herkut 2-vuotiaalla?

Tosi hienoa! Eihän herkuista ole kuin haittaa! Meillä oli esikoisen kanssa pitkään sama linja. Vasta joskus 2,5v tietämillä alkoi samaan kahvipöydässä jätskiä, pullaa, keksiä. Sitä ennen sai vain maissinaksuja yms. Lopputuloksena nyt 4vuotias syö herkkuja erittäin maltillisesti omasta halustaan. Korkeintaan se yksi pulla menee kahvipöydässä ja sekin saattaa jäädä kesken. Kun on olemassa lapsia, jotka syövät vaikka kuinka paljon. Meillä herkutellaan kun on vieraita ja silloinkin herkut on kohtuuterveellisiä kuten jätskiä tai peruspullaa. Karkkia ja suklaata poika ei tunne. Limuja ei ole koskaan juonut. Pillimehun voi saada joskus. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Pojalla ei ole koskaan ollut paino-ongelmia ja uskon, että pohja on terveellinen ja että ei jatkossakaan herkuttele määräämättömästi. Sellainen mainittava juttu, että kuvioissa on nyt kakkoslapsi ja hänen kohdallaan mainitut herkut on pakosta tulleet kuvioihin paljon aikaisemmin. Täytyy siis sanoa, että lapsuudella on merkitystä, koska selvästi kakkoslapsi on paljon enempi herkkujen perään.

Kyllähän sitä kannattaa jatkaa niin pitkään kuin vain voi, mutta en pitäisi siitä kovin tiukkapipoisesti kiinni, jos alkaa siltä näyttämään tai olemaan hankalaa. Vaikka ruokatottumuksilla ja tavoilla onkin varmasti merkitystä, on lapsen omilla ominaisuuksilla varmasti myös - meillä esikoinenkin jo sai tuo ikäisenä herkkuja - isän kanssa kun ei oltu ihan samoilla linjoilla ja painokäyrät mennyt niin alhaalla mm. allergioidenkin takia että jo yksivuotiaana kesällä neuvolasta sanoivat, että jos jäätelö maistuu niin sitä vaan vaikka joka päivä...



Ja silti ei ole mikään "herkkupeppu". Karkkipäivä on ja silloin saa sen oman määränsä karkkia (meillä oma systeemi siihen, käytännössä n. 20 karkkia) ja ehkä kerran parissa viikossa jotain muuta herkkua, kylässä tai itse leivotaan, ja silti siitä pullasta useinmiten jää se puolikas syömättä, vaikka innoissaan ja mielellään herkkuja syökin. Jäätelöäkin meillä kuluu kiitettävästi, äidin mieliteoista riippuen- ja edelleen painossa miinuskäyrillä.



Toinen lapsi puolestaan tykkää herkuista enemmän, ja jaksaa pullansa yleensä syödä kokonaan, mutta syöpä myös kunnon ruokaa sen kokonaisen lautasellisen, kun esikoiselta jää usein jotain syömättä, kun ei jaksa. Hänellä kyllä tulee myös stoppi vastaan, esim. niistä karkeista häneltä jää usein muutama syömättä.



Ja se kolmas lapsi, joka varmasti on saanut kaikista aikaisin herkkuja, syö niitä suhteessa kaikista vähiten, vaikka olisi tarjolla. Maistaa mielellään, mutta usein jää syömättä.



Mitään herkkujahan ei ruokavalioon tarjota, joten todellakin olen sitä mieltä, että mitä kauemmin niitä on ilman, sen parempi, mutta jos lapsi alkaa voivottelemaan ja ihmettelemään kun kaikki muut saa synttäreillä syödä kaikkea ja äiti kieltää häneltä melkein kaiken, niin sitten voisi ehkä harkita repetuaarin laajentamista.

tarkoitin herkkuja ei ruokavalioon tarvita...

