2-v nukkumaan meno yhtä taistelua - rasittaa!
2-vuotiaan poikamme nukkumaan laittamisesta iltaisin on tullut hermoja raastavaa. Tutista vierottamiseen (1v8kk) asti poika nukahti itsekseen. Vierotuksen aikaan koko rutiini muuttui. Poika ei halunnut lainkaan mennä nukkumaan ja aloimme istumaan huoneessa ja odottamaan, että hän nukahti. Tämä toimikin jonkin aikaa ihan kivasti, mutta viimeiset pari kuukautta nukkumaan meno on ollut taas yhtä taistelua. Hän ei halua pysyä sängyssä, peitto on huonosti, unilelu " tippuu" lattialle, nukelta lähtee hattu päästä, haluaa leluja sänkyyn... Taisteluun löytyy syitä loputtomasti ja itku ja kitinä tuntuu kestämättömältä.
Keinot rauhoittaa nukkumaan menoa tuntuvat loppuneen. Kun en ole keksinyt mitään muutakaan, olen sanonut, että poistun huoneesta, jos hän ei ole nätisti. Ja jos ei ole rauhoittunut, olen myös poistunut hetkeksi. Huuto vain yltyy ja äitiä huudetaan kovasti. Kun menen takaisin, on hän usein rauhallisempi, mutta läheskään aina sekään ei toimi tai hän alkaa uudestaan taistelun. Tuntuu myös hieman kurjalta uhkailla hänen yksin jättämisellään. Samalla mietin myös, miten pääsemme tuosta nukuttamisesta koskaan eroon, jos hän kokee yksin jättämisen rangaistukseksi.
Kurjinta illoissa on tuo itku ja huuto. Vielä jotenkin jaksaisin istua hänen huoneessaan, jos nukkumaan meno edes silloin sujuisi rauhallisesti. Kaikkein mieluiten kuitenkin opettaisin hänet takaisin nukahtamaan itsekseen, mutten tiedä miten sen tekisin. Huudattaminen ja huoneeseen jättäminen ja jatkuva palauttaminen takaisin sänkyyn ei kuulosta houkuttelevalta vaihtoehdolta. Poika tuntuu toisaalta myös jo niin isolta, että voisin uskoa kohta olevan mahdollista selittämällä auttaa asiaa. Kun vaan keksisin, millä häntä voisi motivoida haluamaan nukahtaa rauhallisesti/itsekseen.
Kaipaisin kovasti uusia keinoja saada ilta taas sujumaan! Oma varasto on jo käytetty tyhjäksi.
Sänkyyn mennään noin klo 20 ja luetaan iltasatu. Hän nukahtaa yleensä puoli yhdeksään mennessä, mutta nukahtamista edeltää aina tämä taistelu. Aamuisin poika herää jo klo 5.30-6. Päivisin nukkuu reilun tunnin päiväunet.
Kommentit (14)
Eli on helpommin pidettävä aisoissa, mutta toisaalta ei taas ymmärrä puhetta niin hyvin kuin vanhempi lapsi. Ollaan kokeiltu tuota " supernanny-tekniikkaa" , mutta ei ole toiminut. Lapsi hätääntyy vaan entistä enemmän ja lopulta menee niin levottomaksi, että ei tämän takia saa unta. Eli meillä ei ole toiminut, vaikka yritystä on ollut jo parisen kuukautta! Mutta uskon, että kannattaa kokeilla, vanhemmalla lapsella voi toimia. Minäkin ottaisin ilomielin vastaan vinkkejä, miten lapsen saa nukahtamaan itsekseen.
