Kolmas vai ei?!
Kauhea vauvakuume. Ollut jo oikeastaan pitkään. Nyt vasta olen alkanut asiaa pohtimaan enemmän kun kouluunhaku on syksyllä edessä, ja sitä kautta elämänmuutos.
Olen ollut siis kotona 2007 asti, kun esikoisemme syntyi. Toisen lapsen saimme 2008 syyskuussa. Nyt molemmat jo siinä iässä, että yöt saa nukkua suht hyvin ja arki sujuu kivasti (molemmat kuivia, puhuvat hyvin jne).
Olen käynyt lukion, ja siihen koulun käynti sitten jäikin kun lapsia "rupesi tulemaan", harkitusti ja odottaen. Nyt olisi siis korkea aika (äitini sanojen mukaan) jatkaa opiskelua ja mennä töihin jne. Mutta kun sydän sanoo muuta: tahdon vielä lapsen ja tahtoisin sen nyt. Pienellä ikäerolla aikaisempiin lapsiini ja itse vielä nuorena (vm-86). Välillä katson lapsiani kun he leikkivät ajatellen; tuohon kuuluisi vielä yksi... On sellainen olo, että tämä perhe ei vielä ole täysi. Vielä olisi niin paljon enemmän rakkautta annettavissa...
Järki sanoo toisin, taloudellisesti on tiukkaa ja pitäisihän se koulukin käydä, jotta voi turvata lasten tulevasuuden, harrastukset jne. Miehellä ei ole tällä hetkellä työtä... Tosin hän on silti 100% valmis kolmanteen lapseen. Ja tottahan toki välillä miettin, että jaksaisinko: mutta kyllä minä jaksaisin. Se on niin suurta rakkautta, jota lapsista saa, että kyllä sitä jaksaisi. Mutta, kaikista fiksuinta olisi: mennä kouluun, valmistua, mennä töihin ja ehkä sitten tehdä lisää lapsia.
Lisäksi mieltäni painaa läheisteni suhtautuminen; kyllä nyt olisi aika jo mennä kouluun, eihän nyt tuohon tilanteeseen (rahat vähissä ja lapset "valmiita" päivähoitoon) kannata vauvaa tehdä ja eikö teidän lapsiluku ole nyt täynnä vähäksi aikaa? Kommentit pistävät miettimään... Tiedän haluavani vielä lapsia. Siihen ei muiden (lue:äitini) kommentit vaikuta... Mutta pystynkö nyt "unohtamaan" ja lykkäämään tätä lapsen kaipuuta, vai kannattaisiko edes?
Kommentit (4)
Mulla on melkein sama tilanne, paitsi toisesta lapsesta ois kyse, olen nyt opiskelemassa ja esikoinen hoidossa. Haluaisin sen toisen nyt, mutta nimenomaan oman äitini ja mummoni mielestä ei ole oikea aika, ensin pitäisi valmistua ja olla töissä yms.. Päätös on kumminkin meidän perheen oma, sen voimalla ollaan yrittämässä toista lasta.
Kaikkein huvittavinta on että äitini "määrää" että 2lasta on maksimi mitä saa tehdä :) Olen sanonut et se on meidän asia vaikka tehtäis 5 lasta jos sikseen tulee. Olen aina kuunnellut muita ja antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa omaan eläämääni, mutta EN enää. Teen niinkuin itsestä hyvältä tuntuu, tee sinäkin :) Ei sitten kaduta myöhemmin.
Kuulostaapa Sassu90 tutulta. :) Meille kanssa äitini sanonut: eikös tuo 2 lasta ole ihan hyvä luku? Välillä pitää tosissaan muistuttaa äitiäni, että tämä on mun elämä ja mä olen aikuinen ihminen. :) Sama juttu, että aikoinaan tuli tehtyä liikaa, nimenomaan äitini, mielen mukaan...
Tässä vaan mietityttää moni muukin asia kuin muiden mielipiteet (jotka eivät loppupelissä päätökseen eivät vaikuta). Lähinnä raha-asiat. Toisaalta opiskella ehtii ja töitä voi sitten tehdä eläkeikään asti... Ja sitten taas raha-asiat voivat muuttua hetkessä: ties vaikka lauantaina voittaisi lotossa. ;)
TOTTA KAI te teette kolmannen lapsen... ne on niin ihania (haaveilee jo neljännestä).
Itse opiskelin sekä lukion, että AMK-opinnot lasten ohella (ihan normaalissa aikataulussa) ja vasta kuopuksen ollessa 5 v. valmistuin AMK:sta. Kuopuksemme on nyt siis 6 v.
Kyllä ne opiskelut järjestyy, jos vaan itsellä halua riittää. Ja tietysti puolison tuki on kullan arvoinen!
Ja tosiaan elämä lapsineen on teidän, ei teidän vanhempienne tai isovanhempienne! Tietysti jos hoidatatte jo olemassa olevat lapsenne vanhemmillanne, niin ymmärän, etteivät äitinne halua lisää hoidettavia... mutta näin tuskin on;)
Opiskella ja töitä kerkeät tehdä myöhemminkin ihan tarpeeksi joten älä niistä murehdi ja mitä väliä on muiden mielipiteillä, teet niinkuin susta tuntuu hyvältä.