Noin 1,5-vuotiaaksi asti herkkuja olivat riisikakut ja maissinaksut, joita sai myös kahvipöydässä kotona tai jos oltiin kylässä. Poika tykkäsi niistä kamalasti, eikä ollut ns. oikeista herkuista ollenkaan kiinnostunut. 1,5-vuotiaana joulun alla sai ekan kerran ns. oikeaa herkkua, kun sai toisinaan maistaa piparia ja siitä sitten 2-vuotiaaksi silloin tällöin esim. pullaa tai kaurakeksejä (joissa mahdollisimman vähän lisäaineita yms.). 2-vuotis synttäreiden jälkeen alkoi saada halutessaan myös jäätelöä, rusinoita, mehua yms. silloin kuin muutkin saivat. Ikää on kohta 5-vuotta ja edelleenkään poika ei juo esim. limua. Pari kertaa on jossain juhlissa kysytty, haluaako maistaa, mutta ei halua. Karkkia saa ottaa, jos sitä esim. synttäreillä on tarjolla, mutta kotona ei juurikaan ole karkkia saanut, koska me ei sitä miehen kanssa päivisin syödä. Mä itse syön karkkini (suklaata tai lakuja) joskus iltaisin, kun katson TV:tä. Lapset ovat silloin nukkumassa. Poika ei vielä tajua haluta karkkia edes kaupassa. Sipsejä ja muita tosi suolaisia juttuja en pojalle mielelläni anna, koska sen jälkeen poika itkee, että on jano ja yöllä sitten pissat tulevat sänkyyn, kun on juonut liikaa.



Kuopus on nyt 2 v 3 kk ja on saanut paljon aiemmin herkkuja kuin veljensä aikoinaan. Hän on myös ihan erilainen luonteeltaan tuossa asiassa ja on viimeistään joskus 1.5-vuotiaana pitänyt huudollaan huolen, että saa samat herkut kuin veljensäkin. Mutta ei hänkään kovin usein herkkuja syö. Silloin jos meillä on vieraita tai ollaan itse kylässä tai joskus viikonloppuna jälkkäriksi esim. jätskiä, marjapiirakkaa tms. Ja eväsretkillä on aina jotain herkkua mukana. Kesällä ostetaan kyllä monta kertaa viikossa jätskit (oikein hyvällä ilmalla vaikka päivittäin), mutta viime kesänä tyttö yleensä nukkui silloin, eikä osallistunut kovin usein jätskin syömiseen.



Meillä ei ole ongelmaa siinä, että juhlissa tms. lapset ahmisivat keksikulhot tyhjiksi (mitä näkee aina kaikissa lapsiperheiden tilaisuuksissa, jossa on herkkuja tarjolla). Lapset ottavat sen verran, kun annan ottaa ja sen jälkeen kiittävät ja poistuvat pöydästä. Näen itse punaista, jos/kun lapset saavat vapaasti syödä herkkukulhot tyhjiksi. Ja näistä tuntemistani lapsista tiedän, että joka ikinen heistä (ovat siis tuttujeni tai kavereitteni lapsia) on saanut kotona herkkuja pienestä asti, eikä niiden syöntiä ole juurikaan rajoitettu. En tietenkään yleistä, että kaikkien kohdalla on niin, mutta näiden tuntemieni lasten kohdalla niin on. Mun mielestä on vanhempien asia opettaa jo pienellekin lapselle, mitä tarkoittaa kohtuus ja hyvät käytöstavat. Varsinkin niissä tilanteissa, missä on muitakin lapsia.

Minäkään en toki kannata sitä, että lapselle pitäisi opettamalla opettaa herkkujen syönti. Kuitenkin meillä on esikoinen pikku hiljaa 1v. synttäreiden jälkeen saanut kahvipöydästä keksiä ja pullaa, jätskiä saunan päälle ja noin 1,5-vuotiaasta sillon tällöin karkkia. Kuopuksella sama juttu.



Meillä esikoinen on nyt 4,5v. Ei ikinä rohmua keksikulhoa kylässä (tai kotona) tyhjäksi. Kysyy, saako ottaa yhden ja jos haluaa lisää, kysyy sitäkin. Jos sanotaan, että yksi riittää, niin tyytyy siihen. Karkkiakin ottaa tarjottaessa yhden. Nämä asiat riippuu minusta ihan vain käytöstavoista ja siitä, miten kotona on opetettu. Ei siitä, onko lapsi saanut pullaa 1-vuotiaana vai ei.



Herkut maistuvat kummallekin lapselle tarjottaessa. Kuitenkaan eivät niitä magu ja vongu, karkkihyllyn edessä ei kohtauksia tule, eikä jätskihyllyn. Tietävät, että jätksiä saa saunapäivänä ja että kylässä/kun meillä on vieraita laitetaan kahvipöytä koreaksi. Karkkia saavat epäsäännöllisen säännöllisesti, aina joskus jotain pientä, ei edes kerran viikossa.