Meillä on siis sama nukutusongelma ollut jo syksystä asti, kun poika siirrettiin pinnasängystä tavalliseen sänkyyn. Aluksi koitettiin " supernanny-tekniikkaa" , eli palautettiin poika rauhallisesti sänkyyn kun sieltä poistui. Mutta kun tätä oli jatkettu useampi kuukausi ja palautuskertoja oli per ilta vähintään 50, ei kärsivällisyys enää riittänyt vaan alettiin nukuttaa poikaa vieressä istuen. Siihen menee 30-60 min ja operaatio on välillä hermoja raastavaa, koska aluksi poika potkii ja yrittää tulla väkisin sängystä pois, sitten alkavat lentää unilelut, sitten alkaa vesimukin mankuminen jne. Nukkumaanmenoa edeltää kyllä tutut rauhalliset rutiinit, mutta sänkyyn poika ei halua jäädä, varsinkaan yksin. Meillä oltaisiin myös kiitollisia hyvistä vinkeitä millä lapsen saisi jäämään nukahtamaan itsekseen.
Meillä on vähän reilu 2v poika.
On aina ollut suht huono nukahtamaan mutta sitten kun nukkuu aika hyvin.
Sen jälkeen kun siirryttiin isojen poikien sänkyyn niin samalla opetettiin poika nukahtamaan itsekseen. Ekana iltana huusi puoli tuntia, toisena vartin, kolmantena jäi rauhassa odottamaan nukkumattia. Käytiin tietysti huutojen välillä aina katsomassa.
Mutta nyt on taas alkanut mennä aika vauhdikkaasti. Hän ei kerta kaikkiaan pysy sängyssä. Tulee pois monta kertaa illan aikana.
Ainakin silloin kun minä olen nukuttamassa.
Ollaankin tultu siihen tulokseen että isi saa hoitaa nämä nukuttamis jutut. Ja ollaan suht tarkkoja kellonajasta. Sänkyyn mennään viimeistään 20.00, iltasatu ja sen jälkeen hyvät yöt ja ovi kiinni. Kun tulee pois mies sanoo " nyt nukkumaan" ja kantaa sänkyyn, toisella kertaa " nukkumaan" ja kantaa sänkyyn. Kolmannella kerralla ei sano enää mitään vaan vie vaan takaisin sänkyyn. Tällä tyylillä nukahtamiseen menee noin vartti.
Jos kellon aika siirtyy puolisen tuntia on show valmis. Nukahtamiseen menee helposti puolisen tuntia.
Kyllä mulla välillä äidin sydäntä särkee kun toinen itkee. Mutta sitten taas... Silloin aluksi ajattelin että tämä on rääkkäystä kun kuuntelin lapseni itkua, mutta sitten kun se alkoi tuottaa tulosta niin...
Jospa koittaisitte tuota tekniikkaa, ja äitinä koitat olla välittämättä niistä huudoista. Lapsi kapinoi vastaan uusia juttuja. Olen tullut siihen tulokseen että sen kyllä kuulee jos on tosi hätä ja äiti-ikävä.
Hemppu
Meillä on kohta 3vuotias tyttö. Illalla on tutut iltarutiinit,hampaanpesusta iltasatuun. Nukkumaan menemme viimeistään puoli yheksän.
Sitte ku on sammutettu valot, tyttö vain makoilee ja pitää silmiä auki ei siis mitään itkua eikä pakenemista sängystä. Tytöllä on meidän makkarissa oma sänky sänkymme vieressä. Yleensä tyttö haluu tulla äitin viereen nukkumaa,juuri ennen nukahtamista saattaa kömpiä omaan sänkyyn. Itte ongelma on se että lapsi nukahtaa vasta kymmenen viimeistään puoli yheltätoista. Mitä siis avuksi??
Tyttö herää aamuisin reippaasti itte kaheksan jälestä ja nukkuu hoidossa noin tunnista puoleentoista tuntiin päikkäreitä. Miten saada lapsi nukahtaa aikaisemmin että jäis ittellekki aikaa illasta... ??
Meillä 2v pojan unitaistelut alkoivat pikku hiljaa syksyllä, ja tässä alkuvuodesta veivät jo 1,5 tuntia/ilta. Yritimme saada pojan nukahtamaan itsekseen omaan sänkyyn vanhempien makuuhuoneessa. Meilläkin kokeiltiin huudatusta ja noita supernanny-juttuja, mutta kun eivät johtaneet tuloksiin kahdessakaan viikossa niin niistä luovuttiin. Pahimmillaan yksin jäämisen paniikki johti siihen, että nukahtaminen siirtyi puolilleöin. Paniikin jälkeisten öiden unet olivat myös tosi levottomia, poika heräsi monta kertaa yön aikana tarkistamaan, ovatko vanhemmat siinä vieressä. Tämä lapsi on aina ollut ns. huono nukkuja, ja tavallaan siihenkin oli jo tottunut. Nyt kuitenkin tuntui, että alkoi olla omat rahkeet loppu.
