tietää todellakin intiimejä ja henk.kohtaisia asioita. Tähän piirteeseen törmäsin varsinkin raskausaikana. Melkein kaikki tulivat silittelemään mahaa. Muutamille sanoin ihan suoraan, että ette te muutenkaan mahaani silittele, joten miksi siis nytkään sitä tarvitsee tehdä. Jotenkin tuntui, että kun oli raskaana niin ihan kuin kaikki asiat olisivat olleet julkisia ja toisten asioita. Se pisti vihaiseksi..



Mutta olen kyllä minäkin törmännyt ihmisiin, jotka tosiaan kertovat itsestään ja suvustaan KAIKEN heti ensitapaamisella - sitä en oikein ymmärrä. Mutta, meitä on niin monenlaisia - kukin siis tyylillään :)

Siksi olen ehkä huono vastaamaan. Tuli vaan mieleen, että voisiko ajatella kuitenkin suoraan sanovansa asiasta. Ihan lyhesti vaan. Voisi mainita vaan, että aihe on arka, kun sait lapsen leikkauksella vaikean synnytyspelon takia etkä haluaisi siitä enempää puhua. Luulis uteluiden loppuvan siihen. Itsellekin vois olla helpompaa niin.



Luulen, että monien ihmisten on vaan oikeasti vaikea muistaa, että kaikilla asiat ei suju samalla tavalla ja kaikki ei ole samanlaisia. Jokainen muutenkin kokee asiat omalla tavallaan.



Meidän esikoinen syntyi sektiolla perätilan vuoksi, mutta kieltämättä silti oli alkuun sellainen olo, että pitäiskö sitä selittää enemmänkin. Miksi ei esim yritettykään kääntää raivotarjontaan. Olenkin selittänyt, mutta varmasti aika puolustelevaan sävyyn joskus, toisten epäluuloja peläten. Monilla ihmisillä oikeasti on tietyt käsitykset siitä miten asioiden pitäis sujua ja mikä on se oikea tapa synnyttää, imettää yms. Myös lapsettomuus voi olla täysin vieras asia ja lapsia vaan " pyöräytellään" .



Ihan oikeasti, kaikki eivät osaa ajatella asioita joka kantilta ja jos liian varovaiseksi ryhtyy, niin ei välttämättä uskalleta puhua mitään. Jopa haalarit voi saada epäsopua aikaan:) Enkä nyt tarkoita verrata haalareita synnytyspelkoon, jos siltä kuulostaa.



T: Yniäinen

Sen verran vaan sektio/normaalisynnytyksestä, että minä en ole ikinä tajunnut normaalisynnytyksestä kohkaamista. Meidän pieni ihme syntyi sektiolla perätilan vuoksi enkä hetkeäkään miettinyt, että olisin jostain jäänyt paitsi vaikka perinteisellä tavalla en tullut synnyttäneeksi. Tärkeintähän tässä kaikessa on, että synnytys on mahdollisimman turvallinen sekä lapselle että äidille. Enkä ole kyllä katsonut tarpeelliseksi sektiosynnytystä salata - päinvastoin. Oleellistahan tässä kaikessa on se, että lapsi saadaan tähän maailman. Ihan yhdentekevää, että millä tavalla.

raskaana sanoi että sektiolla synnytti niin kiinnostaa minua nuo syyt miksi kun itse en tahtoisi joutua sektioon. Tavallaan olen kysymyksillä yrittänyt kartoittaa syitä miksi sektioon voi joutua ja näin valaa itseeni rohkeutta että ei pelottaisi jos itsellä tulee kohdalle. Pahaa en ole tarkoittanut koskaan kysymyksillä ja vasta tämän luettuani tosiaan muistin että voihan sektion syy olla myös pelko mitä en juuri ole tullut ajatelleksi kun itse taas pelkään sektiota. Hyvä juttu muistaa jos joskus juttelee sektiolla synnyttäneen kanssa.