Meillä on siis tietoisesti opetettu kohtuutta herkutteluun. MInusta olisi jotenkin hullua tarjoilla lapsille kahvipöydässä maissinaksuja (vauvaiän jälkeen), jos kerran aikuiset saa jotain muuta! Miksei aikuiset syö niitä maissinaksuja ja riisikakkuja, jos ne kerran niin maistuvia ovat...? Oletteko te itse menneet pilalle ja saaneet täysin väärät lähtökohdat elämään, jos pulla maistuu kahvin kanssa ?:|



Meillä periaatteena on siis se, että jos jotain herkkua on esillä, kaikilla on oikeus sitä saada. Limsoja ei meillä juo lapset eikä aikuiset. Koska en halunnut niitä lapsille antaa, niin niitä ei meillä kotiin kanneta. Sama muissakin jutuissa. Sitä mitä en lapsille halua tarjota, en itsekään syö. Olisi mielestäni melkoisen kaksinaismoralistista syödä suklaaleivosta kahvipöydässä ja sanoa lapselle, että tää on aikuisten herkkua, ota sinä maissinaksu ;)



Kun perusruokavalio on kunnossa, niin elämään mahtuu myös lapsilla silloin tällöin (kohtuudella) myös herkut.

Molemmat tavat varmaan ihan hyviä, mutta kannattaa sitten varoa, ettei liika "varovaisuus" käänny päälaelleen. Esimerkkinä ystäväni tytär, joka syö sitten kaikki herkut ja keksit kunnes ne kannetaan silmän kantamattomiin. Syynä äiti, jolla itsellä on ollut paino-ongelmia ja on päättänyt, että hänen tyttärelleen ei niitä tule ja antaa korkeintaan yhden keksi ja sitten ne äkkiä kiikutetaan piiloon. Eli kielletty hedelmä todella houkuttaa.



Meillä ei syödä arkena herkkuja, mutta sitten kun meillä on vieraita tai olemme itse kylässä, niin lapsi saa ottaa mitä on tarjolla.

Itse en syö kahvipöydässä maissinaksuja tai riisikakkuja, koska en pidä niistä. Esikoisemme sen sijaan tykkäsi niistä, eikä alle 1,5-vuotiaana jostain syystä vielä tajunnut, että voisi herkutella jollain muullakin. Koskaan ei häntä huudatettu tms. niin, että olisi siis halunnut esim. pullaa, mutta saikin maissinaksuja. Hän nakerteli aina tyytyväisenä omia herkkujaan. 2-v kesänä sai ekan kerran jätskiä, mutta ei olisi sitä ensin edes halunnut maistaa. 1-v kesänä ei hänelle jätskiä vielä annettu, eikä ennen seuraavaa kesää itsekään juuri jätskiä syöty, paitsi joskus illalla, kun lapsi oli jo nukkumassa. Mutta niin kuin jo aiemmin kirjoitinkin, kuopus ei mitään maissinaksuja huolinut (on ollut kaikin puolin tosi nirso), joten hän alkoi saada jo 1-v synttäreiden jälkeen pullaa, keksiä, marjapiirakkaa yms. Ei kyllä niistäkään aluksi tykännyt, vaikka aina halusikin, vaan lähinnä murensi lattialle... Joten edelleen olen sitä mieltä, että jos lapselle kelpaa herkuiksi ne maissinaksut (tai vaikka porkkananpalat), niin miksi ehdoin tahdoin tuputtaa hänelle jotain epäterveellistä (esim. karkkia)???



Ja vielä tarkentaisin, että kirjoitin vain omasta tuttava- ja kaveripiiristäni, kun kerroin lapsista, jotka ovat pienestä asti saaneet kaikkia herkkuja ja että samaiset lapset ahmivat aina ne karkki- ja keksikulhot juhlissa yms. tyhjiksi ilman mitään kontrollia. Tämä on siis oma kokemukseni, mutta en todellakaan yleistä, että se koskisi kaikkia. Uskon, että on myös "ahmija-lapsia", jotka eivät ole elämänsä ekan kolmen (tai viiden tms.) vuoden aikana saaneet ollenkaan herkkuja, eivätkä osaa kontrolloida herkkujen syömistä yhtään. Itse en vaan tunne sellaisia lapsia.

Olisin kiinnostunut vielä siitä, että koetko itse olevasi epäonnistunut oman ruokavaliosi ja terveytesi suhteen, kun sinulle maistuu karkki ja suklaa lasten mentyä nukkumaan...?