Näin sitten sattumalta dokkarin eläintenkouluttaja Tuire Kaimiosta. Hän sanoi, että eläinten kouluttamisessa on olennaista keksiä, mitä koulutettava eläin TODELLA haluaa (siis makupalan, tai että saa tuolla luokse, tai että pääsee pois...riippuu eläimestä ja tilanteesta). Mietin sitten, että mitä se meidän " makuuhuone-eläin" :) oikein tahtoo. Päädyin siihen, että ensinnäkin äidin luokseen (imetin usein vauvaa olohuoneessa, ja nukutusrumba jäi isälle) ja toisekseen tahtoo pitää aikuista kädestä kiinni.
Iltarutiineja muutettiin sen verran, että nyt koko perhe menee vanhempien sänkyyn iltasadun ajaksi. Minä imetän, eli olen näkyvillä mutta en muuten osallistu. Sitten valot sammutetaan, paitsi himmeä yövalo, ja Pessi peitellään omaan sänkyynsä. Hän saa pitää aikuista kädestä kunnes on melkein unessa. Seuraavaksi alamme ottaa käden vähän aiemmin pois, ja sitten siirtyä seisomaan sängyn vieressä istumisen sijaan. Sitten varmaan mennään seisomaan vähän kauemmaksi sängystä, ja sitten jo lyhyiksi hetkiksi pois huoneesta niin että ovi jää raolleen jne.
Yksi asia joka myös sotki nukahtamista meillä olivat päiväunet, joista pidin kiinni itsekkäistä syistä kun halusin nukkua univelkoja pois. Päikkäreille nukahtaminen oli myös vaikeaa, vei aina puolesta tunnista tuntiin. Kun parin tunnin iltapäiväunet jäivät pois, alkoi poikaa kummasti illalla väsyttää niin, ettei enää jaksa hillua puoltatoista tuntia.
Tämä kaksivuotias ei siis ollut valmis vielä nukahtamaan itsekseen. Niinpä nyt opetellaan omassa sängyssä nukkumista ja sitten myöhemmin sitä itsekseen nukahtamista. Imetystukilistan sivuilta löysin kivan ajatuksia herättävän artikkelin (http://www.imetystukilista.net/faq/univaikeudet.php) - sieltä meille napattiin ajatus tarroilla lahjomisesta. Nyt saa tarran aina, kun herää aamulla omasta sängystä, ja tästä saavutuksesta kerrotaan lapsen kuullen kaikille päivän aikana, jotta hän varmasti tajuaisi, miten ISO ja hieno juttu se on.
Voimia sinne iltarumbaan - toivottavasti löydätte kokeilemalla teille sopivan ratkaisun!
Olen katsonut super nannya ja saanutkin siitä monia mielestäni hyviä vinkkejä pärjätä uhmaikää lähestyvän lapsen kanssa. Nukkumaan menossa emme ole vielä aivan niitä oppeja kokeilleet, kun olemme ajatelleet ensin antaa aikaa tutista vierottumiselle, joka otti myös koville. Nyt tutti on jo historiaa ja jotain uutta on yritettävä.
Olen kaivannut jotain pehmeämpiä keinoja yksin jättämisen ja sänkyyn palauttamisen rinnalle, koska uskoisin niillä voivani vähän helpottaa tilannetta. Ymmärrys on nykyisin jo kuitenkin sitä luokkaa, että poika ymmärtää, että saa jotain sitten, kun on ensin tehty jotain (esim. jälkiruokaa, kun on syönyt ensin pääruuan). Eri asia on tietysti, mikä kulloinkin toimii ja mikä häntä tässäkin asiassa voisi motivoida. Olen yrittänyt miettiä pääni puhki yövaloista ja uusista unileluista alkaen, mutten ole keksinyt mitään lupaavaa. Tuo tarrojen antaminen kuulostaa kokeilemisen arvoiselta idealta.
Kiitos teille vastanneille. Kuulen mielelläni lisää ajatuksia ja varmasti moni muukin kaipaa uusia ideoita!
Nyt meillä 2v3kk vanha tyttö, ja on muutamia viikkoja jäänyt itsekseen sänkyyn nukahtamaan. Meillä toimi seuraavanlainen konsti: iltatoimien jälkeen lapsi sänkyyn, valot pois, laulut, pusut yms. Sitten nukuttaja sanoo menevänsä esim. laittamaan pyykit kuivumaan, ja tulevansa sitten takaisin. Näin myös tapahtui. Eli pyykkien ripustamisen jälkeen menin takaisin huoneeseen. Pikku hiljaa pidensin näitä hommiani, ja nykyisin tyttö sanoo nukkumaanmennessä, että äiti menee hommiin. Ei siis enää tarvitse mennä takaisin. Puuhailen kuitenkin aina lähistöllä. Kokeilkaa, meillä ainakin toimi!
Se riippuu ihan siitä miten se tehdään. Kun pitää mielessä että nukahtamiseen lapsi tarvitsee rauhoittumisen ja turvallisuuden tunteen, ja vasta sen jälkeen voi sanoa hyvät yöt ja poistua huoneesta ja sitten palautellaan ystävällisesti peitellen sänkyyn (_ilman puheita_ tämä on tärkeää, koska muuten alkaa alusta koko homma! Korkeintaan ihan pakkotilanteessa se " nyt on yö, nukutaan" , tai " jutellaan aamulla" ) Avainsanana on tosiaan että ei itse hermostu. Ja nuo tarrapalkat on meillä toimineet mainiosti myös 2v ikäiselle. Sitten jos lapsi ihan hermostuu kun yrittää poistua huoneesta, voi esim. pitää sylissä hetken, mutta enää ei aleta keskustella, sylitellään vaan, ja kun rauhoittuu, laitetaan sänkyyn ja peitellään. Ja hyvin rauhallisilla, lempeillä käsillä! Lapsi vaistoaa sen kosketuksen.
Jos _johdonmukaisesti_ näitä noudattaa, eli rauhoittuminen ja turvallisuus, peittely, ja vähäeleinen palautus tai sylittely, niin viikossa pitäisi tulla tulosta. Muistan kyllä että esikoisella oli siinä 2.5v niin paljon stressiä väsyneestä äidistä ja kaiken huomion vievästä pikkuvauvasta, että otti sitten illalla sen huomion takaisin, eli nukahtamisvaikeudet voi myös kertoa että lapsella on joku huoli tai ajankohtainen stressitekijä elämässä.
Sänkyyn palauttaminen on tuntunut ehkä ankaralta keinolta siksi, koska jo huoneesta poistuminen saa aikaan karmivan itkun ja huudon. Hetken kuluttua poika tulee perässä huutaen ja tilanne on kaukana rauhallisesta. Myönnän kyllä hermostuneeni myös itsekin, kun tilanne ilta toisen perään on tuntunut niin toivottomalta.
Olen myös miettinyt tuota hommien tekemisellä perustelua, esimerkiksi silittämistä huoneen oven lähistöllä.
Meillä tämä nukutushomma on taas yksi niistä, jonka iskä osaa hoitaa äitiä paremmin. Meillä myös 2-vuotias poitsu, jonka nukkumaanmeno meni villiksi ensimmäisen kerran viime kesänä, kun siirtyi lastensänkyyn. Asiaa ei yhtään helpottanut, kun alkusyksystä jätettiin tutti pois.