Tätä siis lähinnä tarkoitan, että onko silloin tällöin herkuttelu lapsella tai aikuisella merkki siitä, että homma on täysin pielessä? Tietenkään ei tarvitse väkisellä herkkuja antaa, mutta kyllä ihmettelen sitäkin, että vanhemmat kaivaa herkut esille kun lapset nukkuu... Mitä se sitten lapsille kertoo? Herkuttelu on jotain kiellettyä, huonoa, salaista. Jota pitää tehdä kun kukaan muu ei näe, nopeaa syödä pois ja hävetä? Vähän karrikoiden tämä. Mutta ajatus siis se, että eikö kissaa eli herkkuja voi nostaa pöydälle, antaa kaikille _kohtuullisesti_ ja opettaa lapsille se, että tasapainoiseen ruokavalioon voi kuulua myös silloin tällöin herkut.



Ok, jollekin pikkulapselle maissinaksut on sitä suurinta herkkua. Mutta kun itsekin vetoat siihen, että omassa lähipiirissäsi ahmatit on niitä jotka on saaneet herkkuja pienestä, niin itse vetoan siihen että ainakin meidän lähipiirissä jokainen yli 1-vuotias joka on _halutessaan_ saanut kahvipöydästä jotain maistaa (ja esim. meidän huushollissa kahvipöydän herkut on omaa tuotantoa, eli siis ei mitään kaupan mättöä) ei ole kuvatunlainen ahmatti. Mutta ilmeisesti kyseisten lasten vanhemmat on onnistuneet käytöstapojen ja kohtuuden opettamisessa paremmin kuin sinun tuttavapiirissäsi.



Sen sijaan nämä maissinaksu-lapset on vähän sellaisia raukkoja, pälyillen katselee herkkujen perään ja äidin tuiman katseen jälkeen antaa olla ja nakertaa sitä naksuaan... Ja äidit kilvan kehuu, miten "Meidän Matti ei herkuista välitä". Ja kun äiti lähtee kotiin ja Matti jää yksin kaverin synttäreille, niin hip hei, karkkikulho on hetkessä tyhjä. Kielletty kiinnostaa. Kohtuullisen herkuttelun oppineet ei pelkää, että maailmasta hyvä loppuisi tai luule, että kaikki pitää nopeaa syödä ennen kuin ne viedään pois.

Olisin kiinnostunut vielä siitä, että koetko itse olevasi epäonnistunut oman ruokavaliosi ja terveytesi suhteen, kun sinulle maistuu karkki ja suklaa lasten mentyä nukkumaan...?



Tätä siis lähinnä tarkoitan, että onko silloin tällöin herkuttelu lapsella tai aikuisella merkki siitä, että homma on täysin pielessä? Tietenkään ei tarvitse väkisellä herkkuja antaa, mutta kyllä ihmettelen sitäkin, että vanhemmat kaivaa herkut esille kun lapset nukkuu... Mitä se sitten lapsille kertoo? Herkuttelu on jotain kiellettyä, huonoa, salaista. Jota pitää tehdä kun kukaan muu ei näe, nopeaa syödä pois ja hävetä? Vähän karrikoiden tämä. Mutta ajatus siis se, että eikö kissaa eli herkkuja voi nostaa pöydälle, antaa kaikille _kohtuullisesti_ ja opettaa lapsille se, että tasapainoiseen ruokavalioon voi kuulua myös silloin tällöin herkut.



Ok, jollekin pikkulapselle maissinaksut on sitä suurinta herkkua. Mutta kun itsekin vetoat siihen, että omassa lähipiirissäsi ahmatit on niitä jotka on saaneet herkkuja pienestä, niin itse vetoan siihen että ainakin meidän lähipiirissä jokainen yli 1-vuotias joka on _halutessaan_ saanut kahvipöydästä jotain maistaa (ja esim. meidän huushollissa kahvipöydän herkut on omaa tuotantoa, eli siis ei mitään kaupan mättöä) ei ole kuvatunlainen ahmatti. Mutta ilmeisesti kyseisten lasten vanhemmat on onnistuneet käytöstapojen ja kohtuuden opettamisessa paremmin kuin sinun tuttavapiirissäsi.



Sen sijaan nämä maissinaksu-lapset on vähän sellaisia raukkoja, pälyillen katselee herkkujen perään ja äidin tuiman katseen jälkeen antaa olla ja nakertaa sitä naksuaan... Ja äidit kilvan kehuu, miten "Meidän Matti ei herkuista välitä". Ja kun äiti lähtee kotiin ja Matti jää yksin kaverin synttäreille, niin hip hei, karkkikulho on hetkessä tyhjä. Kielletty kiinnostaa. Kohtuullisen herkuttelun oppineet ei pelkää, että maailmasta hyvä loppuisi tai luule, että kaikki pitää nopeaa syödä ennen kuin ne viedään pois.