Meillä iskä saa homman hoidettu suurinpiirtein näin:
- hoitaa rutiininomaisesti iltatoimet (iltapala, pesut ja pisut)
- puetaan yöpuku ja jutustellaan vartin verran huoneessa päivän tapahtumista, joskus harvoin lukevat sadun (poika sängyssä, iskä sängyn vieressä tuolilla)
- sen jälkeen iskä jättää huoneen oven auki ja siirtyy aulan nojatuoliin (näköyhteys pojan sänkyyn), missä lukee lehtiä tai tekee töitä läppärillä
- aina jos poika yrittää nousta sängystä, sanoo rauhallisesti tyyliin: " nyt nukutaan, pää tyynyyn"
- joskus harvoin poika tulee sängystä pois, jolloin mies palauttaa pojan ja muutamalla sanalla rauhoittelee sänkyyn
Näin isä saa hoidettua illan yleensä ilman huutoja. Tosin meillä menee kyllä useasti yli puoli tuntia, joten teillä tuo aika on vielä inhimillinen. Onneksi minulla on nukutusvastuulla nyt pieni vauva, mutta silloin kun mies on reissussa, joudun tottakai nukuttamaan pojan. Ei onnistu niin helposti. Poika suorastaan riehaantuu. Juoksee välillä ympäri kämppää ja kurkistelee ovien takaa ja nauraa räkättää. Välillä tuntuu, että joudun palauttamaan pojan sänkyynsä kymmeniä kertoja. Välillä pysyn rauhallisena, välillä korotan väkisinkin ääntäni. Homman tekee vielä haastavaksi se, että yleensä mulla on vauva toisessa kainalossa tuon nukutusrumban aikana. Jos vauva jo jostain syystä nukkuu, pysyn paljon jämympänä ja palautan kyllä surutta poikaa systemaattisesti sänkyynsä vaikka 50 kertaa. Jostain luin, että tuo nukahtamistaistelu liittyy uhmaan ja sillä kokeillaan vanhempia. Eli periksi ei parane antaa.
Kuten niin monet asiat tässä lasten hoidossa, tämäkin vaihe on kuulemma ohimenevää. Sitä odotellen ja sympatioita lähetellen...
t. Jogu ja " kullannuput"
Meillä poika oli 2v 1 kk, kun siirtyi pinnasängystä lastensänkyyn. Aiemmin oli hyvä nukkuja, nukkui pinnasängyssä illasta aamuun yleensä heräämättä. Ei otettu koskaan viereen eikä illalla muuta kuin laitettu sänkyyn. Alku lastensängyssä meni hyvin, ei tullut sängystä itse pois.
Sitten alkoi huutorumba, milloin mitäkin tarvetta oli. Muutaman viikon jälkeen alkoi juoksuralli, joka oli pahimmillaan 2½-vuotiaana. Olimme ihan rikki, saatoimme palauttaa pojan 50 kertaa illassa omaan sänkyyn. Kokeilimme kaikki temput, uhkailu, lahjonta, rauhallisuus, sänkyyn palauttaminen, hermostuminen, jäähylle laitto, matkasängyssä nukuttaminen... Viereen emme ottaneet emmekä alkaneet sängyn vieressä istua. Lopulta aloimme kerätä tarroja hyvistä nukkumaanmenoista. Sitten juoksuralli pikkuhiljaa loppui, en tiedä tarkkaan miksi.
Nyt poika on pian 3 v. ja illat vaihtelevat. Joskus menee kerrasta nukkumaan, yleensä huutaa ja juoksee 3-5 kertaa (pissahätä, märkä vaippa, peitto huonosti yms.) Iltanukahtaminen on kohtuuhelppoa, mutta joinakin öinä saattaa juosta vieressämme monen tunnin ajan vähän väliä. Ja aamuisin on nyt alkanut tulla joka aamu viereen. Olisi muuten ok, mutta kääntelyllä ja höpöttelyllä herättää 1v. kuopuksen, joka haetaan aamuyöllä sänkyyn. Kuopusta ei ole saatu omassa sängyssä aamuun asti nukkumaan. Joten huokaus, siinä sitä sitten ollaan nelistään...