Olisin kiinnostunut vielä siitä, että koetko itse olevasi epäonnistunut oman ruokavaliosi ja terveytesi suhteen, kun sinulle maistuu karkki ja suklaa lasten mentyä nukkumaan...?



Tätä siis lähinnä tarkoitan, että onko silloin tällöin herkuttelu lapsella tai aikuisella merkki siitä, että homma on täysin pielessä? Tietenkään ei tarvitse väkisellä herkkuja antaa, mutta kyllä ihmettelen sitäkin, että vanhemmat kaivaa herkut esille kun lapset nukkuu... Mitä se sitten lapsille kertoo? Herkuttelu on jotain kiellettyä, huonoa, salaista. Jota pitää tehdä kun kukaan muu ei näe, nopeaa syödä pois ja hävetä? Vähän karrikoiden tämä. Mutta ajatus siis se, että eikö kissaa eli herkkuja voi nostaa pöydälle, antaa kaikille _kohtuullisesti_ ja opettaa lapsille se, että tasapainoiseen ruokavalioon voi kuulua myös silloin tällöin herkut.



Ok, jollekin pikkulapselle maissinaksut on sitä suurinta herkkua. Mutta kun itsekin vetoat siihen, että omassa lähipiirissäsi ahmatit on niitä jotka on saaneet herkkuja pienestä, niin itse vetoan siihen että ainakin meidän lähipiirissä jokainen yli 1-vuotias joka on _halutessaan_ saanut kahvipöydästä jotain maistaa (ja esim. meidän huushollissa kahvipöydän herkut on omaa tuotantoa, eli siis ei mitään kaupan mättöä) ei ole kuvatunlainen ahmatti. Mutta ilmeisesti kyseisten lasten vanhemmat on onnistuneet käytöstapojen ja kohtuuden opettamisessa paremmin kuin sinun tuttavapiirissäsi.



Sen sijaan nämä maissinaksu-lapset on vähän sellaisia raukkoja, pälyillen katselee herkkujen perään ja äidin tuiman katseen jälkeen antaa olla ja nakertaa sitä naksuaan... Ja äidit kilvan kehuu, miten "Meidän Matti ei herkuista välitä". Ja kun äiti lähtee kotiin ja Matti jää yksin kaverin synttäreille, niin hip hei, karkkikulho on hetkessä tyhjä. Kielletty kiinnostaa. Kohtuullisen herkuttelun oppineet ei pelkää, että maailmasta hyvä loppuisi tai luule, että kaikki pitää nopeaa syödä ennen kuin ne viedään pois.

Meillä tyttö 15kk saa syödä oikeestaan sitä mitä aikuisetkin kahvipöydästä - ja syökin, eli myös esim. homejuustopiirakka kelpaa :-) Kohtuudella tietysti. Karkkia ei ole vielä saanut eikä sitä meillä sitten muutkaan lapsen nähden syö. Kerran löysi jostain yhden salmiakkikarkin, jota mussutti tyytyväisenä. Huomasin ensin vain että lapsella on jotain suussa ja kun otin sen pois katsoakseni mitä se on, niin huuto oli hirmuinen! Leppyi onneksi kun sai tilalle ksylitolipastillin.

Makeiden syömisessä pidän lihavuutta pahempana uhkana (meidän perimällä ainakin) hampaiden kärsimistä. (Ksylitolipastillit on käytössä ja illalla minä pesen lapsen hampaat, aamuisin hän saa pestä itse.)

Makeanhimo on ihmisellä kuitenkin selviytymisvietti, sillä sokerien saanti on välttämätöntä (aivojen pääasiallinen energianlähde). Enemmän siis panostaisin hyvien käytöstapojen opettamiseen kuin viettiä vastaan taisteluun.

Kirjoitin jo aiemmin päivällä viestin, mutta se ei sitten ilmestynytkään tänne. Joten kirjoitetaan uudestaan...



Mä olen aina rakastanut suklaata ja lakua, mutta siitä huolimatta olen jo lapsesta asti syönyt karkkini joko jotain hyvää kirjaa/lehteä lukien tai TV:tä/leffaa katsoen. Lapsena hamstrasin esim. laivareissuilta isot kasat karkkia, joita söin sitten säästellen pitkin vuotta. Edelleen harrastan sitä samaa eli saatan esim. Hulluilta Päiviltä ostaa jotain mukamas halpaa suklaata monta pussia ja sitten kerran viikossa hemmottelen itseäni suklaalla jotain lempi TV-sarjaani katsellen. Nämä sarjat tulevat klo 21 jälkeen, jolloin lapset ovat nukkumassa (nuorempi ehkä vasta miehen kanssa iltapesulla), joten sen takia lapseni eivät osallistu tuohon hemmotteluhetkeeni. Ja vaikka joku TV-sarja tulisi jo lasten hereilläoloaikaan, ottaisin sen nauhalle ja katsoisin myöhemmin, koska en lasten hyöriessä ja pyöriessä ympärillä voi keskittyä siihen kunnolla. Mä en tee ollenkaan niin, että esim. kaupassa ollessani ostaisin suklaapatukan ja söisin sen kotimatkalla. Jos jossain kylässä on karkkia tarjolla, voin siitä muutaman syödä (varsinkin jos on sitä suklaata tai lakua, koska ne on ainoat karkit joista tykkään), mutta muuten en koskaan syö karkkia "ihan muuten vaan". Tai jouluaattona saatan syödä pitkin iltaa, jos joku on avannut suklaarasian. Kuulostaa varmaan tosi oudolta, mutta en aio tapaani vaihtaa.



Samalla tavalla meillä on miehen kanssa tapana syödä perjantai-iltana jotain hyvää salaattia, suolaista piirakkaa tms. lasten mentyä nukkumaan ja juoda yhdet siiderit (mies oluen), vaikka siinä ei ole mitään kiellettyä lapsille (paitsi alkoholia eivät luonnollisestikaan saa). Onko siinäkin tavassa jotain väärää???



Ja vielä haluan korostaa, että meidän esikoinen ei todellakaan koskaan alle 2-vuotiaana katsonut surkeasti ja alistuneesti kahvipöydässä, kun sai "vain" maissinaksuja, riisikakkuja tms. Piti niitä suurimpana herkkunaan. Jollain toisella lapsella esim. hedelmät voisivat olla sitä suurinta herkkua. Meidän esikoinen oli ilmeisesti myös jotenkin "yksinkertainen", kun ei tajunnut haluta niitä "oikeita" herkkuja siitä kahvipöydästä itselleen. Mutta niin kuin jo aiemmassa viestissä kirjoitin, kuopus onkin ollut ihan toista maata ja sen takia sai herkkuja jo 1-v synttäreiden jälkeen, jos muutkin niitä söivät.



Mutta mun kirjoituksen tarkoitus oli lähinnä kannustaa ap:ta jatkamaan samoilla linjoilla kuin tähänkin asti, jos se kerran helposti onnistuu. Itse en lähtisi esim. karkkia alle 2-3-vuotiaille tuputtamaan (enkä vanhemmallekaan lapselle), jos lapsi ei osoita omaa mielenkiintoa asiaa kohtaan. Mutta en lähtisi myöskään 2-3-vuotiaalta lapselta karkkia esim. synttäreillä kieltämään, jos joku niitä tarjoaisi. Mutta en kyllä ihan tajua niitäkään, ketkä jossain juhlissa sitä karkkia näillä pienille oikein tyrkyttämällä tyrkyttävät. Kokemusta heistäkin löytyy ja musta se on tosi ajattelematonta.



Meillä on onneksi esim. lasten molemmat isovanhemmat ja tädit samoilla linjoilla kuin me vanhemmat, joten heidän kanssaan ei ole koskaan ollut mitään ongelmia. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että ehtii sitä makeaa/suolaista syödä myöhemminkin kuin heti 1-v synttäreillä. Tämä on meidän tapa toimia ja ihan lastemme parasta ajatellen niin tehdään. Muut voivat toimia eri tavalla.

Eli tässäkin asiassa kukin tyylillään. Itselleni tulisi kyllä MOONIKAN (oliko nimim. oikein?) tapaan mieleen, että kaikki kielletty alkaa kiinnostaa... Tiedä sitten...



Meillä reilu 1v.2kk poika, joka esim. tällä hetkellä saa jäätelöä muutaman lusikallisen 2 krt pvssä, ihan vaan sen takia, etten saa antibioottia muuten menemään alas x) Se kun ei mene edes hedelmäsoseen seassa...