En tiedä, oliko tässä muuta vinkkiä kuin se, että hyvät ja huonot ajat vaihtelevat. Huonotkin loppuvat joskus ja hyvästäkin nukkujasta voi tulla huono nukkuja. En tiedä, paljonko meillä vaikutti asiaan pikkusisaruksen syntymä. Ehkä ilman sitä poika nukkuisi omassaan, mutta nyt haluaa sänkyyn kun pienempikin siellä on.
Tsemppiä sinne!
Vinkeistänne rohkaistuneena päätimme viikonloppuna alkaa opettelemaan uusia tapoja nukkumaan mennessä.
Kävimme lauantaiaamuna ostamassa yhdessä kartongin ja tarroja, ja selitimme pojan saavan tarran, jos menee itsekseen kiltisti nukkumaan. Päätimme aloittaa jo heti päiväunista ja liimasimme ennen unia ensimmäisen tarran, jotta poika ymmärsi mistä on kysymys. Hieman epäilytti, miten poika ymmärtää, kun itsestäkin asian selittäminen tuntui yllättävän hankalalta.
Poika jäi kuitenkin sänkyyn. Karjahteli kummasti muutamia kertoja, muttei varsinaisesti itkenyt. Odotin raivokasta itkua ja jatkuvaa ramppaamista sängystä pois, mutta niin vain poika simahti pian sänkyyn ja me istuimme mieheni kanssa sohvalla hämmästellen tilannetta. Heräämisen jälkeen poika valitsi sitten yhden tarran ja liimasi sen seinälle laitettuun kartonkiin.
Illalla vähän itkettiinkin, mutta ei mitenkään pitkään tai tauottomasti. Toisena iltana poika tuli kolme kertaa pois sängystä, jolloin palautimme hänet supernanny tyyliin takaisin. Olemme aivan hämmästyneitä! Vielä en uskalla huokaista ja takaiskuja tulee varmasti, mutta ainakin toistaiseksi on mennyt loistavasti. Kaikki muutokset ovat aiemmin ottaneet meillä koville, mm. tutista luovuttaessa taistelimme kovasti pari viikkoa iltaisin ja valvoimme öisin pari tuntia. En olisi ikinä voinut uskoa tämän tapahtuvan näin helposti!
Hei, tuli mieleen kun luin viestiäsi, että ehkäpä lapsesi ei enää tarvitsisi niin pitkiä päiväunia? Meillä ainakaan ei vanhin enää nukkunut päiväunia 3-vuotiaana, kuin joskus harvoin. Ja nyt 2-vuotias sisko saa nukkua korkeintaan 3 varttia. Usein kotona ei nuku lainkaan päiväunia, tarhassa sen 30-45 min. Iltaisin lapset nukkuvat viimeistään kl 8 ja heräävät aamulla kuuden ja seitsemän välillä.
Molemmilla on ollut nukahtamisvaikeuksia vajaa 2-vuotiaana, mutta sinnikkyydellä ja päättäväisyydellä siitä selvittiin. Tsemppiä kaikille jotka painivat tämän asian kanssa!
Hei!
Itselläni on vasta 1v lapsi,joten en voi omasta kokemuksesta puhua mutta oletko katsonut tv2 tulevaa sarjaa lapsityrannit? tulee ti klo 19. Siinä tämä nanny, opettaa lapsia mm nukahtamaan omaan sänkyynsä. Ja keinoina oli iltarutiinit (mitkä teillä jo onkin) eli unisatu, peitto päälle ja jätetään omaan sänkyyn, kun tulee pois, sanotaan nyt nukkumaan ja rauhallisesti viedään omaan sänkyyn, peitto päälle ja pois. Seuraavilla kerroilla ei enää puhuta vaan vain viedään omaan sänkyyn, peitto päälle ja pois. Ja ainakin ohjelmassa se auttoi jo muutaman illan jälkeen. Tärkeintä oli puhumattomuus ja oma rauhallinen käytös. Niin ja yövalo auttoi myös jonkun kohdalla.
En nyt tarkoita, että lapsesi olisi " lapsityranni" vaan ihan kokeilemisen arvoisena keinona tuota ehdotan...
Onnea yritykseen ja rauhallisiin öihin, meillä tuo kaikki on kohta edessä =)