Ja kyllä meillä kahvipöydästä poika saa kaikkea maistaa. Mehua hän ei ole edes suostunut juomaan, vaikka yritin kerran kipeänä ollessa sitä juottaa (muu ei silloin suursyömärille mennyt kuin vesi ja maito...) Mielummin otti tuolloinkin vettä, eikä mehu kelpaa vielä tänä päivänäkään - eli ei mikään suuren suuri herkkupylly kuitenkaan ole =)

Ja itseasiassa meilläkin ruoan jälkeen syödään VAUVA0207:n tytön tapaan ksylitolipastilleja (niitä Pikku Kakkosen päärynä-pastilleja), ja ne ovat pojan suurta herkkua. Niinpä jos poika yllättää minut karkin syönnistä, ja haluaisi heti maistaa, niin tarjoan pastillin tilalle, ja tyytyväinen on! (TOSIN on tuo poika jo saanut suklaapatukastakin maistaa, samoin salmiakkia... ) Hän kun on siinä iässä, että kaikki mitä muilla on, on hyvää - vaikka se olisi samaa tavaraa kuin omalla lautasella ;D



Itse taas olen pienenä kotona syönyt säännöllisen ateriarytmin mukaan aina terveellistä kotiruokaa, ja karkkipäivä oli kerran vkossa. MUTTA mitäs tapahtuikaan, kun muutin kotoa aikoinaan pois!?! No, silloinhan sitä alkoi suurin piirtein elää herkuilla - kun ei ollut kukaan kieltämässä... Joten tästä syystä uskoisin, että kokonaan kieltäminen (kun lapsi alkaa itse oivaltaa ja tahtoa jotakin herkkua esim. kahvipöydästä) voisi olla pahempi juttu, kuin pienen herkun salliminen.



Mutta edelleen: kaikki tekevät, kuten parhaimmaksi näkevät. :)



Pi-Ki ja poitsu 1v2kk

Eli itse pidän periaatteena, että poika saa halutessaan maistaa mitä vain, mitä joku hänen seurassaan "erehtyy" syömään :) Maistaa siis tarkoittaa yhtä pientä haukkua/nuolaisua, ja se yleensä herralle riittääkin.

Ja onneksi on ne ksylitoli-pastillit, kun tämä mamma ei ole ihan yhtä tai kahta kertaa yrittänyt salassa syödä esim. suklaata... Pojalla vissiin joku kuudes aisti, kun juoksee kesken leikkien, ja alkaa oikeesti ihan kurkkia selän taakse tai pöydälle, minne yritän patukan piilottaa x) Siinä vaiheessa vain pastilli pojalle käteen, niin lähtee onnellisena jatkamaan leikkejään.



Eihän ne herkut todella mitenkään hyvästä ole, ja karkkiholistina pahimman virheen teen itse, kun en pysty lopettamaan herkuttelua edes pojan valveilla olo ajaksi... :( Ei tuon ikäisen seurassa voi enää syödä mitään, mikä pitää kieltää häneltä kokonaan. Kohta tulee varmaan jo sekin hetki, jolloin pastillit ei kiinnosta, vaan se äidin suklaa on saatava...



Mutta siis summa summarum:

minun mielipiteeni on, että kaikkea pitäisi saada maistaa, mitä poika näkee muidenkin syövän ja haluaa siksi itsekin maistaa.

Kiitos kaikille hyvistä vastauksista ja vinkeistä ja lisääkin voi kommentoida.

Meillä lapsi on pienestä asti ollut laajasti allerginen, joten hänelle on aivan normaalia, että ei voi syödä sitä mitä muut syövät. Maissinaksut ja riisikakut olivat pitkään ainoita herkkuja, mitä ylipäänsä lapselle oli mahdollista antaa. Nyt allergioiden helpottaessa ja ruokavalion laajentuessa haluaisin kiinnittää huomiota myös ruuan terveellisyyteen. Enää kun ei tarvitse loihtia viittä ateriaa päivässä parista aineksesta. Joka tapauksessa pojalle ovat edelleen suurta herkkua nuo tutut naksut ja kakut. Lapsen ruokavalio on kuitenkin jo sen verran laaja, että periaatteessa hän pystyisi joitakin herkkujakin syömään esim. jäätelöä tai peruspullaa. Toistaiseksi emme ole näitä vielä tarjonneet, koska lapsi ei osaa niitä pyytää/kaivata. Jokainen uusi hedelmä tai marja tuntuu olevan suurinta herkkua, joten ehkä se toistaiseksi riittää.



Itse herkuttelen illalla lasten mentyä nukkumaan ja varmasti aion tuota tapaa jatkaa. Jos päivässä on yksi pieni hetki omaa aikaa, niin siitä on nautittava täysillä!

...eli siis myos ns. "herkkuja". Tosin tajusin vasta etta meilla ehka syodaan keskimaaraista vahemman ainakin ihan puhdasta karkkia, koska molemmat lapset muistelevat edelleen tikkareita jotka saivat pari viikkoa sitten lomalla... ;-) Meilla ei ole karkkipaivaa, eika muunlaista karkkia oikeastaan koskaan (paitsi tietysti synttareilla jne. saavat) kuin suklaata (erittain hyvalaatuista, TUMMAA belgialaista suklaata jossa kaakaomassaa vahintaan 50% voittopuolisesti, joskus myos maitosuklaata) ja ksylitolipurkkaa (joka maistuu molemmille lapsille). Toisaalta meilla on suht. koht. usein jaateloa, ja silloin talloin kekseja, ja monesti sunnuntaisin piirakkaa tai kakkua konditoriasta. Meilla ajatellaan jokseenkin siten etta seka aikuisten etta lasten ruuan pitaa olla hyvista (mielellaan luomu, syomme voittopuolisesti luomuruokia) perusraaka-aineista valmistettua, lisa-aineetonta (ei siis keinotekoisia vari eika maku-aineita), mieluiten ei puolivalmistetta, ja vahasuolaista. Eli siis ravinnon kokonaisterveellisyys merkitsee, emme painota pelkastaan sita onko ruoka sokerista vai ei. Taalla Belgiassa olisi muuten lahes mahdotonta pitaa lapsi esim. 3 vuotiaaksi "sokeripimennossa" kuten Suomessa nayttaa onnistuvan, koska _kaikkialla_, tarhasta lahtien, tarjotaan lapsille suklaata. Esimerkiksi paasiaisena kaksivuotiaamme sai tarhan paasiaislahjana ison suklaapupun. ;-)

Mä olen lapsena "joutunut" syömään terveellisesti äitini "pakotuksesta", enkä varsinkaan karkkia saanut alle 3-vuotiaana, enkä kovin paljon muitakaan herkkuja. 3-vuotiaana sain pikkusiskon, joka sitten sai jo 1-vuotiaana samat herkut kuin minäkin, varsinkin isäni äidiltä. Äitini edelleen harmittelee sitä, ettei pystynyt pitämään siskoani kauemmin erossa karkeista. Varmaan on ihan sattumaa, mutta mulla on ollut hampaissa kaksi reikää yli 10 vuotta sitten. Siskollani on sen sijaan ollut paljon enemmän reikiä ja muutenkin huonommat hampaat. Kun mä muutin pois kotoa, olen jatkanut syömisiä ihan samaan malliin kuin ennenkin eli tavallaan "perinyt" äitini opastuksen. Siskoni sen sijaan käy esim. pitsalla tai hampurilaisilla joskus 5 kertaakin viikossa (tai ostaa kaupasta pakastepitsoja). Sisko onneksi syö paljon salaattia ja kasviksia, joista mä alan vasta nyt kohta 3-kymppisenä tykkäämään, vaikka niitä oli lapsuudenkodissa AINA tarjolla. Mutta en usko, että noi mun ja mun siskon tavat ja hampaiden kunto johtuisi kokonaan lapsuuden ruokailutottumuksista, vaan uskon, että enemmänkin on kyse luonteesta ja ns. arvoista. Mä olen tosi järjestystä rakastava ihminen, joka tosi harvoin syö "tunteella". Sisko taas syö sitä, mitä tekee mieli (vaikka se olisi sitten pitsaa 5 krt/vko). Mulle itselleni on tärkeää, että syön suht lisäaineetonta, säilöntäaineetonta yms. ruokaa (ja mieheni ja lapseni myös), mutta siskollani tuollaiset asiat eivät merkitse mitään.



Ja purkkaa ja ksylitol-pastilleita (niitä, missä on suurin ksylitolin määrä) meillä syödään jokaisen aterian jälkeen. Ja hampaat pestään aamuin illoin. Eikä ylimääräisiä välipaloja syödä kuin joskus poikkeustapauksissa, joten siinä mielessä en usko, että siitä olisi kovasti haittaakaan, jos lapsemme enemmänkin herkkuja söisivät. Se ei kuitenkaan tunnu meille luonnolliselta asialta, joten jatkamme tällä linjalla.

omaat eväät mukana nykyään allergia takia, vaikka lapsi kuinka katsoo muiden suklaata ja leivoksia niin ei se niitä voi maistella :/ juurikin tämä, että pitäisi saada samaa mitä muilla.

1v synttäreillä aikanaan tarjottiin pojalle synttärikakkua, mutta maistettuaan sylki pois suusta ja valitsi pyödästä riisikakkua ja maissinaksuja =)

nyt 2v:nä voidaan kulkea karkki ja jäätelöhyllyn ohi ilman huutoja, välillä syödään mehujäitä ja saunassa tai kylässä pillimehua, muutaman karkin saattaa saada kun joku muu syö